maanantai 21. maaliskuuta 2016

Ajatuksia yksityisyydestä

Mun piti tänään julkaista viimeinen tarina Vietnamin reissulta. Se kertoi mun elämäni kauniimmista päivistä Vietnamin ylämailla. Ensimmäistä kertaa koko blogin olemassaolon aikana mä kuitenkin koin, että tarina oli mulle niin tärkeä ja henkilökohtainen, etten pystynyt sitä kertomaan. Vaikka kovin usein blogissa viittaankin henkiseen kasvamiseen ja kokemuksiin, jotka on muuttaneet mun elämää pyrin pitämään mun henkilökohtaisen elämän täysin erillä blogista. Mä olisin voinut kertoa mun elämäni kauneimmasta päivästä irrottamalla siitä kaiken henkilökohtaisen ja niin syvälle ihon alle tunkeutuvan, että ne muistot saa mut yhä haukkomaan henkeä. Se ei kuitenkaan olisi ollut mun elämäni kaunein päivä ilman niitä tuntemuksia. Päädyin lopulta kirjoittamaan yksityisyydestä.



Vaikka mä en ole koskaan jakanut kovin henkilökohtaisia tietoja blogissani, mä olen aina tuntenut että mun lähtökohtani kirjoittamiseen on ollut paljon henkilökohtaisempi kuin monella muulla. Mä en ole pelkästään kertonut kokemuksista vaan siitä miten ne on saaneet mut tuntemaan. Reissutarinoiden lisäksi oon kirjoittanut tosi avoimesti mm. mun suhteesta suomalaisuuteen ja oon monesti avautuduttuani ollut aika peloissani siitä, että joku tulee haukkumaan mut lyttyyn. Eikä vaan mua vaan nimenomaan mun vaan mun tunteet ja ajatukset. Oon ollut hyvin onnekas siinä suhteessa että olen koko blogin olemassaolon aikana saanut vain yhden negatiivisen kommentin. Tiedostan kuitenkin sen miten raadollinen blogimaailma on ja miten paljon paskaa ihmiset saa niskaan tuntemattomilta, jotka kokevat anonyymiteetin varassa olevansa oikeutettuja sanomaan toiselle mitä tahansa. Se että joku esiintyy netissä julkisesti omalla nimellään tai kasvoillaan ei tarkoita, että hänen arvosteleminensa julkisesti on millään lailla hyväksyttävää. Harvaa tämä tuntuu kiinnostavan ja yleinen ajattelumalli tuntuu olevan, että jos haluaa ladata materiaalia nettiin on oltava valmis kuuntelemaan muiden arvostelua.


Mä en koskaan puhu blogissa mulle läheisistä ihmisistä eikä mun blogista löydy kuvia muista ihmisistä kuin minusta itsestäni - niitäkin on harvassa. Mun blogini aiheet pyörii tiiviisti reissaamisen ja Skotlannissa opiskelun ympärillä, mutta kaikki henkilökohtaiset jutut, ne asiat joista mun päivät koostuvat, ovat kaikki piilossa. Mä en ole koskaan halunnut nostaa mun elämää jalustalle, ainoastaan pieniä palasia siitä. Mä eksyn kuitenkin jatkuvasti lukemaan sellaisten ihmisten blogeja, jotka tuo itseään ja elämäänsä jatkuvasti esille. Siinä missä monelle on varmaan hieno saavutus, että joku tunnistaa omat kasvot kadulla, mulle koko ajatus siitä että mä olisin julkisilla paikoilla jatkuvasti mahdollisen arvostelun kohteena on aivan kamala. Oon viime aikoina katsellut Brittien suosituimpien videobloggareiden touhuja. Vaikka julkisuuteen tuleminen on toki ollut kaikille oma valinta, tunnen mä silti suurta myötätuntoa noita ihmisiä kohtaan, sillä niiden yksityisyydestä ei ole miljoonien seuraajien seurauksena mitään jäljellä. Jokaisella on omanlaisensa suhtautuminen ns. julkisuudessa olemiseen, mutta omalla naamalla näyttäytyminen sosiaalisessa mediassa ei mun mielestä oikeuta ihmisiä kohtelemaan toista mitenkään eritavalla kuin niitä, jotka eivät julkisesti tuo itseään esille. Jos joku päättää tuoda osan itsestään julkisesti muiden nähtäville ei sitä pitäisi tuomita. Todella monien ihmisten elämää ruoditaan julkisesti keskustelupalstoilla täysin niiden puitteiden ulkopuolella, jossa ihminen julkisuudessa tai somessa esiintyy. Monesti keskusteluihin on vedetty myös henkilöiden lähipiiriä. Niistä ei pidä eikä tarvitse välittää, sanotaan. Uskallan silti väittää että aika moni välittää.


