Skotlantiin opiskelemaan? UCAS-haku käynnissä!

Brittien yliopistohaut on taas käynnissä ja blogiin valuu hurjasti Skotlannissa opiskelemisesta kiinnostunutta porukkaa! Oon kirjottanut Skotlannissa opiskelemisesta kohtuullisen paljon, mutta yliopistoon hakemiseen liittyvät jutut on jääneet vähemmälle ja niistä tullaan multa usein kyselemään.

Nyt kaikki Skotlantiin tai Britteihin yliopistoon hakevat siis kuulolle! Oon listannut yleisimmät aiheeseen liittyvät kysymykset sekä muutaman mistä multa ollaan kyselty paljon. Asiaan tarkemmin perehtyneille osa jutuista voi olla aika peruskauraa, mutta toivottavasti tästä löytyy lisäinfoa Skotlantiin tai miksei muuallekin Britteihin suuntaaville.

Miten ja milloin Britteihin haetaan opiskelemaan?

Haku tapahtuu UCAS:in kautta ja haku ensi lukuvuodelle sulkeutuu 15.1.2017. Pääsykokeita ei ole vaan sisäänpääsijät valitaan arvosanavaatimukset täyttäneistä suosituksien ja motivaatiokirjeen perusteella. Hakea voi viiteen yliopistoon ja hakuprosessi maksaa parikymppiä. Yliopistovaihtoehtoja ei tarvitse laittaa järjestykseen vaan lopullinen valinta tehdään vasta keväällä. En perehdy hakupapereiden täyttämiseen sen tarkemmin, koska netti on pullollaan ohjeita niiden täyttämiseen. UCAS neuvoo kädestä pitäen miten jokainen kohta täytetään, mutta jos homma menee hankalaksi niin esim. täältä löytyy loistavat suomenkieliset ohjeet hakemuksen täyttöön!


Maksaako Skotlannissa opiskelu?

Ensimmäisen korkeakoulututkinnon suorittaminen Skotlannissa on ilmaista. Eli mikäli olet suuntaamassa Skotlantiin suorittamaan maisterin tutkintoa tai taskussa on jo yksi yliopisto- tai korkeakoulututkinto lukukausimaksut joutuu valitettavasti maksamaan omasta pussista. Ensimmäistä tutkintoaan suorittaville lukukausimaksut kustantaa SAAS-niminen järjestö, jolle on tehtävä erillinen hakemus kun koulupaikka on vastaanotettu.

Kannattaa otta myös huomioon, että vaikka lukukausimaksuja ei tarvitse maksaa extra kuluja tulee muualta. Esimerkiksi vuokrataso on Skotlannissa huomattavasti Suomea korkeampi.


Miten Brexit vaikuttaa lukukausimaksuihin?

En tiedä eikä tiedä kukaan mukaan. Aberdeenin yliopisto on luvannut kustantaa kaikkien tämänhetkisten opiskelijoiden lukukausimaksut aina valmistumiseen saakka mikäli SAAS katkaisee rahoitukset Brexitin myötä, mutta en tiedä mikä tilanne on muiden yliopistojen kohdalla tai kuinka tulevaisuudessa menetellään. Etukäteen ei kuitenkaan kannata alkaa asiasta murehtia. Ennen kuin Brexit astuu virallisesti voimaan mitään muutoksia tuskin tulee tapahtumaan.

Mihin yliopistoon kannattaa hakea?

Briteissä yliopiston nimellä on paljon enemmän merkitystä kuin Suomessa. Rankingeihin kannattaa siis ehdottomasti tutustua, koska tutkinnon arvo perustuu osittain siihen mistä yliopistosta se on hankittu. The Complete University Guiden rankingit oli musta tosi hyödyllisiä yliopistoa valittaessa. Muita huomioon otettavia asioita on luonnollisesti yliopiston sijainta, oma taso ja tutkinnon rakenne. Oon kirjoittanut yliopiston valinnasta suhteellisen kattavasti täällä.


Mitkä arvosanat riittävät sisäänpääsyyn?

Pääsyvaatimukset on todella yliopisto- ja tutkintokohtaisia. Mitä parempi yliopisto, sitä kovemmat pääsyvaatimukset ja minimiarvosanojen saaminenkaan ei välttämättä takaa koulupaikkaa. Kansainväliset opiskelijat on Skotlannissa tuttu juttu ja monen yliopiston sivuilta löytyy maakohtaiset pääsyvaatimukset, joihin kannattaa tutustua. Esimerksi Aberdeenin pääsyvaatimukset suomalaisille hakijoille löytyy täältä. Jos maakohtaisia vaatimuksia ei ole tarjolla pisteytetään ylppäriarvosanat yleensä seuraavanlaisesti suhteessa A-levelseihin: L = 7/A, E = 6/A, M = 5/B, C = 4/C. Huippuyliopistot on asia erikseen ja oon kuullut huhua siitä että esim. Edinburghissa pelkästään L luettaisiin A:ksi. Minimiarvosanoissa harvoin joustetaan suurten hakijamäärien takia ja esim. Aberdeenissa yksi C voi johtaa hakemuksen hylkäämiseen. Onneaan kannattaa kuitenkin ehdottomasti kokeilla jos viisi hakuvaihtoehtoa ei muuten täyty ja monesti kuulee sanottavan että kannattaa kokeilla onneaan ainakin yhdessä omaa tasoaan kovemmassa yliopistossa.

Mitä motivaatiokirjeessä pitää sanoa?

Motivaatiokirje ja suositukset on huipputärkeitä, koska niiden perusteella valitaan minimiarvosanat saaneista ne jotka pääsevät yliopistoon sisälle! Omien kokemusten mukaan väittäisin motivaatiokirjettä tärkeämmäksi, mutta tästäkin voidaan olla montaa mieltä.

