Hämähämähäkki, ovikellomysteerit ja kuinka monta opiskelijaa tarvitaan vaihtamaan sähkölamppu

Moikka moi! Midterm alkaa hiljalleen lähestyä ja sen kyllä huomaa koulutöiden tasaisesti kasvavasta määrästä. Pari viikkoa sitten kävin hyvällä omallatunnolla kaikissa vastaantulevissa kissanristiäissä, mutta nyt ollaan siinä pisteessä että oon joutunut alkamaan perumaan kuukausia aikoja sovittuja menoja, että ehtisin palauttaa kaikki esseet ajallaan. Viime viikonloppuna piti väkertää pierogeja puolalaisten kavereiden kanssa ja ensi viikonloppuna piti lähteä Lancasteriin, mutta täällä sitä ollaan Aberdeenissa neljän seinän sisällä nenä tiukasti kiinni kirjoissa. Satanutkin on tottakai jo viikonpäivät, ettei ulos tee edes mieli mennä. Ajattelin siis aikani kuluksi (heh) tulla jakamaan valikoituja kuluneen lukukauden koitoksia.

Kolme viikkoa tänne muuttamisen jälkeen meidän landlord kävi päästämässä gas security -tarkastajan meidän ullakolle. Hyvä että kävi, koska meillä ei ollut mitään hajua siitä että tässä talossa edes oli ullakko. Samalla reissulla tyyppi kysäisi ohimennen myös, että miksi me ollaan kiskottu ovikello irti seinästä. Ei se valkoinen laite pistorasiassa ollut ilmanraikastin sittenkään. Meidän asuintalon summeri-järjestelmä ei toimi, eli ei pystytä ovikellon soidessa päästämään ketään ala-ovesta sisälle vaan joudutaan juoksemaan kolme kerrosta pohjakerrokseen. Ennen ovikellon paikantamista oltiin myös totuttu istumaan ikkunassa puoli päivää ja kuikuilemaan milloin postimies saapuisi pudottamaan paketteja, ettei meidän tarvitsisi lähteä hakemaan niitä postitoimistosta. Ei enää! Ovikello takaisin seinään kiinni ja siihen loppui ikkunasta ulos kyyläys! Ovikello-onni kesti kaksi viikkoa ennen kuin joku kävi eräänä yönä varastamassa ulko-oven pimpottimen.

Käväisin pari viikkoa sitten jälleen kerran Surreyssa kavereita katsomassa. Erikoinen suhteeni Lontooseen oli kääntymässä rakkaustarinaksi kun kuljin aamulla ympäri Hyde Parkia aamupalaa syöden ja oravien kanssa leikkien. Vaan ei kestänyt kauaa se rakkaus. Taivaat aukenivat yhtäkkiä ja jäin puiston vangiksi sadetta pitelemään lähes tunniksi. Sade ei toki lakannut senkään jälkeen vaan raahustin kaatosateessa rinkka selässä takaisin Victorian juna-asemalle. Story of my life. Onneksi Englanti on silti aina äärettömän ihana ja vietin siellä jälleen mahtavat pari päivää! Tein myös uuden alueenvaltauksen ja lähdin päiväretkelle Oxfordiin. Voi jummi miten kaunis kaupunki! Siitä lisää myöhemmin!

Meidän keittiön lattialla loikoili eräänä iltana kaikkien hämähäkkien äiti. Oikea mutanttien mutantti, joka oli valehtelematta kaikkine raajoineen pienen nyrkin kokoinen ja lamautti kaikki mun elintoiminnot pelkällä katsellaan. Sydänkohtauksesta toivuttuani säntäsin omaan huoneeseeni, tukin kaikki ovenraot vaatteilla ja lähetin paniikkiviestejä kämppikselle. Parin tunnin kuluttua hämis mysteerisesti katosi ja elin pelossa seuraavat 12 tuntia. 12 tuntia koska seuraavana päivänä keittiössä chillatessani se singahti matkaan jääkaapin alta samalla sekunnilla kun kämppis uskaltautui kysymään onko otusta näkynyt. Vannon että se hämis reagoi ääneen ja pystyi näkemään. Vannon että se tiedosti olevansa uhka meidän olemassaololle juostessaan piiloon kaapin alleen meidän huomatessaan. Se oli niin iso ja painava ettei se edes kyennyt kiipeämään seinälle. Mun kämppis aseestautui mun kiljuessa, hylkäsi kaikki ajatukset hämiksen luontoon pelastamisesta ja syöksyi hakkaamaan sen kuoliaaksi paistinpannulla.

Rikoin eräänä kauniina iltana meidän ulko-oven. Olin jo valmiiksi myöhässä, avaamassa ovea ja lukko jäi käteen. Mikäpä siinä muuten, mutta ovesta ei sen seurauksena päässyt enää ulos. Sisälle kyllä, mutta lukkojen sisällä oltiin koko rakennus. Mulla ei ollut mitään hajua kenelle kyseisessä tilanteessa olisi pitänyt soittaa, joten rukoilin että joku fiksumpi tyyppi sattuisi pyrkimään talosta ulos kun itse paikansin taka-oven, takapihan ja sieltä kadulle johtavan sivuoven. En edes tiennyt että meillä on takaovi! Seuraavana aamuna lukko oli korjattu, mutta se on hajonnut tasaisin väliajoin siitä lähtien. Välillä vähän hirvittää että kuka tahansa pääsee tallaamaan tähän rakennukseen sisällä, mutta onneksi Aberdeen on aika leppoisa paikka.

Mainittakoot että oon oppinut myös uusia jonglööraustemppuja osaan vihdoin pyöritellä hulavannetta lantiolta pääni yläpuolelle ja kaikkialla siinä välillä. Oon niin rakastunut mun poliittisen antropologian professoriin, että olin aivan allapäin kun yksi luento oli pari viikkoa sitten peruttu. Tyyppi muistuttaa etäisesti Sami Hedbergiä, mutta on myös teatraalisten hiljaisuuksien ja mustan huumorin mestari! Oon käynyt highlandseilla ja tällä lukukaudella edessä on vielä sekä Edinburgin reissu että toivottavasti päiväretki pariin lähialueen linnaan ja luontokohteeseen. Halloween on myös vajaa kahden viikon päästä ja oon päättänyt olla tänä vuonna kurpitsa. Jihuu elämä! Aberdeenkaan ei ole tuntunut yhtään niin kamalalta kuin viime vuonna.

Kysymykseen kuinka monta opiskelijaa tarvitaan vaihtamaan sähkölamppu en kuitenkaan vielä osaa vastata. Enemmän kuin kaksi, koska meidän keittiön lamppu on ollut pimeänä jo vajaan viikon verran eikä olla kumpikaan osattu eikä vaivauduttu opettelemaan kuinka se vaihdetaan.

Ps. Stating obvious eli vaihdoin taas vaihteeksi blogin ulkoasua. En vaan osaa päättää miltä tän pitäisi näyttää! Jos joku ei toimi tai näyttää muuten vaan hassulta niin ilmotelkaa! Ja sori kaikille jotka on suuntaamassa lähitulevaisuudessa väli-Amerikkaan ja laittaneet mulle viestiä tai sähköpostia ja haluais varmaan mieluusti kuulla juttua just nimenomaan sieltä. Mä yritän parhaani että saisin alkaa käymään niitä juttuja läpi ihan kunnolla kun pahin essee-kausi on ohi. Sori!