Ometepe Island #1, Nicaragua

Bussin ikkuna loksahtaa auki ja lämmin tuuli pöllähtää sisään tulikuumaan bussiin. Vanhaan amerikkalaiseen koulubussiin on ahtautunut arviolta sata matkaajaa kantamuksineen ja mun pää kolahtelee vuorotellen ikkunaan ja vieressä istuvan naisen olkapäähän. Ikkunan ulkopuolella on satoja punaisia kukkia täynnä olevia puita ja valtavia perhosparvia pörräämässä niiden ympärillä. Kahdesti ollaan hypätä pois bussin kyydistä ennen aikojaan, mutta kuskilla on tarkat silmät ja meidät patistetaan aina takaisin istumaan.

Myrsky on nousemassa. Kiivetään ylös näköalatorniin katsomaan, kuinka tummat pilvet kerääntyvät järven toiselle laidalle ja salamat alkavat halkoa taivasta. Oon kokenut paljon ukkosmyrskyjä elämäni aikana, mutta en koskaan ole seisonut vastaavanlaisella aitiopaikalla sitä vastaanottamassa. Koskaan ennen se ei ole ollut yhtä kaunis. Horisontti on valkoinen salamista vaikka myrsky on vielä kaukana. Salamat piirtyvät selkeästi tummaa taivasta vasten. Tiedän ettei mun kuuluisi seisoa siellä korkeuksissa, mutta alas maanpinnalle kiipeän vasta kun ensimmäiset vesipisarat putoavat ympäröivän sademetsän lehtikattoon.

Kohtaan seuraavana päivänä tähystystornissa joukon muita sademetsän kosteaa lämpöä paennutta matkaajaa. Ne oli käyneet aiemmin päivällä katsomassa sian teurastusta läheisellä maatilalla. Eläin oli kirkunut ihmisen lailla hetken lähestyessä ja kaikkien paikalla olleiden vaatteet olivat kastuneet kurkusta suihkuavasta verestä. Silti kaikista oli tuntunut tärkeältä seistä siellä katsomassa mistä liha heidän illalliseensa oli peräisin.

Ne ihmiset kosketti. Eräs poika oli ollut matkalla kuusi vuotta. Yhtä pitkään aikaan se ei ollut ostanut uusia vaatteita vaan muut ihmiset olivat aina lahjoittaneet pojalle omastaan. Eräs tyttö oli luopunut kaikesta ja kantoi mukanaan enää vain pientä reppua ja päällään olevia vaatteita. Puhuttiin elämän kiertokulusta ja joku kertoi siitä miten Tiibetissä kuolleiden ihmisten ruumiit syötettiin kotkille ja miten ihmisten ruumiit sitä kautta palautuivat elämän kiertokulkuun. Mietin miten paljon samoja ajatuksia tiibetiläisillä ja Amazonin kannibaaleilla oli, jälkimmäisten nauttiessa läheistensä ruumiit ja siirtyen sitä kautta osaksi heitä sen sijaan, että ruumiit olisi haudattu yksin kovaan ja kylmään maahan. 

Tuntuu että ollaan astuttu aivan uuteen ja ihmeellisen maailmaan. Costa Rica on kivenheiton päässä, mutta se voisi yhtä hyvin olla toisella planeetalla. Matkasta tuli seikkailu sillä hetkellä kun hypättiin kanabussin kyytiin rajalla ja se lähti kaahaamaan kohti Managuaa kaupungin nimeä avoimista ovista huutaen ja kaasujalkaa hölläten ihan vain sen verran, että matkustajat ehtivät juoksemaan bussin kiinni ja hyppäämään liikkeessä kyytiin. Busseissa myytiin popcornia ja peilikirkkaan järven halki kulkevan lautan tv:ssä pyöri espanjankielinen Frozen. En yhtäkkiä halunnut olla missään muualla.

Ps. Onks lyhyet vai pitkät postaukset parempia? Ajattelin aluksi heittää kaikki Ometepe-jutut saman otsikon alle, mutta postauksesta olisi tullut kolme kertaa pidempi ja musta vaan aina tuntuu ettei kukaan jaksa lukea mun kilometrin mittaisia kertomuksia yhteen menoon.

Au Pair-, ulkomailla opiskelu - ja vaihtariblogit 2016-2017

Syksyn alettua jokavuotinen blogimetsästys on mulla taas täydessä vauhdissa! Ulkomailla opiskelevana, vaihtoon lähtevänä ja entisenä au pairina kyseisiin kategorioihin uppoavat blogit on mun sydäntä lähellä ja päätin viime vuoden tapaan jakaa listan myös teidän nähtäville!

