London

Puissa oli silloin vielä lehdet. Päivän ensimmäinen puolikas onnistuttiin pysyttelemään kuivana, jälkimmäinen piiloteltiin sisällä museoissa ja pienenpienen sateenvarjon alle kätkeytyen. Siihen päivään mahtui monta juoksuaskelta sateelta karkuun, muutama väärä käännös väärästä risteyksestä ja tosi monta metromatkaa. Mä olin jo ehtinyt unohtaa kuinka omanlainen tunnelma maan alla juoksevissa junissa on. Siihen päivään mahtui myös paljon kertomuksia siitä, millainen paikka Camden oli ollut viisi vuotta sitten ja miksi se oli muodostunut. Siitä miten jostain todella autenttisesta ja uniikista oli pikkuhiljaa kasvanut jotain trendikästä ja turismia palvelevaa. Ruoka ei ollut kuulema muuttunut, se mulle todettiin kun kiskottiin kilpaa currya sateen kastelemilla penkeillä, enkä mä kyllä olisi keksinytkään kuinka se olisi voinut maistua yhtään paremmalta.

Lontoossa on kirkkopuutarha. Pommitetun kirkon rauniot, jossa istui ihmisiä lounaalla, ja joka oli mun mielestä paljon ihanampi kuin Monument, jonka ohi me tallusteltiin ja jonka en edes ymmärtänyt olevan nähtävyys. Sillalle eksyttiin vahingossa. Lontoossa on äärettömän iso luonnontieteellinen museo, jonka olemassaolosta en jostain syystä tiennyt laisinkaan. Siellä oli dinosauruksia joista mä olen viime aikana obsessoitunut ja mä halusin kuvia niiden kanssa. Sitä varten jonotettiin sisään tunnin verran sateessa ja mun sukat oli märät koko loppupäivän. Olin aika ihastunut katosta roikkuvista valaista ja museon portaikoista, katon ja kaiteiden kuvioinneista puhumattakaan. Victoria and Albert Museumin muovikopiot lukuisista taiteen mestariteoksista sen sijaan nauratti, tai lähinnä idea siitä että ne tulisi kaikki kerätä yksien seinien sisään. Senkin museon ulkomuoto (sisämuoto?) miellytti mua kuitenkin kovin. Vaikkei Eurooppa ole koskaan mun sydäntä valloittanut ja tuskin valloittaakaan, on arkkitehtuuri yksi asia mistä mä tällä mantereella nautin.

Mietin tässä äsken, että oon tänä vuonna tainnut viettää enemmän aikaa London Victorialla odottelemassa busseja ja junia kuin kaupungissa itsessään. Oon käynyt Lontoossa pari kertaa nuorempana mutta tajusin, ettei mulla ole kaupungista juuri mitään mielipidettä, siinä missä kaikki muut tuntuvat sitä joko rakastavan tai vihaavan. Pitää ehkä joku kerta siellä ollessa pysähtyä katsomaan mitä kaikkea sieltä oikeastaan löytyy. Ja nimenomaan löytyy, koska musta tuntuu että olen tähän päivään asti viettänyt kaiken aikani siellä vain nähtävyydeltä toiselle juosten tai joskus nuorempana shoppaillen.

***

Kiitos paljon kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille! Luulin saavani haukut koko maailman puolesta mun Suomi-rakkauden puutteesta, mutta sainkinkuulla tosi monen ihmisen vastaavia tai ihan erilaisia kokemuksia! Mulle myös linkitettiin Taiye Selasin puhe joka oikeastaan kokosi kaikki mun ajatukset vielä paremmin yhteen: How can I come from a nation? How can a human being come from a concept? Puheen voi katsoa tästä jos kiinnostaa!