Motivaatiokirjeen tärkein pointti on vakuuttaa yliopisto omista kyvyistä ja motivaatiosta alaa kohtaan. Intohimo opiskelua kohtaan pitää näkyä kirjeessä ja omia taitoja pitää kehua. Kaikki työkokemus, johtotehtävät ja esim. harrastusten kautta saadut yhteistyötaidot kannattaa ehdottomasti mainita. Ainakin Aberdeenissa tunnutaan arvostavan tosi paljon välivuosien aikana suoritettuja vapaaehtoistöitä tai muita työkokemuksia ulkomailla eli niitä kannattaa mainostaa. Kaikki negatiivisemmat jutut kannattaa myös kääntää positiiviseksi eli vaikka takana olisi kaksi vuotta epäonnistuneita pääsykokeita Suomessa ei kirjeeseen kannata kirjoittaa että taidot ei riittäneet yliopistoon pääsyyn Suomessa vaan esimerkiksi että halusit olla varma mitä halusit opiskella ennen yliopistoon lähtöä ja että käytit kuluneet vuodet työskennellen (jos työskentelit) kerätäksesi rahaa opintoja varten. Epäonnistumisien kauttakin voi luoda vastuuntuntoisen kuvan itsestään!

Mä keskityin mun motivaatiokirjeessä siihen miksi mä oon kiinnostunut antropologian opiskelemisesta. Kerroin omasta kiinnostuksesta maailmaa kohtaan ja käytännön esimerkkejä siitä miten kiinnostus kulttuureita kohtaan on näkynyt mun elämässä esim. nuorena kielten opiskelun ja kuluneina vuosina Kiinaan muuton ja maailmalla reissaamisen muodossa. Kerroin myös omista kyvyistä mm. työkokemuksen myötä, syistä miksi hain yliopistoon vasta pari vuotta lukion jälkeen ja syitä siihen miksi olen hakemassa Skotlantiin opiskelemaan. Kirje ei enää tänäpäivänä ole omissa silmissä julkaisukelpoinen, mutta sisään sillä päästiin ja sehän on tärkeintä!


Keneltä suositukset kannattaa pyytää?

Suositukset voi oman kokemuksen mukaan pyytää keneltä tahansa. Monet pyytää suositukset joko englanninopettajalta tai opettejalta joka on opettaa alaa jolle haetaan opiskelemaan. Mä pyysin kuitenkin suositukset mun kuviksen opettajalta, koska olin käynyt kuvislukion ja koin että mun kuviksen opettaja tunsi mut kaikista opettajista parhaiten. Eli siis, jos joku opettaja on selkeästi muita läheisempi niin pyytäisin suositukset kyseiseltä henkilöltä, muussa tapauksessa aineopettajalta. Opettajat usein kysyy mitä suosituksiin kannattaa kirjoittaa eikä mun suositukset ainakaan kauhean syvällisiä ollut. Se mitä halutaan saada selville on että sä oot loistava tyyppi ja motivoitunut opiskelemaan!

Lisätietoa ja omakohtaisia kokemuksia

Asiasta kiinnostuneiden kannattaa tsekata myös mun postaukset Skotlannin yliopistojärjestelmästä ja mikä siinä on pielessä ja siitä mitä kannattaa pitää mielessä yliopistoa valittaessa. Antropologiasta ja politiikasta kiinnostuneet saattaa haluta myös tsekata postaukset syksyn ja kevään kursseista. Yliopisto-tagin alta löytyy yleisesti ottaen juttua ja ajatuksia täällä opiskelusta, Skotlanti-tagin alta puolestaan yleisesti juttua Skotlannista. Täältä puolestaan löytyy kourallinen muita Briteissä ja Skotlannissa opiskelemiseen liittyviä blogeja.


Kysymyksiä?

Kysymyksiä voi jättää kommentteihin tai jos jokin asia tarkemmin mietityttää niin mulle saa lähettää myös sähköpostia. Pyrin omista aikatauluista riippuen vastaamaan parin päivän kuluessa. Osoite on jasmin.wanderwall@gmail.com

Tsemppiä kaikille hakuihin!

Do what makes you happy - kun luovuin unelmasta joka ei tehnyt onnelliseksi

Mistähän sitä taas aloittaisi. Ehkä ihan vain toteamalla että mä peruin mun yliopistovaihdon Yhdysvalloissa. En ole lähdössä vaihtoon ensi keväänä enkä tutkintoni rakenteen takia myöskään seuraavana vuonna. Olin odottanut vaihtoa ensimmäisestä päivästä lähtien ja sen piti olla mun koko yliopistoelämän kohokohta, mutta nyt sitä ei tule ja tulen viettämään seuraavat kaksi ja puoli vuotta Skotlannissa.

Kun sain viime keväänä vaihtopaikan olin ihan rikki. Mulla oli mun tutkinnon puitteissa mahdollisuus lähteä tasan yhteen yliopistoon länsimaiden ulkopuolella, mutta vaikka kaikkeni tein niin paikka meni lopulta jollekin toiselle. Itkin päiväkausia. Yli puolet vaihto-ohjelmaan hakeneista jäi ilman paikkaa ja kaiken järjen mukaan mun olisi pitänyt vaan osata iloita siitä että mulle ylipäätään tarjottiin mahdollisuutta lähteä ulkomailla. Mutta en ollut. Ikävöin Kiinaa ja Aasiaa päivittäin niin paljon, että otin kielteisen päätöksen Hong Kongin vaihtopaikasta äärettömän henkilökohtaisesti. Vaihto oli ollut mun ainoa mahdollisuus palata Aasiaan. Mun koko elämä oli pieninä palasina ympäri maailmaa eikä mikään olisi tehnyt mua yhtä onnelliseksi kuin mahdollisuus palata Kiinaan ja nähdä siellä mun ystäviä ja kiinalaista perhettä.

Otin mulle tarjotun vaihtopaikan Yhdysvalloissa kuitenkin vastaan. Vihasin Aberdeenia ja olin valmis tekemään mitä tahansa päästäkseni pois. Jenkkeihin muutto kiinnosti yhtä paljon kuin vessanpesu, mutta Aberdeeniin jääminen vielä vähemmän. Kesän reissun ja siitä syntyneen viisumiongelmien takia jouduin vaihtamaan vuoden vaihto-ohjelman yhden lukukauden vaihtoon. Tsemppasin itseäni lähtemään. Kyllä siellä tulisi olemaan kivaa.

