maanantai 16. toukokuuta 2016

Kolme vuotta sitten päätin muuttaa Kiinaan

Kolme vuotta sitten perustin blogin. Muutamaa kuukautta aiemmin olin päättänyt lähteä Kiinaan. Aika tuntui oikealta. Olin unelmoinut Aasiaan muutosta vajaan vuosikymmenen enkä tiennyt mitä tekisin elämällä. Yliopistoon lähtö ei houkutellut, vaikka pistin paniikissa portfolion Lahden ammattikorkeakoulun mediatuotannon linjalle. En saanut kutsua edes pääsykokeisiin. Silloin se tuntui taka-iskulta, mutta nyt menneisyyteen katsoessani en voisi olla onnellisempi siitä että paikka tarjottiin jollekin toiselle. Olisin lähtenyt Kiinaan joka tapauksessa, mutta nyt mulla ei ollut deadlinea seikkailuille. Deadlinea elämällä. Mä pystyin tekemään ihan mitä halusin.




Jos olen jotain kuluneen kolmen vuoden aikana oppinut niin sen miten haurasta kaikki on. Miten hauras se tie mikä mut on tähän tuonut on ollut ja miten pienestä kaikki on lopulta kiinni. Miten suuri sattumusten, päätösten ja erilaisten kohtaamisten sarja on täytynyt tapahtua, että mä olen löytänyt itseni juuri täältä. Kun mä lähdin Kiinaan mä mietin palaisinko Suomeen vuoden kuluttua, jäisinkö maailmalle pyörimään vuosi kausiksi vai lähtisinkö seuraavana vuonna opiskelemaan. Mä löin itselleni ainoastaan yhden deadlinen: 25-vuotiaana mun olisi oltava valmis lähtemään opiskelemaan ja silloin olisi tiedettävä mitä mä isona haluan tehdä. En tiedä mikä musta isona tulee enkä sitä mistä itseni 25-vuotiaana löydän, mutta antropologian kandiksi mä valmistun ennen sitä. Antropologia, nykyään niin iso osa mun elämää, mutta samalla asia, jonka ääreen en usko että olisin koskaan päätynyt kyseistä ainetta opiskelemaan. Tuskin edes sosiaalitieteitä.




Kun muutin Shanghaihin kaikki mahdollisuudet elämässä olivat avoinna. Mun tarina maailmalla olisi voinut loppua lyhyeen jos olisin tyytynyt siihen mitä mulle annettiin. Jos en olisi pitänyt päätäni ja taistellut mahdollisuudesta muuttaa Beijingiin mä en olisi koskaan tavannut joitakin mun parhaista ystävistä. Mä en olisi koskaan saanut kimmoketta lähteä opiskelemaan antropologiaa, muuttaa Skotlantiin enkä elää hullua nuoruutta. Miksikään muuksi en Beijingin yhdeksää kuukautta nimittäin voisi kutsua. Ehkä mä olisin löytänyt itseni viettämästä kosteaa yliopistoelämää jostain Suomen perukoilta, ehkä jopa päätynyt opiskelemaan humanistisia aineita, mutta kaikki ne pienet vivahteet olisivat jääneet puuttumaan. Olleet erilaisia. Kaikki ne pienet mun elämää ja maailmankuvaa mullistaneet käänteet olisi kuitenkin jääneet kokematta ja mä olisin ihan eri ihminen kuin tänään. Kuka tietää, ehkä olisin ihan yhtä onnellinen vaikka olisin lähtenyt Shanghaista suoraan kotiin tai jättänyt maailman koluamaisen korkeakoulujen vaihto-ohjelmia varten, mutta en usko että olisin voinut kokea yhtä paljon missään muualla kuin Kiinassa ja sen jälkeen rinkka selässä maailmalla. Kiina kasvatti enemmän kuin olisin koskaan uskonut.




