Do what makes you happy - kun luovuin unelmasta joka ei tehnyt onnelliseksi

Mistähän sitä taas aloittaisi. Ehkä ihan vain toteamalla että mä peruin mun yliopistovaihdon Yhdysvalloissa. En ole lähdössä vaihtoon ensi keväänä enkä tutkintoni rakenteen takia myöskään seuraavana vuonna. Olin odottanut vaihtoa ensimmäisestä päivästä lähtien ja sen piti olla mun koko yliopistoelämän kohokohta, mutta nyt sitä ei tule ja tulen viettämään seuraavat kaksi ja puoli vuotta Skotlannissa.

Kun sain viime keväänä vaihtopaikan olin ihan rikki. Mulla oli mun tutkinnon puitteissa mahdollisuus lähteä tasan yhteen yliopistoon länsimaiden ulkopuolella, mutta vaikka kaikkeni tein niin paikka meni lopulta jollekin toiselle. Itkin päiväkausia. Yli puolet vaihto-ohjelmaan hakeneista jäi ilman paikkaa ja kaiken järjen mukaan mun olisi pitänyt vaan osata iloita siitä että mulle ylipäätään tarjottiin mahdollisuutta lähteä ulkomailla. Mutta en ollut. Ikävöin Kiinaa ja Aasiaa päivittäin niin paljon, että otin kielteisen päätöksen Hong Kongin vaihtopaikasta äärettömän henkilökohtaisesti. Vaihto oli ollut mun ainoa mahdollisuus palata Aasiaan. Mun koko elämä oli pieninä palasina ympäri maailmaa eikä mikään olisi tehnyt mua yhtä onnelliseksi kuin mahdollisuus palata Kiinaan ja nähdä siellä mun ystäviä ja kiinalaista perhettä.

Otin mulle tarjotun vaihtopaikan Yhdysvalloissa kuitenkin vastaan. Vihasin Aberdeenia ja olin valmis tekemään mitä tahansa päästäkseni pois. Jenkkeihin muutto kiinnosti yhtä paljon kuin vessanpesu, mutta Aberdeeniin jääminen vielä vähemmän. Kesän reissun ja siitä syntyneen viisumiongelmien takia jouduin vaihtamaan vuoden vaihto-ohjelman yhden lukukauden vaihtoon. Tsemppasin itseäni lähtemään. Kyllä siellä tulisi olemaan kivaa.

Koko kesän uskoin meneväni. Vielä Aberdeeniin muuttaessani uskoin vakaasti että seuraavaa lukukautta en viettäisi täällä. Jenkkeihin muutto ei kuitenkaan aiheuttanut mussa pienintäkään innostuksen kipinää. Koko ajatus lähinnä ahdisti. Mutta mitä vaihtoehtoja mulla oli? Joko lähtisin nyt tai en lähtisi ollenkaan. Jos en lähtisi, mun unelma yliopistovaihdosta ei koskaan täyttyisi.

Kun pari viikkoa sitten kohtasin kaverini, joka kertoi mulle lopettavansa yliopiston ja peruneensa seuraavan lukukauden vaihdon koska oli onneton ja tarvitsi omaa aikaa, syttyi mun päässä ajatus siitä että tämä ei ollut sitä mitä mä halusin. Do what makes you happy on ollut mun mantra vuosikaudet ja sitä mantraa on antaumuksella seurattu, mutta vasta tuon keskustelun jälkeen tajusin että vaihto Jenkeissä ei olisi tehnyt mua onnelliseksi. Se ei ollut se unelma mitä mä olin tavoitellut. Hong Kongin vaihto oli, mutta kun siltä oli katkaistu viime keväänä siivet yritin täyttää sen jättämän aukon jollain muulla siinä onnistumatta.

Olin pyöritellyt asiaa mielessäni lähes kaksi viikkoa ennen kuin uskaltauduin laittamaan viestiä mun vaihtokoordinaatorille. Mua pelotti tosi paljon miten asiaan reagoitaisiin, mutta sen suhteen oltiin tosi ymmärtäväisiä. Ehkä vähän liiankin, koska mun vaihtoyliopistolta lähetettiin viestiä ja sanottiin, että olisin tervetullut sinne syksyllä 2017 jos tilanne muuttuisi. Koin huonoa omatuntoa asiasta, mutta päätös olla lähtemättä oli lopulta todella vapauttava.