Koko kesän uskoin meneväni. Vielä Aberdeeniin muuttaessani uskoin vakaasti että seuraavaa lukukautta en viettäisi täällä. Jenkkeihin muutto ei kuitenkaan aiheuttanut mussa pienintäkään innostuksen kipinää. Koko ajatus lähinnä ahdisti. Mutta mitä vaihtoehtoja mulla oli? Joko lähtisin nyt tai en lähtisi ollenkaan. Jos en lähtisi, mun unelma yliopistovaihdosta ei koskaan täyttyisi.

Kun pari viikkoa sitten kohtasin kaverini, joka kertoi mulle lopettavansa yliopiston ja peruneensa seuraavan lukukauden vaihdon koska oli onneton ja tarvitsi omaa aikaa, syttyi mun päässä ajatus siitä että tämä ei ollut sitä mitä mä halusin. Do what makes you happy on ollut mun mantra vuosikaudet ja sitä mantraa on antaumuksella seurattu, mutta vasta tuon keskustelun jälkeen tajusin että vaihto Jenkeissä ei olisi tehnyt mua onnelliseksi. Se ei ollut se unelma mitä mä olin tavoitellut. Hong Kongin vaihto oli, mutta kun siltä oli katkaistu viime keväänä siivet yritin täyttää sen jättämän aukon jollain muulla siinä onnistumatta.

Olin pyöritellyt asiaa mielessäni lähes kaksi viikkoa ennen kuin uskaltauduin laittamaan viestiä mun vaihtokoordinaatorille. Mua pelotti tosi paljon miten asiaan reagoitaisiin, mutta sen suhteen oltiin tosi ymmärtäväisiä. Ehkä vähän liiankin, koska mun vaihtoyliopistolta lähetettiin viestiä ja sanottiin, että olisin tervetullut sinne syksyllä 2017 jos tilanne muuttuisi. Koin huonoa omatuntoa asiasta, mutta päätös olla lähtemättä oli lopulta todella vapauttava.

Itken ehkä vielä yhden itkut sille unelmalle joka ei koskaan käynyt toteen, mutta sen jälkeen otan suunnaksi uudet seikkailut. Perumalla vaihdon säästin pari tonnia pelkissä viisumi-, vakuutus- ja lentokuluissa ja päätin sijoittaa rahat johonkin mikä tekee mut oikeasti onnelliseksi. Taidan siis lähteä pitkästä aikaa käymään kotona Beijingissä. Oon etsinyt ahkerasti lentoja, mutta joulu on huonoa aikaa matkustaa edes Kiinaan, joten voi olla että reissu siirtyy huhtikuulle kun mulla on kuukausi lomaa yliopistosta. Se ei kuitenkaan haittaa, koska pelkkä ajatus siitä että mä saatan seuraavan puolen vuoden sisällä astella taas tuttuja katuja pitkin ja nähdä ystäviä vuosien jälkeen tekee mut onnellisemmaksi kuin mikään muu maailmassa.

Mietin pitkään mitä kuvia liittäisin tähän tekstiin, mutta lopulta tuntui ettei mulla ollut edes muuta vaihtoehtoja kuin laittaa kuvia niistä unelmista, joista tuli totta. Minkä unelman toteuttaminen on tehnyt susta maailman onnellisimman ihmisen?

Kun syksy vei voimat & Banchory vaellus

Syksy saapui, yliopisto pyörähti kunnolla käyntiin ja kuukausi sitten löysin itseni niin suuren työmäärän alta etten monena hetkenä uskonut siitä selviävän. Löysin itseni useana päivänä palaamassa kirjastosta kotiin puolen yön aikoihin ja heräämään seuraavana aamuna seitsemältä taas kirjoittamaan. Mun koko elämä tuntui tiivistyneen kirjastossa vietettyihin vuorokausiin. Ehdin unohtaa että elämässä voi olla mitään muuta sisältöä kuin lähdemateriaalien lukemien ja mietin vaan että koska tämä loppuu.

Kuluneet kaksi viikkoa olivat kaikista pahimmat. Kaikkien suullisten esitelmien ja raporttien lisäksi palautin esseitä yli 4000 sanan edestä. Toinen niistä oli elämäni paras, toinen niin huono että hävetti moinen työ edes palauttaa. Tilanne on vihdoin kuitenkin se, että vaikka lukukautta on jäljellä viikkoja on mulla palautettavana enää yksi kurssityö. Tuntuu ihan uskomattomalta, että saatan ensimmäistä kertaa viikkoihin istua alas sohvalle ja olla murehtimatta koulusta. Juhlin eilen elämäntilannettani juomalla siiderin vaahtokylvyssä ja makaamalla sohvalla leffoja katsoen. Just because I can. En edes tiedä enää mitä voisin tehdä kun aikaa on yhtäkkiä niin paljon.

Siinä missä mä viime vuonna vihasin Aberdeenia sydämeni pohjasta, oon pikkuhiljaa alkanut hyväksyä sen että mun elämä on täällä nyt. Tätä kaupunkia en tule koskaan sydämeni pohjasta rakastamaan enkä usko tänne koskaan palaavani jahka jonakin päivänä valmistun, mutta on ihan okei olla täällä nyt. Maailmassa on satoja paikkoja jossa asuisin Aberdeenia mieluummin, mutta tuntuu kivalta että ensimmäistä kertaa vuosiin mulla on elämä yhdessä paikassa eikä sitä viedä multa parin kuukauden jälkeen pois.

