Ometepe Island #2, Nicaragua

Valkoinen hiekkaranta jatkuu kilometrejä horisonttiin, mutta siellä ei ole ristin seilua. Tulivuoret seisovat jylhinä saaren vastakkaisilla laidoilla ja saarea ympäröivän järven pinta on peilityyni. Hiljaisuus niin kauniissa paikassa tuntui sanoin kuvailemattomalta. Juostaan kymmeniä metrejä kirkkaan sinisessä järvessä kohti ulappaa, mutta järvi ei koskaan muutu polvenmittaa syvemmäksi. Varpaat kolahtelevat epätasaisen pohjan teräviin kiviin ja järven vesi tuntuu päiviä jatkuneen auringonpaisteen seurauksena yhtä kuumalta kuin ulkoilma. Tujotan taivasta ja annan veden kannatella.

Sähköt ovat poikki koko saarelta. Ollaan vaellettu auringonlaskun valossa pitkin saaren katuja ranskalaisten ja maailman parhaan dippikastikkeen perässä, mutta yö on vihdoin laskeutunut. Meidät viitotaan sisälle pilkkopimeään ravintolaan. Taskulamput syttyvät keittiössä ja perheen isä juoksee edes takaisin yrittäessään keksiä rakentavia ratkaisua ruoanlaiton onnistumiseksi pilkkopimeässä. Keittiöstä kuuluu hirmuinen määrä kikatusta, mutta pian veitset alkavat heilua ja jostain kantautuu kiehuvan öljyn tuoksu. Perheen poika kantaa pöytään kynttilän ja leikkaa sille tyhjästä muovipullosta tuulensuojan. Kynttilän valo riittää hädin tuskin valaisemaan pöydälle vastakkaisella laidalla istuvat kasvot, mutta kaikkien meidät ympäröivien ihmisten tekemä vaivannäkö lämmittää.

Lauma valtavia koiria juoksee räksyttäen meitä kohti. Lähdettiin metsästämään petroglyfejä, mutta ollaan tuttuun tapaan eksyksissä. Kartta on epäselkeä eikä tiedetä miltä petroglyfit näyttää. Alkaa lisäksi vaikuttaa siltä, että meistä tulee koiranmuonaa ennen kuin onnistutaan sitä edes selvittämään. Kaksi metriä ennen yhteentörmäystä jostain kaukaa kuuluu huuto ja koirat kääntävät kurssin kohti omistajaansa. Leukoja louskuttavista pedoista tulee yhtäkkiä lauhkeita kuin lampaat ja löydetään itsemme hippikommuunin keskeltä. Petroglyfeistä ei paikan omistaja tiedä mitään, mutta se kutsuu meidät viikon päästä järjestettävään ayahuasca retriittiin. Kutsuun vastaan kohteliaasti kiitos ei, mutta petroglyfejä löydetään lopulta. Meidän hostellin takapihalta tottakai.

Polkupyörä vie meidät kaikkialle. Pienille autioille rannoille, luonnon muodostamille turkooseille lähteille ja saaren sellaisiin kolkkiin, joihin bussit kieltäytyvät kulkemasta. Teissä on yhtä paljon kiviä kuin kuoppia ja ja kädet ovat turrat polkupyörän jatkuvasta tärinästä. Tuntuu siltä, että vietän yhtä suuren osan ajasta maanpinnalla täristen kuin taivaalla kivenmurikoiden ilmaan sinkauttamana. Voidaan ajaa tunteja ympäri saarta, mutta en saa maisemista koskaan tarpeekseni. Tulivuorten pilvien peittämät huiput loistavat horisontissa menin minne tahansa ja jokaisen talon pihalla tuntuu möyrivän kasa possuja ja kanoja. Paijaan läpi kaikki teiden reunalta löytyvät eläimet ja vilkuttelen ja huutelen hyvän päivän toivotuksia vastaantulijoille. Ometepe on hyvänmielen saari ja kaikilla on aina hymy kasvoilla.

Elämä kulkee Ometepella täysin omassa rytmissään. Siitä on muodostunut oma pieni maailmansa; kupla, johon ihmiset saapuvat eivätkä koskaan lähde. Tapaan ihmisiä, jotka ovat saapuneet saarelle vuosia sitten opettamaan joogaa ja jääneet sille tielleen. Ihmiset loikkivat jatkuvasti rajan yli Costa Ricaan saadakseen uuden viisumin ja viipyäkseen saarella vielä hetken verran kauemmin. Ymmärrys ajankulusta katoaa ja viikot muuttuvat kuukausiksi ja kuukaudet vuosiksi. Ometepe on niin kaukana kuin mahdollista siitä maailmasta, jonne suurin osa sinne saapuvista ihmisistä on syntynyt elämään ja ehkä siksi suurimmalla osalla ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin jäädä. He ovat löytäneet sen mitä tulivat etsimään.

Ometepe vinkit

Majoitus: El Zopilote. Majoituksen hintaan sisältyy jooga kahdesti päivässä ja pidempään yöpyvillä on mahdollisuus osallistua farmin töihin tai erilaisiin workshopeihin, joissa opetetaan valmistamaan orgaanisia tuotteita. Hostelli sijaitsee sademetsässä eli yöt on tuskaisia, ötököitä riittää eikä varauksia oteta vastaan.  Hostelli sijaitsee Santa Cruzissa mikä on saaren repureissu mekka.

Liikenneyhteydet: Ometepelle kulkee säännöllinen lauttayhteys San Jorgesta (Rivasin viereinen rannikkokaupunki). Lauttayhteys Granadaan kulkee myös muutaman kerran päivässä. Ometepella on kohtuullinen molemmat saaret kattava bussiverkosto. Eteläiselle saarelle matkatessa bussia joutuu vaihtamaan El Quinossa, mutta yhteydet on ajoitettu niin, ettei tien reunassa usein joudu montaa minuuttia seisomaan. En yleensä liputa pimeiden taksien perään, mutta Ometepella saaria ympäri pääsi myös helposti paikallisten kyydissä. 

Nähtävyydet: Pyöräile, kävele ja seikkaile! Ometepeen tutustuu parhaiten ihan vaan lähtemällä tutkimaan paikkoja. Me testattiin myös Ojo de Aqua, lähdevesialtaasta luotu uima-allas, joka on turistien määrästä huolimatta must-kohde kuumina päivinä. Ironisesti jouduttiin sadekauden takia jättämään väliin tulivuorten valloitukset, mutta ei myöskään päästy melomaan tai näkemään vesiputouksia vähäisten sademäärien takia.