Kohti inhimillisempää elämää

Kun mä puolitoista vuotta sitten tein päätöksen ryhtyä kasvissyöjäksi mä tiesin, ettei se tulisi riittämään mulle. Paatuneena lihan- ja maitotuotteiden kuluttajana pelkkä lihan jättäminen pois ruokavaliosta tuntui vaikealta. Koska päätös perustui eettisille syille, tiesin kuitenkin että jossain vaiheessa elämää koittaisi hetki, jolloin päättäisin luopua kaikkien eläinperäisten ruoka-aineiden käytöstä. Se hetki on nyt puolitoista vuotta myöhemmin koittanut.

Katsoin kesällä liikaa vegaani-videoita youtubesta. Niitä toisinaan myötätuntoa herättäviä ja toisinaan naurunkyyneleet silmäkulmiin nostattavia fitness-videoita, missä raakavegaanit esittelivät muutamasta herneestä koostuvaa lounastaan ja selittivät anorektisen laihoina kuinka vegaaniksi siirtyminen oli parasta mitä heille oli koskaan tapahtunut. Ja sitten niitä vähän vakavampia videoita. Niitä joissa puhuttiin maito- ja munatuotannosta. Videoita jossa munatuotantoon kelpaamattomat poikatiput kulkevat liukuhihnoilla kuolemaansa ja sellaisia jossa lehmät teetetään raskaiksi maitoa tuottamaan, vasikat erotetaan välittömästi syntymän jälkeen emoistaan ja surmataan ennen aikojaan siksi että joku Milla tai Pekka saisi tyydytettyä lihanhimonsa. Alkoi ahdistamaan. Olin tiennyt maito- ja munatuotannon synkästä puolesta, mutta katsottuani tarpeeksi videoita kaikki jotenkin konkretisoitui: Mulla ei yhtäkkiä ollut muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa maitotuotteiden käyttö jos halusin pystyä elämään itseni kanssa.

Alku tuntui jännittävältä. Samalta kuin viime keväänä kun palasin kaakkois-Aasiasta kasvissyöjänä ja mun piti opetella laittamaan ruokaa. Mulla ei ollut mitään hajua mitä kasvissyöjät edes söi! Olin syönyt kuluneet kuukaudet tiiviisti paistettua riisiä, nuudeleita ja curryja enkä osannut alkuun hahmottaa mitä muuta kasvisruokaa maailmassa edes oli! Aluksi tuntui siltä että lautaselta puuttui koko ajan jotain, mutta parin viikon jälkeen huomasi miten säälittävän pieni ja mielikuvitukseton mun oma ruokakuplani olikaan ollut! Kaksi viikkoa sitten Aberdeeniin palattuani tuntui aluksi oudolta, ettei aamiaiseksi ollutkaan enää munia tai juustoleipiä. Jouduin luopumaan juustopitsasta ja cauliflower cheesestä, jotka kuului molemmat mun lempiruokieni joukkoon. Mutta viikon kestäneen ruoka-ikävän jälkeen ei enää edes tehnyt mieli ostaa cheddaria. Tuntui hyvältä ostaa hummusta mozzarellan sijaan ja sorbettia kermajäätelön tilalta tietäen, että ketään ei enää teurastettu tai kidutettu mun valintojen takia.

Suurimmat mielessä pyörivät kysymykset vegaaniksi siirtymiseen liittyen koskivat matkustamista ja sosiaalista elämää. Vaikka Briteissä ravintoloiden kasvisruoka-tarjonta on huikean paljon parempaa kuin Suomessa, tiesin että päätyisin jossain vaiheessa viettämään iltaa ravintoloissa, joissa mä en tiukalla vegaanisella ruokavaliolla voisi syödä mitään. Mä tiesin että kaverit kutsuisi mut jossain vaiheessa illalliselle ja vaikka tarjolla olisi 100% varmuudella kasvisruokaa se ei todennäköisesti olisi vegaanista. Oon myös tiedostanut, että jossakin päin maailmaa pelkkä ajatus kasvisruoasta on niin uusi ja ihmeellinen, että vegaanisten aterioiden saaminen olisi täysi mahdottomuus. Mulla oli viime kesänä väli-Amerikassa vaikeuksia löytää edes kasvisruokaa ja silloin kun ruokaa tuli vastaan oli liha poikkeuksetta korvattu juustolla. Jos olisin ollut liikkeellä vegaanina, en olisi voinut syödä paikallista ruokaa papujen ja riisin lisäksi lainkaan ja olisin useamman kerran jäänyt näkemään nälkää, koska vegaaneille sopivaa ruokaa ei yksinkertaisesti ollut tarjolla eikä keittiötäkään ollut jatkuvasti käytössä.

