The Making of Harry Potter - Warner Bros Studio Tour London

Olin tokalla luokalla kun luin ensimmäisen Harry Potterini. Oon viidentoista vuoden ajan kahlannut kirjoja läpi vuodesta toiseen. Oon hakenut kirjoja kirjakaupoista keskellä yötä ja yrittänyt 12-vuotiaana kahlata viimeistä kirjaa englanniksi sanakirjan kanssa. En osaa sanoa oonko lukenut kirjat kymmeniä vai satoja kertoja, mutta sen verran tiedän, että osaan Viisasten kiven ensimmäiset pari sivua ulkoa puhtaasti siitä syystä, että kirja on tullut luettua niin moneen otteeseen. Harry Potter oli koko mun lapsuus ja mä palaan yhä toisinaan kirjojen äärelle.

Vaikka elokuvia kohtaan mulla ei koskaan vastaavaa tunnesidetta kasvanut, oon mä silti istunut elokuvien ensi-illoissa aina Azkabanin vangista lähtien. Oon nähnyt leffat lukemattomat kerrat ja kahlasin läpi myös kaikki leffojen bonusmateriaalit. Kritisoin ahkerasti Harryn sinisiä silmiä ja no, käytännössa kaikkea mikä ei mennyt kirjojen juonenkäänteiden mukaisesti, mutta olin pakahtua onnesta aina uuden leffan tullessa ulos - varsinkin sen jälkeen kun kirjasarja oli tullut päätökseensä. Olin tiennyt Lontoon studioiden olemassaolosta pienen ikuisuuden, mutta en koskaan onnistunut taikomaan aikaa sinne lähtemiseen. Riemusta repeaminen kuvaa ehkä parhaiten sita olotilaa, kun kaivoin viime talvena syntymäpäivälahjasta lipun studioille.

Suuren salin ovet työnnettiin auki ja huumaannuin välittömästi lavasteista ja niistä puitteista, joissa tätä maailmaa oli kuvattu valkokankaalle. Samanaikaisesti mun aivot kävi kuitenkin ylikierroksilla yrittäessaan hahmottaa miten se kaikki oli tuotu yhteen ja kuinka pieniä lavasteet loppupeleissä olivat. Suuri sali oli yksi harvoista kokonaan rakennetuista tiloista, muista oli tarjolla vain seinä tai kaksi ja tuntui vaikealta hahmottaa miten elokuvien kohtaukset oli kuvattu niin monesta eri kulmasta noilla puitteilla. Oleskeluhuone ja dormitory tuntuivat äärettömän ahtailta Tylypahkan pikajunasta puhumattakaan ja tuntui käsittämättömältä että niissä oli koskaan mahduttu kuvaamaan koko filmiryhmän voimin. Viistokuja oli älyttomän lyhyt ja oli vaan pakko ihailla elokuvantekijöiden tyotä sen suhteen kuinka kuvakulmilla ja leikkauksilla (ja kuvankäsittelyllä) oli elokuvissa saatu aikaan niin järjettömia illuusioita.

Studioilla luudanvarret kohosivat käskystä ilmaan, työntekijät opettivat tekemään taikoja ja lisämaksusta sai kiivetä lentävälle luudanvarrelle. Siellä oli elokuvien puitteissa työskennelleitä ihmisiä kertomassa niiden työstä ja elokuvanteosta, sekä näyttamässa kuinka maahisten kasvot valmistetaan. Seinillä pyori videoita jotka näyttivat elokuvien teknistä osaamista ja nappuloita painamalla saattoi heilauttaa Weasleyn perheen paistinpannun pesemään itseään tai neulepuikot taikomaan villapaitaa. Siellä oli satoja tauluja kertomassa nippelitietoa siitä mille Pimennon pukujen värit perustuivat ja kuinka Hagridista saatiin niin jättimäisen suuri. Elokuvien raakafilmi-kohtauksia pyöri rinnakkain lopullisten versioiden kanssa ja itsensä saattoi kuvauttaa Tylypahkan pikajunassa. Kaikista vaikuttavimpina mä koin kuitenkin taiteilijoiden alkuperäiset suunnitelmat elokuvan kulisseista ja rekvisiitasta; ne valkoiset numeroita ja viivoja täynnä olevat piirrokset kolmivelhoturnajais-pokaalista ja bulgarialaisten laivasta, digitaaliset kuvitukset Tylyahosta ja lohikäärmeistä sekä paperimallit rakennuksista. Unohtamatta Tylypahkan metrien kokoista mallirakennelmaa, jolle lukuisat elokuvien kohtaukset perustuivat.

Studiokierros oli uskomaton vilkaisu Harry Potterin puitteisiin, mutta ennenkaikkea elokuvien tekoon. Mä en ollut koskaan aiemmin miettinyt elokuvien tekemisen suuruutta. Tiesin kuvakäsikirjoituksista, stuntmiehistä ja jonkin verran lavasteista, mutta tuon päivän jälkeen mulle avautui ihan uusi maailma. Olin ällistynyt siita miten paljon elokuvien lavasteista luotiin näköharhoilla, kuinka suuri osa elokuvien taustoista ja kohtauksien elementeista oli editoitu ja kuinka suuri projekti lavasteiden tekeminen oli aina piirroksista ja suunnitelmista paperimalleihin ja veistoksiin. Mulle hahmottui pikkuhiljaa miten pienistä paloista yksi kohtaus koostuu ja kuinka suuri työ on luoda epä-ihmishahmoja. Tuijotin lumoutuneena videota huispauksen tekemisestä, kuuntelin kuinka paljon meikkitaiteilijoita yhden kuvauksen maskeeraamiseen saatetaan tarvita ja ihmettelin lukemattomia pukuja jotka eivät koskaan edes päätyneet valkokankaalle.

Mä olen yhä jokseenkin sanaton studiovierailun jäljiltä. Jos mun pitäisi kuvailla tuota paikkaa yhdellä sanalla se olisi todennäköisesti eeppinen. Mä en ollut koskaan aikaisemmin käynyt minkään elokuvan lavasteissa ja olin ällikällä lyöty siitä miten monimutkainen prosessi pelkkä elokuvien kulissien luominen on ja miten pieni osa näyttelijoilla loppupeleissa on elokuvan teossa. Oon harrastanut pienimuotoista Potter-maratonia studio-kierroksen jälkeen ja kaikki elokuvat näyttäytyvät nyt aivan uudessa valossa. Niitä osaa arvostaa enemman. Niitä katsellessaan miettii miten kohtaukset on luotu ja kuinka suuri osa kohtauksen lavasteista on todellisia ja kuinka suuri osa on luotu tietokoneella. Joku voisi sanoa että elokuvat alkavat menettää hohdokkuutta kun niiden salaisuudet alkavat paljastua. Ehkä niin. Mä en tule koskaan pystymään katsomaan Pottereita samalla tavalla kuin ennen, mutta mun mielestä tämän studiokierroksen luoma ymmärrys elokuvanteosta on tehnyt elokuvamaailmasta tuhat kertaa mielenkiintoisemman entiseen verrattuna.

Ps. Pahoittelut surkeista kuvista, tuolla oli ihan jäätävän huono ja oudon värinen valaistus enkä mä jaksanut alkaa muokkaamaan kuvia suurella kädellä. Oon tällä hetkellä etelä-Englannissa eikä mulla ole omaa tietokonetta mukana eli mahdollisuuksia postata ei juuri ole ja postaaminen on äärettömän työlästä koska mun käytössä olevalla koneella ei ole ääkkösiä. Musta ei siis todennäköisesti kuule mitään seuraavaan viikkoon tai kahteen! Näkyillään!