Vuosi kasvissyöjänä

Kun mä palasin vuosi sitten huhtikkuussa kaakkois-Aasiasta lentoyhtiön pyörätuolikuljetuksella puoli jalkaa tunnottomana mun perhe oli huomattavasti enemmän huolestunut siitä seikasta, että mä olin lopettanut lihansyönnin kesken reissun. Mun ruokavalio oli lapsesta saakka koostunut ruokaympyrästä, jossa proteiini valloitti vähintään puoli lautasta. Vähintään puolet, koska ainoat kasvikset joista pidin rajoittuivat kurkkuun, tomaattiin, perunaan ja raakoihin porkkanoihin. Vaikka kasvissyönti oli eettisten syiden takia pyörinyt mielessä jo vuosia niin vielä Kiinaan muuttaessanikin ajatus pelkkiä kasviksia sisältävistä aterioista oli utopistinen. Kiinassa mun hostperheiden ruokailutottumukset johtivat siihen, että toisinaan ateriat perustuivat pelkille kasviksille, mutta vapaa-aikana pidin vakaasti huolen siitä, että suuhuni päätyi jotain eläinperäistä.

Miten mä sitten päädyin kasvissyöjäksi? Heräsinkö mä vain eräänä aamuna uuteen elämään vai oliko päätöksen takana vuosien harkinta? Sanoisin että vähän molempia.

Vuosi sitten mä seisoin erään vietnamilaisen hostellin keittiössä. Hostellin tapana oli järjestää vieraille illallisia pientä maksua vastaan ja jokainen saattoi osallistua ruoanlaittoon ja oppia samalla laittamaan vietnamilaista ruokaa. Sen päivän menuussa koreili kevätkääryleitä ja auttavista käsistä ei ollut pulaa. Ruoanlaiton alkaessa pöydän päässä seisova poika kysyi onko tarjolla kasvisvaihtoehtoa. Jostain syystä mulla on aina ollut pakkomielteenä tietää miksi ihmiset on päättäneet lopettaa lihansyönnin ja päädyin jälleen esittämään pojalle saman kysymyksen. Odotin jotain geneeristä vastausta, sitä ettei tyyppi pitänyt lihasta, ettei hän pystyisi itse tappamaan eläintä tai saarnausta eläinten kärsimyksestä. Näiden sijaan poika totesi lyhyen mietinnän jälkeen, että se tykkäsi ajatella, ettei mikään maailmassa ollut kuollut sen takia. Että se ei kokenut että sillä oli oikeus anastaa jonkuntoisen elämä. Mä en tiedä mikä niissä lauseissa kosketti mua niin paljon, mutta ne jäivät elämään mun sisälle. 

Ne lauseet pyörivät mun mielessä viikon päivät. Mä jatkoin lihansyöntiä, mutta katselin mun burgerin välissä olevaa pihviä ja curryssa lilluvia kananpalasia vähän eri näkökulmasta. Siinä mun lautasella näkötti yhtäkkiä jotain kuollutta, jotain jonka kuolemasta mä olin vastuussa. Havaintonahan tuo ei ollut kummoinen - varsin looginen oikeastaan. Henkisellä tasolla pyöriteltiin kuitenkin vähän syvällisempiä kysymyksiä: Miksi mä tapoin? Miksi mä koin että mulla on oikeus tappaa? Ja ennenkaikkea, jos mä en edes ollut se henkilö joka oli fyysisesti vastuussa jonkun kuolemasta, miten mä oikeutin sen että joku oli tapettu mua varten? Mä mietin sen mun ruoassa olevan eläimen arvoa. Tajusin ettei sillä ollut sitä. En mä ollut koskaan miettinyt sen suurempia tarinoita mun lautasen täytteeksi päätyvälle sisällölle ja vaikka olin aina syönyt lihaa, kalaa tai kanaa olin aina syönyt niitä kaupan paketeista löytyviä fileitä. En eläimiä vaan fileitä, suikaleita ja pihvejä. Sitä on tavallaan helpompi sulkea silmänsä siltä mitä itse asiassa tekee, mun ne eläimet lojuvat siellä muovikääreissä tunnistamattomissa muodoissa. On helpompi syödä niitä suikaleita kuin jonkun lihaksia. Nämä ajatukset pyörivät mun päässä viikon verran. Sinä yönä kun hyppäsin Cambodian bussiin päätin että tähän se loppuu. Ei enää ikinä.

Kasvissyönnin aloittaminen oli hassua. Helppoa siinä mielessä, että söin ulkona joka päivä eikä mun tarvinnut murehtia siitä mitä kokkaisin - enhän mä olisi edes osannut kokata mitään lihatonta. Vaikeaa siinä mielessä, että mä en oikeastaan tiennyt kasvissyönnistä juuri mitään - paitsi sen että tofu on pahaa - enkä ollut koskaan syönyt ns. vapaaehtoisesti pelkistä kasviksista koostuvia ruoka-annoksia. Mä en edelleenkään ollut mikään kasvisten suurin fani. Mä rakastin lihan makua ja muistin ihan selvästi miltä savustettu lohi tai naudanlihapihvi maistuivat. Mun lihannälkä oli kuitenkin tasapainossa lihansyöntiin kohdistuvien epäkohtien kanssa eikä mulla koskaan tullut vastaan tilannetta, että olisin kokenut jonkun lihakimpaleen olevan mun eettisiä arvoja tärkeämpiä. Aluksi en tiennyt mitä söisin. Kaakkois-Aasiassa kasvissyöjän vaihtoehdot on odotusten vastaisesti aika rajalliset, mutta pikkuhiljaa tottui paistetujen nuudelien, riisin ja kasvisten erilaisiin komboihin ja oppi iloitsemaan kun menuussa oli joskus silloin tällöin currya tai nuudelikeittoa.

