maanantai 30. marraskuuta 2015

Kansalaisylpeys, kansalaisidentiteetti ja niiden puute

Alkaa olla se aika vuodesta, kun mun lukemieni blogien etusivut täyttyy suomalaisista joulumarkkinoista, Fazerin suklaalevyistä ja ruisleivästä. Kaikissa mun lukemissani ulkosuomalaisissa blogeissa ihmiset haikailevat suomalaisen joulun perään, sen oikean joulun. Suomessa, siellä missä kaikilla tuntuu olevan maailman rakkain koti. Mä oon lukenut vajaat kymmenen vuotta elämästäni ulkosuomalaisten blogeja ja sama kaava tuntuu toistuvan jokaisessa: joku haluaa palavasti muuttaa ulkomaille koska Suomi tuntuu niin kamalalta ja tylstältä paikalta elää, mutta sitten ulkomailla valaistutaan siitä miten hieno paikka Suomi on ja sitä ylistetään kaikille. Musta lammas täällä hei.

Ei liene mikään salaisuus että siitä lähtien kun mä lähdin Suomesta se tunne, että mulla on vaan parempi olla jossain muualla, on vahvistunut ja jatkaa vahvistumistaan sitä kauemmin mitä mä ulkomailla vietän. Ei ole kyse Suomesta ja siitä että mä kokisin siinä olevan jotain vikaa - päinvastoin - vaan siinä että mä en yksinkertaisesti koe että Suomessa eläminen ja suomalaisuus antaisi mun elämään sellaisia asioita joita mä koen tarvitsevani. Tosi monelle ihmiselle oma kansalaisuus on ulkomailla henkireikä, mutta mulle siitä on tullut paino: se leimaa mut ja synnyttää stereotyyppisiä käsitykstiä, joka on monesti johtanut mun suomalaisuuteni analysointiin. Miten mä voin haluta pois Suomesta? Miksi mulla ei ole ikävä sinne? Mikset sä kuulu Nordic Societyyn? Mut nähdään etusijalla suomalaisena, sen sijaan että olisin vaikka tyttö, joka on asunut Kiinassa - mikä mun mittapuulla määrittää mua paljon enemmän persoonana kuin se että mä oen sattunut syntymään tietyn valtion rajojen sisäpuolelle.

"Hei ootko sä Suomesta?" on lausahdus jota mä olen viimeisten kuukausien aikana kuullut paljon. Nyökkään, vaikka mun tekisi mieli lähinnä juosta. Suomalaisten ihmisten kerääminen ympärille on tarve, jota mä en ole koskaan ymmärtänyt. Mä oon aina ajatellut, että ulkomaille lähdetään nimenomaan siksi, että pystytään kohtaamaan erilaisia kulttuureja ja ihmisiä. Miksi sä muutat ulkomaille jos sä aiot kuitenkin rakentaa ystäväpiirisi suomalaisista? Tottakai ulkomailla asuminen antaa muitakin asioita kuin vain uusia tuttavuuksia, mutta mulle vieraiden kulttuurien kohtaaminen on ollut niin olennainen osa jokaista mun reissua ja ulkomailla asumista, että musta tuntuu käsittämättömältä miksi joku haluaisi viettää aikaansa vain suomalaisten kanssa kun on ympäröity niin kiinnostavilla ihmisillä ja ajatuksilla? Koti-ikävää se varmaan lievittää, varmaan tuntuu helpottavalta että on joku jonka kanssa voi keskustella omalla äidinkielellä ja jonka kanssa voi "jakaa saman tilanteen". Mä vain kokisin menettäväni älyttömän paljon viettämällä aikani suomalaisten kanssa - jollei kyseinen henkilö sattuisi olemaan todellinen sielunkumppani, jonka kanssa ajatusmaailmat oikeasti kohtaa.

