torstai 15. syyskuuta 2016

Liberia, vankila ja hyvästit Costa Ricalle

Liberiassa sataa kaatamalla. Hostellissa piti olla 24-tunnin vastaanotto, mutta ovessa olevan lapun perusteella on vastaanotossa työskentelevä nainen neljän tunnin lounastauolla. Raahataan litimärät kamat aulaan, istutaan odottamaan ja pian jostain hostellin perukoilta aulaan astelee mies joka kysyy mitä me täällä puuhataan. Yhden puhelun ja viiden minuutin kuluttua aulaan juoksee nainen, joka alkaa huutaa meille kurkku suorana siitä miten meillä ei ole minkäänlaista kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan, tiedustellen (yhä raivosta huutaen) ollaanko me sokeita tai muuten vain vajaita. Helppoa on olla kaupungin ainoa hostelli, jossa huoneet maksavat alle 40$, koska palvelu voi olla kuinka alhaista tahansa eikä mahdollisuutta vaihtaa parempaan ole. Likaiset pyyhkeet roikkuu huoneen ovesta ja lattialla on sentin korkuinen kerros pölyä ja muuta kuonaa.




Silmäpari tuijottaa mua valtavan betonisen rakennuksen ikkunaluukusta. Emmin hetken, kunnes kohotan kamerani ja klikkaan nopeasti laukaisinta. Virhe. Mies on ulkona jo siinä vaiheessa kun saan laskettua kamerani. Olin veikannut rakennuksen olleen vankila tai muu valtion virallinen rakennus, mutta en osannut odottaa joutuvani ongelmiin ottaessani siitä valokuvan. Valmistaudun henkisesti poistamaan valokuvan tai jopa luovuttamaan miehelle kameran muistikortin, mutta mies viittoo meitä lähestyessään seuraamaan häntä sisälle. Voi paska. Missähän liemessä sitä taas ollaan? Rakennuksen tarkastelu lähemmällä etäisyydelle paljastaa sen vankilaksi ja kun vahti opastaa meidät sisään ovesta olen suhteellisen vakuuttunut siitä, että tulen viettämään seuraavat päivät kalterien takana.

Aulassa on oranssi kissa, jonka pää on haudattu vahdin työpöydän vieressä olevaan ruokakuppiin. ”El gato!” huudahdan ihan vain kissan näkemisen riemusta ja yhtäkkiä vahti alkaa innoissaan selittää ensin kissastaan, sitten silmät tuikkien rakennuksesta. Kielimuuri on valtava, mutta yksi asia on selvä: me ei olla ongelmissa. Ollaan pikemminkin kaikkien ongelmien tuolla puolella kun vahti opastaa meitä ensin alas vankilan pihamaalle, sitten alas selleihin ja lopulta ylös vankilan muurille. Liberiassa ei pitänyt olla mitään, mutta löydetään yhtäkkiä itsemme suljettujen ovien takaa tutustumassa maan sellaiseen historiaan, joka ei turisteille yleensä ole avoinna.




Koululuokka viipeltää meidän ohitsemme kun laskeudutaan alas tyrmiin. Se on lohduton näky. Olen vieraillut Auschwitzin keskitysleirillä ja Khrem Rougen kidutuskammioissa Cambodiassa, mutta vankila onnistuu silti pydäyttämään. Osa selleistä on säkkipimeitä. Niin pieniä että sinne mahtuisi hädin tuskin istumaan. Vankila ei näytä olevan ollut käytössä vuosiin, mutta sinne on pinttynyt epätoivon tuoksu. Varon koskemasta seiniin ja kadun kenkävalintaani hyppiessäni yli likaisille lattioille kasautuneiden vesilätäköiden. En pysty edes kuvittelemaan millaisessa kunnossa rakennus on ollut silloin kun se ollut käytössä. Näen silmissäni kuinka sadevesi on muinoin valunut sisälle tyrmiin ja kuinka kylmyys on kasvattanut epätoivoa sen sisällä.

Vankilan muurien päältä näkee koko kaupungin ylle. Kurkistelen ulos pienistä viiden sentin korkuisista ikkunoista ja mietin millaisissa olosuhteissa vankilan torneissa vartioineet ihmiset ovat työskennelleet. En voi lakata miettimästä onko ikkunat rakennettu niin pienen pieniksi ulkoiset uhkien vai vankien pakenemisen pelosta. Haluaisin tietää niin paljon. Kävellessämme ympäri vankilan ensimmäistä kerrosta ohi korkeiden suljettujen huoneiden sätin itseäni siitä etten opiskellut espanjaa ennen tänne tuloa. Tiedän että vastaukset kaikkiin mun kysymyksiin on jossain näiden muurien sisällä, mutta mä en saa niihin vastauksia. 