Mä söin lähes koko ensimmäinen vuoden pelkästään kasviksia lisukkeiden kanssa. Mulla ei ollut sen suurempaa tietämystä kasvissyönnistä saati sitten lihankorvikkeista ja niiden valmistuksesta, joten tofu, quorn, seitan sun muut ihmetykset pysyivät kaupan hyllyillä. Quorn on totta puhuen ainoa edellämainituista tuotteista joita tänäpäivänäkään käytän. Quorn-kana aiheuttaa mulle yhä ihmetystä: se näyttää, maistuu ja haisee ihan kanalta, mutta ei ole lihaa nähnytkään. Toisaalta, mun makuaisti on muuttunut aika lailla niistä päivistä kun mä söin lihaa. On ihan totta että kun lihan jättää pois ruokavaliosta ja lautasta dominoimasta kasvisten maku tulee ihan erilailla esiin. Mä en koskaan nuorempana voinut sitää kukka- tai parsakaalia, saati sitten munakoisoa tai paprikaa. Ne maistuivat kaikki ihan yhtä hirveällä, mikä toisaalta tuntuu ihan hullulta ajatukselta nyt, koska eihän niillä ole mitään yhteistä. Kaikki löytyvät tänäpäivänä mun viikoittaisesta kauppakassista.

Tuntuuko olo kevyeemmältä ja elämä terveellisemmältä? Lihansyönti siinä määrin missä mä olen sitä harrastanut suurimman osan elämästäni ei ole ollut terveellistä missään määrin, mutta vaikka liha on jäänyt pois ruokavaliosta ei se ole terveellisemmäksi muuttunut. Burgereita ja pitsaa tulee vedettyä ihan samoissa määrin kuin aina ennenkin ja kauppakassista löytyy yhä donitseja ja sipsejä. Oon huomannut myös että oon korvannut lihan osittain juustolla ja sitä tulee vedettyä suuremmissa määrin kuin ennen. Ei kovin terveellistä siis sekään. Olo tuntuu kevyemmältä, mutta ei siksi että suonissa virtaisi vähemmän rasvaa tai sokeria. Olo tuntuu kevyemmältä koska mun ei enää tarvitse kantaa syyllisyyttä siitä että jossain parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevalla karjatilala leikataan kurkkuja auki mun mielihalujeni takia. Sitä se lihansyönti nimittäin loppuenlopuksi on: omien mielihalujen tyydyttämistä toisten elämän kustannuksella.

Mä en oikein tiedä mitä mä halusin sanoa. Ehkä sen että mun on nykyään helpompi elää itseni kanssa. Oon enemmän sinut omien ajatusteni ja arvojeni kanssa, koska noudatan niitä mun jokapäiväisessä elämässä. Musta ei toivottavasti koskaan tule muiden valintoja kritisoivaa olentoa, enkä mä toivottavasti koskaan tule luokittelemaan ihmisiä sen perusteella mitä heidän lautasiltaan löytyy. Musta on kuitenkin okei aina välillä muistuttaa että sieltä lautaselta löytyy jonkun elämä. Oli se elämä sitten porsaan, kanan tai kalan - ja ehkä vielä erityisesti kalan, koska moni tuntuu tekevän eettisen valinnan lopettamalla nelijalkaisten syönnin ja pitää silti merenelävät lautasellaan. Siitä voitaisiin hyvin lähteä kiistelemään olenko mä tehnyt tarpeeksi. Onko se riittävää että vaikka mun lautselta ei enää löydy lihanpalasia, mä tuen silti toisiin olentoihin kohdistuvaa ääretöntä julmuutta ostamalla munia ja maitoa sisältäviä tuotteita? Ehkä ei. Mutta mä tykkään ajatella että teko, pienempikin, on jo askel oikeaan suuntaan. Minkäänlainen muutos ei tapahdu päivässä. Tai ehkä tapahtuu, mutta sen taustalla on usein oma tarinansa. Ehkä mä herään jonakin aamuna päätökseen luopua kaikista eläinkunnan tuotteista. Mä toivon että herään. Mutta siihen asti mä haluan ajatella, että oon tehnyt maailmasta edes vähän mukavamman paikan erilaislle olennoille.

Mä tiedän että suurin osa mun lukijoista on varsin perillä eläinten oikeuksista sun muista, mutta niille jotka eivät ole mä heitän vielä pari faktaa tähän loppuun. Ihminen ei tarvitse mitään ainoastaan lihasta saatavia ravintoaineita eikä kasvissyöjän tarvitse popsia mitään pillereitä pitääkseni itsensä hengissä. Kasvisruokavalio on sekaruokavaliota ympäristöystävällisempää ja (ainakin Skotlannissa) huomattavasti lihansyöntiä edullisempaa. Hyviä dokumentteja aiheesta ovat kuulema Cowspiracy ja Food Inc - joita en itse tosin ole nähnyt.

Kuvat on Shanghain ajoilta paikallisilta markkinoilta. Kaikki kuvien olennot on elossa tai kuolleet häkkeihinsä.

// Been veggie for a year! Got sick of causing torture and death for other beings and I'm feeling so much better now. Pics from a local market in Shanghai 2013.