"In Finland we...". Mun iho menee kananlihalle ja mä haluan huutaa, että älä lietso noita mielikuvia. Suomessa juodaan älyn älyttömästi. Suomessa kukaan ei halaa tai kosketa. Suomessa ihmiset on epäkohteliata. Suomessa on kylmä ympäri vuoden. Suomessa kukaan ei puhu tuntemattomille. "Jasmin are you sure you're Finnish?" on toinen lausahdus jota mä kuulen kun mä tallailen jonkun kanssa käsi kädessä, jään asuntolalle muiden lähdessä bilettämään ja hytisen vaikka mulla on päällä kolme villapaitaa. Ehkä se on juuri noiden mielikuvien lietsonta, suomalaisuuden lietsonta, joka on ajanut mut vielä kauemmas mun "suomalaisuudestani". Suomessa mä tunnun eläväni omassa pienessä kuplassani: musta ei tunnu siltä että mä kuulun joukkoon. Ulkomailla ollessani mä en puolestaan täytä niitä suomalaisuuden stereotypioita. Mä en ikävöi saunaa, suomalaista ruokaa tai suomalaista kulttuuria näin yleisesti ottaenkaan. Mä vaan mukaudun aina paikalliseen kulttuuriin ja kulttuurista riippuen popsin illalliseksi joko makaroonilaatikkoa, nuudeleita tai cauliflowercheeseä näin kärjistäen, ja se on mulle ihan fine. Mun suomalaisuus tuntuu olevan kuitenkin monelle se asia, mikä mut ensisijaisesti määrittää. Mulla oli Kiinassa kaveri, joka ei koskaan vastannut muiden ihmisten kysymyksiin siitä mistä se oli kotoisin. Mä päädyin lopulta kysymään miksi kyseinen henkilö oli niin tiukasti sitä ajatusta vastaanj ja mies kysyi multa, kuinka paljon se määrittää häntä ihmisenä ja erityisesti persoonana, minne maailman nurkalle hän on sattunut syntymään. Kaveri oli asian ytimessä.

Totta on, että tosi iso osa asioista, joita mulla tällä hetkellä on, on suoranaista johdannetta siitä, että mä olen sattunut syntymään Suomeen. Mulla on länsimaalaiset arvot ja käsitys sellaisista asioista kuin tasa-arvo ja ihmisoikeudet, jotka ei tosiaan ole itsestäänselvyyksiä monessa paikassa ympäri maailman. Mulla on mahdollisuus koulutukseen pitkälti siksi, että mä olen syntynyt Suomessa ja valtio tukee mun opiskeluja rahallisesti. Mä olen etuoikeutettu, eikä mun tarvitse huolehtia samalla tapaa kuin monet mun itä- ja etelä-eurooppalaiset kaverit, jotka ei tiedä pystyykö ne opiskelemaan vuoden vai kaksi, koska niillä ei yksinkertaisesti ole varaa eikä valtio takaa heille lainoja. Noiden asioiden nojalla mun pitäisi kaiketi kiljua ilosta ja ylistää Suomea päästä varpaisiin. Kuten mä aiemmin sanoin, Suomessa ei ole mitän vikaa ja mä olen kiitollinen monesta asiasta mitä se on mun elämääni tarjonnut. Mä en kuitenkaan vain koe oloani siellä yhtä hyväksi kuin muualla.

Mutta sulla on perhe ja kavereita Suomessa, eikö sulla ole ikävä niitä? Tosi monet yrittää perustella, että mun pitäisi lähteä lomilla x ja y Suomeen, koska mun perhe ja kaverit asuu siellä. Ongelma vaan sattuu olemaan, että noilla perusteilla mä voisin lähteä aika moneen maailmankolkkaan. Kavereita multa löytyy jotakuinkin jokaiselta mantereelta ja Kiinassa mulla on jopa perhe. Joo, ehkä se ei ole verrattavissa siihen "oikeaan perheeseen", mutta toisaalta miten mun pitäisi arvottaa, että mun suomalaisten kavereiden näkeminen on tärkeämpää kuin vaikka saksalaisten, erityisesti siksi että mä kuitenkin käyn Suomessa ainakin kerran vuodessa kun mulla on puolestaan monia kavereita, joita en ole nähnyt kertaakaan Kiinasta lähdön jälkeen. Ongelma on lisäksi se, että mulla ei ole ikävä Suomea. Mulla ei ole ollut ikävä Suomea sen jälkeen kun sieltä lähdin ja ainoat syyt, miksi mä koen että mun on siellä käytävä ovat yksinkertaisesti pakko ja syyllisyys, mitä mun perhe tykkää usein lietsoa sen suhteen että "sun isovanhemmat alkaa olla aika vanhoja jo" ja "kyllähän mun olisi pitänyt arvata että sä taas ajattelet vain omaa itseäsi etkä kaikkia ihmisiä täällä Suomessa lähtiessäsi taas reissuun".

