Ihmisten pelko (+ Northern Manchester)

Istun bussiaseman aulassa ja vilkuilen kelloa. Mun couchsurfing host on myöhässä. Kello on muutamaa minuuttia yli kymmenen illalla ja stressitaso alkaa nousta. Se sanoi saapuvansa kymmenen aikoihin palattuaan kaverinsa järjestämältä illalliselta. Mitä jos se ei haekaan mua? Mitä jos se saapuu paikalle humalassa ja alkaa lääppiä sen kämpällä? Väki asemalla vähenee ja mun mielikuvitus käy läpi kaikki kauhuskenaariot mitä tuntemattoman ihmisen luona yöpymisestä voi seurata. Heti perään alan panikoida bussiasemalla norkoilevasta porukasta. Vilkuileeko ne mua? Valmistautuuko ne käymään mun kimppuun heti kun laiturilla odottava ihmisjoukko on hypännyt bussinsa kyytiin? Googletan läpi kaupungin hostellit ja merkkaan muutaman niistä karttaan. Ihan vain varmuuden vuoksi siis. Jos se ei kohta ilmesty mä lähden kyllä menemään! Vai lähdenkö? Voiko tässä kaupungissa edes liikkua yksin yöaikaan tulematta ryöstetyksi tai raiskatuksi? Mun host saapuu ja se on just niin ihana ja mukava kuin ne kaikki lukuisat arvostelut couchsurfingissa lupasivat. Seuraavana iltana kävellään koko kaupungin halki eikä mulle tule mieleenkään että siellä voisi tapahtua jotain pahaa.

Istun junassa. Mun vastapäätä istuva tuntematon mies liikehtii levottomasti. Se vilkuilee jatkuvasti ympärilleen hermostuneen näköisenä. Se saa mut tuntemaan oloni epämukavaksi. Se siirtelee laukkuaan jatkuvasti paikasta toiseen ja on tavattoman suojeleva sitä kohtaan. Mun mielikuvitus saa jälleen siivet. Mita jos silla on laukussa ase? Tai pommi? Ei mahdoton ajatus ottaen huomioon että ollaan matkalla London Victorialle, joka kuhisee ihmisiä tähän aikaan vuorokaudesta. Suuri juna-asema Lontoossa lienee varsin otollinen iskukohde. En voi lakata vilkuilemasta tyyppiä. Pitäisikö mun tehdä tai sanoa jotain? Tehdä joku ilmoitus? Siis siksi että mun edessäni istuvalla puku päällä olevalla miehellä näyttää olevan epämukavat oltavat. Juna saapuu asemalle, se tyhjenee eika kukaan ammu - räjähdyksistä nyt puhumattakaan. Tuntia myöhemmin koko tilanteen absurdius naurattaa.

On helppoa olla pessimistinen ja varautua aina pahimpaan. On helppoa epäilla toisten ihmisten motiiveja. On niin kovin helppoa pelätä. On paljon helpompaa pelätä kuin uskaltaa luottaa toiseen ihmiseen, varsinkin tuntemattomaan. Uutisia lukiessaan ja maailmanmenoa ihmetellessään sitä helposti unohtaa että suuri osa ihmisistä ei halua toisille pahaa sen enempää kuin minä itsekään. Aika harva itseasiassa haluaa. Toisinaan pelko tuntuu vain luonnolliselta reaktiolta tuntemattomaan. On helppo antautua mielikuvituksen vietäväksi, antaa itsesuojeluvaistolleen vallan ja perääntyä. Silloinkin kun järki sanoo että pelätä ei tarvitse.

Se nelikymppinen mua kahta kertaa suurempi mies, joka toimi mun couchsurfing hostina ja jota bussiasemalla ennen meidän kohtaamista panikoin, totesi erään keskustelun lomassa hostaavansa vain naisia. Call me a chicken if you want. Se totesi rehellisesti ettei tiennyt monenko vyön karatemestari mä saattaisin olla ja montako sekunttia multa kuluisi iskea siltä taju kankaalle, mutta se tuntee olonsa turvallisemmaksi naisia majoittaessaan. Ymmärsin. Kovin monelle tuntuu nimittäin olevan ylitsepääsematöntä pelkästään se, että mä majoitun reissuillani tuntemattomien ihmisten luona.