Fiiaelina | Australia

Walking in the air | Sydney, Australia

Wera Sofia | Brisbane, Australia

A. Varuhin | Ibi, Espanja

La Veille | Dublin, Irlanti

Il fait du vent en France | Combloux, Ranska

Nippe maailmalla | Saksa

Pää pilvissä | Saksa

Harharetkeilyä | Geneve, Sveitsi

Auppariunelmaa | Lontoo, UK

Katti Travels | Findon, UK
Milan Momentit | Hastings, UK

Sateenvarjon alta | Beaconfield, UK

Sofielz | Edinburgh, UK
Veera N | Hastings, UK

Aili 365 | NY, USA

There where the life takes me | New Jersey, USA

Vaihtuvat maisemat | Texas, USA

I am Jessica | Utrecht, Alankomaat

Koaella | Amsterdam, Alankomaat

Matkakuume | Leiden, Alankomaat

In Your Arms | Gold Coast, Australia

Flying Forever | Madrid, Espanja

Saara's Madrid | Madrid, Espanja
Seoulfully | Seoul, Etelä-Korea

With Seoulmates | Seoul, Etelä-Korea

Veradventures | Macau

Camilla on the Fly | Wroclaw, Puola

Escapes | Malmö, Ruotsi

JN Stockholm | Tukholma, Ruotsi

Stockholm finne jurist | Tukholma, Ruotsi
Adana'dan | Adana, Turkki (etäopiskelu)

Araf | Oxford, UK

From 60 Degrees | Brighton, UK

Kuuhulluutta | Glasgow, UK
Lilla Mimzy | Lontoo, UK

Neljä tuulta | Stirling, UK

Sinnepäin ja hauskemmin | Aberdeen, UK

Streets of Bristol | Bristol, UK

Anna's Journey in America | Atlanta, USA

Siirin seikkailut | Gold Coast, Australia

Ranskatar reissaa | Valencia, Espanja

Nunca estarás sola | Bilbao, Espanja 
2707 | Cork, Irlanti

Aniline | Graz, Itävalta

Asta85 Japanissa | Japani
Lähtölaskenta Kiinaan | Beijing, Kiina

jennaemilia | Bordeaux, Ranska

Pohjoisen tyttö Pariisissa | Pariisi, Ranska

In Other Words | NC, USA

Petran amerikkablogi | Oklahoma, USA

Jos oma blogi puuttui listalta niin vinkatkaa! Vastaavasti jos oman blogin haluaa listata syystä tai toisesta pois niin tulkaa vetämään hihasta.

Mulla on herännyt kiinnostus myös vapaaehtoistyö- ja ulkomailla suoritettavista työharjoitteluista kertovia blogeja kohtaan, eli niitäkin saa vinkata! Mulla on luennassa tällä hetkellä vain muutama ja laajentaisin mieluusti listaa!

Kohti inhimillisempää elämää

Kun mä puolitoista vuotta sitten tein päätöksen ryhtyä kasvissyöjäksi mä tiesin, ettei se tulisi riittämään mulle. Paatuneena lihan- ja maitotuotteiden kuluttajana pelkkä lihan jättäminen pois ruokavaliosta tuntui vaikealta. Koska päätös perustui eettisille syille, tiesin kuitenkin että jossain vaiheessa elämää koittaisi hetki, jolloin päättäisin luopua kaikkien eläinperäisten ruoka-aineiden käytöstä. Se hetki on nyt puolitoista vuotta myöhemmin koittanut.

Katsoin kesällä liikaa vegaani-videoita youtubesta. Niitä toisinaan myötätuntoa herättäviä ja toisinaan naurunkyyneleet silmäkulmiin nostattavia fitness-videoita, missä raakavegaanit esittelivät muutamasta herneestä koostuvaa lounastaan ja selittivät anorektisen laihoina kuinka vegaaniksi siirtyminen oli parasta mitä heille oli koskaan tapahtunut. Ja sitten niitä vähän vakavampia videoita. Niitä joissa puhuttiin maito- ja munatuotannosta. Videoita jossa munatuotantoon kelpaamattomat poikatiput kulkevat liukuhihnoilla kuolemaansa ja sellaisia jossa lehmät teetetään raskaiksi maitoa tuottamaan, vasikat erotetaan välittömästi syntymän jälkeen emoistaan ja surmataan ennen aikojaan siksi että joku Milla tai Pekka saisi tyydytettyä lihanhimonsa. Alkoi ahdistamaan. Olin tiennyt maito- ja munatuotannon synkästä puolesta, mutta katsottuani tarpeeksi videoita kaikki jotenkin konkretisoitui: Mulla ei yhtäkkiä ollut muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa maitotuotteiden käyttö jos halusin pystyä elämään itseni kanssa.