Siinä missä mulla ei ole suurempaa ylpeyttä sen suhteen että mä olen suomalainen tai pohjoismaalainen, mä kannan yllättävän paljon ylpeyttä Kiinaa kohtaan. Se ei ole ehkä millään lailla rationaalista ottaen huomioon että kiinalaiseksi mä en miellä itseäni millään muotoa ja mä tiedostan että asiat on yleisesti ottaen aika paljon huonommin Kiinassa kuin Suomessa. Mä koen kuitenkin itseni beijingiläiseksi paljon enemmän kuin suomalaiseksi. Jo asuessani Kiinassa, kun joku moitti jollain muotoa Beinjingiä mulla oli taskussa tuhat ja sata puolustuspuhetta mun kotikaupungille. Länsimaihin palatessani asia on vain vahvistunut ja mä oon ahkerasti korjaamassa ihmisten ajatuksia ja mielikuvia Kiinasta elämän jokaisella saralla. En mä osaa selittää, miksi Kiina tuntuu aiheena niin paljon henkilökohtaisemmalta kuin Suomi, mutta toisaalta, tuskin kukaan ulkomailla vuosia asunut osaa sen kummemmin perustella miksi suomalaisuus on heille paljon isompi osa elämää kuin vaikka saksalaisuus tai amerikkalaisuus. Skotlannissa mä oon asunut noin kolme kuukautta eli luonnollisesti mulla ei ole ehtinyt vielä syntyä kovin syvää sidettä, mutta mä silti painotan jokaiselle opiskelevani nimenomaan Skotlannissa, en Englannissa enkä Britanniassa (vaikka Britanniaahan tässä maantieteellisesti ollaan) siinä missä mulle on yksi ja sama oonko mä jollekin henkilölle suomalainen, pohjoismaalainen vai skandi - oon tainnut joskus olla norjalainenkin. Skotlantilaisuus viehättää mua kovin, eli katsotaan miten kovaa ylpeyttä mä tunnen tätä maailmankolkkaa ja kansaa kohtaan parin vuoden päästä.

Tällaisia ajatuksia tänään. Siltä varalta että joku jaksoi lukea tänne asti kuulisin mieluusti muiden ajatuksia ja kokemuksia asiasta. Varsinkin siksi, koska musta tutuu että tökin jonkinlaista tabua olemalla suomalainen, joka ei rakasta sydämensä pohjasta armasta isänmaataan.

Sori että tylsyytän kaikkia pelkällä tekstillä. Yritän laittaa jotain kuvallisesti rakentavaa juttua ensi viikolla.

18 kommenttia:

  1. Nyt ollaan asian ytimessä! En ole ikinä ihmeemmin tuntenut isänmaallisuutta tätä maata kohtaan, enkä oikein jaksa ymmärtää miksi tämä paikka olisi jossain suhteessa parempi kuin joku toinen. Tietysti jotkut suomalaisiksi mielletyt asiat, kuten sitkeys ja periksiantamattomuus ja tietty rehtiys, on sellaisia joita arvostan. Mutta voiko tuollaisia juttuja stereotypioida jollekin kansalle yksinään? Itse en ole ulkomailla asunut, mutten oikein jaksa innostua sellaisita asioista kuin itsenäisyyspäivä ja kansallislaulu.

    Harmillista tuollainen syyllistys vanhempiesi puolelta. Elämää ei voi elää kenellekkään muulle kuin itselleen, ja siinä asiassa itsekkyys on tervettä. Miten voi antaa muille jos ei omat asiat ole niin kuin haluaa?

    Pieni maratooniviesti, mutta innostuin. Blogisi on ihan huippuluokkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Muakin ihmetyttää kovin tää ihmisten ajattelu siitä, että sen synnyinmaan olisi jotenkin oltava parempi paikka kuin jonkun toisen! Toki nationalismi jossain mittakaavassa on ihan tervettä, mutta musta vaan tuntuu että se että sä oot syntynyt johonkin paikkaan ei ole mikään varsinainen syy sitä rakastaa! Rehtiys on yksi juttu mitä mä oon kyllä oppinut arvostamaan, ulkomaalaiset (näin stereotyyppisesti) tuntuu sanovan yhtä ja tekevän toista, kun taas Suomessa jos joku sanoi jotain se tarkoitti sitä oikeasti. Tälläkin kääntöpuolnsa toki.

      Näin on! Olisi vaan kiva kun kaikki tajuaisivat, että kukaan ei ole toiselle velkaa siinä mittakaavassa, että oma elämä pitäisi uhrata toisille pelkästään syyllisyydestä.

      Poista
  2. Musta on vähän harmi miten monet suomalaiset aattelee miten Suomi on maailman paras maa ja meille syötetään sitä pajunköyttä joka tuutista. No joo, Suomessa on älyttömästi hyviä puolia, ja se onhan se aivan ihana maa, mutta kyllä mä löydän Suomesta paljon parannettavaakin - tosin niin sitä löytää kaikkialta muualtakin, mikään paikka ei voi olla täydellinen... Mut ihmisiä on erilaisia, ja joillekin Suomi varmaan on oikeesti se maailman paras.

