Rakas Britannia (& muutoksia tulevaisuuden suunnitelmiin)

Rakas Iso-Britannia. Englanti. Skotlanti. Yhdistyneet kuningaskunnat. Siitä on yhdeksän kuukautta kun saavuin tähän maahan matkalaukku kainalossa. Sen yhdeksän kuukauden aikana olen oppinut hyvin ymmärtämään sitä turhautumista jota jokainen tässä maassa asuva kokee pohtiessaan minkä kirjaimen alta oma kotimaa löytyy internetin avautuvista valikoista. Olen oppinut valittamaan junaliikenteen hinnoista ja kehnoudesta lähes yhtä sydämelisesti kuin paikalliset ja ymmärtänyt vihdoin miksi jokainen tässä maassa asuva tyttö unelmoi irlantilaisesta miehestä. Toisaalta olen yhä hyvin eksyksissä puhuttaessa maan historiasta tai politiikasta ja putoan keskustelusta joka kerta kun puheenaihe kääntyy huumeisiin. Olen limbossa. Olen maahanmuuttaja ja mulla on täysin erilaiset silmät ja korvat kuin turistilla, mutta en silti näe ja kuule kuin kansalaiset.

Palatessani lomilta Aberdeeniin matkustin ensi kertaa Lontoo-Aberdeen välin auringonpaisteessa. Aurinko pakotti siristämään silmiä, mutta en pystynyt irrottamaan katsetta ikkunasta. Ensi kertaa ulkona ei ollut vain pimeyttä tai sadetta. Siellä oli kesään herääviä kukkuloita, vihreitä laidunmaita lampaineen ja kaukana horisontissa kohoavia lumihuippuisia vuoria. Tuijotin lumoutuneena ulkona avautuvia maisemia, niitä joiden ohi olin kulkenut koko vuoden niitä koskaan näkemättä. Ne olivat lumoavan kauniita. Sanoin kuvailemattomia. Niitä puuttomia kukkuloita ja laaksoja tuijotellessani havahduin yhtäkkiä siihen ajatukseen miten rakas tästä maasta oli mulle tullut. Vaikka mä en koskaan rakastunut Aberdeeniin ja kulunut vuosi siellä oli kaikkea muuta kuin juhlaa, niin pikkuhiljaa aivan huomaamatta tästä saaresta oli yhtäkkiä tullut koti.

Siitä Iso-Britanniasta jonka mä joskus menneisyydessä tunsin ei ole mitään jäljellä. Mä lähdin Britteihin takki auki tietämättä mitään tämän maan menosta Lontoon ulkopuolella. Olin nähnyt London Eyen ja Piccadilly Circuksen, katsonut Skinssiä muutaman tuotantokauden verran ja tanssinut englantilaisten tyttöjen ja poikien kanssa Aasiassa. Mutta ne oli aika pieniä juttuja. Siinä bussimatkalla mä heräsin yhtäkkiä huomaamaan, että olin rakentanut oman kuvani tästä maasta. Siinä maassa ei ollut punaisia puhelinkoppeja eikä brittiaksenttia. Se maa oli vuoria, nummia, laaksoja, hiekkarantoja, pieniä kyliä ja suurkaupunkeja. Se oli satojen kulttuurien kohtauspaikka ja sulatusuuni. Se maa oli gratinoitua kukkakaalia, sunday roastia, skonsseja ja kuivakakkuja, joihin kaikkiin piti aina tunkea rusinoita. Se oli vanhoja kivisiä taloja ja kukkulaista maaseutua kiviaitoineen. Karvaisia lehmiä ja satoja tapoja lausua yksi sana. Se oli kokoelma eri kansoja, erilaisia historioita: Skotlanti, Englanti, Wales ja pohjois-Irlanti yhdessä ja erikseen. Siihen maahan mahtui paljon kauniita ihmisiä ja kohtaloita, mutta myös paljon niitä kauheampia. Se maa näyttäytyi nyt kaikkien siellä kohtaamieni ihmisten kasvoina.

On lukemattomia asioita joita en tästä maasta ymmärrä vielä laisinkaan. Se glasgowlainen honotus jota englanniksi kutsutaan, jääkylmät talot talvisin ja tiskit joita ei pesun jälkeen huuhdella saippuasta. Varakkuudesta nouseva ihmisten eriarvoisuus ja sen myötä syntyvät lähtökohdat elämälle. Sipsipussit lasten lounasbokseissa. Megabus jonka busseissa ei koskaan ole toimivaa wifiä ja jotka ovat poikkeuksetta vähintään tunnin tai kaksi myöhässä aikataulusta. Oikeus äänestää Skotlannin vaaleissa vaikka olen asunut maassa vain vuoden. Se miksi kaikki valittavat huonosta kierrätys-järjestelmästä, vaikka kaikki tässä maassa tapaamani ihmiset lajittelevat jätteensä ja kuskaavat ne kierrätykseen. Se että autoja ei tarvitse parkkeerata kadunvarteen liikenteensuuntaisesti ja että mittajärjestelmät ovat täysin sekopäinen sekoitus vanhoja brittiläisiä mittayksiköitä sekä metri- ja kilo-järjestelmää. Puhumattakaan kahdesta erillisestä hanasta, jotka on kaiken lisäksi usein aseteltu niin lähelle käsienpesu allasta, että käsiä pestessä tulee hinkanneeksi myös puolet pesualtaasta puhtaaksi. Ei näissä tosin taida mitään logiikkaa paikallistenkaan mielestä olla.

Mä saavuin toissapäivänä Suomeen ja yritän yhä koota ensimmäisen yliopisto-vuoden ajatuksia kokoon. Siinä voi mennä hetki, mutta tämän postauksen yhteydessä lienee hyvä mainita, että suunnitelmat ensi vuoden suhteen muuttuivat sen verran, että mä lähden vaihtoon New Mexicoon vain kevääksi 2017. Ratkaisu ei ollut kaikista ideaalein, mutta ei ollut mikään muukaan vaihtoehto. Oman fiiliksen lisäksi päätökseen vaikutti aika vahvasti viisumeista syntynyt soppa - tai lähinnä mahdottomuus hakea viisumia reissussa, lukukauden päivämäärät mikä olisi tarkoittanut kesän reissujen keskeytystä ja uusien lentojen buukkaamista, yliopiston vaatimukset todistaa että tililtä löytyi kymppitonni kattamaan kaikki vuoden aikana syntyvät kulut sekä muutama käytännön asia alkaen aina siitä ongelmasta, että mun olisi pitänyt raahata kesän reissuun kaikki ensi lukuvuoden roinat ja että yliopisto velvoitti ottamaan niiden oman terveysvakuutuksen, jonka hinnalla olisin saanut Suomesta viisi matkavakuutusta jotka olisivat kattaneet myös matkatavarat.

Aberdeeniin pitäisi siis muuttaa taas ensi syksynä. Katsellaan miten kauniita sanoja mulla irtoaa Briteistä kun taas ensi syksynä tallaan yliopistolle kaatosateessa. Siis sillä oletuksella että mä onnistun löytämään jostain kämpän.

Kuvat on otettu hylätyltä tehtaalta eteläisestä Englannista.