Paljon on kuitenkin muuttunut. Vaikka mä olen täällä yhä moni muu ei ole tai on pian lähdössä. Mulla on haikea olo kun mietin mun viime vuoden kämppiksiä. Yksi on vaihdossa, toinen lopettanut koulun, kolmas lopettamassa ja neljäs vaihtamassa yliopistoa. Vaikka me ei sydänystäviä oltukaan tuntuu oudolta ajatella, että ne ihmiset jotka kuitenkin oli iso osa mun jokapäiväistä elämää ensimmäisenä vuonna on yhtäkkiä poissa. Eikä ne ole ainoita. Moni muukin on lähtenyt jäädäkseen ja ne jotka eivät ole tuntuvat olevan joko vaihdossa tai lähdössä sinne. Uusia kavereita löytää aina, mutta olisi kiva jos vanhat saisi pitää vähän pidempään kuin vuoden.

Nyt mulla on ruhtinaalliset pari viikkoa tehdä ihan mitä lystään! Sen lisäksi että ajattelin kiriä kiinni missatuissa luennoissa, ajattelin käydä ostamassa hömppäkirjan ja lähteä pitkästä aikaa retkelle jonnekin. On nimittäin sellainen olo etten osaa yhtään hyväksikäyttää mun maantieteellistä sijaintia. Kävin vähän aikaa sitten Edinburghissa mun perheen vieraillessa Skotlannissa, mutta sen lisäksi kuvissa näkyvä Hill of Fare Banchoryssa on ainoa paikka missä olen syksyllä käynyt. Vertoja viime vuoden reissulle Lochnagariin se ei ehkä maisemiensa puolesta vetänyt vertoja, mutta ottaen huomioon ettei oltu edes ylämailla oli näkymissä ihan tarpeeksi ihastelemista.

Oli mulla vielä yksi iso asia, josta halusin kertoa ja jonka uskon venäyttävän teidän naamanne, mutta jätetään tähän pieni cliffhanger ja palataan asiaan loppuviikosta!

Banchory ja Hill of Fare vaellus vinkit

Liikenneyhteydet: Banchoryyn pääsee Aberdeenista bussilla reilussa tunnissa. Menopaluu maksaa opiskelijakortilla noin 5£. Bussiyhteyksiä ei ole suoraan reitin alkuun vaan bussista joutu hyppäämään Banchoryn kylän kohdalla ja kävelemään tien viertä kilometrin tai pari reitin alkuun.

Reitti: Banchoryssa on tarjolla useampia vaellusreittejä, mutta me lähdettiin kiertämään tätä. Pituutta reitille tuli vajaat 20km ja vaellus kesti puoli päivää. Reitti oli todella selkeä ja helppokulkuinen. Jos kunnon ei usko kestävän niin suosittelen tsekkaamaan walkinghighlands-sivuston muita reittejä alueella. Tarjontaa on ihan hurjasti!

Hämähämähäkki, ovikellomysteerit ja kuinka monta opiskelijaa tarvitaan vaihtamaan sähkölamppu

Moikka moi! Midterm alkaa hiljalleen lähestyä ja sen kyllä huomaa koulutöiden tasaisesti kasvavasta määrästä. Pari viikkoa sitten kävin hyvällä omallatunnolla kaikissa vastaantulevissa kissanristiäissä, mutta nyt ollaan siinä pisteessä että oon joutunut alkamaan perumaan kuukausia aikoja sovittuja menoja, että ehtisin palauttaa kaikki esseet ajallaan. Viime viikonloppuna piti väkertää pierogeja puolalaisten kavereiden kanssa ja ensi viikonloppuna piti lähteä Lancasteriin, mutta täällä sitä ollaan Aberdeenissa neljän seinän sisällä nenä tiukasti kiinni kirjoissa. Satanutkin on tottakai jo viikonpäivät, ettei ulos tee edes mieli mennä. Ajattelin siis aikani kuluksi (heh) tulla jakamaan valikoituja kuluneen lukukauden koitoksia.

Kolme viikkoa tänne muuttamisen jälkeen meidän landlord kävi päästämässä gas security -tarkastajan meidän ullakolle. Hyvä että kävi, koska meillä ei ollut mitään hajua siitä että tässä talossa edes oli ullakko. Samalla reissulla tyyppi kysäisi ohimennen myös, että miksi me ollaan kiskottu ovikello irti seinästä. Ei se valkoinen laite pistorasiassa ollut ilmanraikastin sittenkään. Meidän asuintalon summeri-järjestelmä ei toimi, eli ei pystytä ovikellon soidessa päästämään ketään ala-ovesta sisälle vaan joudutaan juoksemaan kolme kerrosta pohjakerrokseen. Ennen ovikellon paikantamista oltiin myös totuttu istumaan ikkunassa puoli päivää ja kuikuilemaan milloin postimies saapuisi pudottamaan paketteja, ettei meidän tarvitsisi lähteä hakemaan niitä postitoimistosta. Ei enää! Ovikello takaisin seinään kiinni ja siihen loppui ikkunasta ulos kyyläys! Ovikello-onni kesti kaksi viikkoa ennen kuin joku kävi eräänä yönä varastamassa ulko-oven pimpottimen.

Käväisin pari viikkoa sitten jälleen kerran Surreyssa kavereita katsomassa. Erikoinen suhteeni Lontooseen oli kääntymässä rakkaustarinaksi kun kuljin aamulla ympäri Hyde Parkia aamupalaa syöden ja oravien kanssa leikkien. Vaan ei kestänyt kauaa se rakkaus. Taivaat aukenivat yhtäkkiä ja jäin puiston vangiksi sadetta pitelemään lähes tunniksi. Sade ei toki lakannut senkään jälkeen vaan raahustin kaatosateessa rinkka selässä takaisin Victorian juna-asemalle. Story of my life. Onneksi Englanti on silti aina äärettömän ihana ja vietin siellä jälleen mahtavat pari päivää! Tein myös uuden alueenvaltauksen ja lähdin päiväretkelle Oxfordiin. Voi jummi miten kaunis kaupunki! Siitä lisää myöhemmin!