Joitain päätöksiä oli siis sosiaalisen elämän ja matkustamisen suhteen tehtävä. Päädyin varsin loogiseen ratkaisuun eli siirtämään oman keittiöni hiljalleen täysin vegaaniseksi, mutta antamaan vähän armoa sosiaaliselle elämälle ja matkustamiselle. Päätin siis olla kiukuttelematta juustosta, maidosta ja munista jos joku muu ne on lautaselleni kokannut. Päätin myös että jonakin päivänä latinalaiseen Amerikkaan tai muihun ruoallisesti haastaviin kohteisiin lähtiessäni nappaisin muna- ja maitotuotteet reissun ajaksi takaisin osaksi ruokavaliotani sekä elämän helpottamisen että oman terveyteni tähden.

Moni kysyy miksi. Että miksei se kasvissyönti riitä, miksi pitää luopua kaikista eläinkunnan tuotteista? Siksi ettei kasvissyönti riitä poistamaan toisten olentojen kärsimystä. Siksi että mä tunnen liikaa myötätuntoa elämää kohtaan riistääkseni joltakin hengen mielihalujeni vuoksi. Siksi että mä välitän ympäristöstä ja yritän omilla valinnoillani olla edistämättä ilmastonmuutosta. Ja kai sen terveydenkin voi listalle laittaa. Laktoosi-intoleranssia ei ole mulle koskaan virallisesti todettu, mutta jätettyäni maitotuotteet pois ruokavaliosta sain huomata, että siitäkin olin todennäköisesti kärsinyt. Eikä ne terveysvaikutuksetkaan toki siihen lopu.

Enpä olisi ikinä uskonut miten helppoa vegaaniksi ryhtyminen on ja miten paljon vegaanisia tuotteita ruokakaupasta löytää! Mun korviin on lisäksi kantautunut järjettömästi tietoa ruoka-aineista, joita en sekaanina tai vegenä olisi osannut edes nimetä! Huomenna ajattelin leipoa vegaanista suklaakakkua ja loppuviikosta taikoa majoneesia papu-liemistä. Ruoanlaitostakin on yhtäkkiä tullut taas jännittävää! 

Vuosi kasvissyöjänä

Kun mä palasin vuosi sitten huhtikkuussa kaakkois-Aasiasta lentoyhtiön pyörätuolikuljetuksella puoli jalkaa tunnottomana mun perhe oli huomattavasti enemmän huolestunut siitä seikasta, että mä olin lopettanut lihansyönnin kesken reissun. Mun ruokavalio oli lapsesta saakka koostunut ruokaympyrästä, jossa proteiini valloitti vähintään puoli lautasta. Vähintään puolet, koska ainoat kasvikset joista pidin rajoittuivat kurkkuun, tomaattiin, perunaan ja raakoihin porkkanoihin. Vaikka kasvissyönti oli eettisten syiden takia pyörinyt mielessä jo vuosia niin vielä Kiinaan muuttaessanikin ajatus pelkkiä kasviksia sisältävistä aterioista oli utopistinen. Kiinassa mun hostperheiden ruokailutottumukset johtivat siihen, että toisinaan ateriat perustuivat pelkille kasviksille, mutta vapaa-aikana pidin vakaasti huolen siitä, että suuhuni päätyi jotain eläinperäistä.

Miten mä sitten päädyin kasvissyöjäksi? Heräsinkö mä vain eräänä aamuna uuteen elämään vai oliko päätöksen takana vuosien harkinta? Sanoisin että vähän molempia.

Vuosi sitten mä seisoin erään vietnamilaisen hostellin keittiössä. Hostellin tapana oli järjestää vieraille illallisia pientä maksua vastaan ja jokainen saattoi osallistua ruoanlaittoon ja oppia samalla laittamaan vietnamilaista ruokaa. Sen päivän menuussa koreili kevätkääryleitä ja auttavista käsistä ei ollut pulaa. Ruoanlaiton alkaessa pöydän päässä seisova poika kysyi onko tarjolla kasvisvaihtoehtoa. Jostain syystä mulla on aina ollut pakkomielteenä tietää miksi ihmiset on päättäneet lopettaa lihansyönnin ja päädyin jälleen esittämään pojalle saman kysymyksen. Odotin jotain geneeristä vastausta, sitä ettei tyyppi pitänyt lihasta, ettei hän pystyisi itse tappamaan eläintä tai saarnausta eläinten kärsimyksestä. Näiden sijaan poika totesi lyhyen mietinnän jälkeen, että se tykkäsi ajatella, ettei mikään maailmassa ollut kuollut sen takia. Että se ei kokenut että sillä oli oikeus anastaa jonkuntoisen elämä. Mä en tiedä mikä niissä lauseissa kosketti mua niin paljon, mutta ne jäivät elämään mun sisälle. 

