Asuntolaelämää Skotlannissa

Teinit bilettää päivästä toiseen ja palovaroittimet huutaa joka yö. Kämppikset on 17-vuotiaita ensimmäistä kertaa kotoa pois muuttaneita sekopäitä, joiden on pakko rikkoa jokaista vastaan tulevaa rajaa. Käytävältä kuului niin kova mekkala etten nukkunut koko vuoteen. Näitä tarinoita Brittien opiskelija-asuntoloista kuuntelin päivästä toiseen sen jälkeen kun olin buukannut itselleni huoneen yliopiston asuntoloista. Positiiviset kommentit oli aika harvassa ja moni tuntui pitävän asuntolavuotta lähinnä pakkopullana. En tiedä mistä ne puhui tai millaisia hirviöitä niillä asui naapurissa. Mä nimittäin rakastin asuntolaelämää.

Olin vähintään skeptinen muuttaessani asuntoloihin. En halunnut solukämppää koska en halunnut ottaa riskiä, että joutuisin jakamaan asunnon sellaisten ihmisten kanssa joiden kanssa en tule toimeen. Buukkasin siis huoneen käytävältä. Jaetut keittiöt ja kylppärit ja neljäkymmentä ovea per kerros. 420£ kuukaudessa olisi saanut monesta Euroopan maasta helposti yksiön, mutta Aberdeenissa se oli halvin opiskelija-asunto. Enkä mä olisi yksin halunnut asuakaan. Samassa talossamun kanssa asui lopulta 160 opiskelijaa ja muutaman sadan metrin säteellä päästä kotiovelta parituhatta muuta. Sain parhaan mahdollisen diilin: seuran saattoi valita itse ja valinnanvaraa löytyi, mutta myös yksin pystyi olla kun siltä tuntui.

Mä rakastin mun käytävänpätkää. Ikäjakauma mun käytävänpätkällä oli parinkympin paikkeilla ja meno oli niin kansainvälistä etten ollut moisesta osannut edes haaveilla. Mun kanssa samalta käytävänpätkältä löytyi edustettuna ainakin Saksa, Espanja, Skotlanti, Puola, Turkki, Jenkit ja Tsekki. Mun kanssa keittiön jakaneet tytöt oli ihan huipputyyppejä. Kukaan ei muistanut kelle mikäkin kuppi keittiössä kuului enää muutaman viikon jälkeen ja pari kuukautta myöhemmin oltiin siinä pisteessä että jos ruoka oli loppu sitä saattoi suosiolla napata jonkun muun hyllyltä. Tottapuhuen oli kyse hiustenkuivaajasta, pullonavaajasta tai tamppooneista niitä löytyi aina ovia koputtelemalla. En edes epäile etteikö mulla tulisi ikävä keittiössä juoruamista - siellä nimittäin kului aikaa uunin naksahdellessa automaattisesti pois päältä aina puolen tunnin välein ja kivikautisen uunin vaatiessa kahden tunnin paistoajan käytännössä kaikelle - tai käytävällä tuttuihin törmäilemistä ja small talkia lukemattomia kertoja päivässä.

Tuntui siltä kuin olisin elänyt hostellissa jossa ihmiset eivät koskaan vaihdu. Mun käytävällä oli super rento meininki ja parin ensimmäisen viikon jälkeen porukka tallasi jo yöpaita päällä kaikkialle. Yhteisiä tiloja ei keittiöitä lukuunottamatta ollut ja porukka kasaantui aina käytävän lattialle juttelemaan. Seinien läpi kantautuvasta melusta tiesi aina että jotain oli meneillään ja kun opiskelu ei kiinnostanut saattoi parin metrin päästä löytää juttuseuraa. Meidän käytävänpätkä oli myös maailman tsemppaavin yhteisö. Joulukuussa käytävä täyttyi Ryan Goslingin kuvilla varustetuista meemeistä, jotka tsemppasivat kokeisiin. Jos koepäivänä joku ei ollut toivottamassa onnea oli huoneen oven ulkopuolelle todennäköisesti teipattu tarralappu, jossa muistutettiin miten mahtava tyyppi sä olit. Joku oli aina toivottamassa kivaa päivää tai hyvää yötä ja toisten menoista tiedettiin kaikki. Oli vaikea tuntea olonsa yksinäiseksi.

Palovaroitin hälytti lopulta vuoden aikana kolmesti. Kaksi kertaa freshers weekillä ja kerran keväällä sellaiseen kellonaikaan, että suurimman osan porukasta ei olisi pitänyt olla pyjamat päällä. Oltiin kaikki. Bileitä löytyi rutkasti niille jotka ryyppäämisestä olivat kiinnostuneet, mutta mun talossa bileet järjestettiin aina pohjakerroksessa eikä melu kantautunut ylempiin kerroksiin. Kävin kerran ärähtämässä yöllä käytävällä kun porukka linnoittautui juoruamaan mun oveni eteen ja vuoden häiritsevimmät mun käytävänpätkällä pidetyt huonepartyt päättyivät ennen puoltayötä. Mutta siihen jäivät huonot kokemukset. Olihan ne asuntolat keskellä ei-mitään, seinät oli tehty paperista, keittöt pieniä, kodinkoneet sata vuotta vanhoja ja vuokrataso ihan käsittämätön. Kaikista eniten vihasin suihkuja, jotka toimi kerrallaan minuutin nappia painamalla, mutta en mä olisi silti halunnut asua ekaa yliopistovuotta missään muualla.

Jostain syystä en onnistunut tähän hätään löytämään yhtäkään kuvaa mun viime vuoden kämpästä, saati sitten asuntoloista näin yleisesti ottaen. Toivottavasti löytyy.