Meidän keittiön lattialla loikoili eräänä iltana kaikkien hämähäkkien äiti. Oikea mutanttien mutantti, joka oli valehtelematta kaikkine raajoineen pienen nyrkin kokoinen ja lamautti kaikki mun elintoiminnot pelkällä katsellaan. Sydänkohtauksesta toivuttuani säntäsin omaan huoneeseeni, tukin kaikki ovenraot vaatteilla ja lähetin paniikkiviestejä kämppikselle. Parin tunnin kuluttua hämis mysteerisesti katosi ja elin pelossa seuraavat 12 tuntia. 12 tuntia koska seuraavana päivänä keittiössä chillatessani se singahti matkaan jääkaapin alta samalla sekunnilla kun kämppis uskaltautui kysymään onko otusta näkynyt. Vannon että se hämis reagoi ääneen ja pystyi näkemään. Vannon että se tiedosti olevansa uhka meidän olemassaololle juostessaan piiloon kaapin alleen meidän huomatessaan. Se oli niin iso ja painava ettei se edes kyennyt kiipeämään seinälle. Mun kämppis aseestautui mun kiljuessa, hylkäsi kaikki ajatukset hämiksen luontoon pelastamisesta ja syöksyi hakkaamaan sen kuoliaaksi paistinpannulla.

Rikoin eräänä kauniina iltana meidän ulko-oven. Olin jo valmiiksi myöhässä, avaamassa ovea ja lukko jäi käteen. Mikäpä siinä muuten, mutta ovesta ei sen seurauksena päässyt enää ulos. Sisälle kyllä, mutta lukkojen sisällä oltiin koko rakennus. Mulla ei ollut mitään hajua kenelle kyseisessä tilanteessa olisi pitänyt soittaa, joten rukoilin että joku fiksumpi tyyppi sattuisi pyrkimään talosta ulos kun itse paikansin taka-oven, takapihan ja sieltä kadulle johtavan sivuoven. En edes tiennyt että meillä on takaovi! Seuraavana aamuna lukko oli korjattu, mutta se on hajonnut tasaisin väliajoin siitä lähtien. Välillä vähän hirvittää että kuka tahansa pääsee tallaamaan tähän rakennukseen sisällä, mutta onneksi Aberdeen on aika leppoisa paikka.

Mainittakoot että oon oppinut myös uusia jonglööraustemppuja osaan vihdoin pyöritellä hulavannetta lantiolta pääni yläpuolelle ja kaikkialla siinä välillä. Oon niin rakastunut mun poliittisen antropologian professoriin, että olin aivan allapäin kun yksi luento oli pari viikkoa sitten peruttu. Tyyppi muistuttaa etäisesti Sami Hedbergiä, mutta on myös teatraalisten hiljaisuuksien ja mustan huumorin mestari! Oon käynyt highlandseilla ja tällä lukukaudella edessä on vielä sekä Edinburgin reissu että toivottavasti päiväretki pariin lähialueen linnaan ja luontokohteeseen. Halloween on myös vajaa kahden viikon päästä ja oon päättänyt olla tänä vuonna kurpitsa. Jihuu elämä! Aberdeenkaan ei ole tuntunut yhtään niin kamalalta kuin viime vuonna.

Kysymykseen kuinka monta opiskelijaa tarvitaan vaihtamaan sähkölamppu en kuitenkaan vielä osaa vastata. Enemmän kuin kaksi, koska meidän keittiön lamppu on ollut pimeänä jo vajaan viikon verran eikä olla kumpikaan osattu eikä vaivauduttu opettelemaan kuinka se vaihdetaan.

Ps. Stating obvious eli vaihdoin taas vaihteeksi blogin ulkoasua. En vaan osaa päättää miltä tän pitäisi näyttää! Jos joku ei toimi tai näyttää muuten vaan hassulta niin ilmotelkaa! Ja sori kaikille jotka on suuntaamassa lähitulevaisuudessa väli-Amerikkaan ja laittaneet mulle viestiä tai sähköpostia ja haluais varmaan mieluusti kuulla juttua just nimenomaan sieltä. Mä yritän parhaani että saisin alkaa käymään niitä juttuja läpi ihan kunnolla kun pahin essee-kausi on ohi. Sori!

Paluu Aberdeeniin

Lensin takaisin Aberdeeniin vajaat kaksi viikkoa sitten ja meno on ollut hektistä. Tuntuu että suurin osa ihmisistä joihin viime vuonna tutustuin on singahtanut maailmalle ja saavuin tänne keskellä freshers weekiä tarkoituksena käyttää kaikki sosiaalinen energia uuden tekemiseen, näkemiseen ja kokemiseen – ja tietty niiden uusien kavereiden metsästämiseen! Luennot alkoivat vihdoin tällä viikolla, mutta meno ei ole juuri rauhoittunut. Oon kuluneiden viikon aikana käynyt piknikeillä, bonfireilla, pelaamassa lipunryöstöä, istumassa pubeissa, jonglööraamassa ja espanjan language exchangessa. Oon fiilistellyt Skotlannin menoja ja nauttinut olostani niin paljon, että oon päässyt jopa jossain määrin irti Aberdeen-vihastani ja päättänyt antaa kaupungille uuden mahdollisuuden. Se on paljon se! 

Paljon on kuitenkin muuttunut viime vuodesta ja ajattelin tehdä vähän tilannepäivitystä siitä millaista menoa on tänä vuonna luvassa!

Uusi kämppä ja kämppis

Asuin viime vuonna samassa rakennuksessa 160 muun opiskelijan kanssa. Kylppärissä oli minuutin kerrallaan pelittävät nappisuihkut, jotka jaettiin 20 ihmisen kesken ja keittiössä mahtui hädin tuskin kääntymään ympäri. Mulla oli loistavat keittiökaverit ja tapasin ihania ihmisiä asuntoloissa, mutta asuntolaelämä oli hektistä ja ihmisiin ystävystyminen vei aikaa, koska kaikilla oli erilaiset aikataulut ja yhteisiä tiloja ei ollut lainkaan.

