perjantai 30. joulukuuta 2016

Tarinoita Espanjasta, tarinoita maailmalta

Olen vaeltanut kuluneen viikon aikana lähes 50 kilometriä Espanjan kansallis- ja luonnonpuistojen halki. Olen istunut rannalla auringonlaskun oranssissa valossa lukemassa kaikkia niitä kirjoja, joita en kuluneiden vuosien aikana ole ehtinyt lukemaan. Olen kurkistellut rotkoihin, vieraillut luolastoissa, eksynyt erämaahan, kiertänyt linnakkeita, muinaisia kylpylöitä ja vanhoja kaupunkeja sekä vain pysähtynyt seuraamaan kaikkea sitä elämää ympärilläni. Mutta ennen kaikkea olen tavannut ihmisiä. Hurjan määrän kauniita ihmisiä, jotka on koskettaneet ja inspiroineet. 

Kohtaan vaelluspolulla venezuelalaisen miehen. Se kertoo mulle vuosikymmenien takaisesta Venezuelasta, jolloin kaikki oli vielä hyvin. Mies kertoo pienen pienistä paratiisisaarista, joille saattoi aikanaan kahlata kahlata rannikolta ja joilla saatettiin viettää viikkoja luonnon ehdoilla eläen. Mies kertoo mulle Caracasia ymparöivien vuorien yli kulkevasta moottoritiestä joka oltiin tapana sulkea joka sunnuntai, jotta koko kaupunki voisi lähteä sinne viettämään aikaa. Venezuela on miehelle kaunein paikka maailman päällä, mutta siitä on yli neljä vuotta kun mies viimeisen kerran vieraili Venezuelassa. Miehen veli kidnapattiin, kaikki miehen tuntemat ihmiset lähtivät, eikä mahdollisuutta palata ole tullut. On liian vaarallista.

Sillä miehellä oli niin kaunis aksentti, etten voi olla kysymättä mistä se oli kotoisin. Walesin rajoilta. Siellä se ei tosin enää elänyt. Se oli muuttanut Kreikkaan tekemään vapaaehtoistyötä pakolaisten kanssa. Se kertoo mulle tarinoita leireiltä. Ihmisistä, jotka on menettäneet kaiken identiteettiään myöten. Leirien valtarakenteista, siitä miten valkoinen ihminen on yhä kaiken yläpuolella. Se walesilainen mies puhuu mulle myötätunnosta, välittämisestä ja yhteydestä maailmaan. Siitä miten kaunista on lähteä kulkemaan omia polkujaan.

Mietin sita ruotsalaista poikaa, joka muutti ensin Meksikoon ja sitten Espanjaan kirjoittaakseen kirjan. Sitä hollantilaista naista joka teki maailman parasta pinaatticurrya ja joka kehotti hyväksymään kaiken mitä elämä heittää vastaan, koska kaikesta selviää. Mietin sita israelilaista poikaa jonka takapihalla kasvaa avokadoja ja manteleita ja joka suunnittelee kiipeävänsä ensi vuonna Annapurnan huipulle. Kaikilla näillä ihmisillä on niin monta tarinaa kerrottavana.

Ei kukaan koskaan kertonut, että Espanja voisi olla muutakin kuin aurinkorantoja. Ei kukaan koskaan kertonut, että voisin Espanjassa kokea sekä kesän, syksyn etta talven. Että luonto täällä olisi niin huikean kaunista. Että se olisi niin hurmaavan monipuolinen että se veisi multa jalat alta ensimmäisen viikon aikana. Anteeksi Espanja. Ja kiitos minulle itselleni siitä että annoin Espanjalle mahdollisuuden ennakkoluuloistani huolimatta.

6 kommenttia:

  1. Samaa mieltä, jo kolme päivän ja vain muutaman vieraillun paikan jälkeen voi hyvin todeta, että Andalusian isoin etu on sen monipuolisuus! Vaikka täällä Aurinkorannikolla kökötänkin, on tästä niin helppo päästä ties minne. Ja esimerkiksi eilinen vierailu Malagaan oli ihan huippu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, täältä löytyy kyllä ihan kaikkea! Mä tein rannikolta myös tosi paljon päiväretkiä, sieltä oli super helppo lähteä joka paikkaan!

      Poista
  2. Jostain syystä nuo kuvat ei näy ainakaan mulle...

    Mahtavaa uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei näköjään mullekaan enää. Sen siitä saa kun menee sieltä mistä aita on matalin :D Kiitos, hyvää uutta vuotta sullekin!

      Poista
  3. Kirjoitat taas niin hienosti, voi jukra! <3 Kiitos tästä, ja parasta mahdollista alkanutta vuotta! :) Kun joskus palaan Eurooppaan niin Espanjan koluaminen on bucket listin kärjessä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää uutta vuotta sinnekkin päin maailmaa, toivottavasti kaikki on sujunut hyvin :) Suuret suositukset Espanjalle täältä!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...