Manchester

Manchester on tylsä. Siellä ei ole mitään. Näin on mulle väitetty, mutta päätän lähteä ottamaan asiasta selvää. Oon ajanut kaupungin ohi tuhansia kertoja bussilla, mutta mielikuvat on hatarat ja rajoittuu muutamaan vanhaan kirkkoon ja punaiseen tiileen. Ei mun sinne alunperin pitänyt lähteä, mutta bussiliput maksoi vain muutaman punnan, lomaa oli jäljellä viikkotolkulla eikä alunperin suunnitelmissa olleista Oxfordista ja Cambridgesta löytynyt ensimmäistäkään couchsurfing hostia tähän vuodenaikaan. Manchesterista sohva löytyi tunnissa.

Manchesterissa paistaa aurinko. Koko kaupunki on tuntunut kerääntyvän Exchange Squarelle nauttimaan lämmöstä ja auringonpaisteesta. Aukiota reunustavat ravintolat ja baarit ovat täynnä ja puheensorina kaikuu joka suunnasta. Sinne mäkin lasken rinkkani ja kaivan voileivät laukusta. Englannissa ei paista joka päivä aurinko, mutta silloin kun paistaa kaikki ottavat siitä ilon irti. Jostain kaukaa kantautuu katusoittajien musiikkia. Nousen penkin virkaa toimittavalta kymmeniä metrejä pitkältä betonimöhkäleeltä, jotta lapset mahtuisivat juoksemaan ohitseni sitä pitkin. Kesä. Ainakin yhden päivän verran.

Mun couchsurfing host tietää kaiken Manchesterista. Se ei ole asunut siellä kuin muutaman vuoden, mutta se kirjaa mulle listan vierailun arvoisista paikoista ja suosittelee mulle museoita mun mielenkiinnon kohteiden perusteella. Päädyn katselemaan valokuvia menneisyydestä, vierailemaan ikivanhoissa kirjastoissa ja näkemään yliopiston museon etnografisen näyttelyn. Eräänä iltana me syödään masut täyteen thaimaalaista ja lähdetään iltakävelylle pimeään kaupunkiin. Ne kaupunginosat joiden ohi olin aiemmin kävellyt ja joista olin räpsäissyt muutaman kuvan saavat yhtäkkiä sielun. Kuulen kaupungin historiasta ja keskitän katseeni pieniin yksityiskohtiin, jotka vielä muutama tunti sitten olivat lipuneet ohi silmieni. Se että Manchester on maailman ensimmäinen teollisuuskaupunki lienee jollekin itsestäänselvyys, mutta kukapa olisi tiennyt, että myös Applen omenan ajatuksen takana on eräs tähän kaupunkiin liittyvä tarina.

Manchester on punaisia tiilitaloja ja vahvoja aksentteja. Se on sekamelska modernia ja ikivanhaa englantia, maan vanhimpia kirjastoja ja huippumoderneja kerrostaloja. Sieltä löytyy rikkautta ja köyhyyttä, joskin jälkimmäinen on katukuvassa hieman enemmän esillä. Manchester on livemusiikkia ja huumeita. Se on elävä ja muuttuva kaupunki ja sieltä löytyy kaikki gay villagesta second handia ja käsityöitä myyvään, katutaidetta pursuavaan hipsteri-kaupunginosaan. Manchester on englantilaisin koskaan vierailemani kaupunki. Siellä tuntuvat kohtaavan kaikki mun englantilaisuuteen ja tähän maahan liittämäni asiat niin hyvässä kuin pahassakin. Manchesterin onneksi mä rakastan Englantia - hyvässä ja pahassa.

Mä ihastun siihen rujoon, pahamaineisena pidettyyn kaupunkiin. Ymmärrän täysin mitä joku tarkoittaa sanoessaan ettei siellä ole mitään tekemistä - ainakaan turistin näkökulmasta - mutta on se vain hurmaava. Sillä on luonnetta. Särmää. Se näyttää ja kuulostaa ronskilta, mutta on loppuen lopuksi aika pehmoinen. Ja omalla tavallaan aika kaunis. Heippa Manchester, toivottavasti me nähdään vielä! Ja toivottavasti ensi kerralla aurinko paistaa useampana kuin yhtenä päivänä!