Paluu Shanghaihin

Viiden päivän ajaksi. Oli hassua huomata, ettei Shanghaihin matkustaminen tuntunut lomalta vaan kotiin paluulta. Siellä mä tallustin ympäriinsä. Katselin katukauppiaiden ja kerjäläisten tuttuja kasvoja, luettelin ulkoa osoitteita ja käännyin joka risteyksessä oikeaan suuntaan. Mä tein tismalleen samoja asioita kuin kuusi kuukautta sitten, mutta tällä kertaa näin ympärillä muistoja. Jokaisella kadunkulmalla oli tarina. Jokaiseen paikkaan yhdistyi päiviä ja ihmisiä. Niinä viitenä päivänä koko mun elämä Shanghaissa tiivistyi yhdeksi isoksi kasaksi onnellisuutta. Vaikkeivät mun kolme kuukauttani Shanghaissa koskaan tulleet eivätkä tule vetämään vertoja Beijingissä kuluttamilleni päiville, viikoille ja kuukausille, on sillä kaupungilla hyvin erityinen paikka mun sydämessä. Sieltä se kaikki alkoi. Siellä mä laskin irti kaikista mua vuosia kiinni pitäneistä kahleista. Aloin elää sydämellä. Aloin elää unelmia. Siellä mä ymmärsin mitä elämä on.




Shanghaissa me tanssittiin pitkin öistä Nanjing Luta. Kokoonnuttiin iltaisin mun yläsängylle paahtamaan vaahtokarkkeja sytkärien liekillä. Jäätiin kolmen aikaan yöllä lukkojen taakse porraskäytävään ja käytiin sisäänpääsy-yritysten sijaan syvällisiä keskusteluja elämästä. Me piileskeltiin vessoissa ja kerättiin ihan liikaa palohaavoja, mustelmia ja arpia. Rikottiin silmälasit. Poseerattiin näyteikkunoiden mallinukkejen kanssa ja annettiin sielu nuudeliannoksen lihapalalle. Syötiin jäätelöä syömäpuikoilla ja nukuttiin joka aamu niin pitkään ettei ehditty Subwayhyn aamiaiselle. Oltiin kovin onnellisia ja naurettiin kovin kovin paljon.





Mä en osaa arvottaa päiviä tai hetkiä. En osaa kertoa olivatko nämä viisi päivää paremmat tai huonommat kuin jotkut toiset viisi päivää Shanghaissa kauan sitten. Mutta ne olivat hyvin erilaiset. Ihminen ei pärjää yksin. Jos maailma olisi voinut opettaa minulle vain yhden asian olisi se edellämainittu lause. Kaupunki oli sama, mutta minä olin niin kovin erilainen. Koska minulla oli hyvin tärkeitä ja hienoja ihmisiä mukanani siellä. Ja olin ymmärtänyt heidän hienouden ja tärkeyden elämässäni.

Muutaman lauseen verran vähän kaikesta.

Seisoin eräs aamu seitsemän tuntia metrossa. Kannattaisi pitää huolta siitä että avaimet ovat taskussa ettei tarvitsisi juosta ympäri kaupunkia niiden perässä.

Beijingissä on saastekausi meneillään. Oon kuullut sanottavan että romantisoin mun elämää liikaa, mutta on se vaan niin kiehtovaa nostaa katse pilvenpiirtäjiin ja huomata ettei niitä ole olemassa. Tai kävellä metroasemalla ja huomata että saasteet pakenee maan alle.

Jasmin you're the greatest character. It's lovely to have you here. Ensimmäinen perhe jossa saan oikeasti kiitosta olemassaolostani. Tuntuu hyvältä.

Päivän turha fakta. Tänään on Teksasin itsenäisyyspäivä. Sen kunniaksi mun rakketta koristaa lasten siirtokuvatatuonti joka ylistää kyseisen osavaltion mahtavuutta.

Vaikka kirjoitan suomeksi päivittäin sanat on alkaneet juosta mua karkuun. Kasvihuone. Lähtöselvitys. Vadelma. Riikinkukko. Sanakirja.org kääntää sanoja äidinkielelleni mikä tuntuu toisinaan hieman raa'alta.