Tänä lukukautena meno on muuttunut aika radikaalisti. Mulla on yksi kämppis 40 käytävätoverin sijaan, noin triplasti tilaa viime vuoteen verrattuna, asun keskustan ja kampuksen välissä kaupungin laidan sijaan ja meillä on yksinkertaisesti älyttömän sympaattinen kämppä vanhassa harmaassa kivitalossa, jonka puinen portaikko on kuin suoraan elokuvista. Oon luopunut käsipyykistä pyykkikoneen myötä ja iltaisin voin upota kylpyammeeseen rentoutumaan tai maata sohvalla syömässä jäätelöä.

Mulla on myös suomalainen kämppis mikä on alkuun tuntunut hassulta. Ei tunnettu toisiamme entuudestaan, mutta ollaan tultu tosi hyvin juttuun. Oon kuluneen viikon aikana puhunut enemmän suomea Aberdeenissa kuin koko viime vuoden aikana, mutta kaipa tähänkin tottuu!

Uudet societyt ja kaverit

Heittäydyin viime vuonna kaiken uuden ja jännittävän vietäväksi. Aloitin surffauksen, ju jujitsun ja sirkuksen tarkoituksena kokeilla kaikkea uutta, mutta jossain vaiheessa vuotta huomasin valinneeni ns. vääriä societyja. Ju jitsu ja surffaus ei tuntuneet antavan mulle mitään muuta kuin kipeitä lihaksia, kiukutteluja ja kauhean määrän marinaa siksi että kaikki sosiaaliset tapahtumat tuntuivat keskittyvän ryyppäämisen ympärille. Lopetin molemmat ensimmäisen lukukauden jälkeen, mutta sirkukseen rakastuin palavasti ja suunnitelmissa on perehtyä tänä syksynä ihan kunnolla hulavanteiden maailmaan ja mahdollisesti jopa opetella jonglööraamaan keiloilla!

Tänä vuonna vähän viisaampana oon lähtenyt mukaan sellaisiin juttuihin jotka on mulle omia ja joista tiedän varmuudella löytäväni samanhenkisiä ihmisiä ja tähän mennessä suunnitelmat on menneet nappiin. Sirkuksen ohella oon käynyt veggie societyn piknikillä, pelaamassa lipunryöstön erään vaellus societyn kanssa, kirjoittanut nimeni antropologia societyn postituslistalle ja ilmaisuut kiinnostukseni niin international kuin conservation societya kohtaan. Ensi viikonloppuna lähden vaeltamaan highlandseille ja heti seuraavana päivänä on kaverin tuparit. Huikean paljon uusia juttuja, huikean paljon uusia ihmisiä! Vanhoja toki unohtamatta!

Uudet kurssit ja muutoksia tutkintoon

Mä luovuin kokonaan politiikan ja kansainvälisten suhteiden opiskelusta. Molemmat ykkösvuoden kurssit oli kuolettavan tylsiä eikä muutosta tälle vuodelle ollut kurssien kuvausten perusteella luvassa, joten katsoin parhaaksi luovuttaa. Politiikka oli arvosanojen perusteella mun vahvimpia aineita viime vuonna, mutta tuntui etten onnistunut sisäistämään asioita laisinkaan vaan opettelin lähinnä ulkoa kurssien sisältöjä ja kuuntelin ihan pihalla kun muut keskusteli tutoriaaleilla brittipolitiikan kiemuroista.

Kursseista kerron lisää myöhemmin, mutta näin tiivistettynä puolet syksyn opintopisteistä tulee antropologan kursseista ja niiden ohelle oon ottanut espanjaa ja maantietoa. Molemmat aineet oli mielessä viime vuonna, mutta espanja meni päällekkäin antropologian kurssin kanssa ja vaihdoin maantieteen viime hetkessä latinalaisen amerikan kulttuurihistoriaan, mitä kaduin tosi paljon myöhemmin. Kahtena seuraavana vuonna mun opiskelut koostuu 100% antropologiasta, joten päätin pyhittää tämän vuoden vapaavalintaiset kurssit hispanic studiesin ja human geographyn perusopinnoille. Olin viime vuonna tosi innoissani siitä miten sain politiikan ja antropologian kautta kaksi täysin erilaista näkökulmaa asioihin ja nyt mukaan heitetään vielä maantieteellinen näkökulma! Ihan mahtavaa!

Vuoden vanhempana ja viisaampana

Ehkä suurin helpotus viime vuoteen nähden on kuitenkin se, että tietää vähän paremmin mitä haluaa tehdä ja miten hommat täällä toimii. Ykkösvuotisille jutellessa muistaa miten monimutkaiselta kaikki vuosi sitten tuntui kun piti opiskelun aloittamisen lisäksi muuttaa uuteen maahan ja kaupunkiin, hankkia uusia kavereita ja tottua yliopiston menoon. Nyt on helppo vastailla kysymyksiin siitä moneen societyyn kannattaa liittyä, millaisia kursseja kannattaa ottaa, miten haastavaa opiskelu vieraalla kielellä on ja neuvoa niinkin yksinkertaisissa asioissa kuin työnhaussa tai kirjaston tulostimen käytössä.

On myös helpottavaa miten paljon vähemmän asioista stressaa. Viime vuonna pelotti mennä ensimmäiselle luennolle ilman kirjoja, tänä vuonna en edes ajatellut ostaa niitä. Viime vuonna kaikki viralliset asiat piti saada hoidettua heti kun tänne muutti, tänä vuonna jaksoin käydä hakemassa uuden opiskelijakortin vasta neljä päivää saapumisen jälkeen, kasa virallisia papereita odottaa edelleen keittiönpöydällä ja esim. paikallista pankkitiliä mulla ei edelleenkään ole.