Muutto Kiinaan oli myös ponnahduslauta maailman tutkimiseen reppu selässä. Vaikka ajatus maailman koluamisesta rinkka selässä oli kytenyt mielessä siitä lähtien kun tiedustelin vanhemmiltani thaimaalaisen resortin aamiaisella mitä nuo valtavat reput selässä tallaavat tyypit oikein mahtoivat olla, kaikki konkretisoitui sinä päivänä kun hyppäsin Beijingissä junaan 80-litrainen miesten rinkka selässä vailla mitään tietoa missä viettäisin seuraavan yöni - eikä liioin siitä että kiinalaiset hostellit tarvitsevat lisenssin ulkomaalaisia majoittaakseen eikä mun ensimmäisestä matkakohteestani sellaista paikkaa löytynyt laisinkaan. Pää edellä ja takki auki seikkailuihin, se on ollut suurimman osan aikaa mun tapa lähteä matkaan. On matkattu täysin ilman suunnitelmia, menty minuuttiaikataululla paikasta toiseen ja jotain siltä väliltä. Suunnitelmat on muuttuneet ja uusia on syntynyt. On opittu menemään sinne minne elämä vie. Useimmiten yksin, mutta nykyään myös sellaisten ihmisten kanssa, jotka oon kohdannut samoilla poluilla ja joiden kanssa kaikki on vain loksahtanut paikoilleen. Oma tyyli tutkia maailmaa on löytynyt. Se Kiinassa syttynyt todellinen palo maailmaa ja ihmisiä kohtaan on jatkanut kasvamistaan eikä loppua näy. Mielenkiinnon kohteet on mun elämän aikana vaihtunut tiuhaan ja kaikkea on harastettu japanilaisesta musiikista ja katumuodista, taiteeseen, suunnistukseen ja lukemiseen, mutta mikään ei ole koskaan kutitellut vatsanpohjaa samalla tavalla kuin maailma. Ei maailman tutkiminen koskaan toki ole ollut harrastus. Se on ollut tapa elää.




Oon kuluneiden kolmen vuoden aikana kokenut mun elämäni kauneimpia hetkiä. Oon viettänyt elämäni onnellisimpia päiviä ja viikkoja. Oon myös ollut pohjalla. Syvemmällä kuin olisin koskaan uskonut kenenkään pystyvän kaivautumaan. Oon tavannut kauniita ja inspiroivia ihmisiä, monesta niistä on tullut mun ystäviä ja vaikka me ollaan kaikki levittäydytty ympäri maailmaa ollaan yhä yhteyksissä ja tiedetään, että silloin kun on tarve toisen luokse voi aina mennä. Tiedän myös kenen luo voi Suomessa palata, vaikka en kokonaiseen vuoteen muistaisi lähettää yhtäkään tekstaria. Oon kuluneen kolmen vuoden aika pettynyt. Oon ollut vihainen ja surullinen. Oon välillä itkenyt päivästä toiseen, mutta olen mä myös nauranut. Tanssinut kaduilla ja laulanut. Oon ihastunut ja rakastunut. Ihmisiin ja maailmaan. Jos mä en olisi koskaan lähtenyt, päätynyt Beijingiin ja siitä kaakkois-Aasiaan mä en olisi sama ihminen kuin tänään. Mulla ei olisi ollut rakennuspalikoita rakentaa itsestäni samanlaista ihmistä kuin mitä tänään olen. Mulla ei todennäköisesti olisi mitään niistä arvoista, jotka nykyään heijastuvat mun jokapäiväisestä elämästä ja jotka tekevät musta niin paljon onnellisemman kuin koskaan olisin kuvitellut voivan olevan mahdollista.