    Sun perheesi sanat on sitä, mitä oon itseasiassa itse pelännyt. Ei mulle kukaan ole sellaista suoraan sanonut (ja musta on uskomatonta, että sua syyllistetään noin), mutta aika ajoin sitä tulee mietittyä, oonko mä muiden mielestä itsekäs, kun en jäänytkään Suomeen. Viettänytkään välivuotta pääsykoekirjan kimpussa tai töissä keräämässä rahaa opiskeluja varten. Koska se on sitä mitä kaikkein vähiten olisin halunnut. Tai haluan. En vaan halua vielä jäädä aloilleni.
    Suoraan sanottuna mä lähinnä pelkään sitä päivää, kun palaan takaisin Suomeen. Pelkään, että jämähdän, etten uskallakaan enää lähteä, että musta tulee yksi niistä ärsyttävistä tyypeistä, jotka hokee "jos vain", eivätkä koskaan uskalla. Ja toisaalta pelkään myös sitä, että palaan siihen samaan vanhaan, että oon se sama tyyppi kuka olin kun lähdin Suomesta. Englannissa oon ollut pitkästä aikaa oikeesti onnellinen ja oma itseni.
    Mutta oikeestihan pitäis vaan osata olla itsekäs ja aatella omaa parastaan. Sä oot ainoa ihminen, jonka kanssa joudut elämään lopun elämääsi, joten miks pitäis yrittää miellyttää muita itsensä kustannuksella?

    Mä kyllä syyllistyn kaipaavani erityisesti suomalaista ruokaa, sitä ihanan mautonta raejuustoa ja ruisleipää. Ruoanlaitto ja leipominen on ollu mulle niin tärkeitä harrastuksia, että on ollu yllättävän vaikeeta yrittää mukautua brittiläiseen ruokakulttuuriin, kun ihan kaikki jauhovalikoimasta omenalajikkeisiin on niin kauheen erilaista. Oon vähän kateellinen, että sulla se käy niin helposti... Musta tuntuu, että mitä kauemmin aikaa kuluu, sitä enemmän löydän kaivattavaa!

    Tää oli nyt vähän sekava kommentti, mut teksti herätti ajatuksia niin tuntui et jotain pitää sanoa! Joskus näin.
    Terveisin täälläkin yksi norjalainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on muute niin totta! Joka kanavasa tunnutaan ylistettävän Suomea ja mikä mua vähän ärsyttää nimenomaan sitä ns perinteistä suomalaisuutta. Kulttuuri ja ihmiskunta kehittyy eikä Suomi ole sama paikka kun kaksikymmentä tai viisikymmentä vuotta sitten. Mutta joo, tottakai maailmaan mahtuu monia joille Suomi on se paras paikka elää ja miksei olisikaan? Sekin on toki ongelmana että aika harva sitä tuntuu arvostavan.

      Mä en oikeastaan kokenut syyllisyyttä siitä että mä lähdin Kiinaan, enkä oikeastaan siitäkään että lähdin Aasiaan ja Eurooppan reissaamaan (vaikka molempiin lähtiessäni sain kyllä kuulla aika paljon kommentteja vastuuttomuudestani). Tää syyllistäminen tuntuu nyt kasvaneen kun mä oon Skotlannissa - tällä kertaa ei siksi että mun vanhemmilla olisi mitään sitä vastaan että mä opiskelen täällä vaan lähinnä siksi että mä olen nyt niin lähellä että mun "velvollisuus" tuntuu melkeimpä olevan viettää ne lomat Suomessa ymv.

      Noi sun ajatukset on aika pitkälti samoja mitä mulla oli Kiinan jälkeen ja osin ne tuli multa toteen. Mulle oli selvää ettei musta koskaan tulisi tota "mitä jos" -tyyppiä (eikä tullutkaan) mutta toisaalta musta ei ole enää koskaan tuntunut siltä että mä pystyn olemaan Suomessa se henkilö mitä mä voin olla jossain muualla, ehkä siksi että ne muiden ajatukset siitä mitä mä olen on niin vahvoja, että niitä tuntuu olevan vaikea rikkoa. Mutta ihan totta, jos sä haluat tehdä elämälläsi jotain ja tiedät että tuut katumaan sitä josset, niin mitä ne muut ihmiset sua on pidättelemään?

      Mä oon keittiössä ihan täysi surkimus että ehkä tässä syy? :D Vaikka välillä ahdistaa että kaikki myydään avlmiina purkeissa niin joskus tekee mieli itkeä ilosta ja kaataa vaan lidlin valmis tikka masala riisin päälle ja voila.

