Latinalainen Amerikka vei sydämeni

Lensin eilen Suomeen. Olin unohtanut että täällä mua odottaa syksy ja hytisin kylmästä kävellessäni pitkin kaupungin katuja mekko päällä. Puhuin suomea mun brittiläiselle kaverille ja englantia suomalaisille. Kaikki oli hetken sekavaa. Tänään sängystä ylös noustessa kaikki tuntui kuitenkin erilaiselta. Tutulta. Kulunut kesä tuntuu olevan kymmenen tuhannen kilometrin päässä, henkisesti ja fyysisesti. Silti se tulee jatkuvasti mieleen kuvina, hetkinä ja tuoksuina. Palaan tunnista toiseen elämäni parhaimpaan kesään.

Oon kavunnut niin monille tulivuorille että pelkkä ajatus hengästyttää. Oon uinut vesiputouksissa, luolissa, Tyynenmeren valtavissa aalloissa, kirkasvetisissä lähteissä ja kilpikonnien kansoittamissa vesistöissä. Oon nähnyt maan alta pulppuavaa kiehuvaa mutaa, tulivuoren purkauksia ja uskonnollisia seremonioita pyhillä vuorilla. Oon seurannut tapiirien ja laiskiaisen liikkeitä sademetsissä ja paijaillut vauvapossuja hostellien takapihoilla. Oon surffannut, seikkaillut kanjoneissa, melonut vuorien ympäröimissä järvissä ja eksynyt luolastoon. Mayojen rikas kulttuuriperinne ja latinalaisen Amerikan rytmit on vallanneet mun sydämen ja vakuuttaneet siitä, ettei mistään löydy yhtä ystävällisiä ja sydämellisiä ihmisiä kuin eteläisestä Meksikosta ja Guatemalasta.

Kaikki neljä maata olivat tosi erilaisia. Nicaragua oli kuumaakin kuumempi. Se oli tulivuoria ja kauniita kolonialismin aikana rakennettuja kaupunkeja täynnä. Rakastuin kanabusseihin ja elämän kaoottisuuteen, joka pieksi mennessään kaikki vierailemani Aasian maat. Meksiko lumosi puolestaan mut sydämellisillä ihmisillään, maya-raunioillaan ja uskomattomalla luonnolla, jonka kauneutta edes Yucatanin turistirysät eivät onnistuneet kadottamaan. Olisin valmis koska tahansa lähtemään takaisin tutkimaan maan pohjoisempia osia. Guatemala oli sielunmaisemani. Perinteisiin vaatteisiin pukeutuneet paikalliset valtasivat kaikkien kulkemieni kaupunkien kadut. Tulivuoret höyrysivät ja purkautuivat. Uin vesiputouksissa ja rannoilla joiden hiekka oli mustaa. Tuntui hyvältä vain istua bussissa paikallisten mummojen väliin litistytyneenä ja katsella vihreitä vuoria ja kukkuloita tunnista toiseen. En ole koskaan käynyt yhtä kauniissa paikassa eikä mikään maa ole koskaan Kiinaa lukuun ottamatta koskettanut mua samalla tavalla. Costa Rica oli pettymys ja Los Angelesia vihasin, mutta onneksi molemmat sattuivat reissun alkuun ja sen jälkeen pystyi vain nauttia elämästä.

Latinalainen Amerikka vei mun sydämen tavalla, jota en uskonut mahdolliseksi. En tiennyt väli-Amerikasta käytännössä mitään eikä mulla ei ollut reissulle suuren suuria odotuksia. Yllätyin joka viikko siitä miten paljon uutta kohtasin. Kaikki tuntui uudelta. Ja mun silmissä tietyllä tapaa koskemattomalta. Vaikka backpacker-kulttuuri kukoisti, oli ihmisvirtoja silti mahdollista paeta. Koko maanosa on täynnä autioita vesiputouksia, tulivuoria joille kukaan ei kiipeä, loistavia vaellusreittejä joita kukaan ei valloita sekä kaupunkeja ja kyliä joissa ei törmää yhteenkään toiseen turistiin. Nicaraguaa ja Guatemalaa ei Costa Rican tavoin ole rakennettu turismille vaan se on syntynyt sinne omin ehdoin. Ihmiset lähtevät Nicaraguaan kokemaan miltä tuntuu ajaa kanabussissa ja Guatemalaan seuraamaan kansallispukuihin pukeutuneita, pään päällään kantamuksiaan kannattelevia naisia, jotka eivät ole osa turistiteatteria vaan paikallisia arkipäivän askareissaan. Siellä on vielä jäljellä sellaista kauneutta, joka monessa kaakkois-Aasian maassa on pyyhkiytynyt pois turistivirtojen ja kaiken kaupallistumisen seurauksena. Unelmoin jo kovasti paluusta tähän ihmeelliseen maailmankolkkaan.

Mulla on väli-Amerikasta yli 3000 kuvaa ja tuntien verran videomateriaalia. Mulla on yli viisikymmentä tarinaa jotka haluaisin teidän kanssanne jakaa enkä edes tiedä mistä aloittaa. Kronologisessa järjestyksessä reissun heikoimmasta lenkistä Costa Ricasta vai Meksikosta ja Guatemalasta joihin molempiin palavasti rakastuin? Toivottavasti teitä kiinnostaa latinalaisen Amerikan meiningit, koska näitä tarinoita kerrotaan Skotlannin kuulumisten ohella koko talvi. Skotlantiin liittyen mainittakoot, että mulla on vihdoin kämppä ja takaisin lennän viikon päästä.

Jos teillä on jotain erityisiä postaus-toiveita väli-Amerikkaan liittyen niin kertokaa ihmeessä! Mua mietityttivät ennen reissua kovasti mm. turvallisuus-, budjetti- ja pakkaus-asiat (ilmaston takia), mutta voi olla että mä vaan mietin asioita liikaa!