Miten mä olen sitten päätynyt kirjoittamaan omilla kasvoillani ja jakamaan mun tarinaa toisinaan todella henkilökohtaisestakin näkökulmasta? Mä kirjoitan jotta ihmiset voisi elää samoja hetkiä mun kanssa. Mä kirjoitan jotta tavoittaisin ihmisiä, joilla on samanlaiset arvot ja ajatusmaailmat kuin mulla. Mä haluan että ihmiset lukee mun tekstejä ja katsoo maailmaa edes hetken niiden samojen vaaleanpunaisten lasien läpi kuin minä. Mä kirjoitan jotta ihmiset lähtisi rikkomaan omia rajojaan. Oon joskus saanut kommentin siitä, miten joku innostui mun innoittamana lähtemään reissuun. Se on ollut mulle kaikista suurin kunnianosoitus mitä mä olen koskaan elämässäni saanut. Mun blogi on toiminut inspiraationa muuttaa jonkun henkilön elämä. Tällaisten asioiden takia mä kirjoitan. Jos mä pystyn sanoilla ja kuvilla liikuttamaan ihmisiä ja muuttamaan ajatusmaailmoja, on kaikki sen arvoista.

Silti mä aina toisinaan mietin, että annanko mä liikaa itsestäni blogiini. Toisinaan kyllä, toisinaan en. Oon puun ja kuoren välissä sen suhteen, että mä haluan kertoa mun kokemuksista tosi avoimesti, jotta ne välittyisi myös ruudun toiselle puolelle, mutta toisaalta mä haluan vetää selvän rajan blogin ja oman elämäni välille. Tähän asti mä olen kuitenkin tuntenut mieluisaksi tuoda itseäni esille juuri tällä tavalla: tunteiden ja kokemusten kautta. Saa nähdä miten käy tulevaisuudessa.

// Pictures are from the highlands of Vietnam.

13 kommenttia:

  1. "Tiedostan kuitenkin sen miten raadollinen blogimaailma on ja miten paljon paskaa ihmiset saa niskaan tuntemattomilta, jotka kokevat anonyymiteetin varassa olevansa oikeutettuja sanomaan toiselle mitä tahansa." -> Näinpä!

    Olen saanut joltain anonyymiltä haukkuja siitä, että mun ei kannattaisi laittaa blogiini itsestäni lainkaan pärstäkuvia ja että mun pitäisi opetella meikkaamaan. Tämä siis tuli erään meikkipostaukseen kommenttiini. No, poistin kommentin; olen nimittäin päättänyt olla julkaisematta epäasiallisia kommentteja.

    Eikös tältä samalta tyypiltä tullut eilen kommentti, jossa hän "nauroi, koska en julkaissut hänen kommenttiaan, joka oli kuulemma ainut, jonka olen blogiini saanut". Tämän kommentin julkaisin, mutta vastasin hänelle, että ensimmäinen kommentti jäi julkaisematta epäasiallisuuden vuoksi. Muutin myös kommentointiasetuksia. Olen nimittäin sitä mieltä, että ellei ole pokkaa haukkua minua omalla nimellään, pitäköön haukut itsellään.

    Anteeksi vuodatukseni. Sua tuskin kiinnostaa asiani, mutta oli pakko saada purkautua jollekulle... Valitettavasti uhriksi jouduit sinä, ihminen, jota en edes tunne. :D

    Taidan kuitenkin jäädä seurailemaan blogiasi; matkustelu kun kiinnostaa aina! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään kiva että avauduit vaikka aihe ei ollutkaan se kaikista kivoin! Omalla naamalla kommentoimiseen tuntuu olevan jokseenkin suuri kynnys jos on mitään negatiivistä sanottavaa. Mun blogi on auki anonyymeillekin kommentoijille koska ikävämpiä kommentteja ei toistaiseksi ole sadellut, mutta ymmärrän myös tosi hyvin miksi monet sallii vain omalla nimellä kommentoimisen.