Uudet ongelmat

Pelkkää ruusuilla tanssimista ei tämän lukuvuoden alku kuitenkaan ole ollut. Asuntoloissa kaikki oli hoidettu meille valmiiksi ja jos ongelmia tuli apu oli sadan metrin päässä. Nyt omalla kontolla on lukemattomien virallisten asioiden hoitaminen ja siihen on ollut tottumista. Meille tipahtelee kirjeitä niin sähköyhtiöiltä kuin gas security –asioista ja linja käy kuumana landlordeille milloin mistäkin asiasta. Wifi-sopimuksien kanssa ollaan tapeltu koko kulunut viikko ja vihdoin kaikkien puhelimessa vietettyjen tuntien ja lukemattomien sähköpostien jälkeen vaikuttaa siltä, että wifi on meille tulossa. Landline-ongelmien takia asennus on tosin siirtynyt lokakuun puoleenvälin lokakuun alun sijaan.

Paperihommia saa pikkuhiljaa alkaa hoitamaan myös kevään vaihdon suhteen. New Mexicoon pitäisi lähettää niin kirjeitä omalta yliopistolta kuin todistuksia varallisuudesta. Kuumottaa myös aika paljon saanko mä sieltä opiskelija-asuntoa kun kyseessä on ns. kaupunki- eikä kampus-yliopisto. Toivotaan parasta!

***

Mulla on tulevilla viikoilla tulossa pari postausta  liittyen omaan elämään ja elämänmuutoksiin, mahdollisesti myös pari Skotlannin meinigeistä ja yliopistoelämästä! Palataan sen jälkeen viime kesän reissuun ja Nicaraguaan joka vei jalat alta! 

Asuntolaelämää Skotlannissa

Teinit bilettää päivästä toiseen ja palovaroittimet huutaa joka yö. Kämppikset on 17-vuotiaita ensimmäistä kertaa kotoa pois muuttaneita sekopäitä, joiden on pakko rikkoa jokaista vastaan tulevaa rajaa. Käytävältä kuului niin kova mekkala etten nukkunut koko vuoteen. Näitä tarinoita Brittien opiskelija-asuntoloista kuuntelin päivästä toiseen sen jälkeen kun olin buukannut itselleni huoneen yliopiston asuntoloista. Positiiviset kommentit oli aika harvassa ja moni tuntui pitävän asuntolavuotta lähinnä pakkopullana. En tiedä mistä ne puhui tai millaisia hirviöitä niillä asui naapurissa. Mä nimittäin rakastin asuntolaelämää.

Olin vähintään skeptinen muuttaessani asuntoloihin. En halunnut solukämppää koska en halunnut ottaa riskiä, että joutuisin jakamaan asunnon sellaisten ihmisten kanssa joiden kanssa en tule toimeen. Buukkasin siis huoneen käytävältä. Jaetut keittiöt ja kylppärit ja neljäkymmentä ovea per kerros. 420£ kuukaudessa olisi saanut monesta Euroopan maasta helposti yksiön, mutta Aberdeenissa se oli halvin opiskelija-asunto. Enkä mä olisi yksin halunnut asuakaan. Samassa talossamun kanssa asui lopulta 160 opiskelijaa ja muutaman sadan metrin säteellä päästä kotiovelta parituhatta muuta. Sain parhaan mahdollisen diilin: seuran saattoi valita itse ja valinnanvaraa löytyi, mutta myös yksin pystyi olla kun siltä tuntui.

Mä rakastin mun käytävänpätkää. Ikäjakauma mun käytävänpätkällä oli parinkympin paikkeilla ja meno oli niin kansainvälistä etten ollut moisesta osannut edes haaveilla. Mun kanssa samalta käytävänpätkältä löytyi edustettuna ainakin Saksa, Espanja, Skotlanti, Puola, Turkki, Jenkit ja Tsekki. Mun kanssa keittiön jakaneet tytöt oli ihan huipputyyppejä. Kukaan ei muistanut kelle mikäkin kuppi keittiössä kuului enää muutaman viikon jälkeen ja pari kuukautta myöhemmin oltiin siinä pisteessä että jos ruoka oli loppu sitä saattoi suosiolla napata jonkun muun hyllyltä. Tottapuhuen oli kyse hiustenkuivaajasta, pullonavaajasta tai tamppooneista niitä löytyi aina ovia koputtelemalla. En edes epäile etteikö mulla tulisi ikävä keittiössä juoruamista - siellä nimittäin kului aikaa uunin naksahdellessa automaattisesti pois päältä aina puolen tunnin välein ja kivikautisen uunin vaatiessa kahden tunnin paistoajan käytännössä kaikelle - tai käytävällä tuttuihin törmäilemistä ja small talkia lukemattomia kertoja päivässä.

Tuntui siltä kuin olisin elänyt hostellissa jossa ihmiset eivät koskaan vaihdu. Mun käytävällä oli super rento meininki ja parin ensimmäisen viikon jälkeen porukka tallasi jo yöpaita päällä kaikkialle. Yhteisiä tiloja ei keittiöitä lukuunottamatta ollut ja porukka kasaantui aina käytävän lattialle juttelemaan. Seinien läpi kantautuvasta melusta tiesi aina että jotain oli meneillään ja kun opiskelu ei kiinnostanut saattoi parin metrin päästä löytää juttuseuraa. Meidän käytävänpätkä oli myös maailman tsemppaavin yhteisö. Joulukuussa käytävä täyttyi Ryan Goslingin kuvilla varustetuista meemeistä, jotka tsemppasivat kokeisiin. Jos koepäivänä joku ei ollut toivottamassa onnea oli huoneen oven ulkopuolelle todennäköisesti teipattu tarralappu, jossa muistutettiin miten mahtava tyyppi sä olit. Joku oli aina toivottamassa kivaa päivää tai hyvää yötä ja toisten menoista tiedettiin kaikki. Oli vaikea tuntea olonsa yksinäiseksi.

