Goussainville, Ranska

Pariisin pohjoispuoli. 70-luvun alkupuolella siellä oli eräs hyvin geneerinen ranskalainen kylä. Sitten tuli lentokenttä. Sitten tuli lento-onnettomuus. Asukkaat kaikkosivat ja yli 40 vuotta osa Goussainvillen kaupungista on pysynyt hylättynä. Rakennukset lahoavat ja mätänevät hiljalleen. Niiden purkamisen sijaan pystytetään aitoja ja lukitaan menneisyys lukkojen taa. Kirkko on ainoa rakennus, jonka kuntoa ylläpidetään. Menolippu tänne kiitos.

Siellä oli autiota, hiljaista. Ei tavattu tai kohdattu ensimmäiseen puoleen tuntiin ristin sielua. Vaelleltiin pitkin pääkatua, jonka rakennukset näyttivät pysyneen koskemattomina vuosikymmeniä. Siellä oli sortuneita kattoja, muurattuja ovia ja ikkunoita, graffitein koristeltuja seiniä, suuria munalukkoja ja kaltereita. Siellä oli myös pieniä polkuja. Lähes kiinnikasvaneita reittejä puoliksi sortuneiden talojen taakse. Siellä ikkunoita ja ovia ei ollut vaivauduttu muuraamaan umpeen - tai jos olikin, oli joku ne hakannut auki. Tirkisteltiin sisään hylättyihin kylpyhuoneisiin ja punnittiin kattojen kestävyyttä. Löydettiin osittain palanut rakennus, jonka sisälle oli esteetön pääsy. Lattioissa oli niin monta reikää että ylös katsoessaan saattoi nähdä taivaan kolmen kerroksen läpi. Ikkunassa roikkuva takki oli ainoa talossa jäljellä oleva esine. Se ja takka, joka näytti hämmästyttävän hyväkuntoiselta suhteessa siihen ajatukseen, ettei kukaan ollut siihen kymmeniin vuosiin koskenut.

Ensimmäinen puoli kylästä on autio, toisella hylättyjen talojen keskelle on syntynyt asutuksia. Puhtaita seiniä, ehjiä ikkunoita ja rakennusten eteen pysäköityjä autoja. Jostain syystä kunnostettuja taloja on kuitenkin ripoteltu sinne tänne hylättyjen joukkoon  sen sijaan että yksi osa kylästä olisi kunnostettu. Mua karmii ajatella elämää kummitustalojen naapurissa. Siellä ihmiset elää kuitenkin ihan normaalia elämää. Sieltä löytyy uusi leikkipuisto ja kävelymatkan päästä kaikki palvelut. Kylän keskellä kohoava harmaa kirkko on yhä toiminnassa. Mietin kuka siellä oikein kävi sen jälkeen kun kyläläiset kaikkosivat.

Kestää ikuisuus löytää se hylätty kartano, josta kaikki puhuivat. Netistä löydetyt artikkelit, blogit ja ne kaksi hassua ranskalaista poikaa, jotka kuvasivat Goussainvillessä dokumenttia hylätyistä paikoista. Ne kertoivat kiivenneensä kahden aidan yli kartanolle päästäkseen päästäkseen ja näyttivät meille kuvia sen sisältä löytyneistä portaikoista ja seinälle maalatusta Väiskä Vemmelsäärestä. En tiedä mistä ne yhden ylimääräisen aidan repäisivät, mutta kartanon löydyttyä annoin niille rispektiä puolentoista metrin korkeudessa olevan ikkunaluukun läpi kiipeämisestä. Mä en edes yritä. Ulkoapäinkin se kartano näyttää kuitenkin lumoavalta. On vaikea kuvitella olosuhteita, joissa joku jättäisi sellaisen paikan taakseen.

Meidän juna Pariisiin on myöhässä lähes tunnin. Joku on heittäytynyt junan alle ja liikenne on seis. Istutaan kylmässä asemalaiturilla ja vilkuillaan varovaisesti olan yli muutaman penkin päässä hyvin agressiiviseksi kehkeytyvää sanaharkkaa. Parikymppisen tytön ja keski-ikäisen naisen tappelu on edennyt siihen pisteeseen, että tönimiseen on lähtenyt mukaan jo ulkopuolisia. Syyttävien sormien osoittelua, huutoa, väliin tulevia käsipareja. Joka kerta kun tappelun luulee keskeytyneen jompi kumpi osapuolista laukaisee vielä yhden kommentin, joka sytyttää seuraavan kipinän. Ihmiset alkavat lipumaan kauemmas. Kiinassa ihmiset huusi jatkuvasti toisilleen, mutta ymmärsin sanoja sieltä täältä ja tiesin ettei kukaan todellisuudessa kävisi toisen kurkkuun kiinni. Ehkä se johtui niistä betonilähiöistä ja ihmisten kommenteista lähiöiden pahamaineisuudesta, mutta mä melkein odotin jonkun vetävän taskustaan veitsen. Kun äänet vihdoin hiljenevät kysyn hiljaa kaveriltani tiesikö se mistä ne riiteli. Se vastasi niiden tapelleen paikasta asemalaiturin ainoan lämmittimen vieressä.

// I would have never thought abandoned village was something you could find in the suburbs of Paris. There it was however, slowly falling apart ad taken over by nature. Most of the building were far too collapsed to take a closer look but we managed to find our way into few. The mansion on the top of the hill was by far the most fascinating building in town. It was so hard to imagine the circumstances that made people leave behind something so magnificent 40 years ago.