keskiviikko 31. elokuuta 2016

San Jose, Costa Rica

Kanabussi vyöryy kohti San Josea. Ollaan saavuttu Costa Ricaan edellisenä iltana ja vietetty yö Alajuelassa, kaupungissa jossa bussikuskit pysäyttävät tien varteen käydäkseen ostamassa itselleen jäätelöä matkaevääksi. Vihreät vuoret vilkkuvat horisontissa ja sydän sykkii rinnassa. Tuuli puhaltaa sisään bussin ikkunoista ja siinä kovalla penkillä istuessani mietin miten hyvältä tuntuu olla taas kaukana kaikesta länsi-maailman menosta. Silmät suljen kun ajetaan ohi suurten amerikkalaisten kauppakompleksien ja ketjuliikkeiden ohi.

En ole ollut koskaan San Josen kaltaisessa kaupungissa. En tiedä mitä odotin. Ehkä historiaa, korkeita rakennuksia, ihmisvirtoja ja suurkaupunkien värivaloja? Löydän itseni kuitenkin vuorien ympäröimästä kaupungista, jossa suurin osa rakennuksista on yhden kerroksen korkuisia ja auringon laskiessa kadut ovat hiljentyneet. Katukuvassa paistaa vain muutama selkeä maamerkki eikä kolonialismi tunnu jättäneen paljon kaunista taakseen edes arkkitehtuurin muodossa. Päivät ovat lämpimiä, mutta iltaisin vedän takin päälle. Kaupunki on yli kilometrin korkeudella merenpinnasta ja iltapäivisin kello kahdelta myöhään yöhön jatkuva sade saa ihon kananlihalle.





Puistoissa leijailee katuruoan tuoksu. Kaikki ovat kerääntyneet sinne nauttimaan päivästä. Ollaan kummallinen näky puiston laidalla istuskellessa ja ruokaa napostellessa. Juustotortilla on kaikkea muuta kuin mitä juustotortillalta odotin, mutta se ei ole ongelmistani suurin. Mulla on alaston olo. En voi olla huomaamatta että kaikilla muilla puistossa käyskentelevillä ihmisillä on päällä olkapäät ja sääret peittävät vaatteet. Tiesin että täällä ollaan konservatiivisia, mutten jostain syystä osannut odottaa, että Costa Ricassa, väli-Amerikan turismin kehdossa, shortseihin pukeutunut turisti saisi osakseen näin paljon huomiota. Kesken lounaan paikallinen mies kävelee meidän luokse, osoittaa meidän kädessämme olevia tortilloja ja toteaa ääneen ainoan tuntemani espanjankielisen lauseen. Tengo hambre. Minulla on nälkä. Kaverini ojentaa miehelle palan tortillastaan, mutta mies pysyy paikallaan. Saisinko vähän kavereillekin?





San Josessa juoksen pitkin katuja jäätelö kädessä rankkasateen kastellessa mut päästä varpaisiin. Siellä ihailen katutaidetta, joka on vallannut väreillään kaupungin seinät ja aidat. Käyn joka päivä värikkäillä tekstiilimarketeilla vain ihailemassa käsitöitä ja paikallisessa mercadossa, jossa myydään kaikkea mausteista eläimiin ja suussa sulavaan gallo pintoon. Joka aamu hostellin aamiaispöytää pyörittävä nainen kyselee meiltä oletettavasti aamupalamieltyksiä, mutta kohautellaan vain kielitaidottomina olkiamme. Luodinreiät rakennsten seinämissä hämmentävät yhtä paljon kuin keskustan turistikatu, jolla ei tunnu koskaan kävelevän muita kuin me. Kaupungin ainoalta tuntuva bussilinja ajaa hautausmaalle, jossa olisin mieluusti käynyt kävelyllä mikäli portti ei olisi ollut lukossa.

Haluaisin kertoa jännittävämpiä tarinoita San Josesta ja täyttää tarinan toistaan kauniimmilla kuvilla, mutta niitä ei yksinkertaisesti ole. San Jose oli kaikessa harmaudessaan vaatimattomin pääkaupunki jossa olen koskaan vieraillut. Hiljainen ja hieman kummallinen. Vähän tylsä. Aika ruma. Mutta ei kukaan kaupunkien takia Costa Ricaan matkustakaan.



VINKIT SAN JOSEEN

Majoitus: Hostel 1110 – riippumattoja, Costa Rican entisen presidentin vanha asunto ja ilmainen aamiainen. Meidän visiitin aikana myös kaupungin edullisin majoitusmuoto. Mikäli suunnitelmissa on lentää maahan tai maasta pois epäinhimillisiin kellonaikoihin suosittelen viettämään yön Alajuelassa, josta on vain muutama minuutti lentokentälle ja minne kanabussit ajavat suoraan San Josesta.
Ruoka: Mercado centralista löytyy kaupungin edullisimmat safkat. Kasvissyöjille tarjolla gallo pintoa ja ranskalaisia. 
Kulkuyhteydet: Kaupungin sisällä liikkumiseen bussia ei tarvitse. Muualle Costa Ricaan pääsee helposti ja edullisimmin kanabusseilla. Bussit lähtevät lukuisista eri terminaaleista ympäri kaupunkia kohteesta riippuen ja terminaalit vaihtuvat tiuhaan eli oikean löytämiseen kannattaa varata aikaa. 

10 kommenttia:

  1. Latinalainen Amerikka elää vahvasti miunkin matkailuhaaveissa. Todella mielenkiintoista päästä vihdoin lukemaan jonkun aitoja tarinoita; oon huomannut, että sekä Väli-Amerikka että Etelä-Amerikka loistavat poissaolollaan suomalaisissa matkablogeissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Etelä-Amerikasta tuntuu vielä löytyvän jotain juttuja (joskin lähinnä yksittäisiä juttuja maailmankuuluista kohteista), mutta väli-Amerikasta ei muutaman Costa Rica postauksen lisäksi löytynyt kyllä yhtään mitään!

