tiistai 27. elokuuta 2013

Shanghain valot

Olen matkustanut kotiin yötaksilla tietämättä osoitettani ja osaamatta kertoa sanallakaan mihin olen matkalla. Olen syönyt kananjalkoja luineen ja rustoineen, koska kukaan ei muistanut kertoa että ne kuuluu sylkäistä pois. Olen juossut pitkin öisiä Shanghain katuja ja nukkunut aamukuuden metrossa matkalla kotiin. Olen matkustanut lautalla Huangpi-joen yli ja maksanut siitä kolmekymmentä senttiä.

Olen elänyt täysillä. Hetkessä. Viime viikko oli kiistatta yksi elämäni parhaista. Olen tehnyt ja kokenut asioita, jotka tulen muistamaan vielä vuosikymmenten kuluttua. Asioita, joita kertaan mielessäni vielä kuolinvuoteellani. Suurinta osaa en pysty vielä kertomaan, en ilman kuvia, mutta jostain voi aina aloittaa.







Koin yhden elämäni vaikuttavimmista hetkistä kun astuin reilu viikko sitten metrotunnelista ja kohtasin People's Squaren valot ensimmäistä kertaa. Breathtaking. Ei maailmassa ole sanoja, joilla sitä voisi paremmin kuvailla. Kävelin ympäriinsä suu auki ja katse taivaissa, täysin haltioituneena maailmasta jota en koskaan uskonut kokevani omakseni. Se oli niin epätodellisen todellista, että kävin viime viikolla katsomassa valoja neljästi. Nyt ne kuuluvat sinne, nyt tiedän mitä osata odottaa. Silti ne ovat aina yhtä uskomattoman upeat.

Anteeksi etten osaa ikuistaa valoja kameralla niin, että tekin näkisitte niiden loiston.



Onneksi on olemassa Nanjing Lu. Sitä katua pitkin olen juossut koko loppuelämäni edestä. Siellä edes minä en voi epäonnistua valojen ikuistamisessa.

10 kommenttia:

  1. Oi että nää siun kuvat on aina vaan niin upeita! Ja kirjotat tosi mukaansatempaavasti. Tykkään! :) ainut miinus vaan se, että postauksia tulee ihan liian harvoin :( mie haluun päässä ihastelemaa näit siu hienoja kuvia ja mahtavaa tekstiä useemminki!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Danke schön! Hyvin menee jos ainoa miinus on postaustahti :D Kyllä mulla kirjoiteltavaa löytyisi kun löytyisi vaan aikaa! Mutta oon kaikki arkiaamut poissa kotona ja about kolmena iltana viikossa lähden vielä töiden jälkeenkin jonnekin. Ei siinä kauheasti ylimääräistä aikaa jää :D

      Mutta yritetään!

      Poista
  2. ^Niin! Ja me halutaan pidempiä tekstejä xD
    Miten pystyit syödä kananluita, etkö tukehtunut??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh vaativaa porukkaa! :D Yritetään tätäkin loppuviikosta!

      En tiedä! Mä vaan pureskelin niitä (ne luut oli semmosia pehmosia jänniä!) ja olin sillee ok ehkä nää kuuluu niellä. Ei kuulunut ei. Mutta elossa olen onneksi vielä!

      Poista
  3. Gah, siä mikään kotiopettaja oo kun ehdit olemaan joka ikisessä maailman näyttävimmässä paikassa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule tietäsitpä vaan :D Mun tuntimäärä on viime viikoilla ollut niin naurettavan pieni että välillä tuntuu etten tee täällä mitään muuta kun asu! EN valita.

      Poista
  4. Ihania kuvia. Näyttää niin hienolta ja on huippua huomata miten hyvin sulla menee siellä! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Loistavasti menee edelleen ja toivottavasti sama linja jatkuu!

      Poista
  5. Hei ihanaa lueskella näitä sun Kiina-juttuja, hyvä että tulit kommentoimaan mun blogiin ja löysin tänne. Laitoin sut myös seurantaan Bloglovinissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks mä löysin sun blogiin! Kiva lueskella aina kaikkia Kiina-juttuja :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...