tiistai 26. huhtikuuta 2016

Leeds

Bussi suikkelehtii pitkin Peak Districtin ja Yorkshire Dalesin välistä kulkevaa moottoritietä kohti Leedsiä. Auringossa kylpevät, huhtikuisena aamuna vielä kevyessä lumipeitteen vuoraamat pellot ja kukkulat ovat juuri niin kaunis näky kuin kuvitella saattaa. Bussin ikkunan läpi ihoa korventanut auringonpaiste väistyy samalla hetkellä kun bussi pysähtyy linja-autoasemalle. Kello on yhdeksän lauantai-aamuna ja mä tallustan ympäri kaupunkia satunnaisten vesi- ja räntäsateiden saattelemana yrittäessäni löytää aktiviteetteja ja sateensuojaa. Jokainen galleria ja museo oli kiinni ja yhdessäkään kauppakeskuksessa ei ole lämmitystä. Mulla on päällä kaksi takkia ja villapaita ja silti oli kylmä. Saatan lausua muutaman kirosanan.





Manchesterin jälkeen Leeds on aikamoinen yllätys. Keskusta on täynnä vanhaa arkkitehtuuriltaan (host: they didn't really bomb Leeds during the wars) ja koko kaupunkikuva on hyvin posh (host: you should visit York!). Menoa löytyi silti joka suunnalta. Kaupungintalon edustalla pidetään protestia NHS:n leikkauksia vastaan ja lounasaikaan kaikki kasvisravintolat ovat niin täynnä, että päädytään pubiin juoruamaan. Syön siellä elämäni parhaan vegeburgerin. Se on hassu paikka. Opiskelijaelämä kukoistaa kaupungissa, jossa kokonaisia ostoskeskuksia on pyhitetty high fashionille. Silti vuokrataso on naurettavan halpa niin eteläiseen Englantiin kuin Aberdeeniin verattuna. Ja siellä sitä oltiin, keskellä maata käsittämättömän kauniin luonnon ja suurkaupunkien ympäröimänä. Ei siellä juuri tekemistä turisteille ollut, mutta Englanti keräsi taas lisää pisteitä mun silmissä.





Ostetaan illallistarvikkeet turkkilaisesta supermarketista, jonka koko sisällön haluaisin rohmuta rinkkaani. Yliopistokylä jonka läpi tallataan kotiin tuntuu pikemminkin pieneltä kaupungilta kuin kampukselta. Kokataan carbonaraa ja koen tajunnanräjäyttäviä hetkiä tajutessani ettei kerma kuulu kyseiseen annokseen. Käydään keskusteluja Kiinasta ja Hong Kongista ja saan taas uutta perspektiiviä tuohon sydämeeni kiinni sulaneeseen maailmankolkkaan, kun hostini jakaa kokemuksiaan juuristaan ja varsin monimutkaisesta suhteestaan maahan, johon minä yhdistän välittömästi termin suorittaminen, poika puolestaan itsekkyyden. Myöhemmin maataan sohvalla ja katsotaan leffaa, jossa Johnny Depp on intiaanin matkassa kulkeva pyssysankari. Mun hostin kämppis luulee mua espanjalaiseksi. En tiedä mistä se ajatuksen repäisi. Ehkä se oli bongannut jossain välissä mun sheivaamattomat jalat? Se saa anteeksi. Sanoinko jo, että se näytti ihan Ryan Goslingilta?




Seuraavana päivänä sää oli kauniimpi kuin kertaakaan sitten Skotlantiin muuttoni. Napattiin bussi kukkuloille ja vaellettiin kymmenisen kilometriä maisemissa, jonka kaltaisia en olisi koskaan uskonut Englannista löytäväni. Palataan asiaan loppuviikosta, mikäli tilanne kokeisiin valmistautumisen suhteen sen sallii!

9 kommenttia:

  1. Meidän on itseasiassa jo pidempään pitänyt tehdä viikonloppureissu Leedsiin miehen kanssa ja sehän kyllä näyttää todella kivalta paikalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi nätti kaupunki ainakin mun mielestä! :) Sieltä löytyi muutama museo ja galleria jotka multa jäivät väliin, mutta ihan kelpo paikkoja kuulema :D

      Poista
  2. Kiva postaus, tykkään lukea näitä tällaisia sun näkökulmasta kirjoitettuja kaupunkijuttuja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiva kuulla :D Kaupunkijutut jää tosin tauolle hetkeksi taas kun yritän saada viime vuoden kaakkois-aasian jutut purettua ennen reissuun lähtöä!

      Poista
  3. Ihanannäköinen paikka! Vitsi näitä sun postauksia on aina kiva lukea :) Mielenkiintoista, miten tuolla esim on alempi vuokrataso, mutta silti noin hulppeannäköisiä kauppakeskuksia:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun teoria oli että niillä on varaa shoppailla koska niiden vuokrataso on niin matala :D Tai siis matala Brittien tasolla. Kiva että tykkäät!

      Poista
  4. Tarinankerronnassi on jotain huumaavaa! :)

    Tuosta brittiläisestä hostistasi, joka luuli sua espanjalaiseksi, tulikin mieleeni: mua ja parasta ystävääni luultiin briteiksi, kun olimme lomailemassa Barcelonassa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Mikä tää juttu espanjan kanssa oikein on haha? Juttelin eilen mun espanjalaisen kämppiksen kanssa ja se sano että sitä on luultu turkkilaiseks espanjassa kun se näytti paikkoja turkkilaiselle kaverilleen :DD

      Poista
    2. Hih, tuo oli jo aika paha! :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...