      Mun suurena haaveena on ollut päästä vuodeksi tai pariksi kiertämään etelä-Amerikkaa eikä tää reissu todellakaan helpottanut matkakuumetta :D

      Poista
  2. Costa Rica ollut paljon mielessä ja San Jose sen myötä... Harmi kuulla, että oli tylsähkö paikka. Odotin jotenkin enemmän. :) Symppikseltä se kuvissa ainakin näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin lukenut juttuja San Josen tylsyydestä eli odotukset suurkaupunkifiiliksen ohella ei ollut kovin korkealla. Costa Ricalta sen sijaan odotin paljon ja senkin suhteen näin rehellisesti sanottuna petyin :D Mut hyvä jos mun kuvat antaa kivat vibat kaupungista!

      Poista
  3. Siis mä vihasin San Joseta aikoinani! Koskaan ennen enkä sen jälkeen ole kokenut sellaisia fiiliksiä mitään matkakohdetta kohtaan, mutta jostain syystä San Josessa mua ahdisti ihan hirveästi, jopa pelotti. Me yövyttiin aika epäilyttävällä asuinalueella tosin, joten silläkin varmasti oli oma vaikutuksensa (tosin välillä oli fiilis, että koko kaupunki on epäilyttävä). Costa Rica vei mun sydämen, mutta San Jose...ei jatkoon! En tietystikkään tiedä, mihin suuntaan kaupunki on tässä viiden vuoden aikana kehittynyt - toivottavasti parempaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua ei juuri pelottanut tai ahdistanut tuolla (ehkä kaupunki on muuttunut vähän turvallisemmaksi?), tuntui vaan siltä ettei siellä näin turistin näkökulmasta ollut mitään. Ei edes sellaista "jes tää on kiva paikka hengailla vaikkei täällä mitään olekkaan". Mä en kyllä tykännyt edes Costa Ricasta :D Ei mulla silloin Costa Ricassa ollut kauheasti valittamista, mutta muuta väli-Amerikkaa kun kiersi niin ihmetytti hiukan miten Costa Ricasta on kehittynyt tollanen turistirysä kun muualta löytyi niin paljon hienompia juttuja!

      Poista
  4. Mullekin San José on näyttäytynyt jotenkin värittömänä ja turvattomanakin kaupunkina niinä parina kertana, kun olen siellä käynyt... Tosin musta tuntuu, että paikka on aika sisäänpäinlämpiävä, sillä monet jotka ovat viettäneet siellä enemmän aikaa, ovat lopulta tykästyneet kaupunkiin... Pitäsi ehkä tuntea oikeat tyypit ja paikat, mihin mennä... :)

    Väli-Amerikka on mun lempilapsi, kiva lukea muidenkin kirjoituksia huudeilta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ollut niinkään turvaton olo. En vaan oikein tahtonut keksiä tekemistä :D Mut hyvä juttu jos jotkut on onnistuneet tykästymään kaupunkiin!

      Mulla ei ollut mitään tietoa väli-Amerikasta kun sinne päätin lähteä ja nyt mietin että miksi se on niin vähän esillä. Ihan käsittämättömän upea paikka!

      Poista
  5. Mun blogista löytyy kymmeniä Väli-Amerikkapostauksia, vink vink arkistoja kaivelemaan jos kiinnostaa (https://discoveringsunbeams.wordpress.com)! Ne on tosin jo neljä vuotta vanhoja eikä kovin informatiivisia, mutta kuvia ainakin riittää.

    San José oli musta kiinnostavampi kuin kuolemantylsä Alajuela, vaikka olinkin ensimmäisessä vain yhden yön yli. Ehkä koska San Joséssa vähän kuumotteli kaupungin turvallisuus mikä sai sen tuntumaan jännältä, mutta siellä Alajuelassa ei kyllä ollut sitten niin mitään nähtävää! No, San José oli reissun eka paikka missä ihan kihisi innosta ja Alajuela viimeinen, että ehkä mun tuomiot ei oo ihan reiluja. Mulla ei ollut yhtään sellainen olo että paikalliset olisivat jotenkin konservatiivisesti pukeutuneita, mutta lieneekö tuo sun mainitsema sateisen kylmä keli vaikuttanut asiaan? Ainakin oman kokemuksen mukaan kun kaikki kulkee etelässä paksut takit ja farkut päällä kun on vähänkään "kylmä" :)

    En myöskään kestä tuota kanabussia :D Siis tarkoitatko sillä niitä Jenkkien vanhoja koulubusseja vai mitä ihmettä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En keksiny mikä ois hyvä käännös chicken busille niin käänsin suoraan :DDD eli siis kyllä, Jenkkien vanha koulubussi!

      Alajuelassa ei ollut kyllä yhtään mitään! Luulen että syy siihen miksen suoranaisesti vihannut San Josea oli se että kyseessä oli reissun eka stoppi ja kaikki oli silti aika jännää. Jos oltaisiin saavuttu sinne parin kuukauden reissaamisen jälkeen niin ois varmaan ollut vielä tylsempi... Voi kyllä muuten olla! Koska olihan tuolla tosi kylmä heti siinä vaiheessa kun aurinko meni pilveen. Hyvä kun sanoit en ollut edes ajatellut, äärimmäisen hämmentynyt vaan :)

      Eikä!!! Vitsit olisinpa tiennyt ennen reissua! Tai jos rehellisiä ollaan niin bongasin sun blogin keskellä kesää että ei olis kauheesti auttanut mutta kiitti vinkistä, meenkin hei penkomaan :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...