Päätetään sinä iltana lähteä Costa Ricasta. Meidän piti vierailla vielä pohjoisen kansallispuistoissa, mutta ollaan kyllästytty syömään mac & cheeseä ja tomaattipastaa päivästä toiseen. Ollaan kyllästytty maksamaan itsemme kipeiksi likaisista hostellihuoneista ja karsimaan pois suurimman osan suunnitelluista aktiviteeteista yksinkertaisesti siksi että meillä ei ole niihin varaa. On sadekausi ja vaikka matkustaminen Costa Ricassa on tähän aikaan vuodesta huomattavasti turistikautta edullisempaa, ollaan käytetty rahaa huomattavasti suunniteltua enemmän.

Pettymys kalvaa sisintä. Ollaan kuultu niin paljon Costa Ricasta ennen tänne tuloa, mutta maa ei ole onnistunut lunastamaan odotuksia. Ollaan koettu huimia hetkiä Manuel Antoniossa ja Queposissa, mutta Monteverde ja kaikki vierailemamme kaupungit ovat jättäneet tyhjän tunteen. Costa Rica tuntuu väli-Amerikan Thaimaalta. Turismi on kasvanut niin kiinni maahan, että sitä on mahdotonta ajatella ilman. Vaikka tiedostan turismin tärkeyden maan talouden kannalta, en silti pääse yli siitä ajatuksesta, että tunnen päivästä toiseen olevani vain rahantekoväline. Palaan mielessäni takaisin Aasiaan, missä ihmiset ovat aina tuntuneet olevan vilpittömän kiinnostuneita musta, mutta Costa Ricassa vankilan vahdin kohtaaminen on jäänyt ainoaksi vilpittömän ystävälliseksi muistoksi tästä maasta ja sen ihmisistä. Kaikille muille mä olen ollut vain lompakkoni sisältö.

Päätetään seuraavana päivänä ylittää raja Nicaraguaan ja toivotaan hartaasti, että edessä siintää jotain parempaa.




Liberia vinkit

Kulkuyhteydet: San Juanista kulkee suora bussiyhteys Liberiaan. Mahdollista on myös hypätä kyytiin missä tahansa Pan American Highwayn varrella olevalla pysäkillä tai muualta tullessa kiertää Puntarenasin kautta. Liberiasta Nicaraguaan pääsee joko turistibussilla tai ottamalla bussin Peñas Blancasiin, ylittämällä rajan jalan ja hyppäämällä rajan toisella puolella kanabussin kyytiin. 
Nähtävyydet: Vankila. Rakennusta ollaan ilmeisesti muuttamassa museoksi, mutta se ei vielä meidän vierailun aikaan ollut yleisölle virallisesti avoinna. Sisään on kuitenkin omien kokemuksieni perusteella mahdollista päästä. Liberia toimii myös hyvänä tukikohtana monille alueen kansallispuistoille. 

7 kommenttia:

  1. Nuo latinalaisen Amerikan vankilat... mitä kaikkea niiden seinien sisällä onkaan tapahtunut aikoinaan. Toikaan ei varmasti oo ollut mikään nätti paikka. Kurjaa että Costa Rica ei antanut teille sitä mitä lähditte hakemaan :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, aika karuja paikkojahan noi on, mutta tuskin meno muuttuu kauhean paljon paremmaksi muillakaan mantereilla (joitain Euroopan supervankiloita lukuunottamatta tietty) :/ Costa Rica jäi pettymykseksi, mutta onneksi loppumatkalla ei pettymyksiä tullut vastaan sitten ollenkaan! :)

      Poista
    2. Hyvä niin päin! :) kaikkein ikävintä olis jos loppumatkasta menee jotain pieleen. Ai niin - pääset varmaan tuossa lokakuun puolella lukemaan tarinoita ruudun tältä puolelta -> lähden viettämään Working Holidayta Australiaan! ;)

      Poista
    3. Kuulostaa huikeelta! Sulla tulee olemaan varmasti ihan mahtava reissu :D Mä en tiedä Australista mitään eli kaikki down under jutut kiinnostaa aina!

      Poista
    4. Hauska kuulla! :) Laitan blogin linkkiä tulemaan kun sinne asti pääsen

      Poista
  2. Muakin kiehtoo eniten juuri vanhat vankilat, linnat ja linnakkeet. Käytiin maaliskuussa bestikseni kanssa Barcelonassa, jossa päätettiin mennä yhtenä päivänä vierailemaan Montjuïcin linnassa. Oli sen reissun paras nähtävyys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään myös kaikista vanhoista (ja hylätyistä) vankiloista, tehtaista, linnoista ymv! Niissä on aina jotenkin jännittävä fiilis. Mä en oo koskaan käyny Barcelonassa ja piti ihan googlettaa toi Montjuicin linna. Näyttää ihan mahtavalta paikalta! :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...