Vuosi Kiinassa muutti paljon. Ei paitsi itseäni ja ajatuksiani maailmasta vaan koko mun elämän. Se oli ponnahduslauta kaikelle sille minkä mä olen kokenut elämäni kauneimpana ja rikkaimpana aikana. Kuulosti kliseseltä tai ei, mä luulen olen kokenut kuluneiden vuosien aikana enemmän kuin olisin kokenut vuosikymmenen aikana mikäli olisin päättänyt jäädä Suomeen. Vuosi Kiinassa. Au pair-duunit Shanghaissa ja Beijingissä sekä reppureissu ympäri maan kasvatti mulle siivet ja loi pohjan kaikelle tulevalle. Mitään ei enää tarvinnut pelätä. Kolmen kuukauden reppureissu kaakkois-Aasiassa. Kiina, Hong Kong, Vietnam, Cambodia, Laos ja Bangkok teki musta ei yhtään sen enempää tai vähempää kuin sen ihmisen kuka mä olen tänäpäivänä. Kaksi kuukautta itä-Euroopassa. Puola, Slovakia, Unkari, Kroatia ja Bosnia ei räjäyttäneet mun elämänarvoja jalustoiltaan, mutta tapasin uskomattomia ihmisiä ja kaikki tuntui vain tosi oikealta. Muutto Britteihin ei ollut se kaikista ennalta-arvattavin vaihtoehto tulevaisuudelle ja siitä huolimatta että en Aberdeenille ole lämmennyt on Englannilla ja Skotlannilla kovin suuri paikka mun sydämessä. Paljon seikkailuja on myös edessä. Viikon päästä alkaa kolmen kuukauden reppureissu joka vie mut Kalifornian kautta Costa Ricaan, Nicaraguaan, Hondurakseen ja Guatemalaan. Ensi vuonna lähden Uuteen Meksikoon vaihtoon ja kuka tietää mitä muuta elämä tuo tullessaan. Pieniä ja suuria asioita, pieniä ja suuria seikkailuja. Hyvin paljon ajatuksia, tunteita ja kokemuksia. Se kaikki alkoi yhdestä päätöksestä lähteä.




Kannattaa aina lähteä. Takaisin voi tulla ja todeta että ei ollut mun juttu tai tällä kertaa meni mönkään, mutta joskus kaikki vaan loksahtaa paikalleen. Mun elämä loksahti paikalleen Aasiassa. Tuntui siltä että kaikki mun sisällä velloneet tunteet ja ajatukset olisi viimein keinahtaneet jonkinlaiseen tasapainoon. Luin joskus artikkelin naisesta joka kehotti sanomaan kaikelle kyllä. Mä kehotan myös, koska on maailman paras fiilis kun tietää miten pitkälle on tultu omin avuin itseensä, muihin ihmisiin, onneen ja intuitioonsa luottaen. Kun tietää että on tehnyt elämässä oikeita valintoja. Se tekee aika onnelliseksi.

9 kommenttia:

  1. Ei vitsi oot onnistunut kokoamaan tähän ihan täydellisen kuvauksen siitä, minkä takia mä tahdon jäädä välivuodelle ja matkustaa ja tutkia maailmaa. Täytyy luetuttaa tää teksti kaikilla ihmisillä, jotka epäilee mun suunnitelmia hahah :D tuli ihan kylmät väreet kun luin ja hyvä etten itkenyt, niiin hyvää tekstiä oli taas! Varmaan jotenkin mun tajuntaan iskeytys, että tää kirjotus vois melkeenpä olla mun ajatuksia muutaman vuoden kuluttua, jos päätän lähteä maailmalle seikkailemaan.

    Mulla on vielä kesäkuun alkuun asti aikaa firmata valintoja ja oon kovin pohtinut mitä mä teen seuraavan vuoden. Oon ajatellu yrittää siirtää opintoja vuodella Aberdeenissa. Oon lykännyt sinne sähköpostin laittamista jo vaikka millä mitalla ja nyt tällä viikolla täytyy saada jotaan aikaseksi. En oikeestaan tiedä mitä teen jos en saakkaan lykättyä vuodella :D

    Mua toisaalta ahdistaa ajatus, että vuosi ei riitä mulle. Pelkään, että jotain jää kesken. Kesät mulla menee luultavasti Suomessa, joten siitä jää mulle vaan 9 kuukautta aikaa. Kuulostaa ihan tajuttoman lyhyeltä ajalta. Mun tekis kovin mieli hylätä Aberdeenista tullut tarjous ja hakea sitten myöhemmin kun siltä tuntuu.

    Taas tää kommentointi meni tähän mun märmätykseen ja pohdintaan välivuodesta :D Mutta kuitenkin nää sun tekstit inspiroi mua aivan valtavasti ja saa mut pohtimaan näitä juttuja vähän uusista suunnista. Kiitos siis! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aberdeenissa ollaan aika avoimia kaikille muutoksille ja henkilökohtaisille jutuille eli ihmettelen tosi paljon jos ne ei antais sun lykätä opintoja vuodella! Suurin osa mun tapaamista ihmisistä tuli sinne välivuoden jälkeen ja mulla jäi yleisesti ottaen sellanen fiilis että ne kattoo tosi hyvällä sitä että on vähän kasvanu lukion jälkeen. Kunnon perustelut vaan kasaan ni kyllä pitäis onnistua!