      Poista
  3. Aika tuttuja ajatuksia loytyi tekstista. Ma en myoskaan tunne ikavaa tai kaipuuta Suomeen, enka hingu sinne matkustamaan, mutta en kuulu myoskaan niihin "Suomi on kamala ja tylsa" ihmisiin. Suomi on ihan kiva ja hyva paikka asua noin yleensa - se ei vain sopinut mulle. Myos tuo miten tunnet itsesi 'beijingilaiseksi' on tismalleen milta musta tuntuu! En tunne oloani yhtaan amerikkalaiseksi, enka varmaan koskaan tuu kuvailemaan itseani amerikkalaisena, mutta ilolla voin sanoa, etta asun Phoenixissa. Oon "Phoenician", koska koti on taalla ja tanne ma kuulun. Vaikka en tunne kuuluvuutta jenkkilaan noin suuremmalla skaalalla, taa kaupunki on just se paikka, missa haluan elamani viettaa.

    Myos tuo "oletko varma et oot suomalainen" on tuttua, kun en sovikaan niihin stereotypioihin, mita ihmisilla suomalaisista on. Miehella ja mulla on vitsina se, etta oon "bad Finn" koska oon niin jotenkin epasuomalainen. Mulle suomalaisuus on kuitenkin myos tarkeaa - kylla se oma kulttuuri tulee aina valilla esille, vaikkei kovin vahvasti. Ja oon onnellinen, etta sain kasvaa Suomessa, mutta kylla mun paikka taalla "maanpaossa" on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin! Kiinalaista musta ei koskaan tullut eikä tule, mulla ei ole sen suurempaa sidettä kiinalaiseen identitettiin, mutta just toi yhteen kaupunkiin ja paikkaan kuuluminen on paljon isompi juttu :)

      Mullekin heitellään välillä tota "bad Finn" kommenttia ja joo, mäkin oon onnellinen siitä että Suomeen tuli synnyttyä, mutta kuitenkaan mun ns suomalaiset tavat tuntuu aina hukkuvan sen mukaan missä mä viiletän.

      Poista
  4. Kauniaisissa ollessani kuunneltiin Ken Robinsonin ajatuksia koulutuksesta (joka ei tähän aiheeseen nyt liity mitenkään, mutta mies on mieletön), ja hänen muita puheita etsiessäni löysin TEDin ja sukelsin ajatusten mielettömään maailmaan. Sivustolta pari kuukautta sitten satuin katsomaan Taiye Selasin puheen tästä samasta aiheesta. Katso se. Sun kiinalainen kaveri ja Selasi puhuu samoista asioista. :)

    https://www.ted.com/talks/taiye_selasi_don_t_ask_where_i_m_from_ask_where_i_m_a_local

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiitos paljon mä käyn kattomassa ton kun mulla on aikaa :) Hitsit mä aika unohdan aina TEDin olemassaolon, kiitos myös muistutuksesta!

      Poista
  5. Hieno kirjoitus! Sekä sun että muiden kommentoijien ajatuksissa on paljon samaa kuin mun ajatuksissa.

    Minäkään en mitenkään ikävöi Suomeen. Toki mulla on joskus ikävä perhettä ja ystäviä Suomessa, mutta en kaipaa itse Suomea. Ei mulla ole mitään syvää henkilökohtaista suhdetta Suomen valtion kanssa. Mulla on kuitenkin suomalainen identiteetti ja se on mulle jopa suht tärkeä identiteetti. Huomaan sen parhaiten seuratessani Suomen uutisia. Otan ne joskus aika henkilökohtaisesti ja välillä kurkkua kuristaa, kun se rasistinen ja nationalistinen paska ahdistaa niin paljon. Mulle ei tule ollenkaan samanlaista fiilistä brittiuutisia lukiessa. En silti sanoisi olevani isänmaallinen, ja mun kansallisidentiteetti olisi ihan häntäpäässä, jos listaisin kaikki mun identiteetit tärkeysjärjestyksessä.

    Kun hain opiskelemaan Skotlantiin tiesin, että täällä on paljon suomalaisia opiskelijoita. Mietin, että mitä järkeä sinne on lähteä, jos sitten vain törmää koko ajan suomalaisiin. Mä en ole mitenkään erityisesti hakeutunut suomalaiseen seuraan, mutta en myöskään välttele sitä ja mulla on muutamia suomalaisia kavereita täällä. Kun asuin viime vuonna Kanadassa, en tuntenut yhtäkään suomalaista. En kaivannut suomalaista seuraa, mutta toisaalta nyt kun olen taas Skotlannissa tuntuu välillä hyvältä jutella jonkun kanssa joka tulee samasta maasta ja kulttuurista.

