Maailman kaunein Oxford

En tiedä mitä kertoisin teille Oxfordista. Sen keskustan historiallisista kortteleista ja vanhoista yliopistorakennuksista. Sen turistit täyttäneistä kaduista ja kameroiden sulkimien äänistä muodostuvasta taustamusiikista. Kadunkulmista, joista jokainen oli valokuvan arvoinen. Siitä valtavasta inspiraation sykkeestä, joka valtasi koko olemukseni kun tiesin vaeltavani pitkin samoja katuja kuin kaikki entisaikojen suuret kirjoittajat. Askeleen keveydestä kun kävelin koko päivän pysähtymättä pitkin kaupungin lumoavia katuja ihastuksesta huokaillen.

Skotlannissa oli syksy, mutta Oxfordin juna-asemalle sapuessani joudun samantien viskaamaan villapaidan ja takin pois päältä. Aurinko paistoi mun kasvoille kun seurasin turistilaumoja keskustan sykkeeseen.

Koko Oxford ei ole kermanvärinen, mutta tavalliset kadutkin on Englannissa kauniita. Jokainen ovi on erivärinen ja ei ole katua, jolla ei seisoisi ikivanhaa kirkkoa tai rakennusta, jonka jokainen nurkka oli koristeltu kaiverruksin. On vinoja seiniä ja punaista tiiltä, köynöskasvien valtaamia talojen seunustoja ja syksyn värejä.

En tiedä ollaanko maaseudulla vai kaupungissa. Kaupunkia halkoo pieniä vesistöjä, joissa turistit matkaavat kamerat heiluen pienissä veneissä. Puistoja on pilvin pimein ja koko kaupunkikuva on vehreä. Kun vaellan kaupungin etelä-puolelle Christ Church Collegelle löydän itseni lehmien ja peltojen keskeltä.

Bongaan The Eagle and the Childin, pubin jossa Inklings aikoinaan kokoontui. Kierrän Radccliffe Cameran, joka lienee kaupungin ikonisin nähtävyys. Ihastelen kaupungin seiniin kaiverrettuja kuvia ja kierrän Pitt Riversin etnografisen museon joka vie mut sisällöllään matkalle ympäri koko maailman.

On huikea tunne kun joku kaupunki ottaa tällä tavoin valtaansa. Arkkitehtuuri ja historian havina vievät mun täysin mukanaan enkä voi lakata kävelemästä vielä tunteja sen jälkeen kun jalkoja on alkanut särkeä.

Onhan siellä kiinalaiset turisteja, jotka poseeraavat kirkon alttarin edustalla valokuvia varten ja turistimassoja, joiden läpi joudun jatkuvsti puskemaan tieni. Pääsymaksuja peritään jokaiseen rakennukseen ja koko kaupunki on "visitors not allowed" ohjeistuksia pullollaan. En kuitenkaan välitä. Oxford on Brittien kauneimpia kaupunkeja eikä sen kauneutta pysty tuhatpäinen turistijoukkokaan hälventämään.

Vaikka Eurooppaa näin lähtökohtaisesti aika tylsänä paikkana pidänkin, niin voi jummi miten kaikki vanhat historialliset kaupungit jaksaa aina iskeä muhun! Oxford singahti kevyesti Euroopan top3 kauneimpien kaupunkien joukkoon Pariisin ja Budapestin ohelle. Lähdin tänne päiväretkelle Surreysta, mutta eihän yksi päivä riittänyt mihinkään! Ens kerralla matkaan vähän parempien suunnitelmien ja paksumman lompakon kanssa!

Oxford vinkit

Liikenneyhteydet: Lontoon suunnalta Oxfordiin pääsee helpoimmin bussilla (linja X90, Megabus, National Express ymv. Suurin osa busseista lähtee Victoria Stationilta) tai junalla (Paddington station). Megabus on vaihtoehdoista edullisin jos liput varaa etukäteen tarpeeksi ajoissa, mutta muutoin junat ja bussit on samaa hintaluokkaa. Osta AINA menopaluu ja matkusta AINA off-peak aikoihin. Menopaluu maksaa yleensä yhtä paljon kuin pelkkä meno ja peak-aikoihin matkustaminen ei nosta vain hintoja vaan takaa sen ettei myöskään istumapaikkaa löydy. 

