Angkor Wat, Grand Circuit

Aurinko on hädin tuskin noussut. Nappaan aamuhämärässä hostellin polkupyörän lainaan ja lähden kartta kädessä sotkemaan kohti Angkorin temppeleitä. Aamu on viileä ja hiljainen. Horisontin takana piilotteleva aurinko värjää kadut utuisen värisiksi. Vesipullo kolisee pyörän korissa ja saan harmikseni huomata, ettei kadun reunalla patonkeja myyvä nainen ole vielä jalkeilla. Tänään ei syödä aamiaista. Suora tie vie mut koko matkan Siem Reapista Angkorin temppeli-alueelle. Pääkadulla näkyy enemmän ihmisiä, mutta liikenteen takia henkensä edestä ei tähän kellonaikaan tarvitse pelätä. Musta otetaan kuva joka printataan mun kolmen päivän temppeli-passiin. Se on paras kuva joka musta on koskaan otettu mihinkään viralliseen paperiin.

Ensimmäiset temppelit joille saavun ovat tyhjiä. Ne uivat nousevan auringon valossa ja mä kiertelen niitä ihmeissäni. Kuinka vaikuttavia voivatkaan olla ne kivestä kasatut ja kaiverretut entisaikojen temppelit. Oon yllättynyt siitä miten erilaisia ne ovat toisiinsa verrattuna. Jo kahden ensimmäisen temppelin jälkeen tiedän että ollaan jännän äärellä. Punainen kivi vaihtuu harmaaseen, temppeleiden arkkitehtuuri muuttuu ja koko kasvaa. Kello ei ole edes kymmentä aamulla ja mua naurattaa jo kun mietin Phnom Penhissä kohtaamani poikaa, joka väiti että alueen saa kierrettyä päivässä. Mä luulen että saisin kulutettua päivän ihan vain muutamalla niistä, seinien moninaisiin kaiverruksiin ja temppeleiden pieniin yksityiskohtiin tutustuen.

Temppelialueen välimatkat on pitkiä. Siinä missä seuraava temppeli toisinaan siintää jo horisontissa, tulee joskus poljettua kilometrejä suoraa kuivien peltojen reunustamaa tietä vailla mitään käsitystä siitä mitä on edessä. Punainen hiekka pöllyää ja toivon usein että pyörässä vaihteet. Silti on uskomattoman jännittävää ja mieltäkutkuttavaa odottaa mitä seuraavalla temppelillä on tarjottavana. Onko siellä korkealle taivaalle nouseva temppelimuodotelma lukemattomine portaineen, pieni maantasolla oleva temppelien muodostelma vai yksi suuri temppelikokonaisuus, joka tuntuu pikemminkin kaupungilta ja jonne voisi eksyä, ja eksyn, tunneiksi haahuilemaan. Joskus kesken matkanteon päädyn tienlaitaan ihailemaan karua maiseman, tai seuraamaan utelaisuuttani Angkor Watin ympärillä olevassa vesialueessa aamuhämärässä kahlaavia hahmoja. Tuktukit ajavat mun ohi, mutta yritän parhaani antaakseni niille kovan vastuksen.

Temppelialueella kaikista viehättävintä on temppeleiden monimuotoisuus. Ei pelkästään arkkitehtuurin monimuotoisuus vaan historia. Selaan hostellilta lainattua kirjaa ja luen entisaikojen luostareista ja kuningaskunnista, joista on nyt jäljellä vain rauniot. Osa niistä on taidokkaasti kunnostettuja, toiset lähes sortuneista. Moni on luonnon valtaansa ottama. Paksujen puunjuuret työntyvät läpi kivisten aitojen ja seinien. Näkymä ja tunnelma on uskomaton, eivätkä edes suunnattomat turistivirrat tai yli kolmenkymmenen asteen polttava helle, vähennä niiden viehätystä. Eikä se fakta että jokainen matkan varrella oleva koju ja ravintola huutaa kilpaa mun huomiota, fried rice on elämäni kamalinta ja vessana toimii ravintolan takana oleva pusikko. Mä olen silti myyty.

Rakastun luonnon valtaamaan Ta Prohmiin sekä monimuotoiseen ja suunnatoman suureen Preah Khaniin. Pre Rup viehättää erilaisuudellaan, mutta kaikista mykistynein olen kun poikkean päätieltä pienelle hiekkaiselle polulle, joka vie mut pois suurilta temppeleiltä. Siellä kukaan ei tarkista onko mulla temppelipassia ja se ainoa ohi polkenut mies vilkaisee mun perääni hämmästyneenä kolmeen otteeseen. Mä tunnen oloni Indiana Jonesiksi hivuttautuessani hiljaa sisälle temppeliin, joka näyttää silt ettei siellä ole viikkoihin kulkenut ketään. Maa hukkuu kuiviin puidenlehtiin eikä sinne ole edes yritetty rakentaa polkuja turisteja varten. On ihan hiljaista. Kuulen vain luonnon ja lehtien rapinan jalkojeni alla. Siellä on rauhallista ja hyvä olla. "I just feel like everyone tries to do something different, but you always wind up doing the same damn thing", todettiin elokuvassa The Beach. Ehkä niin. Ehkä mä toistin sitä samaa kaavaa, satojentuhansien ihmisten rakentamaa ja kulkemaa reittiä kaakkois-Aasian halki, mutta ne pienet hetket, omat pienet polut siellä kaikkien kaavojen keskellä teki siitä erilaisen.

Jalat on hellät alkuillasta. Harvemmin tulee heitettyä 50 kilometrin pyörälenkkiä tuollaisessa helteessä, mutta vielä harvemmin se tuntuu noin kevyeltä polkea. Koskaan en muista että olisin yhtä innokkaasti kaivanut lähtenyt pyörällä sotkemaan kohti tuntematonta ja palannut yhtä onnellinen hymy kasvoilla.

***

Ihan vain selkeydeksi mainittakoot että Angkorin temppelit on jakautunut useampaan temppelialueeseen ympäri maata. Suurimmalla ja tunnetuimmalla Siem Reapin läheisyydessä olevalla on kaksi yleistä reittivaihtoehtoa, small circuit ja grand tour, joista ensimmäisenä mainittu kattaa ainoastaan suurimmat ja kuuluisimmat temppelit, jälkimmäinen sekä suuret temppelit että joukon pienempiä ja vähemmän tunnettuja. Mä kävin Angkorin temppeleillä kolmena päivänä eli kuvia löytyy ja paljon! Siitä syystä tän postauksen kuvat on pääosin vain ekana päivänä heitetyltä grand circuitilta löytyviltä temppeleiltä. Small circuitista ja itse Angkor Watista kirjoittelen lisää myöhemmin!