    Munkin piti suositella tuota Tayie Selasin TEDTalkia, jonka Hanna jo mainitsi. Siinä hän kysyy: "How could I come from a nation? How can a human being come from a concept?". Hän sanoo, että kansallisuutta oleellisempaa on se, missä tuntee olevansa kotona, missä on paikallinen. Hänen puheensa tiivistää mun ajatukset kysymyksestä "where are you from?". Maata ja kansallisuutta tärkeämpää mulle on missä kaupungissa mä asun, mitä mä siellä teen ja keiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi uutiset on muuten tosi kiinnostava juttu! Mä seuraan nimittäin Suomen uutisia tosi paljon ja vaikka mä en koe itseäni kovin suomalaiseksi mua kyllä ärsyttää tosi paljon just noi sun mainitsemat rasistiset ja nationalistiset paskat. Mutta toisaalta taas, kyllä raivo nousee mun sisältä kun mä lueskelen tyyliin jenkkien aselaista tai aborttioikeuksista, että ei se pelkästään Suomea koske. Jos mun pitäisi listata kymmenen asiaa jotka määrittää mua eniten maailmassa niin Suomi ei kyllä olisi sillä listalla.

      Mulla oli tosi iso kynnys hakea nimenomaan Aberdeeniin. Eiks Aberdeen ole tyyliin suurimpia suomalaiskeskittymiä Briteissä/Euroopassa ymv? No jokatapauksessa, mua ahdisti juuri toi ajatus siitä, että mä lähtisin ulkomaille mutta päätyisin vaan suomalaisten seuraan. Onneksi ketään ei pakoteta viettämään toisen kanssa aikaa. Mutta toisaalta taas, et sä voi toisen ihmisten seurasta kieltäytyäkään sillä syyllä että se sattuu olemaan suomalainen. Mulla on suomalaisia moikkaustuttuja, joiden kanssa tulee aina vaihdettua pari sanaa, mutta toisaalta taas ei mulla hyviä kavereita ole ja mä olen ihan tyytyväinen näin. Kiinassa taisin koko vuoden aikana kohdata kaksi suomalaista ja se sopi mulle tosi hyvin :) Mutta ihmiset on tosiaan erilaisia.

      Toi TEDtalk kuulostaa tosi hyvältä, mä meen katsomaan sen kunhan mä vaan ehdin!

      Poista
  6. Mä en koskaan lähtenyt Suomesta sen takia, että siellä olisi ollut kurjaa tai tylsää, tai jotenkin pakoon jotakin. Sekä Suomessa että Englannissa on paljon hyviä asioita, mutta myös huonoja (kuten jokaisessa maailman maassa) ja tällä hetkellä Englannin hyvät puolet tuntuu mulle tärkeämmiltä. Vaikka Englanti onkin rakas, oon kuitenkin kasvanut Suomessa ja viettänyt siellä 19 vuotta mun elämästä, joten esimerkiksi suomalaiseen jouluun liittyy sellainen tietynlainen nostalgia: tähtitortut ja glögin tuoksu tuo sen joulufiiliksen, koska niitä on assosioitu tähän vuodenaikaan pienestä saakka, vaikka täälläkin on paljon kivoja jouluperinteitä (ja -ruokia?). :D

    En myöskään ymmärrä pienessä Suomi-kuplassa elämistä ja pelkissä suomalaispiireissä pyörimistä, mutta en vielä kyllä ole tavannut yhtäkään noin elävää suomalaista tässä maassa. Ehkä tilanne on eri siellä, missä yliopiston opiskelijoista huomattavasti suurempi prosenttimäärä on suomalaisia, mutta täällä ei se kyllä olisi mahdollista. Meitä 'nuoria suomalaisia' on täällä päin ehkä 10-20, joista osa opiskelee ja osa on töissä, ja tällä porukalla ollaan otettu tavaksi tavata ehkä kerran parissa kuukaudessa. Nää tapaamiset on aina tosi hauskoja, tullaan kaikki tosi hyvin juttuun ja on kiva jakaa kokemuksia ja kaikenlaisia käytännön niksejä elämään täällä, mutta ei meistä kukaan tänne ole tullut suomalaisia tapaamaan. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä toi hyvien ja huonojen puolten atasapainottaminen oli mun kohdalla just niitä syitä miksi mä tunnen oloni kotoisemmaksi jossain muualla? Tavallaan tosi vaikea arvioida että mitkä on niitä hyviä ja mitkä huonoja puolia, mutta toisaalta taas eiköhän jokainen itse tiedä minne parhaiten sopii kullakin elämän hetkellä :)

      Mä en oo koskaan piitannut oikein joulustakaan, että ehkä siinä on syy miksi mulla ei ole mitään hinkua jouluruoan perään? Ja varsikin nyt kun lopetin lihansyönnin tuntuu siltä, että sieltä joulupöydästä ei edes löydy mitään ruokaa mitä mä voisin syödä siinä missä mun englantilaiset kaverit selittää paikallisen jouluruoan ihanuudesta (vegejä myös)? Okei joulutortuista mä kyllä tykkään!