Nähtävyydet: Pitt Riversin etnografinen museo on antropologian opiskelijalle ja miksei kelle tahansa muullekin maailmankulttuureista kiinnostuneelle must-paikka. Radcliffe square ja sen ympäristö on älyttömän kauniita alueita. Christ Cruch College on kaikista kaupungin yliopistoista näyttävin ja on jo ulkoa näkemisen arvoinen, mutta ihan yleensä ottaen vanhojen yliopistojen sisäpihat on ehdottomasti katsastamisen arvoisia! Oxford on huikean kauniita paikkoja täynnä eli sen suhteen pieleen ei voi mennä, mutta jos aikaa on rajallisesti kannattaa ehdottomasti googletella etukäteen mm. sitä mihin yliopistoihin haluaa käydä tutustumassa ja mitä museoita haluaa kierrellä, koska valinnanvaraa on ja paljon! 

Hiking Yorkshire: Ilkley

Herään auringonpaisteeseen ensi kertaa reissun aikana. Mun suunnitelmat lähteä Yorkshire Daleen on kariutuneet huonojen bussiyhteyksien takia. Tsuumailen Skiptonia kartasta ja googletan vaellusreittejä kaupungin lähistöllä kun mun couchsurfing host ilmoittaa lähtevänsä matkaan. Skiptonissa se oli käynyt vasta viikko sitten joten otetaan suunnaksi Ilksley. Oon vähän epäileväinen kun mun matkaseura toteaa maisemien oevan paremmat kuin Spkiptonissa ja kansallispuiston etelä-osissa, mutta vaihtoehtoja ei juuri ole tarjolla. Menoksi sitten vaan.

Kävelyreitti on arvioitu moderateksi enkä ihmettele. Kaupungin pääkadulta alkaa valtavan pitkä, paikoitellen hyvinkin jyrkkä nousu joka jatkuu aina horisontissa olevan kukkulan laelle saakka. Polkuja ja vaellusreittejä ylös kukkulan laelle on kymmeniä ja päädytään vahingossa heittämään ylimääräinen parin kilometrin lenkki heti alkuun. Heinikossa ja kanervapuskien välissä kulkevilla pienillä poluilla rämpiessään ei silti voi olla ihailematta maiseman kauneutta. Alhaalla avautuu näkymä kivestä rakennettuun pikkukaupunkiin ja laakson toisella puolella avautuvat kukkulaiset vihreät pellot. Aurinko porottaa ja nakkaan takkini reppuun.

Talven jäljiltä tuulen tuivertama kukkula on ensisilmäyksellä karu näky. Kasvit eivät ole vielä heränneet kevääseen ja rinne on kuivaa heinikkoa täynnä. Silti rinne on ihmeellisen monipuolinen. Tallustetaan mutaisia polkuja, heinikkoja, suuria kivikkoja, kanervikkoja ja pieniä metsäalueita pitkin ylös rinnettä. Nälkä tulee ennen kuin löydetään tiemme edes huipulle ja pistetään piknik pystyyn tuulelta suojassa olevan kiven taa. Kylmä on silti, mutta repusta löytyy termari, munkkeja ja kasa hummusleipiä.

Joudun räpyttelemään silmiäni katsellessani karua puutonta maisemaa, joka tuntuu jatkuvan silmänkantamattomiin kukkulan laella. Voisin kuvitella olevani Lapissa tai Skotlannin ylämailla. Horisontissa ei näe vuoria, mutta tuuli on kova ja maisema saa mut hetkeksi palaamaan viime syksyn vaellukselle Cairngornissa. Yhdistin Englannin aina vihreisiin kukkuloihin ja peltoihin, mutta nyt edessä on jotain ihan muuta. Kukkulan laki tuntuu olevan täysin oma maailmansa. Takana horisontissa näkyvät vihreät laidunmaat ja käveltyämme kilometrejä kukkulan toiselle laidalle näkyy horisontissa suuria kaupunkeja, mutta kun niiltä sulkee silmänsä voi hetken kuvitella olevansa jossain kaukana.

Kanervikot, kasvittomat maakaitaleet, kosteikot ja mustiksi käpertyneet varvut. Maisema vaihtuu hetkessä. Maanpinta on tasainen nousun jälkeen, mutta karttaan piirretyllä reitillä polku jatkuu vain osan matkasta. Maanpinnan kasvusto kiskoo kengännauhia auki tuplasolmuilta ja kengät uppoavat kosteaan kanervikon peittämiin mättäisiin. Kengät on ruskeat, varpaat märät, maanpinta näkymättömissä ja kiviaita jatkuu silmänkantamattomiin. Ollaan rämmitty ikuisuus kun hoksataan, että aidan toisella laidalla kulkee yhtäkkiä jälleen polku. Kivutaan aidan ylitse piikkulankaa väistellen ja ihmetellään miten kevyt askel voikaan olla.

