maanantai 25. elokuuta 2014

Minulla on ikävä



  • kaverien nurkissa asumista
  • puolen yön jälkeen juuri ennen nukkumaanmenoa käytyjä syvällisiä keskusteluja huoneen nurkassa
  • yöllisiä ravintolassa istumisia paljaan taivaan alla
  • katuruoan tuoksua
  • elämää jossa suunnitelmat lyötiin lukkoon tuntia ennen niiden tapahtumista
  • vapautta
  • liikettä, sitä että joka päivä kokosi tavaransa vailla tietoa siitä minne yöksi päätyisi
  • sitä ettei ollut tilivelvollinen tekemisistäkään kellekään
  • päiviä jolloin vietin kolme tuntia metrossa vain syödäkseni lounasta kavereiden kanssa
  • tomaattimunanuudeleita
  • sitä että viikon kulinaarinen kohokohta oli carbonara
  • baari-iltoja la bambassa isolla porukalla
  • meksikolaisia juomalauluja
  • sitä ettei ollut aikaa muuta kuin elää
  • tanssimista, nauramista ja kaduilla juoksemista ilman kenkiä
  • yöllisiä vaelluksia hutongeissa
  • tuttuja markettien myyjiä, jotka eivät koskaan lakanneet pyytämästä kengistä tuplahintaa
  • ainaista tappelua omista oikeuksistaan
  • lime mehua litran lasissa
  • sitä että jokainen ihminen vastasi hymyyn
  • skootteriajeluja ympäri kaupunkia
  • kiinalaisia leffoja ilman tekstityksiä
  • kolmen euron leffalippuja
  • illallisia jotka koostuivat parsakaalista ja nuudeleista
  • sitä miten kauniiksi tunsin itseni








  • teddyä joka oli maailman hassuin koira
  • tyttöä, joka sanoi että olen ainoa au pair joka on häntä koskaan ymmärtänyt
  • toimistoa, jossa vietettiin päiviä toissensa jälkeen tekemättä mitään
  • skeittausta jossa olin äärimmäisen huono, mutta joka oli äärettömän hauskaa oikeiden ihmisten kanssa
  • sitä että tulin toimeen kaikkien kanssa
  • eksoottisuuttani. sitä että ihmisillä loksahtivat suut auki kun kerroin mistä tulin
  • kuolemanpelkoa jokainen kerta yittäessäni risteystä
  • sitä ettei tarvinnut koskaan olla yksin
  • uusien ihmisten tapaamista viikoittain
  • ilmaista alkoholia torstai öisin
  • host-isovanhemmilla vierailua
  • mikrosuklaakakkuja
  • sitä kun keräännyttiin perheen kanssa saman viltin alle katsomaan elokuvaa
  • ääneen lausuttuja sanoja siitä, kuinka kiitollisia mun olemassaolosta oltiin
  • nähtävyyksien kiertämistä vain siksi että ne oli nähtävä
  • tulevaisuuden suunnitelua vain suunnittelemisen ilosta
  • aksentteja
  • ulkomaalaisten yhteistä kuplaa
  • tapaa jolla ihmiset yrittivät puhua suomea
  • vesi-ilmapallojen heittelyä toukokuussa
  • yöllisiä taksimatkoja kaupungin halki
  • lempinimiä jotka sai mut tuntemaan itseni erityiseksi
  • karaokea. sitä kun vedettiin kaikki porukka gangdam stylea