      Täällä on kyllä vähän eri kuviot suomalaisten lukumäärän perusteella, Täällä on oikeasti satoja suomalaisia ja niihin törmää jatkuvasti vaikkei niitä etsisikään. Kaupan kassalla, luennoilla, tutoriaaleilla, asuntoloilla, sosiaalitapahtumissa (socials?)... En mä tiedä elääkö ne ihan yhtä suomalaisesti kuin joidenkin facebook feedeistä voi päätellä, mutta toisaalta tää sama asia nousee kyllä esille muidenkin kansallisuuksien kesken. Kiinassa ollessani kaikki britit vietti aikaa keskenään siinä missä meksikolaiset oli oma tiivis joukkionsa. Oltiin me toki kavereita, mutta just vaikka meksikolaisten kanssa oli tosi vaikea viettää aikaa kun kieli vaihtui kolmen lauseen jälkeen. Siinä mielessä missä mua tavallaan harmittaa se, että Suomi on täällä niin hyvin edustettuna, musta on kuitenkin kiva että täältä löytyy toi paljon porukkaa ympäri maailmaa :)

      Poista
  7. Jännä, että koet yhteenkuuluvuutta kuitenkin johonkin (kansallis)valtioon ja kansaan. Voisi kuvitella, että jos ei ole oikein isänmaallinen jossain, niin ei kokisi sellaisia tunteita ollenkan, mutta näköjään näinkin voi mennä :) Mie aina kuvittelen, ettei nationalismilla ole mitään väliä ja kelpo politiikanopiskelijana motkotan valtiokeskeisyydestä, mutta itken kuitenkin Finlandia-hymnille ja ikävöin ulkomailla suomalaista suoruutta tai rehellisyyttä, kun taas minua viilataan linssiin.

    Ehkä ulkomailla asustellessa haluaa muista suomalaisista lähinnä palasen tuttua ja turvallista uuteen ympäristöön. Jonkun, joka ymmärtää, miltä tuntuu. Ehkä sinä et enää kaipaa sellaista ryhmäturvaa, koska olet seikkaillut itseksesi monessa paikassa ja pitkään, mutta joillekin se on todella tärkeää. Kun olin aupparina Sveitsissä, varsinkin nuorimmat tytöt bondasivat todella vahvasti keskenään. Minäkin kyllä ystävystyin todella hyvin parin suomitytön kanssa, mutta ehkä lähinnä siksi, että he vain olivat ihan loistavia tyyppejä! :)

    Hei ja kiva törmätä tällaiseen mulle uuteen blogiin, käy ihmeessä kurkkimassa mun blogia, jos kiinnostaa Sveitsi ja Itävalta (ja vihreä politiikka)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jotenkin tiesin että opiskelet politiikkaa sillä sekunnilla kun nationalismi pomppasi mun silmieni eteen :D Mutta siis! Saatoin olla vähän epäselvä mun tekstissä, mutta tosiaan mä en tunne juurikaan yhteenkuuluvuutta Kiinaan ja kiinalaisiin - lähes yhtä vähän kuin Suomeen ja suomalaisuuteen - mutta lähinnä pekingiläisyyteen ja siihen identitettiin, että mä olen henkilö joka on asunut Kiinassa. Jos tää käy mitenkään järkeen?

      Mä luulen myös että monet kaipaa just jotain tuttua ja turvallista ja onhan se aika ymmärrettävää jos sä muutat yksin jonnekin tosi kauas kotoa, mihin sulla on mahdollisesti tosi läheinen side. Mä en koskaan tavannut ketään kiinnostavaa suomalaista Kiinassa tai mun reissuilla ja se sopi mulle hyvin, mutta toisaalta jos joku tapasi niin kiva niille :)

      Joo mä käyn kurkkimassa sun blogin, kiva löytää uusia politiikkaa opiskelevia ihmisiä!

      Poista
  8. Hyvää pohdintaa! Itsehän olen asunut aina Suomessa ja matkustellutkin äärettömän vähän, ja väitän olevani erittäin suomalainen monessakin mielessä. En silti ole koskaan ollut isänmaallinen, ja siinä missä tunnistan Suomen hyvät puolet, niin yhtä lailla tunnistan ja tunnustan sen huonot puolet. Ei Suomi nyt niin ihmeellinen paikka maan päällä ole.