Alku tuntui jännittävältä. Samalta kuin viime keväänä kun palasin kaakkois-Aasiasta kasvissyöjänä ja mun piti opetella laittamaan ruokaa. Mulla ei ollut mitään hajua mitä kasvissyöjät edes söi! Olin syönyt kuluneet kuukaudet tiiviisti paistettua riisiä, nuudeleita ja curryja enkä osannut alkuun hahmottaa mitä muuta kasvisruokaa maailmassa edes oli! Aluksi tuntui siltä että lautaselta puuttui koko ajan jotain, mutta parin viikon jälkeen huomasi miten säälittävän pieni ja mielikuvitukseton mun oma ruokakuplani olikaan ollut! Kaksi viikkoa sitten Aberdeeniin palattuani tuntui aluksi oudolta, ettei aamiaiseksi ollutkaan enää munia tai juustoleipiä. Jouduin luopumaan juustopitsasta ja cauliflower cheesestä, jotka kuului molemmat mun lempiruokieni joukkoon. Mutta viikon kestäneen ruoka-ikävän jälkeen ei enää edes tehnyt mieli ostaa cheddaria. Tuntui hyvältä ostaa hummusta mozzarellan sijaan ja sorbettia kermajäätelön tilalta tietäen, että ketään ei enää teurastettu tai kidutettu mun valintojen takia.

Suurimmat mielessä pyörivät kysymykset vegaaniksi siirtymiseen liittyen koskivat matkustamista ja sosiaalista elämää. Vaikka Briteissä ravintoloiden kasvisruoka-tarjonta on huikean paljon parempaa kuin Suomessa, tiesin että päätyisin jossain vaiheessa viettämään iltaa ravintoloissa, joissa mä en tiukalla vegaanisella ruokavaliolla voisi syödä mitään. Mä tiesin että kaverit kutsuisi mut jossain vaiheessa illalliselle ja vaikka tarjolla olisi 100% varmuudella kasvisruokaa se ei todennäköisesti olisi vegaanista. Oon myös tiedostanut, että jossakin päin maailmaa pelkkä ajatus kasvisruoasta on niin uusi ja ihmeellinen, että vegaanisten aterioiden saaminen olisi täysi mahdottomuus. Mulla oli viime kesänä väli-Amerikassa vaikeuksia löytää edes kasvisruokaa ja silloin kun ruokaa tuli vastaan oli liha poikkeuksetta korvattu juustolla. Jos olisin ollut liikkeellä vegaanina, en olisi voinut syödä paikallista ruokaa papujen ja riisin lisäksi lainkaan ja olisin useamman kerran jäänyt näkemään nälkää, koska vegaaneille sopivaa ruokaa ei yksinkertaisesti ollut tarjolla eikä keittiötäkään ollut jatkuvasti käytössä.

Joitain päätöksiä oli siis sosiaalisen elämän ja matkustamisen suhteen tehtävä. Päädyin varsin loogiseen ratkaisuun eli siirtämään oman keittiöni hiljalleen täysin vegaaniseksi, mutta antamaan vähän armoa sosiaaliselle elämälle ja matkustamiselle. Päätin siis olla kiukuttelematta juustosta, maidosta ja munista jos joku muu ne on lautaselleni kokannut. Päätin myös että jonakin päivänä latinalaiseen Amerikkaan tai muihun ruoallisesti haastaviin kohteisiin lähtiessäni nappaisin muna- ja maitotuotteet reissun ajaksi takaisin osaksi ruokavaliotani sekä elämän helpottamisen että oman terveyteni tähden.

Moni kysyy miksi. Että miksei se kasvissyönti riitä, miksi pitää luopua kaikista eläinkunnan tuotteista? Siksi ettei kasvissyönti riitä poistamaan toisten olentojen kärsimystä. Siksi että mä tunnen liikaa myötätuntoa elämää kohtaan riistääkseni joltakin hengen mielihalujeni vuoksi. Siksi että mä välitän ympäristöstä ja yritän omilla valinnoillani olla edistämättä ilmastonmuutosta. Ja kai sen terveydenkin voi listalle laittaa. Laktoosi-intoleranssia ei ole mulle koskaan virallisesti todettu, mutta jätettyäni maitotuotteet pois ruokavaliosta sain huomata, että siitäkin olin todennäköisesti kärsinyt. Eikä ne terveysvaikutuksetkaan toki siihen lopu.

Enpä olisi ikinä uskonut miten helppoa vegaaniksi ryhtyminen on ja miten paljon vegaanisia tuotteita ruokakaupasta löytää! Mun korviin on lisäksi kantautunut järjettömästi tietoa ruoka-aineista, joita en sekaanina tai vegenä olisi osannut edes nimetä! Huomenna ajattelin leipoa vegaanista suklaakakkua ja loppuviikosta taikoa majoneesia papu-liemistä. Ruoanlaitostakin on yhtäkkiä tullut taas jännittävää!