      Kiva jos kiinnostaa :)

      Poista
  2. Mulla taas on tosi erilainen suhtautuminen yksityisyyteen. Mulla ei oo kauheasti sellaista, mitä en blogiin tai instaan tai Facebookiin laittaisi. Mun mielestä sellainen henkilökohtaisuus, siis kuvat ja kertomukset omista henk.koht. asioista, tekee blogista yleensä paljon mielenkiintoisemman. En nyt tarkoita, että mitään omia sairaskertomuksia alkaisin välttämättä jakelemaan muitta mutkitta, mutta omat ja läheisten kuvat, tiedot muutoista ja parisuhteesta sun muista kuulumisista menee kyllä aika pitkälle suodattamattomana blogiin. Vaikka täytyy tietty muistaa, että matkablogissa sitä henk.koht. asiaa tulee luonnollisesti paljon vähemmän kuin esim. lifestyle-puolella.

    Mutta me ollaan erilaisia, toisille yksityisyys on tärkeämpää kuin toisille. Itse uskon blogin lukijoiden saavan henkilökohtaisuuksien kautta blogista enemmän irti, mutta toisaalta en usko sen vahingoittavan minua, miksikään superjulkkikseksi tässä pienen blogin avulla tuskin nousee. :)

    Ymmärrän silti myös sun kannan asiaan, ja kirjoitat kuitenkin mielestäni jollain tasolla todella henkilökohtaisesti, vaikkakin eri tyylillä kuin minä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta toikin, Suomessa blogiskene on älyttömän pieni ja suurin julkisuus mitä porukka tuntuu saavan on vauva.fi luokkaa! Eli pelkoa mistään suuremmasta julkisuudesta on aika turha kantaa eikä bloggauksen seuraukset tosiaan kanna kovin paljon keskustelupalstoja tai satunnaisia kaupungilla bongailuja pidemmälle :D Toisaalta mun mielestä on kivempi ettei mun elämää ruodita edes siellä keskustelupalstoilla!

      Oman henkilökohtaisuuden tuominen blogiin on laaja käsite! Monet tuo itseään julki jakamalla kuvia just vaikka läheisistä ihmisistä ja elämäntapahtumista ja niillä pääsee tosi lähelle bloggaajaa. Sitten on monia jotka esiintyy vähemmän omalla naamallaan, mutta puhuu tosi vakavista aiheista (syömishäiriöt ymv) ja niissä tapauksissa taas kokemusten syvyyden kautta bloggaaja tulee läheiseksi. Tapoja on onneksi monia! Mä en koskaan pystyis jakamaan mun läheisistä ihmisistä koskevia tietoja blogissa kuten tekstissä mainitsin, mutta toisaalta taas musta tuntuu että mä oon löytänyt keinoja päästä lähelle lukijaa sitä tekemättä. Sulla on tosi eri tyyli kirjottaa kun mulla, mutta kyllä mä tunnen sut jollain tasolla "tuntevani" just sen kautta että sä laitat kuvia itsestäs ja jaat sun asioita paljon mua avoimemmin :)

      Poista
    2. Haha, vauva.fi, kaiken pahan alku ja juuri! ;)

      Poista
  3. Bloggaajan yksityisyys on kyllä mielenkiintoinen ja monisyinen asia. Sitä voi säädellä jollain tavalla, mutta toisaalta se on myös tietynlainen illuusio; heti kun jotain nettiin laittaa, se on periaatteessa kenen tahansa löydettävissä ja kommentoitavissa. Blogin levikkiä on mahdotonta ennustaa tai hallita - pienestä harrastuksesta voi kasvaa suuri, koko elämään vaikuttava härdelli, mikä on käynyt parhaiten selväksi varmaan juuri videobloggaajien kohdalla. Yksityisyyden säilyttämisessa ratkaisevinta on toisten ihmisten suhtautuminen ja käytös. Kaikille pitäisi suoda oma elämä ja rauha työn tai harrastuksen ulkopuolella. Vaikka työ olisikin julkista, ihmisen elämä ei ole.

