sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Bratislava







Bratislavassa on kauttaaltaan sininen kirkko, jota vastapäätä on hylätty sairaala. Kukkulan laealla on valkoinen linna ja sen muurien päältä näkee koko vanhan kaupungin punaisine kattoineen. Kadut on mukulakiveä ja ratikat kolisee ohitse jokaisessa risteyksessä. Gallerioita on enemmän kuin mitään muita nähtävyyksiä yhteensä ja suurin osa hukkuu täysin absurdiin nykytaiteeseen. Vanhan kaupungin kaduilla on patsas muistona miehestä, joka tiiraili hameiden alle viemäreistä ja bussiaseman pylväisiin on taiteiltu maailman hienoimpia graffiteja.

On kuitenkin kylmä ja sataa. Kaupunki on hiljainen ja tuntuu vielä heräilevän talviunilta. Jäätelökioskit on suljettu eikä yksikään ravintola ole avannut päivänvarjojaan. Kävellään jo ensimmäisen illan aikana koko kaupungin halki.


Meidän host lähtee aamu kahdeksalta töihin ja me pihalle sen mukana. Kävellään samoja katuja kuin edeltävänä iltana ja yritetään keksiä tekemistä. Palatsi. Kirkko. Galleria. Kirkko. Puisto. Galleria. Kävellään siltojen yli joen toiselle laidalle ja pelastetaan etanoita pyörätieltä. On liian kylmä syödä lounasta tuulisella joen rannalla, koska mä olen laittanut mekon päälle päätettyäni että nyt on kesä. Kävellään hautausmaiden poikki ja kurkitaan sisään satunnaisten rakennusten ikkunoista. Paetaan sadetta kaakaolle. Viileässä kahvilassa istuessani toivon, että olisin kuunnellut toisten neuvoja ja viettänyt Bratislavassa vain päivän, sillä ensimmäistä kertaa matkallani en ihastu kaupunkiin.

Unohdan että elämä on paljon muuta kuin maantieteellinen sijainti. Seuraavana päivänä syödään jäätelöä ja donitseja aamiaiseksi. Mennään seinäkiipeilemään koko aamupäiväksi. Pelataan korttia puistossa auringon lämmössä ja otetaan siellä päiväunet. Päädytään vahingossa aasialaisille markkinoille ja katsellaan Hare Krishnojen tanssia kaupungin kaduilla. Käydään ravintolassa syömässä haluskya ja leivotaan joulutorttuja meidän hostin kanssa. Illalla se opettaa meille korttitemppuja ja vie meidät pubiin, jossa pirujen raajoja tunkeutuu katosta ja seinistä. Tykkään tästä Bratislavasta niin paljon turistioppaiden versiota enemmän.




2 kommenttia:

  1. Ooh. Miä olin Bratislavassa neljä päivää juhannuksena pari vuotta sitten ja joka nurkan takana tapahtu jotain. Ja oli törkeen kuuma. Ja rakastuin niihin katuihin. Paitsi ruoka oli kyllä aika karmeeta. :D Harmi ettei siellä nyt ollu niin paljo elämää. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla et mul oli vaa liikaa vertailukohteita :D olin käyny tyylii kymmenes vanhas kaupungis ennen Bratislavaa et ehkä se sen takii tuntu tylsähkölt. Plus et kaikki paikat oli tosiaa kiinni eikä missää ollu ihmisii sään takii. MUT RUOKA OLI IHAN ÄLYTTÖMÄN HYVÄÄ! En tiiä mitä siä oot popsinu mut halusky ja pierohyt on kyl mun lemppariruokien listal molemmat :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...