Olen addiktoitunut Oreoihin ja syön niitä paketillisen päivässä.
Mun aamupala koostuu nykyään metroasemalta napatusta lettunyytistä, jonka sisällä on maustettua sipulia. Siitä tuli vakio sen jälkeen kun nappasin matkaani letun, jonka sisältä löytyi kiinalainen makkara merilevällä höystettynä.
Kukkakaali on nykyään yksi mun lempivihanneksista. Kuka olisi uskonut?
Vielä uskomattomampi juttu on se, että Shanghaissa on puisto joka toimii deittisivustojen irl-versiona. Ihmiset tulostavat suuren kuvan itsestään, kirjoittavat siihen ammattinsa, tulonsa, elämäntilanteensa ja kumppaninsa vaatimukset. Sitten he menevät puistoon kyltti kädessä, seisomaan ja odottamaan kiinnostuneita ohikulkijoita. Eikä kyseessä tosiaan ole yhden tai kahden ihmisen satunnainen harrastus. Olen sitä mieltä että tää on vähän liian kuningas juttu olla kokeilematta.
Taisin joskus nähdä jonkun dokumentin Shanghaista (en oo kyllä varma oliko Shanghai, mutta ainakin jossain päin Kiinaa se oli) ja siinä mainittiin tuollaisesta puistosta ja haastateltiin parin nuoren aikuisten vanhempia, jotka halusivat naimattomien lastensa laittavan itsestään tuollaiset ilmoitukset sinne puistoon. Oli aika mielenkiintoista, niin kun muutenkin nuo jutut Kiinasta aina. :D
VastaaPoistaKatsoin muuten eilen yhden dokumentin Kiinasta (taas :D) ja näistä nettisensuureita siellä, oli muuten aika hurjan kuuloista juttua, niin siinä sanottiin, että siellä ei pääse facebookiin. Olen kyllä tiennyt etteivät kiinalaiset käytä facebookia, mutten ole tiennyt että sivustolle ei Kiinassa yksinkertaisesti pääse. Ilmeisesti sinäkään et siis facebookiin siellä pääse vai minkälaiset ne rajoitukset on? Itse olen muutaman kerran käynyt Kiinassa, pari kertaa Pekingissä ja Hong Kongissa, mutta olen ilmeisesti kaikilla kerroilla ollut niin uppoontunut matkaan ja Kiinan ihmeisiin, etten ole osannut kaivata facebookia, joten en ole tajunnut ettei koko sivustoa voi siellä ilmeisesti käyttää. :D
Kiina osaa kyllä aina yllättää :D Kaikki maailman pimeimmät jutut tuntuu tulevan täältä.
PoistaKiinassa on siis tosiaan nettisensuuri, joka on niin mittava että täällä ei puhuta edes internetistä vaan chinanetistä. Kaikki sosiaalinen on pannassa aina Facebookista Googleen, eli jossei sulla ole kiertoehjelmaa koneella ei tarvitse Twotteriä kokeilla. Banneja on siis mahdollista kiertää ja myönnän sitä itsekin harrastavani, ihan puhtaasti siitä syystä että mun yhteydenpito ulkomaailmaan rajoittuisi pelkkään sähköpostiin ilman VPN:ää. Kun siis sanon että some on pannassa tarkoitan ihan mittavaa rajausta sallittujen ja sallimattomien sivujen välillä. En pystyisi esim. bloggaamaan, käyttämään googlea enkä lukemaan useita uutisssivustoja jos mulla ei olisi kiertoohjelmaa koneella.
Ulkomaalaisten netinkäyttöön ei suhtauduta kovin vakavasti ja on ihan julkisessa tiedossa että ulkkarit somen rajoituksia kiertävät. Mitä olen joidenkin kiinalaisten kanssa asiasta puhunut niin rajoitukset perustuvat lähinnä siihen, että niillä yritetään estää poliittisen vastarinnan verkostoituminen. Mitä kiinalaiset tästä ajattelevat? No ei ne nyt varsinaisesti juhli sitä, ettei ne pysty olemaan yhteydessä ulkomaailmaan, mutta toisaalta ne on myös sitä mieltä että kiellot on jossain määrin tarpeellisia, että maa pysyy vakaana. 1,3 miljardi ihmisen johatminen ei ole helppo juttu näin erästä tuttua lainatakseni.
Apua haluun tonne puistoon! :D
VastaaPoistaSiitä vaan kynä käteen ja kattomaan! :D Aion kyllä ehdottomasti käydä joku ilta kyyläämässä miltä se touhu tuolla näyttää!
PoistaOhhoh, mikä puisto!
VastaaPoistaOnly in China :D
PoistaOnneksi ei tarvitse enää puistossa puolisoa etsiä, mutta lettunyytit kuulostaa hyvälle:).
VastaaPoistaHahhah, mun on kyllä ihan pakko käydä katsomassa miten toi homma toimii!
PoistaNe kuulostaa hyvältä, mutta usko pois mun vaatimukset ruoan suhteen on nykyään hyvin alhaiset :D Lähinnä mennään sillä mikä kuulostaa syötävältä.
Hihi. Miä kuulin, et siä oot oppinu juomaan vettä! :')Ja way cool, deittailupuistosta haluan kuulla lisää. Hassuja juttuja siellä. :D
VastaaPoistaNäin on päässyt tapahtumaan. Aika traagista.
PoistaDeittailupuistosta pääset kuulemaan lisää kun pääsen tulostamaan oman kylttini hehee :D Eikun ihan oikeasti, yritän tutstua asiaan tarkemmin!
Jee! Miä odotan innolla. :D
PoistaTeeppäs haaste kunhan ehdit :)
VastaaPoistahttp://vuositintinmaassa.blogspot.be/2013/09/haaste.html
Danke schön! Mull on näitä yksi jo varastossa eli pitääpä joku päivä tarttua toimeen hehs :D
PoistaHei, aivan mielettömän kiinnostava blogi! :-)
VastaaPoistaIhana tapa kertoa asioita sulla, jää hauskan ja jotenkin koukuttavan etäiseksi kaikki. Plus toi Shanghai vaikuttaa tosi upeelta. Se on joku sellanen paikka, jonne ei ihan jokainen lähe. Respect!!
Kiitos paljon :D
PoistaTää tuntuu jotenkin paljon luonnollisemmalta tavalta kirjoittaa kun sellanen jatkuva päivien ylös rustaaminen ja lounaiden kuvailu. Kyllähän sitä joskus tulee syvemminkin joihinkin asiohin perehdyttyä mutta tästä tyylistä tykkään ja tämmöstä itsekin mieluiten lueskelen.