Välitilassa

Oon viettänyt Kiinassa nyt reilun viikon. Suomi tuntuu pelkältä unelta, joltain mikä tapahtui jossain kaukana kauan sitten. Jotain mihin ei osaisi enää palata. Musta ei kuitenkaan tunnu myöskään siltä, että olisin saavuttanut Kiinan. Syön riisiä kahdesti päivässä, hengitän suurkaupungin saasteita ja kävelen samoilla kaduilla tuhansien ja taas tuhansien ihmisten kanssa. Oon lakannut miettimästä ja kiinnittämästä huomiota niihin pienimpiin erikoisuuksiin, alkanut nähdä kokonaisuuksia. Alkanut ymmärtää miten maailma täällä toimii - tai ainakin tietämään, sillä ymmärrykseen on matka vielä pitkä. Silti en vaan tavallaan sisäistä mun olemassaoloa. Ihan kuin leijuisin korkeksissa ja katselisin elämääni toisen silmin.

Shanghai tuntuu luonnolliselta. Sellaiselta paikalta jossa mun kuuluu nyt olla. Tuntuu niin vapauttaalta että se Suomessa vuosikausia vaivannut polte on nyt siirtynyt taka-alalle. Ettei enää tarvitse päästä pois. Että on hyvä olla juuri tässä ja nyt.

Kuvat on otettu matkalla metrolta kotiin.