Quepos, Costa Rica

Välillä unohtaa kuinka ennalta-arvaamattoman kaunista elämä voi olla. Uskomattomia yllätyksiä voi kävellä sisään ovesta kun niitä vähiten odottaa ja välillä seikkailun löytää juuri sieltä mistä sitä ei tule etsineeksi. Maailma on täynnä maagisia paikkoja, hetkiä ja kokemuksia, mutta on aina erilaista kokea jotain sattumalta. Kun jotain hetkeä tai kokemusta ei osaa odottaa se tuntuu aina tuhat kertaa maagisemmalta kuin jo kertaallen kuvien ja ajatusten kautta eletty hetki. Sattuman tuomat hetket koskettavat. Niissä on taikaa. Ne tuntuvat ihmeiltä.

Quepos oli pieniä ihmeitä täynnä. Olin valmistautunut pitkään ja puuduttavaan bussimatkaan, mutta istuin koko matkan San Josesta kiinni bussin ikkunassa yrittäessäni painaa mieleeni kaikki ne vihreät vuoret ja kukkulat. Ajantaju katoaa ja olin niin lumoutunut maisemista, että unohdin täysin kärsiväni matkapahoinvoinnista. Heti ensimmäisenä iltana törmättiin hostellilla mun reissutoverin ystävään, joka on sattumalta ollut kiertämässä väli-Amerikkaa kuluneet kuukaudet. Viimeksi ne oli kohdanneet sattumalta Vietnamin kaduilla. Välillä tuntuu utopistiselta ajatella miten pienistä asioista tällaiset kohtaamiset on kiinni ja millaiset todennäköisyydet niiden tapahtumiselle on laisinkaan, mutta elämä se ei vain lakkaa heittämästä vastaan tilanteita ja kohtaamisia, joiden ei minkään tilastollisten todennäköisyyksien perusteella tulisi edes olla mahdollisia.

Viimeinen pieni ihme oli vesiputous sademetsän kätkössä. Sitä ei oltu merkitty karttoihin. Meille oli kerrottu vain summittainen reitti päätieltä metsäpolun alkuun ja käsketty polun kadottua seurata pientä joenuomaa. Kengät märkinä, jalat itikanpuremilla ja toisinaan runsaan kasvuston peittämää polkua ylös tarpoessa tuli välillä mietittyä että kannattiko taas. Mitä syvemmälle sademetsään vaellettiin sitä vakuutteneempi siitä että vesiputous oli todellisuudessa joku metsästä joenuomaan laskevista pienistä puroista ja meitä oli vain vedetty nenästä. Vaan siellä se putous lopulta odotti kaikessa ylhäisyydessään ja yksinäisyydessään meidän jalkojemme juuressa. Kallion laelta alas kurkistaessa sitä ei edes nähnyt. Paikalliset olivat kiinnittäneet jyrkkään seinämään köyden, jota pitkin alhaalla odottavaan vesialtaaseen saattoi laskeutua mikäli rahkeet eivät riittäneet hyppäämään kielekkeeltä suoraan vesiputouksen kuohujen syleilyyn. Alhaalla putousta saattoi ihailla koko komeudessaan. Vesi oli viileää ja viidakon äänet kaikuivat putouksen kohinan taustamusiikkini. Oltiin ainoat vierailijat putouksella sinä päivänä.

Olisin halunnut nähdä Queposissa auringonlaskuja, mutta sadepilvet peittivät taivaan aina iltapäivisin. Juhlittiin sen sijaan meidän hostellissa vapaa-ehtoistyötä tekevän tytön syntymäpäiviä ja pelattiin korttia. Costa Ricalainen mies tarjosi musta eräänä päivänä kaverilleni sata dollaria. Kauppoja ei tehty. Rakastuin kaupungin edustavalla oleviin tummiin hiekkarantoihin ja siihen fiilikseen, joka pienissä merenrantakaupungeissa aina on.

QUEPOS VINKIT

Majoitus: Pura Vida Hostel. Dormeissa on öisin älyttömän kuuma, mutta tunnelma on loistava ja hinnat alueen edullisempia. Hostellilta saa sisäänkirjautuessaan vihkosen, johon on listattu kaikki alueen edullisimmista supermarketeista parhaisiin näköalabaareihin ja off the beaten path -kohteisiin. 

Nähtävyydet: Manuel Antonio National Park ja Secret Waterfall.  

Kulkuyhteydet: San Josesta pääsee Queposiin suoralla bussilla kolmessa tunnissa. Kulkuyhteydet muualle Costa Ricaan Queposista San Josen tai Puntarenasin kautta.