perjantai 11. joulukuuta 2015
Brighton
Ihmiset puhuu aina Brightonista. Sen kapeista värikkäistä kaduista, lukemattomista pikkukaupoista ja alternative-fiiliksestä. Mun jokainen Lontoon alueella asuva kaveri lähtee mieluummin viettämään iltaa Brightoniin kuin Lontoon sykkeeseen ja ne maalaa mun mieleen kuvia uskomattomasta yöelämästä, seinien kokoisista graffiteista ja suolanveden tuoksusta nenässä. Mun mieleeni on jostain syystä iskostunut kuvia värikkäistä viireistä, rantakadun turkooseista kaiteista ja maailmanpyörästä. Kirkuvista lokeista ja huvipuistosta pier'in nokassa. Jostain syystä mä en kuitenkaan vaan voinut uskoa, että Brighton olisi niin kiva. Että miksi sä sinne lähtisit kun sulla on suurkaupunki ja kaikki sen tuomat tuhannet mahdollisuudet ympärilläsi? Eräänä päivänä vietettyäni reilun viikon eteläisessä Englannissa, mä hyppäsin Brightonin junaan ja lähdin katsomaan.
Taivas oli pilvinen, meri tyrskysi ja jouduttiin loppupäivästä juoksemaan karkuun sadetta, mutta siellä näytti ja tuoksui ihan samanlaiselta kuin kaikkien tarinoissa ja mun mielikuvissani. Istuttiin kivisellä rannalla katsomassa merta ja syötiin vaaleanpunaista nugaata. Pyörittiin ympäri kirpputoreja, korttikauppoja ja metsästettiin syntymäpäivälahjaa. Halusin ostaa kirjakaupan tyhjäksi vegekeittokirjoista ja mua pelotti että huitaisen vahingossa nurin satojen puntien haarniskan antiikkisia sotatavaraa myyvässä puodissa. Käytiin syömässä kasvisburgerit salaatipöytineen ja mua kierrätettiin ympäri kaupungin katuja, joita värittävät graffitit oli vielä paljon suurempia ja hienompia kuin mun kuvitelmissa. Käveltiin vaan. Oltiin vaan. Mulla jäi sellainen fiilis että Brightonissa on kiva ihan vain olla, ilman sen suurempia suunnitelmia ja aktiviteetteja. Ihan vain katselemalla ympärilleen aika tuntui juoksevan. Ja mulla oli tosi hauskaa.
Brighton oli iloinen. Musta tuntui että se hymyili sateellakin. Mä en tiennyt että Enlannin rannikolta löytyy niin turkoosia vettä. Enkä sitä miten valloittava yksi pieni kaupunki merenrannalla voi olla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tätä lukiessa tuli kyl niin kova ikävä Brightoniin. Se meri, ne kirpputorit ja ihmiset - ennen kaikkea tunnelma on niin ihana, että vielä useamman vuodenkin jälkeen Brighton on paikka, jonne vielä palaan.
VastaaPoistaSun blogi on ihan huippu. :)
Jees kiitos :) Brighton oli kyllä tosi kiva paikka! Ei todellakaan haittais vaikka joutuisin joskus palaamaan!
PoistaVoi Brighton. Oliko Churchill Squarella vielä sellanen West Cornwall Pasty -koju? Sieltä sai mielettömän hyviä Chunky Potatoeseja. :D
VastaaPoistaJouduin googlettamaan mikä toi suqare oli :D Juostiin sen poikki sadetta karkuun eli ei kyllä tullu kauheesti katseltua. Tai sen verran että bongasin sieltä bubble teetä myyvän kojun mutta siihen se jäikin...
PoistaMä en sais lukea sun blogia, alan joka kerta epäilemään omia opiskelusuunnitelmiani suomessa ja haikailemaan opiskelusta briteissä :') miten voi vieläki olla näin hukassa
VastaaPoistaBritteihin vaan ;) Ei mullakaan ollu suunnitelmat kauhean tarkat vielä vuos sitten. Sen verran tiesi mitä haluaa opiskella, mutta kaikki muu olikin sitten auki!
PoistaNo juu, Brighton. ♥ Ihan mun kulmilla olet pyörinyt, ens kerralla laita viestiä niin voin vaikka näyttää vielä lisää paikkoja. ^_^
VastaaPoistaOli aika extempore reissu (hei tällä hetkellä eisada, mennääkö nyt!?) eikä kyllä tullu mieleenkään että mä tietäisin jonkun Brightonista siinä vaiheessa :D Mut joo ilman muuta ilmottelen ens kerralla kun oon menossa!
PoistaVoi kun kuulostaa ihanalta reissulta! Brighton on mun listalla just sellainen paikka, jossa en ole koskaan käynyt, mutta josta on lähes utopistinen mielikuva ja jonne tekis kauheasti mieli mennä. Hyyvä kuulla, että sun mielikuvat piti paikkansa, niin ehkä munkin sitten!
VastaaPoistaMä en ainakaa pettyny! Että jos tulee mahdollisus lähteäniin suosittelen kyllä :)
PoistaIhania kuvia, ihana Brighton! En tosin ole vielä saanut aikaiseksi käydä siellä, mutta tavoitteena kyllä on. Olen käynyt pienemmissä rantakaupungeissa, mutta Brighton kiehtoo kovasti myös siksi, että brittidekkaristi Peter Jamesin Grace-sarja sijoittuu sinne. :D
VastaaPoistaHitsit mun tekis kyllä kovasti mieli lähteä käymään läpi noita pienempiä kaupunkeja! En tiedä Englannin rannikosta muta Skotlannissa ainakin pienemmät kylät on just niitä ihanimpia paikkoja! :) Dekkarit on mulla sellanen genre mikä ei jostain syystä vaan uppoa mut oon kyllä aika innoissani aina menossa paikkoihin jotka on jostain kirjasta/elokuvasta tuttuja :D
PoistaAivan eteläisessä Englannissa on ihana pieni Budleigh Salterton niminen kaupunki/kylä, joka jäi kyllä tosi vahvasti mieleen viime kesäiseltä reissulta. Vähän vaikea päästä julkisilla mutta kaiken vaivan arvoinen niin rannan, ruoan kuin ihmistenkin puolesta. Kylässä on sitä vanhaa merenrantakaupungin tunnelmaa niillä värikkäiden talojen reunustamilla kapeilla kaduilla ❤️
PoistaOoo kuulostaa ihanalta, googletin kuvia ja näyttää kyllä vierailun arvoiselta! Saas nähdä milloin oon seuraavan kerran liikenteessä Englannin puolella ja minne matka käy :) Kiitti vinkistä!
Poista