  • ihmisiä jotka eivät olleet ahdasmielisiä
  • kissojen kanssa leikkimistä, ihan vähäsen niiden sotkujen siivoamista. varsinkin keskellä yötä
  • heräämistä onnellisena
  • uusien paikkojen löytämistä
  • sitä että oli sääntö eikä poikkeus, ettei kukaa ymmärtänyt mun kiinan lausumistani
  • tuntemattomia jotka tuli metrossa juttelemaan
  • sanlitunia ja sitä miten hyvä mieli siellä tuli kaikki ulkomaalaiset nähdessään
  • kiinantunteja joilla juteltiin enemmän kuin opiskeltiin
  • ihmisiä joiden näki oppivan seisomaan omilla jaloillaan
  • houhai järveä ja sen tunnelmaa
  • annie'sia. sitä yhtä ja ainoaa oikeaa sanlitunissa
  • sitä ettei ollut mitään merkitystä oliko sun vieressä istuvalla tyypillä ikää 18 vai 28
  • wudaokouta
  • ravintola illallisia. erityisesti niitä jotka vietettiin italialaisissa
  • ihmisten unelmiin uskomista ja unelmien elämistä
  • brittejä joiden puheesta en koskaan saanut mitään selvää
  • jääteetä. sitä minkä pullossa oli avril lavignen kuva
  • metrojen ruuhka-aikaa
  • sitä miten aina puhuttiin miten hyvin asia x olisi paikassa y, muttei silti oltaisi voitu olla onnellisempia siitä missä oltiin juuri silä hetkellä
  • kiitollisuutta elämästä ja sen antamista mahdollisuuksista
  • ihmisten ylpeyttä omasta kotimaastaan ja kulttuuristaan











  • yökyläilyjä, jotka jopa täysin epäonnistuessaan oli parhaita juttuja ikinä
  • wechat spämmäyksiä ja muiden spämmäyksien lukemista jälkikäteen kyyneleet silmissä naurusta
  • jalkohierontoja joiden aikana halusi itkeä kivusta, mutta joihin oli kuitenkin aina pakko mennä
  • hotpottia
  • vitsailua mun iästä
  • bileitä joihin aina piti mennä muttei koskaan mentykään
  • niin pitkiä junamatkoja, ettei niiden läpi jaksanut edes nukkua
  • näkyä mäkkärissä aamuyöllä
  • I ♥ BJ paitoja ja sitä että ihmiset ymmärsi niiden kaksimielisyyden
  • elämää jota ei tarvinnut ottaa vakavasti
  • hassuttelua. kakkusotia ja toisten vaatteiden kastelemista
  • leffojen ja modern familyn katselua yhdessä peiton alla
  • huonekasvien ostamista kaverin kämppään ja niiden kuljettamista skootterilla kotiin
  • maailman parasta kreikkalaista salaattia
  • kuivan ihon nyppimistä toisen kulmakarvoista
  • sitä että mun tyttö raahasi joka viikonloppu patjan olohuoneeseen nukkuakseen mun vieressä ja halusi aina ulos mentäessä pistää päälleen samanlaiset vaatteet
  • yökyläilyjä host-isovanhemmilla
  • dairy queenia ja isoja oreo cheesecake jätskejä. mahakipua sen jälkeen
  • pilvenpiirtäjiä
  • central perkiä ja tuntien mittaisia frendit maratoneja
  • järjestön monthly activitieseja jotka oli suurimmaksi osaksi ihan perseestä, mutta joissa oli silti aina äärettömän hauskaa koska kaikki olivat paikalla
  • kädestä pitämistä
  • kiinan sääntöjä. säännöttömyyttä. sitä että siellä oli olemassa vain mahdollisuuksia









  • Isabellaa. Rafaa. Johnia. Ethania. Samia. Izzieta. Vanessaa. Annia. Dianaa. Ashleyta. Dagaa. Belleä. Sandyä. Mariaa. Hannahia. Yasminia. Tamaraa. Davidia. Feifeita. Windyä. Maggieta. Angelaa. Sophiaa. Deniseä. Erykia. Clementinea. Emilieta. Ja  kaikkia niitä muita jotka oli osana mun päiviä, kosketti mun elämää ja teki musta hieman onnellisemman
  • onnellisuutta
  • sitä millainen ihminen mä olin Kiinassa
  • sunnuntai 3. elokuuta 2014