Palovaroitin hälytti lopulta vuoden aikana kolmesti. Kaksi kertaa freshers weekillä ja kerran keväällä sellaiseen kellonaikaan, että suurimman osan porukasta ei olisi pitänyt olla pyjamat päällä. Oltiin kaikki. Bileitä löytyi rutkasti niille jotka ryyppäämisestä olivat kiinnostuneet, mutta mun talossa bileet järjestettiin aina pohjakerroksessa eikä melu kantautunut ylempiin kerroksiin. Kävin kerran ärähtämässä yöllä käytävällä kun porukka linnoittautui juoruamaan mun oveni eteen ja vuoden häiritsevimmät mun käytävänpätkällä pidetyt huonepartyt päättyivät ennen puoltayötä. Mutta siihen jäivät huonot kokemukset. Olihan ne asuntolat keskellä ei-mitään, seinät oli tehty paperista, keittöt pieniä, kodinkoneet sata vuotta vanhoja ja vuokrataso ihan käsittämätön. Kaikista eniten vihasin suihkuja, jotka toimi kerrallaan minuutin nappia painamalla, mutta en mä olisi silti halunnut asua ekaa yliopistovuotta missään muualla.

Jostain syystä en onnistunut tähän hätään löytämään yhtäkään kuvaa mun viime vuoden kämpästä, saati sitten asuntoloista näin yleisesti ottaen. Toivottavasti löytyy.

Coasteering, New Mexico ja Aberdeenin arki

Coasteering is a physical activity that encompasses movement along the intertidal zone of a rocky coastline on foot or by swimming, without the aid of boats, surf boards or other craft. Coasteering may include all or some of the following: Swimming or adventure swimming, climbing, scrambling, canyoning, sea level traversing, jumping and diving. [Wikipedia]

Märkäpuvut päälle ja mereen. Lunta tuprutteli hiljakseltaan kun me lilluttiin kivikoiden ja kallionkielekkeiden välissä aaltojen heitellessä meitä ympäriinsä. Seikkailtiin pitkin rannikkoa, kiivettiin kallion kielekkeille ja hypättiin sieltä meren syleilyyn. Olin pitkästä aikaa kiinni siinä elämässä itsessään. Piti vain osata luottaa muihin ja hypätä niiden perässä viiden metrin pudotus kallioiden reunustamille vesialueille. Mun jokainen lihas joutui koetukselle kun kiipesin kallionseinämiä pitkin ylös merestä. En osaa edes laskea kuinka monta kertaa olin melkein perillä, kun aalto pyyhkäisi mut mukanaan ja jouduin aloittamaan alusta. Mun kengät täyttyivät jääkylmästä vedestä heti ensimmäisen hypyn jälkeen ja mun sormikkaidenkin rei'istä tuli kaikki vesi sisään. Mutta kyllä vaan nauratti kun kiivuttiin lopulta ylös meren syleilystä. Ja nauratti vielä silloinkin kun mun kengät otti mutakylvyn matkalla bussipysäkille ja mun raahatessa kymmenen kilon märkäpukukassia mukanani.

Reilun viikon takaisen coasteering reissun lisäksi arkeen ei ole kuulunut yhtikäs mitään. Oon katsonut luvattoman paljon leffoja jotka google on löytänyt sanahaulla silly girly film, leiponut kakkuja ja syönyt paljon jäätelöä. Oon raapustellut kahden viime viikon aikana kasaan esseen ihmisoikeuksien ja kansallisturvallisuuden (national security) suhteesta, toisen vallan harjoittamisesta EU:ssa ja kirja-arvostelun etnografisesta teoksesta, joka käsitteli shamanismia ilman shamaaneja sosiasialismin jälkeisessä kontekstissa pohjois-Mongoliassa. Nyt mulla on viikon hengähdystauko ennen kuin pitäisi lakaa puurtaa lukukauden vikojen esseiden parissa. Kolme viikkoa ja sitten alkaa kuukauden mittainen lukuloma! Lontoon ja Glasgown lisäksi aktiviteetit on vielä aika hakusessa, mutta eiköhän sitä jossain päin Brittejä tule jälleen pyörittyä.

Kävin eilen hyväksymässä mun vaihto-opiskelupaikan New Mexicossa. Muutama asia jenkeissä asumisessa huolettaa aika lailla, mutta positiivisia syitä lähteä oli loppupeleissä enemmän kuin negatiivisia. Niistä lisää myöhemmin! Nyt sitten odotellaan tietoja viisumeista sun muista. Kuumottaa ihan pikkuisen siinä mielessä, että kaikki viisuminhakuun vaadittavat tiedot tuskin tulee ennen kesää, eli mulla on viisuminhaku todennäköisesti edessä joko Costa Ricassa tai Nicaraguassa. Viisumiahan pitäisi siis hakea ensisijaisesti kotimaassa tai nykyisessä asuinmaassa ja mikäli sitä hakee ns. "kolmannessa maassa" (third country) sille pitäisi olla painavat perustelut. Reppureissaus ei todennäköisesti lukeudu niihin. Lähetin viime viikolla Yhdysvaltojen suurlähetystöön paniikissa viestiä että onko mun mahdollista ylipäätään hakea viisumia reissussa ja mitä lisäinformaatiota mun pitäisi sitä varten haalia kasaan. Saa nähdä mitä sanovat. Jos joku on hakenut jenkkeihin non-immigration viisumia jossain Suomen tai nykyisen kotimaansa ulkopuolella niin kuulisin asiasta mieluusti lisää.

Kävi miten kävi, kolmen kuukauden päästä oon kuitenkin Costa Ricassa. Että vois sitä espanjaa vaikka alkaa opiskelemaan ja reissua tarkemmin suunnittelemaan jos ei mitään muuta lukulomalla saa aikaiseksi! Vois alkaa myös purkaa vanhoja reissukuvia blogin puolelle taas vaihteeksi. Oon tän blogin olemassaolon aikana seikkaillut rinkka selässä kuukauden Kiinassa, kolme kaakkois-Aasiassa ja kaksi itä-Euroopassa, mutta kuvallisia postauksia löytyy tasan Vietnamista. Että jos ne kaakkois-Aasian kertomukset saisi edes raapusteltua tänne ennen kesää!

// I went coasteering a week ago and it was just totally amazing! Besides that I've pretty much just been stuck in the library writing essays and dreaming of next summers travels in Central America. I'll probably be moving to New Mexico next year to do a university exchange which kinda excites me, kinda just makes me terribly nervous.