tiistai 24. toukokuuta 2016

Kesä Väli-Amerikassa alkaa nyt!

Tai tottapuhuen tänä yönä, mutta lähellä ollaan! Parin tunnin päästä pitäisi lastata auto ja käydä noukkimassa mun matkaseura lentokentältä. Päivä Helsingissä, yö lentokentällä ja se ois menoa sit! Ihan hullua. Normaalisti lasken päiviä reissun alkuun, mutta tää tuli jotenkin ihan yhtäkkiä. Siis vietänkö mä oikeasti ensi viikonlopun Costa Ricassa? Toisaalta siitä on melkein kymmenen kuukautta kun palasin edelliseltä reppureissulta mikä tekee kuluneesta vuodesta heittämällä pisimmän ajanjakson jolloin en ole reppu selässä maailmalla kuljeksinut sen jälkeen kun ekaa kertaa lähdin reissuun. Ehkä on jo aikakin mennä.

Rinkka makoilee eteisen lattilla valmiina lähtöön, joskin sisältö lojuu yhä vieressä lattialle levitettynä. En osannut taaskaan päättää onko kamalampaa kantaa rinkassa muutamaa ylimääräistä vaatekertaa vai pyykätä jatkuvasti, molempia kun satun kovasti inhoamaan. Onneksi näyttää siltä etten omista kuin kolme t-paitaa, eli ongelma taitaa ratketa itsestään. Sen verran oon tsempannut että aurinkorasvat on kerrankin ostettu ennen reissuun lähtöä ja tällä kertaa mukaan lähti jopa bikinit siinä missä Kaakkois-Aasiassa mentiin ilman niitä kuukauden päivät. Hups. Matkavakuutuksen hankkiminen oli aika kovan duunin takana kun en Suomessa vakituisesti asu, mutta kaikki paperihommat pitäisi vihdoin olla kunnossa. Toinen pankkikortti ei puolestaan ehtinyt perille eli sormet ristiin että kortti ei häviä taivaan tuuliin niinkuin viime kesänä Euroopassa.



Suunnitelmat on yhä suhteellisen auki, mutta näin alustavasti suunnitelmissa on pyörähdellä pääasiassa Costa Ricassa, Nicaraguassa ja Guatemalassa. Ajatuksena olisi viettää kuukausi jokaisessa maassa, mutta todennäköisesti leikataan Costa Ricasta viikko tai pari pois hintatason takia ja kolutaan sen sijaan Hondurasta jos jengisodat ei nykyhetkestä pahene! Piirtelin kartalle suurpiirteiset suunnitelmat, mutta saa nähdä miten hyvin ne käy toteen. Tapana nimittäin tuppaa olemaan, että mä heitän suunnitelmat viikon tai viimeistään kahden kuluttua kankkulan kaivoon ja päädyn tekemään ihan jotain muuta kuin piti.

Jännittää. Mä en oo koskaan lähtenyt reissaamaan paluulippu taskussa, saati sitten kenenkään kanssa. Molemmat hirvittää enemmän kuin ajatus siitä, että mun espanjantaidot on luokkaa "missä on vessa" ja lattareissa - tai amerikkojen mantereella ylipäätään - ei ole koskaan tullut käytyä! Saa nähdä miten käy. Onneksi uudet jutut tarkoittaa käytännössä vain uudenlaisia seikkailuja. Niitä on ollut kuluneen vuoden aikana ikävä!

Uusille lukijoille tiedoksi, että mä en kanna tietokonetta mukaan reissuille. Maailmalla on paljon parempaakin tekemistä kun tuijotella koneen näyttöä ja muokata kuvia eli seuraavien kuukausien postaustahti on mitä on. Voi olla että sadepäivinä päädyn päivittelemään kaverin tabletin ja gopron voimin, mutta mitään en lupaa. On hyvin mahdollista että surffaan, snorklaan ja kiipeilen mieluummin kun bloggaan. Hitsit että oon innoissani!





Instagram päivittyy reissussa 100% varmuudella blogia tiuhemmin. Siitä puheenollen, oon tainnut unohtaa blogin puolella mainita, että päädyin keväällä luomaan kokonaan uuden instagram accountin. Puhtaasti reissupitoinen (ja blogin kanssa joskus tulevaisuudessa yhteisessä ajassa elävä) käyttis löytyy nimellä jasminsadventures! Sieltä mä löydyn kesällä jos blogi kokee totaallisen kuoleman.

Vuoden parhaat kolme kuukautta starttaa än yy tee nyt! Tai viimeistään siinä vaiheessa kun rinkka on pakattu.

Ps. Muistin just lentolippuja katsellessa että pysähdytään Los Angelesissa pari päivää menomatkalla. Oho. Mitähän siellä voi tehdä jos ei ole autoa käytössä eikä nää perus Hollywood-meiningit kiinnosta?

Pps. Muistin just samaisia lentolippuja katsellessa että saavutaan Costa Ricaan keskiyöllä eikä meillä oo edes hostellia buukattuna. Voisinko mä joskus tehdä nää hommat ajallaan?

Ppps. Mitähän Helsingissä kannattais näyttää tyypille joka ei ole koskaan Suomessa käynyt? Mä en onnistunut tähän hätään keksimään muita nähtävyyksiä kuin Tuomiokirkon (ja Suomenlinnan minne ei keritä), mutta on siellä varmaan muutakin? Vai?

10 kommenttia:

  1. Vautsi! Oon niin kateellinen! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha toivottavast tulee odotusten arvonen reissu!

      Poista
  2. http://mylife-booklover.blogspot.fi/2016/06/blogger-recognition-award.html

    Hoi! Pientä blogipalkitoa täällä jakelen ;) Katsele kun pääset ruudun ääreen :D Nauti Väli-Amerikasta isosti! <3

    VastaaPoista
  3. WAUUUU ihanaa matkaa :D !! Vähänkös siistiä! Alan seuraa sua Instassa nyt, en tiiä miksen aiemmin ees oo!

    Mun mies halus Helsingissä ollessaan ehdottomasti mennä Design Museoon viimeks että riippuu ihmisestä mitä näyttäis. Mut siinä yks tärppi ainakin :)

    Mut nauti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha varmaan siks että en oo aikasemmin täällä mainostanu et mul on insta? :D

      Katellaan mihin mennään paluumatkalla! Käytiin menomatkalla läpi nää perus tuomiokirkot ja kauppahallit ymv ja Helsinki sai aika kuivan tuomion... ehkä jotain museoit sitte :D tai päiväretki porvoosee. Pidetään!

      Poista
  4. Hei toivottavasti sulla on ollut mahtava reissu tähän mennessä!

    Mä nakkaan sulle myös haasteen, katsele vaikka kun sulla on aikaa :) http://severalmiles.com/2016/06/starlight-blogger-award

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mä en varmaan ehdi tätä ennen kotiinpaluuta väkertää, mutta koitan sit elokuun lopulla ehtiä!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...