    Minulla ei ole omaa kokemusta muualla asumisesta, mutta ulkomailla asuvat (tai asuneet) suomalaiset tuttavani tai ulkomailta Suomeen muuttaneet tuttavani ovat joskus puhuneet, että suhde omaan kotimaahan tuntuu aaltoilevan. Joskus inhotaan ja joskus kaivataan. Ehkä se on niitä kulttuurishokin vaiheita? Välillä on ihanaa ja välillä kamalaa. Toisaalta jotkut sanovat, että kun ovat olleet pitkään poissa kotimaastaan, niin paluu on ollut todella vaikea. Joskus ehkä jopa mahdoton. Luulen, että monet fiilikset laidasta laitaan ovat aika normaaleja, jos ja kun sukkuloi eri kulttuurien välillä :)

    Mutta itse näen vähän naiivina ajatuksena sen, että luokittelee kaikki suomalaiset samaan kategoriaan, eikä siksi haluaisi viettää heidän kanssaan aikaa. Ymmärrän, että haluaa tutustua uusiin ihmisiin, joilla on erilaisia tapoja ja eri kulttuuri. Itsekin haluan. Mutta se, että sulkee muut suomalaiset pois pitäen heitä yhtenä homogeenisenä joukkona tuntuu vähän hassulta :D Varsinkin jos kyseessä on ulkomailla asuvat suomalaiset, joilla voi olla tosi paljon samankaltaisia ajatuksia, sillä jostain syystä hekin ovat Suomesta lähteneet. Se taas, että hengaisi ulkomailla vain toisten suomalaisten kanssa, on typerää. Mutta tämä on vain mielipiteeni. Kukin tavallaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, hyviä ja huonoja puolia joka paikasta ja paha sitä on lähteä vertaamaan mikä on paras paikka maailmassa, varsinkin kun ihmiset on erilaisia ja kaipaa ihan erilaisia asioita elämässä! :)

      Kuulostaa munkin mielestä kulttuurishokilta tuo. Ja varsinkin toi Suomeen palaamisen vaikeus! Mä en koe että mulla olisi koskaan ulkomaille muuttaessa tullut mitään kulttuurishokkia, mutta siinä vaiheessa kun tulin takaisin Suomeen niin sopeutuminen takaisin tuntui aika mahdottomalta. Mutta tosiaan tää tuntuu vaihtelevan tosi paljon ihmisten välillä - jotkut saa sitä varmuutta että Suomi on niiden paikka toiset sitä että se ei ole ja kolmannet seilaa siellä jossain välimaastossa sitten!

      Tottakai suomalaisissakin on paljon eroja ja mullakin on täällä suomalaisia tuttuja. Ei mulla kuitenkaan tulisi koskaan mieleenkään olla olematta jonkun kaveri siksi että se on suomalainen, mikä ei ehkä tullut kovin selvästi ilmi mun tekstistä. Lähinnä mun ihmettelyn kohteena on nää henkilöt jotka viettää aikaa vaan "suomi-tyttöjen" kanssa ja liimautuu porukaksi lähtökohtaisesti siksi että ne tulee samasta maasta - vaikka onhan niillä varmaan muutakin yhteistä! Eli joo ehdottomasti en ole sanomassa että jonkun kaveri ei voisi olla siksi että sattuu olemaan kotoisin samasta maasta! Mä en vain näe pelkkää kansalaisuutta syynä kaveerata jonkun kanssa :)

      Poista
  9. Mielenkiintoinen kirjoitus. Itse koen itseni tietyllä tapaa juurettomaksi, en oikein omaa mitään kansallista identiteettiä. Juurettomuuden tunne on minussa ollut jo lapsesta lähtien johtuen kaiketi melko epävakaista kasvuolosuhteista. Olen ensi sijassa ihminen, joka asuu missä asuu. Lontoon koen kodikseni ja tänne kaipaan ollessani reissussa. En silti miellä itseäni britiksikään. Oikeastaan minulle on ihan sama, mistä olen kotoisin - se ei ole minulle itselleni tärkeää. Blogeissani en hehkuta enkä mollaa Suomea: en näe sellaiseen tarvetta. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Olen ensi sijassa ihminen", tää oli ihan älyttömän hieno tiivistys aiheesta! Ihmisiä me kaikki, meille vaan luodaan loputon määrä vähemmän tarpeellisia kategorioita johon meidät voitaisiin ahtaa ja ahdetaankin. Itsestäänhän se on lopulta kiinni kokeeko johonkin kategoriaan kuuluvansa vai ei ja haluaako ylipäätään kategorisoida elämäänsä :) Oli sitten kyse suomalaisuudesta tai jostain muusta.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...