Itken ehkä vielä yhden itkut sille unelmalle joka ei koskaan käynyt toteen, mutta sen jälkeen otan suunnaksi uudet seikkailut. Perumalla vaihdon säästin pari tonnia pelkissä viisumi-, vakuutus- ja lentokuluissa ja päätin sijoittaa rahat johonkin mikä tekee mut oikeasti onnelliseksi. Taidan siis lähteä pitkästä aikaa käymään kotona Beijingissä. Oon etsinyt ahkerasti lentoja, mutta joulu on huonoa aikaa matkustaa edes Kiinaan, joten voi olla että reissu siirtyy huhtikuulle kun mulla on kuukausi lomaa yliopistosta. Se ei kuitenkaan haittaa, koska pelkkä ajatus siitä että mä saatan seuraavan puolen vuoden sisällä astella taas tuttuja katuja pitkin ja nähdä ystäviä vuosien jälkeen tekee mut onnellisemmaksi kuin mikään muu maailmassa.

Mietin pitkään mitä kuvia liittäisin tähän tekstiin, mutta lopulta tuntui ettei mulla ollut edes muuta vaihtoehtoja kuin laittaa kuvia niistä unelmista, joista tuli totta. Minkä unelman toteuttaminen on tehnyt susta maailman onnellisimman ihmisen?

Edinburgh

Vanhan kaupungin kaduilla soi säkkipilli ja tasainen turistivana kulkee kävelykatua pitkin kohti kaupungin yllä kohoavaa linnaa. On utopistinen olo. Olen alle kolmen tunnin junamatkan päässä kotikaupungistani, mutta voisin yhtä hyvin olla toisessa maassa. Kaikki se Skotlanti minkä mä ennen tunsin oli harmaata graniittia. Rosoista ja vähän uhmakasta. Sitten mä seison yhtäkkiä High Streetilla, missä ihmiset hymyilevät ja nauravat ja missä hiekan ruskeat rakennukset huokuvat lämpöä. Vaikka taivas on harmaa kaupunki henkii positiivista fiilistä ja se tuntuu tarttuvat jokaiseen vastaantulijaan.

Edinburghissa tunsin itseni kiinalaiseksi turistiksi kulkiessani kaupungin kaduilla kamera silmien korkeudella. Glasgow-fanina olisin halunnu olla vähemmän innoissani kaupungista, mutta kaikki tuntui suurelta ja korealta ja se mikä ei ollut suurta ja koreaa tuntui vain äärettömän uniikilta. Siellä oli Frankenstein teemainen pubi ja kahvila jossa Rowling kirjoitti ensimmäiset Harry Potterit. Maailman ensimmäinen kloonattu lammas ja maailman suurin viskipullojen näyttely - näin väitti ainakin matkaseurani.

Kiipesin Calton Hillille katsomaan näkymiä kaupungin ylle. Ne olivat yhdet elämäni kauneimmista kaupunkinäköaloista. Bongailin dinosauruksia Skotlannin kansallismuseossa ja toivoin että pääsymaksu Edinburghin linnaan olisi vähän inhimillisempi. Kävelin ympäri vanhan kaupungin kauniita katuja ja ihmettelin miten kaupallistettu koko Skotlannin konsepti on. Puolet vanhasta kaupungista tuntui nimittäin olevan pelkkää matkamuistomyymälää turisteille suunnattuna Scottish experiencejä. Se ei kuitenkaan haitannut vaan fiilikset oli hyvin samanlaiset kuin Oxfordissa kuukausi sitten. Joskus sille on syynsä että joku kaupunki vetää vuosi toisensa jälkeen ihmisiä puoleensa ja mä luulen löytäneeni Edinburghista ne syyt.

Piti näköjään asua yli vuosi Skotlannissa ennen kuin ehdin Edinburghiin asti. Ottaen huomioon että kyseessä on mua kaikista lähimpänä oleva suurkaupunki sinne olisi voinut valua ehkä vähän aiemmin. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan! Hurjan paljon jäi vielä näkemättä ja kokematta, mutta sehän on päiväretkissä parasta että aina jää hyvä syy palata. Tulevaisuudessa voisi yrittää suunnata Edinburghiin ainakin kerran lukukaudessa imemään itseensä vähän suurkaupunki fiiliksiä. 

Ps. Briteissä vietettiin eilen Guy Fawkesin päivää (firework night) sen kunniaksi, että kyseinen heppu ei onnistunut 1600-luvulla räjäyttämään Lontoon parlamenttitalon maan tasalle. Only in Britain. Ja kyseessä ei todellakaan ole mikään pieni juhla vaan ilotulitukset ja bonfiret jatkuivat pitkälle yöhön - tai olisivat jatkuneet jos Aberdeenissa ei olisi tänä vuonna satanut.

Kun syksy vei voimat & Banchory vaellus

Syksy saapui, yliopisto pyörähti kunnolla käyntiin ja kuukausi sitten löysin itseni niin suuren työmäärän alta etten monena hetkenä uskonut siitä selviävän. Löysin itseni useana päivänä palaamassa kirjastosta kotiin puolen yön aikoihin ja heräämään seuraavana aamuna seitsemältä taas kirjoittamaan. Mun koko elämä tuntui tiivistyneen kirjastossa vietettyihin vuorokausiin. Ehdin unohtaa että elämässä voi olla mitään muuta sisältöä kuin lähdemateriaalien lukemien ja mietin vaan että koska tämä loppuu.

