tiistai 30. heinäkuuta 2013

Yhden valokuvan läksiäiset


Heippa kaikki Tatun ja Patun kaverikirjaan oudoimman seikkailunsa kirjoittaneet. Ja ne jotka eivät paikan päälle päässeet voileipäkakkua (omatekemä!!) syömään. Jos mulla tulee ikävä Suomea lupaan iköidä teitä. Ja Shanghaihin saa aina tulla kylään!

Alle kolme vuorokautta lähtöön. Life's awesome!

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Ja maailma on sun













Se painottomuuden tunne on jotain käsittämätöntä. Kun putoaa maata kohti lähes kahdensadan kilometrin tuntivauhtia, haukkoo henkeään eikä pelkää hetkeäkään. Se on niin vangitsevaa, ettei siinä osaa kuin olla. Sä tartut toiseen hyppääjän käteen kolmen kilometrin korkeudella niin kuin se olisi maailman luonnollisin asia. Ei sitä ymmärrä. Putoamista, painovoimaa tai alapuolella olevaa maailmaa. Siinä on vain se hetki. Minuutti. Ja sitten varjo on auki, maan vetovoima lakkaa vetämästä sua kuolemaan ja yhtäkkiä kaikki on ihan hiljaista. Siellä kilometrien korkeudessa ei ole muuta kuin tuuli. Ja kaksi ihmistä uhmaamassa luontoa. Ei tarvita rakettitiedettä ymmärtääkseen miksi ihmiset janoavat taivaalle. Täydelliseen vapauteen.

Puolivälissä pudotusta mun käsketään oksentaa hanskaan. Pahoinvointipilleri olisi ollut poikaa. Varsinkin kun kanssahyppääjäni oli erityisen innokas pyörittämään varjoa. Oksennuksilta kuitenkin vältyttiin ja pyllähdin turvallisesti Utin kentälle - kolme tuntia hypyn suunniteltua ajankohtaa möyhemmin. Korvia särki, niskoja pakotti ja olkahihnojen kohdalle nousi komeat mustelmat. Vatsalihaksia pakottaa jostain tuntemattomasta syystä edelleen.

Näitä hetkiä on vaikea sisäistää. Silti aina sulkiessani silmäni näen minut ympäröivän taivaan.

maanantai 22. heinäkuuta 2013

10 days

Kymmenen päivää kuulostaa kamalan lyhyeltä ajalta. Se on sitä. Tuntuu siltä kuin olisin vasta pari päivää sitten kirjoittanut aikaa olevan vielä kuukauden. Ja nyt sekin on kadonnut. Kaikki töiden alle. Tein viime viikolla kuusi vuoroa ja vietin töissä viisikymmentä tuntia. Se on liikaa, mutta loppu häämöttää jo. Sitten on läksiäisiä, pakkaamista, tavaroiden siirtelyä ja Meripäivät. Ja lopulta se kauan odotettu lähtö.

Päivittäin joku kysyy jännittääkö. Ei jännitä. Musta tuntuu, että mitä lähemmäs lähtö tulee sitä sokeammaksi sille muutun. Osaan sisäistää sen, mutten kuitenkaan osaa. Olen sinut sen kanssa, että jätän Suomen taakseni. Olen avoimin sydämin matkalla kohti uutta elämää maailman toisella puolen. Ei kaduta. Ei pelota. Olen ollut henkisesti matkalla niin kauan, että sen toteuttaminen tuntuu vain viimeiseltä askeleelta.

En mä ole idiootti. Olen mä pelännyt lähtöä ja elämää Kiinassa. Paljonkin hetkittäin. Enää en vain osaa huolehtia. En osaa pelätä tulevaisuutta siksi että sen suunta on epävarma. Etten tiedä miten elämä lähtee kulkemaan. Osaan vain hymyillä ja odottaa innolla mitä se tuo tullessaan. Kun ollaan laskusuhdanteessa voidaan itkeä, kun noustaan ylöspäin voidaan nauraa. Mutta itkeä tai surra ei tarvitse etukäteen. Nauraa pitää.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Shanghai


Shanghain väkiluku on 23 miljoonaa ja se on Kiinan toisiksi suurin asutuskeskittymä. Joidenkin aluemittausten mukaan kyseessä on kuitenkin maailman suurin kaupunki. Virallisena kielenä puhutaan mandariinia, mutta paikalliset asioivat Shanghain murteella, joka on mandariinista täysin eriävä kieli - ongelmia siis luvassa. Shanghai edustaa moderneinta Kiinaa ja on monessa yhteydessä (mm. talous) manner-Kiinan edelläkävijä. Kultuureineen, shoppailumahdollisuuksineen ja yöelämineen se olisi monen aupairin suurin unelma. Outolintu täällä hei.