Ne lauseet pyörivät mun mielessä viikon päivät. Mä jatkoin lihansyöntiä, mutta katselin mun burgerin välissä olevaa pihviä ja curryssa lilluvia kananpalasia vähän eri näkökulmasta. Siinä mun lautasella näkötti yhtäkkiä jotain kuollutta, jotain jonka kuolemasta mä olin vastuussa. Havaintonahan tuo ei ollut kummoinen - varsin looginen oikeastaan. Henkisellä tasolla pyöriteltiin kuitenkin vähän syvällisempiä kysymyksiä: Miksi mä tapoin? Miksi mä koin että mulla on oikeus tappaa? Ja ennenkaikkea, jos mä en edes ollut se henkilö joka oli fyysisesti vastuussa jonkun kuolemasta, miten mä oikeutin sen että joku oli tapettu mua varten? Mä mietin sen mun ruoassa olevan eläimen arvoa. Tajusin ettei sillä ollut sitä. En mä ollut koskaan miettinyt sen suurempia tarinoita mun lautasen täytteeksi päätyvälle sisällölle ja vaikka olin aina syönyt lihaa, kalaa tai kanaa olin aina syönyt niitä kaupan paketeista löytyviä fileitä. En eläimiä vaan fileitä, suikaleita ja pihvejä. Sitä on tavallaan helpompi sulkea silmänsä siltä mitä itse asiassa tekee, mun ne eläimet lojuvat siellä muovikääreissä tunnistamattomissa muodoissa. On helpompi syödä niitä suikaleita kuin jonkun lihaksia. Nämä ajatukset pyörivät mun päässä viikon verran. Sinä yönä kun hyppäsin Cambodian bussiin päätin että tähän se loppuu. Ei enää ikinä.

Kasvissyönnin aloittaminen oli hassua. Helppoa siinä mielessä, että söin ulkona joka päivä eikä mun tarvinnut murehtia siitä mitä kokkaisin - enhän mä olisi edes osannut kokata mitään lihatonta. Vaikeaa siinä mielessä, että mä en oikeastaan tiennyt kasvissyönnistä juuri mitään - paitsi sen että tofu on pahaa - enkä ollut koskaan syönyt ns. vapaaehtoisesti pelkistä kasviksista koostuvia ruoka-annoksia. Mä en edelleenkään ollut mikään kasvisten suurin fani. Mä rakastin lihan makua ja muistin ihan selvästi miltä savustettu lohi tai naudanlihapihvi maistuivat. Mun lihannälkä oli kuitenkin tasapainossa lihansyöntiin kohdistuvien epäkohtien kanssa eikä mulla koskaan tullut vastaan tilannetta, että olisin kokenut jonkun lihakimpaleen olevan mun eettisiä arvoja tärkeämpiä. Aluksi en tiennyt mitä söisin. Kaakkois-Aasiassa kasvissyöjän vaihtoehdot on odotusten vastaisesti aika rajalliset, mutta pikkuhiljaa tottui paistetujen nuudelien, riisin ja kasvisten erilaisiin komboihin ja oppi iloitsemaan kun menuussa oli joskus silloin tällöin currya tai nuudelikeittoa.

Mä söin lähes koko ensimmäinen vuoden pelkästään kasviksia lisukkeiden kanssa. Mulla ei ollut sen suurempaa tietämystä kasvissyönnistä saati sitten lihankorvikkeista ja niiden valmistuksesta, joten tofu, quorn, seitan sun muut ihmetykset pysyivät kaupan hyllyillä. Quorn on totta puhuen ainoa edellämainituista tuotteista joita tänäpäivänäkään käytän. Quorn-kana aiheuttaa mulle yhä ihmetystä: se näyttää, maistuu ja haisee ihan kanalta, mutta ei ole lihaa nähnytkään. Toisaalta, mun makuaisti on muuttunut aika lailla niistä päivistä kun mä söin lihaa. On ihan totta että kun lihan jättää pois ruokavaliosta ja lautasta dominoimasta kasvisten maku tulee ihan erilailla esiin. Mä en koskaan nuorempana voinut sitää kukka- tai parsakaalia, saati sitten munakoisoa tai paprikaa. Ne maistuivat kaikki ihan yhtä hirveällä, mikä toisaalta tuntuu ihan hullulta ajatukselta nyt, koska eihän niillä ole mitään yhteistä. Kaikki löytyvät tänäpäivänä mun viikoittaisesta kauppakassista.

