tiistai 29. lokakuuta 2013

Lujiazui

On olemassa kaupunginosa, jota ei pitäisi olla olemassa. Kaupunginosa joka rakennettiin tyhjästä kahdessakymmenessä vuodessa. Sen skylinesta tuli yksi Kiinan tunnetuimmista nähtävyyksistä. Taivaslinja, joka tunnistetaan kaikkialla maailmassa. Mutta sen ei pitäisi olla olemassa. Se ei kuulu tähän maailman. Kun ensimmäistä kertaa astuin ulos Lujiazuin metrosta tunsin hypänneeni tulevaisuuteen.

Tältä maailma joskus näyttää.





Ehkä juuri se fakta, että se näyttää niin maailmaan sopimattomalta, on saanut mut rakastumaan siihen. On paikkoja jotka salpaa hengen riippumatta siitä monta kertaa ne katseellaan kohtaa. Ehkä vaikuttavin niistä on kolmen kaupungin korkeimman pilvenpiirtäjän erottavassa risteyksessä. Niskoja taivuttaa ja taivuttaa taakse mutta mikään ei tunnu riittävän. Tuntuu että taivas loppuu ennen kuin pilvenpiirtäjät saavuttavat huippunsa. Ja niin se pilvisinä päivinä loppuukin. Koska korkeimmat huippu on silloin taivaita halkovien pilvimassojen yllä.



Se kaupunginosa on suurimmilta osin epäluonnollisen siisti. Epäluonnollisen järjestellysti suunniteltu ja rakennettu. Epäluonnollisen moderni ja yläluokkainen. Kun sinne astuu tuntuu olevansa kaukana Kiinasta. Sitten kuulee lähipuistosta musiikkia. Sitten löytää ilmaiset festarit kaupungin keskustasta. Astuu sisään porteista ja näkee kiinalaiset hyppimässä tasajalkaa molemmat kädet kohti taivasta. Miettii että ei missään muualla. Päättää mennä mukaan.





Ei se ympäristö vaan ne ihmiset.

Tässä kaupungissa mikä tahansa on mahdollista.

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. Vaikka rakennuksista en ehkä kiitosta voi vastaanottaa :)

      Poista
  2. Huokailin ihastuksesta kun näitä kuvia katselin, tosi hienon näköistä! Uskon kyllä, että tuntuu kuin olisi tulevaisuuteen astunut. Huh, en kestä miten siistejä paikkoja siellä onkaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa vaan miten minä huokailen kun näitä livenä katselen :D On kyllä ihan uskomaton mesta eikä kulu vaikka kuinka montaa kertaa kävisi. Siisteistä paikoista ei todellakaan ole pulaa!

      Poista
  3. W-a-u!!! Jo pelkkien kuvien katselu hengästytti, joten paikan päällä pilvenpiirtäjien juuressa seisominen ja korkeuksiin katsominen on varmasti uskomaton elämys...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä pysty edes selittämään. Se on niin epärealistista, että jotain niin korkeaa on mahdollista olla olemassa. Pelkkää ihmisen rakentamaa pystysuoraa seinää. Ihan tajutonta.

      Poista
  4. Sun blogi on ihana ja kirjoitat tosi kivasti :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...