Kuluneet kaksi viikkoa olivat kaikista pahimmat. Kaikkien suullisten esitelmien ja raporttien lisäksi palautin esseitä yli 4000 sanan edestä. Toinen niistä oli elämäni paras, toinen niin huono että hävetti moinen työ edes palauttaa. Tilanne on vihdoin kuitenkin se, että vaikka lukukautta on jäljellä viikkoja on mulla palautettavana enää yksi kurssityö. Tuntuu ihan uskomattomalta, että saatan ensimmäistä kertaa viikkoihin istua alas sohvalle ja olla murehtimatta koulusta. Juhlin eilen elämäntilannettani juomalla siiderin vaahtokylvyssä ja makaamalla sohvalla leffoja katsoen. Just because I can. En edes tiedä enää mitä voisin tehdä kun aikaa on yhtäkkiä niin paljon.

Siinä missä mä viime vuonna vihasin Aberdeenia sydämeni pohjasta, oon pikkuhiljaa alkanut hyväksyä sen että mun elämä on täällä nyt. Tätä kaupunkia en tule koskaan sydämeni pohjasta rakastamaan enkä usko tänne koskaan palaavani jahka jonakin päivänä valmistun, mutta on ihan okei olla täällä nyt. Maailmassa on satoja paikkoja jossa asuisin Aberdeenia mieluummin, mutta tuntuu kivalta että ensimmäistä kertaa vuosiin mulla on elämä yhdessä paikassa eikä sitä viedä multa parin kuukauden jälkeen pois.

Paljon on kuitenkin muuttunut. Vaikka mä olen täällä yhä moni muu ei ole tai on pian lähdössä. Mulla on haikea olo kun mietin mun viime vuoden kämppiksiä. Yksi on vaihdossa, toinen lopettanut koulun, kolmas lopettamassa ja neljäs vaihtamassa yliopistoa. Vaikka me ei sydänystäviä oltukaan tuntuu oudolta ajatella, että ne ihmiset jotka kuitenkin oli iso osa mun jokapäiväistä elämää ensimmäisenä vuonna on yhtäkkiä poissa. Eikä ne ole ainoita. Moni muukin on lähtenyt jäädäkseen ja ne jotka eivät ole tuntuvat olevan joko vaihdossa tai lähdössä sinne. Uusia kavereita löytää aina, mutta olisi kiva jos vanhat saisi pitää vähän pidempään kuin vuoden.

Nyt mulla on ruhtinaalliset pari viikkoa tehdä ihan mitä lystään! Sen lisäksi että ajattelin kiriä kiinni missatuissa luennoissa, ajattelin käydä ostamassa hömppäkirjan ja lähteä pitkästä aikaa retkelle jonnekin. On nimittäin sellainen olo etten osaa yhtään hyväksikäyttää mun maantieteellistä sijaintia. Kävin vähän aikaa sitten Edinburghissa mun perheen vieraillessa Skotlannissa, mutta sen lisäksi kuvissa näkyvä Hill of Fare Banchoryssa on ainoa paikka missä olen syksyllä käynyt. Vertoja viime vuoden reissulle Lochnagariin se ei ehkä maisemiensa puolesta vetänyt vertoja, mutta ottaen huomioon ettei oltu edes ylämailla oli näkymissä ihan tarpeeksi ihastelemista.

Oli mulla vielä yksi iso asia, josta halusin kertoa ja jonka uskon venäyttävän teidän naamanne, mutta jätetään tähän pieni cliffhanger ja palataan asiaan loppuviikosta!

Banchory ja Hill of Fare vaellus vinkit

Liikenneyhteydet: Banchoryyn pääsee Aberdeenista bussilla reilussa tunnissa. Menopaluu maksaa opiskelijakortilla noin 5£. Bussiyhteyksiä ei ole suoraan reitin alkuun vaan bussista joutu hyppäämään Banchoryn kylän kohdalla ja kävelemään tien viertä kilometrin tai pari reitin alkuun.

Reitti: Banchoryssa on tarjolla useampia vaellusreittejä, mutta me lähdettiin kiertämään tätä. Pituutta reitille tuli vajaat 20km ja vaellus kesti puoli päivää. Reitti oli todella selkeä ja helppokulkuinen. Jos kunnon ei usko kestävän niin suosittelen tsekkaamaan walkinghighlands-sivuston muita reittejä alueella. Tarjontaa on ihan hurjasti!