Tuntuuko olo kevyeemmältä ja elämä terveellisemmältä? Lihansyönti siinä määrin missä mä olen sitä harrastanut suurimman osan elämästäni ei ole ollut terveellistä missään määrin, mutta vaikka liha on jäänyt pois ruokavaliosta ei se ole terveellisemmäksi muuttunut. Burgereita ja pitsaa tulee vedettyä ihan samoissa määrin kuin aina ennenkin ja kauppakassista löytyy yhä donitseja ja sipsejä. Oon huomannut myös että oon korvannut lihan osittain juustolla ja sitä tulee vedettyä suuremmissa määrin kuin ennen. Ei kovin terveellistä siis sekään. Olo tuntuu kevyemmältä, mutta ei siksi että suonissa virtaisi vähemmän rasvaa tai sokeria. Olo tuntuu kevyemmältä koska mun ei enää tarvitse kantaa syyllisyyttä siitä että jossain parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevalla karjatilala leikataan kurkkuja auki mun mielihalujeni takia. Sitä se lihansyönti nimittäin loppuenlopuksi on: omien mielihalujen tyydyttämistä toisten elämän kustannuksella.

Mä en oikein tiedä mitä mä halusin sanoa. Ehkä sen että mun on nykyään helpompi elää itseni kanssa. Oon enemmän sinut omien ajatusteni ja arvojeni kanssa, koska noudatan niitä mun jokapäiväisessä elämässä. Musta ei toivottavasti koskaan tule muiden valintoja kritisoivaa olentoa, enkä mä toivottavasti koskaan tule luokittelemaan ihmisiä sen perusteella mitä heidän lautasiltaan löytyy. Musta on kuitenkin okei aina välillä muistuttaa että sieltä lautaselta löytyy jonkun elämä. Oli se elämä sitten porsaan, kanan tai kalan - ja ehkä vielä erityisesti kalan, koska moni tuntuu tekevän eettisen valinnan lopettamalla nelijalkaisten syönnin ja pitää silti merenelävät lautasellaan. Siitä voitaisiin hyvin lähteä kiistelemään olenko mä tehnyt tarpeeksi. Onko se riittävää että vaikka mun lautselta ei enää löydy lihanpalasia, mä tuen silti toisiin olentoihin kohdistuvaa ääretöntä julmuutta ostamalla munia ja maitoa sisältäviä tuotteita? Ehkä ei. Mutta mä tykkään ajatella että teko, pienempikin, on jo askel oikeaan suuntaan. Minkäänlainen muutos ei tapahdu päivässä. Tai ehkä tapahtuu, mutta sen taustalla on usein oma tarinansa. Ehkä mä herään jonakin aamuna päätökseen luopua kaikista eläinkunnan tuotteista. Mä toivon että herään. Mutta siihen asti mä haluan ajatella, että oon tehnyt maailmasta edes vähän mukavamman paikan erilaislle olennoille.

Mä tiedän että suurin osa mun lukijoista on varsin perillä eläinten oikeuksista sun muista, mutta niille jotka eivät ole mä heitän vielä pari faktaa tähän loppuun. Ihminen ei tarvitse mitään ainoastaan lihasta saatavia ravintoaineita eikä kasvissyöjän tarvitse popsia mitään pillereitä pitääkseni itsensä hengissä. Kasvisruokavalio on sekaruokavaliota ympäristöystävällisempää ja (ainakin Skotlannissa) huomattavasti lihansyöntiä edullisempaa. Hyviä dokumentteja aiheesta ovat kuulema Cowspiracy ja Food Inc - joita en itse tosin ole nähnyt.

Kuvat on Shanghain ajoilta paikallisilta markkinoilta. Kaikki kuvien olennot on elossa tai kuolleet häkkeihinsä.

// Been veggie for a year! Got sick of causing torture and death for other beings and I'm feeling so much better now. Pics from a local market in Shanghai 2013.