      Kiitos paljon :) nää taitaa olla aika samanlaisia fiiliksiä kun mitä monet käy välivuoden jälkeen. Joillekin välivuosi on kauhea tabu, mutta mä en ainakaan keksi yhtäkään hyvää juttua mitä yliopistoon suoraan ampaiseminen olis mun elämään tuonut. Olisin päätynyt opiskelemaan väärää tutkintoa, todennäköisesti keskittynyt opiskeluihin huomattavasti vähemmän kuin nyt ja olisin saletisti harmitellut pitkään että en lähtenyt. Mun mielestä välivuosi/vuodet on tässä välissä vielä paljon kannattavampia kuin yliopiston jälkeen siinä mielessä että vastavalmistuneen on helpompi löytää duunia kun jonkun pari vuotta sitten valmistuneen koulutustaan mihinkään käyttämättömän :)

      Mutjoo en yritä ketään aivopestä mut suosittelen kyllä välivuotta jos siihen vaan on mahdollisuus! Pahimmassa tapauksessa jos vuoden jälkeen tuntuu vielä silyä että tekis mieli jäädä maailmalle niin voihan sen tarjouksen aina perua myöhemminkin :) ihanaa jos mun teksteistä on jotain iloa jollekin! Tsemppiä päätöksentekoon!

      Poista
  2. mä en ymmärrä kuinka sä osaat kirjottaa näin hyvin... puit nimittäin just mun ajatukset sanoiks, ja oon ihan varma että tosi monen muun myös. vaikkakin oon asunu "vaan" jenkeissä nyt 1,5 vuotta, nii onhan tää kasvattanu mua ihmisenä ihan älyttömästi ja muuttanu mun näkemyksiä maailmasta ja kaikesta muustakin. mä oon nyt alkanu pohtimaan et koska mä oon menossa takasin Suomeen marraskuun lopulla, nii lähtisin seikkailemaan Aasiaan. se on ollu mun iso haave jo pitkään... en saa sun blogista tarpeekseni ja luen tätä tosi usein ja saan niin paljon inspiraatioo siihen että mitä mä tuun tekeen tän aupparihomman jälkeen :) sun blogi on vaan niin huikee. tsemppiä kaikkeen tulevaan!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Vaan" 1,5 vuotta on musta ainakin hurjan pitkä aika :D Samanlaisia ajatuksia käy läpi varmaan tosi moni. Mäkin oon monta vuotta näitä miettinyt, mutta vasta nyt sain aikaseksi kirjottaa näistä.

      Aasia kuulostaa ainakin mun korvaan loistavalta vaihtoehdolta! :D Oon ehkä vähän puolueellinen sen suhteen, mutta jos aikaa on ja rahaa löytyy niin enpä keksi parempaa paikkaa lähteä!

      Kiitos paljon :) toivottavasti sunkin suunnitelmat alkaa selvitä!

      Poista
  3. Rakastuin Kiinaan totaalisesti kun kävin siellä vuosi sitten. Kauhea ikävä ja kaipuu sinne, sillä mulle se tuntui aivan toiselta kodilta! Paikalta, jossa halusi olla ja elää :) ihana kirjotus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiina on ihan mahtava paikka! Vuosikausiksi mä en ehkä sinne haluaisi jäädä, mutta vuosi tai pari lisää olis ollut tosi kiva :)

      Poista
  4. Apua aivan ihania kuvia sulla täällä!

    VastaaPoista
  5. Se piti vielä tulla sanomaan, että mitä nyt ehin tässä vilkasemaan sun blogia niin vaikuttaa kyllä just sellaselta elämältä, mitä mäkin haluaisin päästä sitten oman vaihto-oppilasvuoden jälkeen elämään! Sain hyvin vinkkejä siitä, mihin pitää suunnata, että pääsis sitten samalla tavalla kansainväliseen ympäristöön ja näkemään maailmaa vielä lukionkin jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtoehtojahan riittää lukion jälkeen vaikka kuinka paljo aina au pairihin hommista vapaaehtoistöihin ja reissaamiseen sun muihin et kyllä ihan varmasti onnistuu kansainvälisessä ympäristössä eläminen ja maailman näkeminen! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...