    On harmillista kuinka paljon asiatonta käytöstä blogimaailmassakin on. En varmaan lakkaa koskaan ihmettelemästä, miten ihmiset voivat olla toisia kohtaan niin töykeitä ja suorastaan ilkeitä. Onneksi on sitten se vastapainokin eli ne samanhenkiset ihmiset ja kannustava palaute :) Henkilökohtaisten asioiden jakamisessa on tietysti aina riskinsä. Kun kirjoittaa avoimesti, avaa samalla lukijalle väylän sieluunsa. Jotkut kokemukset kolahtavat todella syvälle, ja jos lukija ei ymmärrä niiden merkitystä tai välitä kirjoittajan tunteista, kommentointi voi olla todella raakaa. Toisaalta sitten ne, jotka tajuavat tällaisten asioiden jakamisen arvon, saavat bloggaajan persoonasta ihan erilaisen otteen. Henkilökohtaisuuttakin on niin monenlaista. On esimerkiksi aivan eri juttu kirjoittaa arkisista ongelmista tai merkittävistä elämäntapahtumista kuin vaikka kuvailla jonkun yksittäisen tilanteen herättämiä ajatuksia ja tunteita syvältä ja sensuroimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä! Kun materiaali on nettiin ladattu sitä ei mahdollisesti enää koskaan sieltä pois saa. Suomessa blogiskene on sen verran pientä, että kovin suureksi julkkikseksi sitä kautta ei nousta, mutta tuskin kovin moni kansainvälinen videobloggari koskaan osasi aavistaa, että seuraajia olisi joku päivä kymmenen miljoonaa. Pelin voi toki viheltää poikki, mutta monelle tostakin duunista on kasvanut ammatti. Musta on tosi surullista se, että julkisuudessa esiintyville henkilöille ei anneta mahdollisuutta erottaa työtä ja vapaa-aikaa toisistaan ja julkisuus on riittävä syy sille, ettei rauhaa anneta työajan ulkopuolella.

      Näinpä! Mä oon tän blogin lisäksi pitänyt kirjablogia ja joskus nuorempana kirjoitellut lifestyle juttuja. Wanderwallissa ja kirjablogissa yhteisö on aina ollut tosi avoin ja hyväksyvä eikä koskaan ole tarvinnut ns. pelätä ilkeitä kommentteja siinä missä lifestyle blogeissa ne on ihan arkipäivää. Parhaimmillaan sekä bloggaaja että blogin lukija voi saada blogista tosi paljon irti kokemuksia jakaessaan ja vertaillessaan ja tää on mun mielestä tosi tärkeä ja arvokas asia! Monella ei ole lähipiirissä ihmisiä jotka käy läpi samanlaisia asioita minkä takia lukijan ja kirjottajan - tai samasta aiheesta kirjoittavien - välille voi syntyä tosi tiivis ja hieno suhde. Sen takia kääntöpuolta ei pitäisi ehkä niin kovasti pelätä.

      Henkilökohtaisuutta on onneksi tosi montaa sorttia ja jokainen pystyy niiden joukosta valitsemaan sen itselle mieluisimman tavan tuoda itseään julki :)

      Poista
  4. Tätä olen itsekin monesti miettinyt, kuinka paljon henkilökohtaisia asioita itsestäni haluan blogissani jakaa. Mulla on ollut nykyistä matkablogiani ennen jo kaksi blogia, toisessa kirjoitin journalismin opiskelusta ja toisessa ihan kaikesta. Molempiin meni maku ennen pitkää, toisaalta jälkimmäisessä tuntui aluksi, kuin olisi joku tulppa auennut, kun saikin yhtäkkiä kirjoittaa myös itsestään ja vähän keveämmistä asioista kuin journalismin opiskelusta tai sen tilasta Suomessa.