Keskustelu ajautuu siihen miten helppoa mun on naisena löytää yöpaikka. Mulle tipahti Manchesterista päivän aikana parikymmentä tarjousta majapaikasta. 90% tarjouksista tuli vähemmän yllättäen miehiltä ja 70% miehiltä joilla ei ole yhtäkään suositusta couchsurfingissa. Moni viesti alkoi sanoilla hi baby, monesti pahoiteltiin sitä että patjaa ei löydy mutta viereen pääsisi nukkumaan ja toisinaan tyhjästä kuvattomasta profiilista mulle lähetetään vain puhelinnumero. Ei liene ihmekään että montaa ihmetyttää ja pelottaa mun puolesta - siitäkin huolimatta että mä olen äärimmäisen tarkka kenen luona vietän yöni. En mä pidä itseäni sen tyhmempänä tai hullumpana kuin ketään muutakaan. Varovainen saa olla, pelätakin voi, mutta elamäänsä ja vapauttaan ei pelolle voi antaa. Mä olen vain päättänyt luottaa ihmisiin. Oon päätänyt luottaa muiden ihmisten arvostelukykyyn ja niiden ihmisten motiiveihin, jotka mulle yöpaikkaa tarjoaa. Tähän mennessä kokemukset on olleet vain hyviä.

Mä oon tehnyt päätöksen luottaa ihmisiin. Oon hyvin vainoharhainen ihminen ja ihan liian useissa tilanteissa mun mielikuvitus ottaa vallan. Oon kuitenkin päättänyt olla pelkäämättä. Oon päättänyt uskoa ihmisiin ja niiden hyvyyteen ja olla antamatta pelolle liikaa valtaa. Oon kevään aikana käynyt Pariisissa ja Lontoossa useampaan otteeseen. Molemmat kaupungit ovat todennäköisiä pommi-iskujen kohteita Euroopassa. Suuntaan kesäksi väli-Amerikkaan, jossa jengisodat pauhaavat ja josta löytyvät maailman vaarallisimmat kaupungit. Lähdin ja lähden silti. Terrorismia enemmän mä nimittäin pelkään sitä vihaa ja pelkoa, jota se ihmisissä lietsoo. Mä en halua enää koskaan istua junassa tuomitsemassa ihmisiä oman vainoharhaisuuteni takia. Mä en halua lukea uutisista sitä miten valtioiden rajoja suljetaan terrorismin pelossa. Mä en halua lähteä reissuun peläten kaikkia vastaantulevia ihmisiä, koska ne ihmiset on usein kaikista kaunein asia mitä mä matkoillani koen. Mä en halua elää maailmassa jossa ihmiset tuomitaan niiden kulttuurin perusteella. Pelko muuttuu vihaksi ja viha väkivallaksi. Ihmisiä on sorrettu tässä maailmassa ihan tarpeeksi ihonvärin, kulttuurin ja muiden täysin merkityksettömien seikkojen perusteella, mutta moni tuntuu tämän unohtavan. Mä en halua pelätä ja siksi mun on luotettava.

Klikkaan itseni couchsurfing-sivustolla ja alan etsimään majapaikkaa seuraavalle reissulle. Siellä jossain mua osottaa liuta tuntemattomia ihmisiä, joiden kohtaaminen jännittää, mutta hyvalla tavalla. Ne ei ole ihmisiä joita mun tarvitsee pelätä. Tsekkaan sähköpostista bussi- ja lentovaraukset. Mä lähden taas parin viikon päästä Lontoon pöhinöihin ja reilua viikkoa myöhemmin lennän väli-Amerikkaan. Molempiin lähden yhtä avoimin mielin kuin lähtisin minne tahansa maailmassa. Mä tiedän että mun mielikuvitus tulee ottamaan jollain heikolla hetkellä vallan ja se on ihan okei - niin kauan kun mä tiedostan kuinka pöhköjä mun pelot on ja että todellisuudessa mulla ei ole mitään syytä pelätä.

Ps. Kuvat on pohjois-Manchesterista. Se oli mun lempipaikka koko kaupungissa kaikkine second hand ja vintage kauppoineen, käsityöliikkeineen ja hipster-viboineen. Sieltä löytyi sarjakuvakauppoja ja LP-liikkeitä ja niin luvattoman paljon katutaidetta etät mä olin poksahtaa jo koko ajatuksesta. Jos asuisin Manchesterissa viettäisin tuolla viikonloppuni päämäättömästi haahuillen.