Mulla oli aluksi todella ristiriitaiset fiilikset Shanghaista. Sadat pilvenpiirtäjät, miljoonat ulkomaalaiset ja kaikki se modernius oli täydellisessä ristiriidassa mun mielikuvieni Kiinan kanssa. Minä halusin historiaa, Kiinan muurin ja vuorimaisemaa. Sen sijaan sain kenties koko maan länsimaistuneimman kaupungin. Tilannettahan ei helpottanut yhtään tieto siitä, että suurin osa munkin agencyn au paireista sijoitetaan Pekingiin - sinne mun ykköstoiveeseen.


Nyt on kuitenkin toinen ääni kellossa. Oon päässyt yli pahimmasta shokista ja alkanut innostua ajatuksesta - näin lievästi sanottuna. Pekingin sijainti olisi maantieteellisesti ollut ideaalimpi, mutta pienten tutkiskelujen jälkeen Shanghai on alkanut näyttää suhteellisen huipulta. Parinsadan kilometrin etäisyydellä on ihan tajuttomia paikkoja joissa aion päästä käymään, eikä se tuhannen kilometrin pässä sijaitseva Pekingkään ole liian kaukana. Korean raja voi jäädä näkemättä enkä muurillakaan varmaan pääse useampaa kertaa käymään, mutta tuskin multa tekeminen loppuu. Shanghaissa itsessään on jo nimittäin niin paljon nähtävää ettei tosikaan. Koska mennään koska mennään?

Ps. Kuinka perseestä ettei Kiinassa ole (yllättäen) googlen streetview käytössä? Ai että tekisikö mieli sahata pitkin Shanghain katuja?

perjantai 12. heinäkuuta 2013

☑ Lentoliput

Mun lentokone rullaa Helsinki-Vantaalta 2.8 ja Shanghaihin saavun 19 tuntia myöhemmin, aamu kahdeksalta paikallista aikaa. Epäinhimillinen lento- ja lähtöaika, mutta minkäs teet kun halvalla sai. Lennän Heathrown kautta ja joudun ensimmäistä kertaa elämässäni vaihtamaan konetta. Onneksi on yli neljä tuntia aikaa eksyillä terminaalista toiseen. Pitäisi onnistua jopa mun taidoilla!

Lennot on Kilroylta (pusuja!) avoimella paluupäivällä (enemmän pusuja!) eli eipä siitä paluustakaan tarvinnut juuri stressiä ottaa.

Saako jo alkaa pakata? 20 päivää tuntuu yhtäkkiä aivan liian pitkältä ajalta.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Hämeenlinna

Mäet ja paidattomat kattomiehet on hämeenlinnalaisia juttuja. Sieltä löytyy myös autorata, mereen johtavat portaat, Sibeliuksen lapsuudenkoti (koskin sitä!!!) ja hylätty mäkihyppytorni. Ainiin ja se mainoksesta tuttu tyhjä uima-allas! Se mihin se mies hyppää hyppytornista! En osaa päättää mikä oli mun lemppari. Ei kyllä autorata tai mäet ainakaan.










Syötiin pussipastaa, nukuttiin kellon ympäri, käveltiin, uitettiin varpaita, oltiin turisteja ja katsottiin Aamunkoi ja Peter Pan. Tai lähinnä Niina katseli jälkimmäisen. Minä taisin simahtaa ensimmäisen vartin jälkeen.

Ps. Viisumi on taskussa ja mulla on flunssa.

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Ai mikset siä oo nukkumassa?

Oon harrastanut öisiä naku-uinteja, kieriskellyt aamukasteen värittämissä apilamättäissä ja viipottanut pitkin Kotkan katuja kun kaikki muut on olleet nukkumassa. Toissa yönä pelastin keskelle autotietä unohdetut silmälasit. Siellä ne bussipysäkillä odottaa nyt omistajaansa, toivottavasti löytyy.

Öisin on enemmän hauskaa, päivällä vähemmän. Levoton. Se olisi paras sana kuvaamaan mun olotilaa. On pakko olla koko ajan liikkeessä, muuten ajatus lähtee kiitolaukkaa karkuun. On vaikea opiskella kun ei voi pysähtyä. Vaikea tehdä oikeastaan mitä vaan. Tämä kaikki koska viisumi. Se maaginen pieni sivu mikä mahdollistaa mun vuoden Kiinassa. En keksi mitään pätevää syytä miksen viisumia saisi, mutta mielessä pyörii tauotta se sama kysymys. Mitä jos mulle ei myönnetä sitä?

Huomenna matka käy suurlähetystön (jaiks!) kautta Hämeenlinnaan. Täältä miä tuun Niina!


Kuvat on ylivalottuneita ja kaikinpuolin vähän niin ja näin, mutta miä tykkään niiden kämäsyydestä.
Kämäsyys on kivaa.

PS. KUUKAUSI NI MIÄ OON LENTOKONEESSA HURJAA.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...