Illalla selviää, että mun hostin kämppis teki päivällä saman vaelluksen mutta päinvastaiseen suuntaan. Oltiin ohitettu toisemme kiviaidan eri puolilla. Löydän jaloista kourallisen rakkoja ja mun laastarit loppuu kesken niitä paikkaillessa. Syödään lämmintä keittoa ja jutellaan loppuilta. Mä niin tykkään ihmisistä ja maailmasta.

Leeds

Bussi suikkelehtii pitkin Peak Districtin ja Yorkshire Dalesin välistä kulkevaa moottoritietä kohti Leedsiä. Auringossa kylpevät, huhtikuisena aamuna vielä kevyessä lumipeitteen vuoraamat pellot ja kukkulat ovat juuri niin kaunis näky kuin kuvitella saattaa. Bussin ikkunan läpi ihoa korventanut auringonpaiste väistyy samalla hetkellä kun bussi pysähtyy linja-autoasemalle. Kello on yhdeksän lauantai-aamuna ja mä tallustan ympäri kaupunkia satunnaisten vesi- ja räntäsateiden saattelemana yrittäessäni löytää aktiviteetteja ja sateensuojaa. Jokainen galleria ja museo oli kiinni ja yhdessäkään kauppakeskuksessa ei ole lämmitystä. Mulla on päällä kaksi takkia ja villapaita ja silti oli kylmä. Saatan lausua muutaman kirosanan.

Manchesterin jälkeen Leeds on aikamoinen yllätys. Keskusta on täynnä vanhaa arkkitehtuuriltaan (host: they didn't really bomb Leeds during the wars) ja koko kaupunkikuva on hyvin posh (host: you should visit York!). Menoa löytyi silti joka suunnalta. Kaupungintalon edustalla pidetään protestia NHS:n leikkauksia vastaan ja lounasaikaan kaikki kasvisravintolat ovat niin täynnä, että päädytään pubiin juoruamaan. Syön siellä elämäni parhaan vegeburgerin. Se on hassu paikka. Opiskelijaelämä kukoistaa kaupungissa, jossa kokonaisia ostoskeskuksia on pyhitetty high fashionille. Silti vuokrataso on naurettavan halpa niin eteläiseen Englantiin kuin Aberdeeniin verattuna. Ja siellä sitä oltiin, keskellä maata käsittämättömän kauniin luonnon ja suurkaupunkien ympäröimänä. Ei siellä juuri tekemistä turisteille ollut, mutta Englanti keräsi taas lisää pisteitä mun silmissä.

Ostetaan illallistarvikkeet turkkilaisesta supermarketista, jonka koko sisällön haluaisin rohmuta rinkkaani. Yliopistokylä jonka läpi tallataan kotiin tuntuu pikemminkin pieneltä kaupungilta kuin kampukselta. Kokataan carbonaraa ja koen tajunnanräjäyttäviä hetkiä tajutessani ettei kerma kuulu kyseiseen annokseen. Käydään keskusteluja Kiinasta ja Hong Kongista ja saan taas uutta perspektiiviä tuohon sydämeeni kiinni sulaneeseen maailmankolkkaan, kun hostini jakaa kokemuksiaan juuristaan ja varsin monimutkaisesta suhteestaan maahan, johon minä yhdistän välittömästi termin suorittaminen, poika puolestaan itsekkyyden. Myöhemmin maataan sohvalla ja katsotaan leffaa, jossa Johnny Depp on intiaanin matkassa kulkeva pyssysankari. Mun hostin kämppis luulee mua espanjalaiseksi. En tiedä mistä se ajatuksen repäisi. Ehkä se oli bongannut jossain välissä mun sheivaamattomat jalat? Se saa anteeksi. Sanoinko jo, että se näytti ihan Ryan Goslingilta?

Seuraavana päivänä sää oli kauniimpi kuin kertaakaan sitten Skotlantiin muuttoni. Napattiin bussi kukkuloille ja vaellettiin kymmenisen kilometriä maisemissa, jonka kaltaisia en olisi koskaan uskonut Englannista löytäväni. Palataan asiaan loppuviikosta, mikäli tilanne kokeisiin valmistautumisen suhteen sen sallii!