    Olen Suomessa

    Mä olen jossain mitä ihmiset kutsuvat mun kodiksi. Mä olen jossain missä mun pitäisi olla onnellinen. Ihmiset onnittelevat. Toistavat sanoja vihdoin ja tervetuloa. Sanovat että pitää nähdä. Vastaan että joo niin pitää.  Mä nukun, syön ja kävelen ympäri asuntoa miettien mitä mun oikein pitäisi tehdä. Tänään ja huomenna. Suomessa. Tässä elämässä ja tällä elämällä. Mulla ei ole vastauksia enkä mä osaa olla.

    Mä oon ollut Suomessa viitisen päivää ja musta tuntuu jo siltä, että multa on riistetty pois koko elämä. Mä katson kalenteria, jossa eiliselle oli merkitty kiinalainen ystävänpäivä, kahden viikon päähän Ellie Goulding ja jatkot jonne mulle olisi ollut VIP-liput. Beijingin Burger cup on alkamaisillaan ja mä luen sosiaalisesta mediasta mitä suunnitelmia ihmisillä on tälle illalle, huomiselle ja ensi viikolle. Ääni päässä kuiskii että sä voisit olla siellä. Voisit olla osana sitä kaikkea. Täällä kaikki on pysähtynyt ja lakannut olemasta. Kaikki on muuttunut mutta kaikki on samalla kuollutta.

    Pitäisi nauttia. Pitäisi ottaa kaikki irti. Silti mun päivien kohokohtia ovat puhelimeen saapuvat viestit tuhansien kilometrien takaa. Mua ahdistaa ajatus siitä että mä unohdan ja että mut unohdetaan. Tiedän ettei se mene niin, mutta roikun kaikilla voimillani kiinni asioissa, jotka pitävät mut kiinni Kiinassa. Se repii mua palasiksi.

    Mä tiesin aina, että kulttuurishokki kaataisi mun koko maailman päälaelleen Kiinasta palatessani. En mä silti ihan täysin osannut tätä odottaa. Että mä kävelen kuin sumussa, mun pääni kykenemättömänä vastaanottamaan tietoa Suomessa olostani. En mä ymmärtänyt lähteväni, en istuvani koneessa saati sitten sitä, että lentokone laskeutui oikeasti sinne Helsinki-Vantaalle. Mä kuljen robotinomaisesti eteenpäin. Ihmettelen tyhjyyttä ja hiljaisuutta. Sitä että mulla on sänky joka yöksi valmiina. Mä yritän tottua tähän rauhallisuuteen. Siihen ettei joka päivä olekaan enää seikkailu. Siihen ettei jokainen vaaleatukkainen vastaantulija ole ulkomaalainen, jonka kansaa käydään satunnaisia keskusteluja ja vaihdetaan numeroita. Mä olen täysin kykenemätön muistamaan miten kavereita saadaan tavallisessa maailmassa. Ja täysin kykenemätön muistamaan miten päivät eletään kun ympärillä ei ole jatkuvasti ihmisiä. Se on vaikeaa, kun viimeisen vuoden aikana pisimmät yksin vietetyt hetket ovat olleet kahta vuorokautta lyhyempiä. Vaikka kotia ei ole ollut, on jossain aina olut joku. Nyt ei ole.

    Heräsin tänään taas keskellä yötä enkä saanut unta. Kello näytti kymmentä ja lupasi pilvistä. Beijingin aikaa. Tuntuu että siinä ajassa mä elän, henkisesti ja fyysisesti. Sitä luulisi että maailmat sekoittuu. Mutta ne pysyy totaallisen etäällä toisistaan. On Suomi ja on Kiina. Ja mä olen pudonnut jonnekin sinne välille.

    Kaverin kokemuksen syvällä rintaäänellä lausuttuja sanoja lainaten: Now your quest is to find where home really is. It'll be good time to think, if you can handle it.

    Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...