Mä olen niin täydellisen kiinni tässä kaupungissa, että mulle tuottaa tuskaa edes ajatella lähteväni. Vietin Spring festivalin aikaan kolme viikko eristyksissä mun elämästä täällä ja luulin kuolevani.

Musta tuntuu että koko maailma on tullut lähemmäksi mua sen myötä etteivät mulle rakkaat ihmiset asu enää saman valtio rajojen sisäpuolella. Kaikki koskettaa enemmän. Kaikki tuntuu yhtäkkiä suuremmalta ja tärkeämmältä.

Katsoin jouluna otettua ryhmäkuvaa ja laskin että kuudestatoista poissa on jo seitsemän. Ihmisiä tulee ja menee joka kuukausi. En voi vieläkään ymmärtää miten kaikki maailman upeimmat tyypit päätyvät mun kanssa saman pöydän ääreen mutta fakta on se, ettei kaikkia voi pitää ympärillä ikuisesti. Se on rankkaa.

Tanssahtelin tässä eräänä päivä hississä silmät suljettuna ja kuulokkeet korvilla. Oli hienoa avata ilmät ja huomata, että ovien toisella puolella seisoi joukko kiinalaisia mitä hämmentyneimmät ilmeet kasvoillaan.

Sain kuulla että mulla on strong accent. Ei siitä näköjään pääse eroon sitten millään. Positiivista on että kaikki suomalaiset puhuu kuulema samalla tavalla ja mun aksentti hukkuu aika helposti joukkoon kun ihmiset pölöttää kaliforniaa ja teksasia.

Kunmingin terrori-iskun seurauksena kaupungin turvatoimet on kiristetty äärimmilleen. Mulla oli turvallisempi olo silloin kun metroasemilla ei parveillut poliiseja ja laukkuja ei tarvinnut läpivalaisun lisäksi avata turvatarkastajille.

Kuinka monta kertaa olen sanonut eläväni tähän astisen elämäni parasta aikaa? Tekee mieli laulaa ja tanssia. Ja sitähän mä täällä teen. Kiitos Kiina, sinun ansiostasi en enää tunne häpeää esitellessäni sulavaakin sulavampia tanssiliikkeitä. Puhumattakaan laulajanlahjoistani.

Joku ampuu edelleen raketteja ulkona. Joulukoristeitakin löytyy useimmista kauppakeskuksista. Kauankohan näiden joulun ja uudenvuoden vietto aikoo jatkua?

Loppuhuipennus! Lähden huomenna viideksi päiväksi Shanghaihin. Olisin voinut lähteä minne tahansa, kokea Kiinaa jota en ole koskaan nähnyt. Mutta mä päätin palata. Shanghai on ihana.

Lumi

Musta on kiva leikkiä saasteellisilla ja saastettomilla kuvilla. Vielä kivempi musta on kuitenkin hyppiä hangessa ja jäädyttää sormeni ja varpaani rakentamalla lumiukko. Lumisade alkoi perjantaina ja siinä missä kiinalaiset kaivoivat sateenvarjot esiin minä leikin riemuidioottia ja kirmailin ulkosalla suu ammollaan kohti taivasta. Ei ollut mustaa lunta ei! Seuraavana päivänä talvea fiilisteltiin loskan muodossa. Oli märkää sukkaa ja kenkää ja lapasta ja farkkua ja younameitvaatekappaletta. Ei tullut ikävä Suomea kun upposin kadulla nilkkaa myöten vesilätäkköön.

Siellä se lumi pihalla edelleen nököttää, mutta mulla on sellaiset fiilikset että mun talvi jää tänä vuonna kolmen päivän mittaiseksi. Huomenna kutsuu nimittäin lentokenttä ja etelän lämpö! Toisin sanoen Guangzhou ja kantonin alue. Sadetta näyttää luvanneen koko viikoksi ja kamerakin unohtui toimistolle lukkojen taakse, mutta vitsit että on elämä mahtavaa!