Manchester

Manchester on tylsä. Siellä ei ole mitään. Näin on mulle väitetty, mutta päätän lähteä ottamaan asiasta selvää. Oon ajanut kaupungin ohi tuhansia kertoja bussilla, mutta mielikuvat on hatarat ja rajoittuu muutamaan vanhaan kirkkoon ja punaiseen tiileen. Ei mun sinne alunperin pitänyt lähteä, mutta bussiliput maksoi vain muutaman punnan, lomaa oli jäljellä viikkotolkulla eikä alunperin suunnitelmissa olleista Oxfordista ja Cambridgesta löytynyt ensimmäistäkään couchsurfing hostia tähän vuodenaikaan. Manchesterista sohva löytyi tunnissa.

Manchesterissa paistaa aurinko. Koko kaupunki on tuntunut kerääntyvän Exchange Squarelle nauttimaan lämmöstä ja auringonpaisteesta. Aukiota reunustavat ravintolat ja baarit ovat täynnä ja puheensorina kaikuu joka suunnasta. Sinne mäkin lasken rinkkani ja kaivan voileivät laukusta. Englannissa ei paista joka päivä aurinko, mutta silloin kun paistaa kaikki ottavat siitä ilon irti. Jostain kaukaa kantautuu katusoittajien musiikkia. Nousen penkin virkaa toimittavalta kymmeniä metrejä pitkältä betonimöhkäleeltä, jotta lapset mahtuisivat juoksemaan ohitseni sitä pitkin. Kesä. Ainakin yhden päivän verran.

Mun couchsurfing host tietää kaiken Manchesterista. Se ei ole asunut siellä kuin muutaman vuoden, mutta se kirjaa mulle listan vierailun arvoisista paikoista ja suosittelee mulle museoita mun mielenkiinnon kohteiden perusteella. Päädyn katselemaan valokuvia menneisyydestä, vierailemaan ikivanhoissa kirjastoissa ja näkemään yliopiston museon etnografisen näyttelyn. Eräänä iltana me syödään masut täyteen thaimaalaista ja lähdetään iltakävelylle pimeään kaupunkiin. Ne kaupunginosat joiden ohi olin aiemmin kävellyt ja joista olin räpsäissyt muutaman kuvan saavat yhtäkkiä sielun. Kuulen kaupungin historiasta ja keskitän katseeni pieniin yksityiskohtiin, jotka vielä muutama tunti sitten olivat lipuneet ohi silmieni. Se että Manchester on maailman ensimmäinen teollisuuskaupunki lienee jollekin itsestäänselvyys, mutta kukapa olisi tiennyt, että myös Applen omenan ajatuksen takana on eräs tähän kaupunkiin liittyvä tarina.

Manchester on punaisia tiilitaloja ja vahvoja aksentteja. Se on sekamelska modernia ja ikivanhaa englantia, maan vanhimpia kirjastoja ja huippumoderneja kerrostaloja. Sieltä löytyy rikkautta ja köyhyyttä, joskin jälkimmäinen on katukuvassa hieman enemmän esillä. Manchester on livemusiikkia ja huumeita. Se on elävä ja muuttuva kaupunki ja sieltä löytyy kaikki gay villagesta second handia ja käsityöitä myyvään, katutaidetta pursuavaan hipsteri-kaupunginosaan. Manchester on englantilaisin koskaan vierailemani kaupunki. Siellä tuntuvat kohtaavan kaikki mun englantilaisuuteen ja tähän maahan liittämäni asiat niin hyvässä kuin pahassakin. Manchesterin onneksi mä rakastan Englantia - hyvässä ja pahassa.

Mä ihastun siihen rujoon, pahamaineisena pidettyyn kaupunkiin. Ymmärrän täysin mitä joku tarkoittaa sanoessaan ettei siellä ole mitään tekemistä - ainakaan turistin näkökulmasta - mutta on se vain hurmaava. Sillä on luonnetta. Särmää. Se näyttää ja kuulostaa ronskilta, mutta on loppuen lopuksi aika pehmoinen. Ja omalla tavallaan aika kaunis. Heippa Manchester, toivottavasti me nähdään vielä! Ja toivottavasti ensi kerralla aurinko paistaa useampana kuin yhtenä päivänä!