Kun syksy vei voimat & Banchory vaellus

Syksy saapui, yliopisto pyörähti kunnolla käyntiin ja kuukausi sitten löysin itseni niin suuren työmäärän alta etten monena hetkenä uskonut siitä selviävän. Löysin itseni useana päivänä palaamassa kirjastosta kotiin puolen yön aikoihin ja heräämään seuraavana aamuna seitsemältä taas kirjoittamaan. Mun koko elämä tuntui tiivistyneen kirjastossa vietettyihin vuorokausiin. Ehdin unohtaa että elämässä voi olla mitään muuta sisältöä kuin lähdemateriaalien lukemien ja mietin vaan että koska tämä loppuu.

Kuluneet kaksi viikkoa olivat kaikista pahimmat. Kaikkien suullisten esitelmien ja raporttien lisäksi palautin esseitä yli 4000 sanan edestä. Toinen niistä oli elämäni paras, toinen niin huono että hävetti moinen työ edes palauttaa. Tilanne on vihdoin kuitenkin se, että vaikka lukukautta on jäljellä viikkoja on mulla palautettavana enää yksi kurssityö. Tuntuu ihan uskomattomalta, että saatan ensimmäistä kertaa viikkoihin istua alas sohvalle ja olla murehtimatta koulusta. Juhlin eilen elämäntilannettani juomalla siiderin vaahtokylvyssä ja makaamalla sohvalla leffoja katsoen. Just because I can. En edes tiedä enää mitä voisin tehdä kun aikaa on yhtäkkiä niin paljon.

Siinä missä mä viime vuonna vihasin Aberdeenia sydämeni pohjasta, oon pikkuhiljaa alkanut hyväksyä sen että mun elämä on täällä nyt. Tätä kaupunkia en tule koskaan sydämeni pohjasta rakastamaan enkä usko tänne koskaan palaavani jahka jonakin päivänä valmistun, mutta on ihan okei olla täällä nyt. Maailmassa on satoja paikkoja jossa asuisin Aberdeenia mieluummin, mutta tuntuu kivalta että ensimmäistä kertaa vuosiin mulla on elämä yhdessä paikassa eikä sitä viedä multa parin kuukauden jälkeen pois.

Paljon on kuitenkin muuttunut. Vaikka mä olen täällä yhä moni muu ei ole tai on pian lähdössä. Mulla on haikea olo kun mietin mun viime vuoden kämppiksiä. Yksi on vaihdossa, toinen lopettanut koulun, kolmas lopettamassa ja neljäs vaihtamassa yliopistoa. Vaikka me ei sydänystäviä oltukaan tuntuu oudolta ajatella, että ne ihmiset jotka kuitenkin oli iso osa mun jokapäiväistä elämää ensimmäisenä vuonna on yhtäkkiä poissa. Eikä ne ole ainoita. Moni muukin on lähtenyt jäädäkseen ja ne jotka eivät ole tuntuvat olevan joko vaihdossa tai lähdössä sinne. Uusia kavereita löytää aina, mutta olisi kiva jos vanhat saisi pitää vähän pidempään kuin vuoden.

Nyt mulla on ruhtinaalliset pari viikkoa tehdä ihan mitä lystään! Sen lisäksi että ajattelin kiriä kiinni missatuissa luennoissa, ajattelin käydä ostamassa hömppäkirjan ja lähteä pitkästä aikaa retkelle jonnekin. On nimittäin sellainen olo etten osaa yhtään hyväksikäyttää mun maantieteellistä sijaintia. Kävin vähän aikaa sitten Edinburghissa mun perheen vieraillessa Skotlannissa, mutta sen lisäksi kuvissa näkyvä Hill of Fare Banchoryssa on ainoa paikka missä olen syksyllä käynyt. Vertoja viime vuoden reissulle Lochnagariin se ei ehkä maisemiensa puolesta vetänyt vertoja, mutta ottaen huomioon ettei oltu edes ylämailla oli näkymissä ihan tarpeeksi ihastelemista.

Oli mulla vielä yksi iso asia, josta halusin kertoa ja jonka uskon venäyttävän teidän naamanne, mutta jätetään tähän pieni cliffhanger ja palataan asiaan loppuviikosta!

Banchory ja Hill of Fare vaellus vinkit

Liikenneyhteydet: Banchoryyn pääsee Aberdeenista bussilla reilussa tunnissa. Menopaluu maksaa opiskelijakortilla noin 5£. Bussiyhteyksiä ei ole suoraan reitin alkuun vaan bussista joutu hyppäämään Banchoryn kylän kohdalla ja kävelemään tien viertä kilometrin tai pari reitin alkuun.

Reitti: Banchoryssa on tarjolla useampia vaellusreittejä, mutta me lähdettiin kiertämään tätä. Pituutta reitille tuli vajaat 20km ja vaellus kesti puoli päivää. Reitti oli todella selkeä ja helppokulkuinen. Jos kunnon ei usko kestävän niin suosittelen tsekkaamaan walkinghighlands-sivuston muita reittejä alueella. Tarjontaa on ihan hurjasti!