    Nyt tuntuu, että matkablogissa oman itseni esille tuominen jää sitten taas vähän vähemmälle, mutta yritän tuoda sitäkin mukaan juuri siitä syystä, että kiinnostavimmat blogit tuppaavat yleensä olemaan niitä, joissa kerrotaan jotain vähän enemmän itsestään. Mielestäni säkin teet kuitenkin niin, ihan sopivissa määrin. :) Olen kuitenkin lukenut myös sellaisia postauksia, jossa ollaan kuvailtu omia vessareissuja kolmen päivän pidättelyn jälkeen, sellaista mun ei tee mieli lukea ja tuntuu, että siinä tavoitellaan jotain shokkiarvoa tms. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kirjoitin kirjablogia pari vuotta takaperin ja joskus nuorempana lifestyle tyylistä juttua. Kirjablogissa mua ahdisti se, että koska aihe oli niin rajattu en oikein pystynyt esiintymään persoonana - aika vastakkainen näkökulma kun mulla tässä tekstissä siis - ja sen myötä tääkin blogi oikeestaan sai alkunsa. Lifestyle juttuja taisin kirjoitella aika avomesti, mutta eipä niitä toisaalta kukaan tainnut lukeakaan :D

      Matkablogeissa on musta se hyvä puoli, että voi aika vapaasti päättää kuinka paljon siellä esiintyy. Mä allekirjoitan ton, että suurimmassa osassa blogeista joita mä luen kirjoittajat tuo aika avoimesti itseään ja elämäänsä esille, mutta toisaalta taas mulla on pari suosikkiblogia, joiden kirjoittajista olen nähnyt ehkä kuvan tai kaksi, mutta tekstin ja kuvien laatu on niin hyvää, että se ei ole haitannut tippaakaan :) Tota shokkiarvoa tai oman elämän jakamista huomion toivossa mä en todellakaan ymmärrä.

      Poista
  5. Tää on näitä, minkä kanssa varmaan jokainen bloggaaja kamppailee :) Et ollenkaan anna liikaa itsestäsi. Blogista tulee mielenkiintoisempi ja samaistuttavampi kun siellä on henkilökohtaisempia juttuja. Samalla se voi olla kanava purkaa omia ajatuksia. Negatiivista kommentointia en ole tajunnut ikinä. Eiköhän se kerro aika paljon enemmän kommentoijasta itsestään kuin sen kohteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kyllä toikin, että eipä se negatiivinen kommentointi kommentoinnin kohteena olevansa ihmisestä juuri kerro vaan niistä keneltä kommentit tulee! Tosi monet tota sanoo että blogista tulee mielenkiintoisempi ja ihmisiä kiinnostaa lukea enemmän sellaisten tyyppien ajatuksia, jotka puhuu vapaammin elämästään. Mua ei taas juurikaan kiinnosta ns. lukijamäärän kasvattaminen vaihtokauppana yksityisyydestä - näin raadollisesti sanottuna :) Kiitti mielipiteestä!

      Poista
  6. Anteeks mut what :D Miks julkisesti mielipiteitään ja ajatuksiaan esittävän tyypin arvosteleminen ei ois hyväksyttävää? Mä en nää kritiikissä mitään väärää enkä arvostelussa. Käsitin varmaan jotain väärin ja meinasit että henkilökohtaisuuksiin menevä haukkuminen ei oo ok - noh se nyt ei ole ok missään välissä, mutta arvostelu on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kritiikin antaminen ja arvosteleminenhan on kaks täysin eri asiaa. Kritiikki on rakentavaa palautetta ja siinä mä en näe mitään väärää, mutta toisen ihmisen arvostelemisessa on aika usein kyse jostain ihan muusta kun rakentavasta palautteesta. On myös ihan eri asia arvostella jonkun yksittäisiä ajatuksia kuin jotain ihmistä kokonaisuutena sen perusteella minkälaisen kuvan siitä somessa. Kaikkia ei voi miellyttää eikä kaikkien elämäntavat ja valinnat vaikuta aina toisen silmissä oikeilta tai toimivilta, mutta niin kauan kun teoillaan ja valinnoillaan ei negatiivisesti vaikuta toisten elämään niin mun mielestä siinä ei kyllä ole mitään arvostelemisen aihetta. Oman mielipiteensä saa toki ilmaista, mutta kukaan ei hyödy siitä että ihmiset käy arvostelemassa toisten elämää, ajatuksia ja tekemisiä tuntematta edes koko ihmistä. Ei tosin niin että tuttujen arvosteleminen olisi yhtään sen oikeutetumpaa. Jos satut tän kommentin lukemaan niin musta ois kiva tietää millä sä perustelet tai oikeutat toisen ihmisen arvostelun?

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...