21

Mulla oli aina ennen kamalan vaikea vanheta. Musta tuntui vaan että elämä lipuu mun silmieni ohitse eikä mulla ole siihen minkäänlaista otetta. Mä olin jumissa enkä pystynyt tekemään täysillä niitä juttuja mitä koin omikseni. Jos verrataan mun kahdeksattatoista syntymäpäivää viime viikonloppuiseen ero on aika huima. Sen lisäksi että kasvettua on tullut megalomaanisen paljon enää ei ahdista. Enää elämä ei tunnu saavuttamattomalta. Nykyään tuntuu siltä että mä olen saavuttanut huisin paljon. Kun mä mietin ja katselen kuvia mun elämästä kaksikymppisenä on vain todettava, että paremmin en kulunutta vuotta olisi voinut elää.

Kiina. Palasin viime joulukuun lopulla Kiinaan neljän kuukauden mittaisen pakko-loman jälkeen. Mulla ei ollut mitään tietoa siitä mitä elämä toisi tullessaan, tiedossa oli vain että Kiinaan olisi päästävä takaisin. Kiina oli ihan yhtä ihana kuin aina ennenkin ja vaikka suurin osa mun kavereista olikin vaihtanut manteretta uusia tupsahti sieltä ja täältä ja koin lukemattomia uusia asioita Beijingissä, jonka luulin tuntevani läpikotaisin.

Kaakkois-Aasia. Päätin jättää haaveet Kiinassa työskentemisestä tulevaisuuteen ja lähteä seikkailemaan. Nappasin junan Hong Kongiin ja lensin sieltä Vietnamiin, josta matka taittui Kambodzaan ja Laosiin. Suurempia suunnitelmia matkalle ei ollut ja fiilispohjalta mentiin. Kohtasin ihan älyttömän upeita ihmisiä, kuulin ihan uskomattomia tarinoita ja koin joitain elämäni hienoimmista hetkistä. Kaakkois-Aasian reissu kasvatti mua henkisesti varmasti enemmän kuin mikään aikaisempi kokemus mun elämässä ja sieltä jäi myös käteen kourallinen ihmisiä jotka on edelleen hyvin läheisissä väleissä mun kanssa. Reissun piti jatkua aina kesän loppuun saakka ja kattaa ainakin Thaimaa, Myanmar, mutta otin osumaa Laosissa auton kanssa ja jouduin palaamaan maitojunalla takaisin Suomeen.

Itä-Eurooppa. Jouduin viettämään Suomessa kuukauden ennenkuin mun jalka oli siinä kunnossa, että se kesti rinkan painon ja sitten mentiin taas. Aasiaan ei ollut varaa palata, mutta tien päälle oli päästävä. Yksi mun reissukavereista oli niihin aikoihin Euroopassa joten sovittiin tapaavamme Bratislavassa kesäkuun alkupuolella. Tie vei Puolan, Slovakian, Unkarin ja Krotian kautta Bosniaan. Eurooppa yllätti mut täysin monipuolisuudellaan, mutta totesin samalla ettei se pysty tarjoamaan mulle samanlaista eksotiikkaa kuin Aasia. Suunnitelmat olivat auki ja matkan piti jatkua kesän loppuun aina eteläiselle Balkanille asti, mutta eräs sähköposti muutti mun suunnitelmat täysin ja totesin että rahoille löytyy ensi vuonna parempi käyttötarkoitus. Siitä lisää myöhemmin. Lensin Suomeen, sain kuukauden mittaisen duunin  ja lähdin sen jälkeen Englantiin viettämään viimeiset viikot lomastani.

Skotlanti. Kaakkois-Aasian reissun loppuvaiheilla sähköpostiin tipahti ilmoitus, että olin tullut hyväksytyksi Aberdeenin yliopistoon. Siinä sitten punnittiin kuinka palavasti halusin opiskella ja pidinkö koulutusta mun sen aikaista elämäntyyliä arvokkaampana. Aberdeen mietitytti myös, mutta Edinburghin ja St. Andrewsin hylättyjen hakemusten jälkeen vaihtoehtoja ei juuri ollut. Hyväksyin paikan ja täällä sitä ollaan. Antropologiaa parempaa tutkintoa en osaisi toivoa ja opiskelu maistuu. Rakastan asuntoloissa majailua ja aktiviteettja löytyy enemmän kuin mulla on aikaa. Löysin viikonloppuna postilaatikosta eläinten kasvoilla varutettuja sukkia ja keittiössä mua odotti lautasellinen donitseja. Kyllä nää ihmisetkin näyttää tajunneen what I'm all about.

Tätä on paha lähteä ohittamaan mutta toisaalta tarvitseeko tulevaisuuden olla aina menneisyyttä parempi ja miksi niitä pitäisi kilpailuttaa sillä mun elämästähän tässä kokoneisuudessaan on kuitenkin puhe. Lisäksi samaa "tätä paremmaksi ei voi mennä" lausetta mä oon hokenut nyt jo useamman vuoden ja aina on tuntunut siltä että hienommaksi elämä ei voi muuttua. Ja se tunne on ihan älyttömän upea ja arvokas. Koskaan ei tiedä mitä tilaisuuksia elämä eteen heittää ja jokaiseen on tartuttava. Hitsit että mua jännittää jo ensi vuosi!