maanantai 2. joulukuuta 2013

Erilaisesta maailmasta. Onnellisuudesta.

 photo 2013-11-19063046-2.jpg
 photo 2013-11-19063437.jpg

Tyttö laulaa metrossa enkelin äänellä. Haluaisin kertoa sille että sen laulu on kauneinta maailmassa. Että sen ei pitäisi koskaan lopettaa. En osaa ja kadun etten yrittänyt. Sanat antavat toivoa vaikka ihminen olisi tuomittu loppuelämäkseen tunneleihin.

Pihatiellä makaa kuollut kissanpentu. Sen sisälmykset leviävät hiljalleen kadulle. Ihmiset kävelevät ohi. Kukaan ei katso toistamiseen. Se ei kosketa. Edes minua. Ehkä ihminen tulee jossain vaiheessa immuuniksi tietynlaiselle pahuudelle.

Joku saapuu. Toinen lähtee. Ihmiset ympärillä vaihtuvat ja mietin miten siitä pääsee yli. Jatkuvasta luopumisesta ja hyvästeistä.

Syksy. Ulkona tuulee ja on jäätävän kylmä. Eräänä aamuna herään pakkaseen. Unohdin laittaa illalla patterin päälle, mutten osaa antaa itselleni oikeutta valittaa. Minulla sentään on patteri. Minulla on koti ja mahdollisuus lämpöön. Onko sillä kerjäläisellä jonka ohitin eilisaamuna yhtä kylmästi kuin kaikkina muinakin viikonpäivinä?


 photo 2013-11-19064812.jpg
 photo 2013-11-19064848.jpg
 photo 2013-11-19064734.jpg

Mun silmieni edessä avautuu maailma, jonka kuuluisi kiskoa mut pohjalle. Mun kuuluisi murskautua maailman painon alla. Mä näen, kuulen ja tunnen. Mä välitän. Paljon. Mutta samalla mä havahdun huomaamaan, että tää maailma on mulle arkipäivää. Että se mikä joskus tuntui niin kaukaiselta ja absurdilta on osa sitä ilmaa jota hengitän. Erilaisissa maailmoissa on erilaiset mittasuhteet. Kadulla rahaa kerjäävä raajansa menettänyt mies on Suomessa talvipäivän nälkäinen pikkulintu.

 photo 2013-11-19065103.jpg  photo 2013-11-19064621.jpg

Lakkasin miettimästä kellä on oikeus olla onnellinen. Kellä on oikeus hymyillä ja nauraa. Ja sitä kellä ei ole, koska jollain toisella ei ole mahdollisuutta onnellisuuteen. Onnellisuus kuuluu kaikille. Hylättyihin taloihin, roskalavoille, limusiineihin ja hienostohotellien sviitteihin. Toiselle onnellisuus on rahaa. Toiselle rakkautta ja kolmannelle jotain ihan muuta. Mutta ei onnellisuuden lähde tee toisen onnellisuutta yhtään enemmän tai vähemmän arvokkaaksi. On helpompi tuomita kuin yrittää ymmärtää. Onnellisuus on kuitenkin jotain niin henkilökohtaista, ettei sitä voi arvottaa ulkoapäin. Ei ole vääränlaista onnellisuutta, vain ihmisiä erilaisine arvomaailmoineen ja maailmankuvineen. Sillä loppuen lopuksi kyse on vain siitä mitä sisimmässään tuntee. Onko ilmapallo puhkeamassa tuskasta vai järjettömästä määrästä rakkautta elämää kohtaan.

Ymmärsin myös sen, ettei oma onnellisuus koskaan ole pois toisen omasta. Että vaikka joku itkee mä voin silti antaa itselleni luvan hymyillä. Juosta kilpaa pitkin Beijingin katuja, taipua kaksinkerroin onnenkyyneleet silmissä ja nauraa niin paljon että on vaikea hengittää. Luoda maailmasta hieman paremman paikan, vaikken ketään hymylläni pystykää pelastamaan.

8 kommenttia:

  1. Kirjotat uskomattoman hyvin ! Mä itse haluisin au pairiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kannattaa haluta ja vielä niin paljon että oikeasti lähtee!

      Poista
  2. Mulle itselleni on kauhean ristiriitaista rakastaa Kiinaa ja Pekingiä. Joka kerta, kun lähden Pekingistä istun lentokoneessa silmät kyynelissä miettien, että milloin pääsen takaisin siihen ihanaan kaupunkiin. Samaan aikaan tunnen kuitenkin syyllisyyttä, siitä että haluan palata takaisin Pekingnin, maahan ja kaupunkiin jossa vähäosaisemmilla ihmisillä eikä elävällä luonnolla ole oikeastaan ollenkaan oikeuksia. Kiina on kamala ihana maa, jota rakastan ja vihaan samaan aikaan. Kiinssa olen nähnyt paljon sellaista, mitä en olisi koskaan halunnut nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu välillä väärältä miten paljon rakastan Kiinaa. Joskus lounaalla jutellaan kavereiden kanssa köyhempien oloista ja jäädään tuijottamaan lautasiamme. Tuntuu niin käsittämättömältä, että edes ruoka ei ole jokaisen oikeus tässä maailmassa. Ei edes Kiinan suurkaupungeissa. Mä voin sanoa rakastavani Pekingiä sydämeni pohjasta. Mä rakastan elämääni täällä, mutta tunnen myös toisinaan syyllisyyttä siitä, että nautin elämästäni täysin siemauksin maailmassa, jossa ihmisarvo ei ole kaikkien oikeus - eläimien ja luonnon olosuhteista nyt puhumattakaan.

      Mä tulin Kiinaan koska halusin nähdä toisenlaisen maailman. Kohtaan sen maailman nyt päivittäin kävellessäni kadulla. Se kiehtoo mua jollain kieroutuneella tavalla, mutta samalla mietin miksi mä halusin tulla nähdä toisten kärsivän.

      Poista
  3. Niinhän se tosiaan on, että ei omaa onnea tarvitsisi peittää vaikka kaikki muut eivät samoin tunnekaan. Kiitos tärkeästä muistutuksesta.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee! Ollos hyvä, munkin pitää aina välillä herätellä itseäni kun pääsee niin helposti unohtumaan :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...