Au pairin arkipäivä

9.10.2013 (päiväkirja)

Kello soi seitsemältä. Herään kymmentä minuuttia aikaisemmin siihen että ovi kolahtaa ja tyttö lähtee kouluun. Muuntaudun ihmiseksi puoli kahdeksalta ja kerään hämmästyneitä katseita varhaisesta herätyksestäni. Tyttö vannottaa mut olemaan kotona kun pääsee tarhasta. Promised.

Onnistun hukkaamaan tunnin aamustani ja sen sijaan, että käväisisin aamulla People's squarella matkustan metrolla suoraan toimiston pysäkille. Ihan vain tajutakseni että toimiston ovi on lukossa. Koska ei se mun tunti minnekään hävinnyt, satun vain olemaan idiootti. Metroudun uudestaan, juoksukävele pitkin Suzhou Roadia. En osaa neuvoa ulkomaalaisille apteekin sijaintia. Ostan piirrustuslehtiön taidekaupasta. Haen mäkkäristä aamupalasämpylän ja pohdin miten tulen koskaan selviämään ilman kyseisen puljun aamiastarjontaa.

Mulla ei ole ollut kiinantunteja kahteen viikkoon ja pää lyö tyhjää yksinkertaisimpiekin kysymysten kohdalla. Onneksi mun kiinanopettaja on maailman paras ja nauretaan sen kanssa koko aamu. Juorutaan ja houkuttelen sen tapani mukaan sivuraiteille opetuksesta. Kyllä mä oikeasti haluan oppia mutta kun sen tarinat on kivoja! Ja yksitysopetus on toisinaan vähän puuduttavaa. Nyt osaan sanoa liikenneonnettomuus kiinaksi. Tiedän myös nimityksen kiinalaisen uudenvuoden liikenneruuhkalle. Vieläkään en kuitenkaan tiedä miten sanoa juosta tai nukkua mandariiniksi.

Lounastauolla toimiston pojat lähtee hakemaan lunch boxeja. Mua pyydetään mukaan, mutta totean että ei kiinalaista ruokaa minulle tänään kiitos - pitipä nähdä sekin päivä kun kieltäydyn ilmaisesta ruoasta. Haen sen sijaan leipäkaupasta patongin. Ihan oikean patongin mikä haisee ja maistuu patongilta, maksaa kaksi euroa ja painaa 250 grammaa. Hyvä ruoka parempi mieli ja sillain.

Lahnaudun takaisin toimistolle ja heitän kengät pois jalasta. Lösähdän maailman epämukavimpaan tuoliin popsimaan eväitä ja sotkemaan lattiaa leivänmuruilla. Hipsin hakemaan jääteeni luokkahuoneesta ihan vain huomatakseni että huoneen lattiamatto on kauttaaltaan läpimärkä. Niin on myös mun sukat ja laukunpohja nyt. Eipä mitiä, takaisin sotkemaan! Jauhetaan Gu Chengista, kiinalaisesta runoilijasta, jonka muistopäivää vietettiin eilen. Juttu kääntyy kirjallisuuteen ja sovitaan, että luetaan Lin Yutangin Moment in Peking. Mulla on täällä kahden ihmisen lukupiiri hei!

Kun loppuporukka raahautuu syömästä mä teen tutkimusta mun asuvalinnasta sunnuntain coctail partyja varten. Että ei sen kummempa nää meidän kuukausitapaamiset. Varsinkaan kun ottaa huomioon että kyseessä on ylemmän luokan kutsuvierastapahtuma, johon meitä on yritetty tunkea viimeiset kaksi kuukautta. Siinä sitten heiluttelen mekkoani ja yritän saada vastausta kysymykseen onks tää nyt hyvä vai ei? Yritin myös ratkaista loppuelämäni kannalta niinkin otollisen kysymyksen kuin pitäisikö mun laittaa korkkarit jalkaan. Oon nimittäin kerran baarissa huitonut korot jalassa ja olo oli kuin amazonilla! Siinä ne pojat sitten nousi kaikki vuoronperään seisomaan ja minä mittailin että oonko nyt liian pitkä vai en. Enkä tiedä vieläkään! Että on elämä vaikeaa. Ampaisen kotiin kun siivooja tulee pelastamaan luokan lattiaa vesivahingolta.

Ruuhkabussissa aikaa kuluu lähes tuplasti normaalin verran. Kun kaistoja on neljä kappaletta samaan suuntaan voisi lähiön liikenteen kuvitella olevan sujuvaa. Kaikkia hupsuuksia sitä tuleekin elämässä mietittyä! Haen paketin keksejä kaupasta. Mansikkaoreot on ollu loppu jo useamman viikon jonkun ahmatin takia. Krhm. Kotona voitelen muutaman Vaasan näkkileivän. Vaasan näkkileivän. Vaasan näkkileivän. Tajusittekohan te nyt varmasti että puhun niistä Vaasan koulunäkeistä? Niitä mä kuitenkin syön pari kappaletta. Niitä Vaasan koulunäkkejä joita löytyi Digestive keksien yläpuolelta supermarketin imported food -hyllyköstä. Siis kaksi Vaasan taivaallisen ihanan makuista koulunäkkiä ja sitten ovelta kuuluukin jo huutoa. Jasmin! Jasmin where are you? We are gonna play barbies today!

Mun barbeilla ei ole taloa eikä vaatteita koska ne on köyhiä. Ne yrittää päästä hyviin väleihin palatsissa asuvien barbien kanssa, että niillä olisi jotain päälle pantavaa ja katto pään päällä koska talvi on tulossa. Kolme barbia jää alastomana taivasalle, mutta yksi sentään pääsee sisälle taloon nauttimaan rikkaasta elämästä. Lopulta se adoptoidaan ja se elää elämänsä onnellisena loppuun asti. Tai ainakin siihen asti, että me lähdetään syömään illallista.

Ruokapöytädraama käynnistyy sillä sekunnilla kun minä olen jotain, mitä tytön äiti ei ole. Äiti on tämän perheen prinsessa, siitä piirretään kuvia ja sille kirjoitetaan kortteja, äiti on paras kaikista ja aina oikeassa. Ei ole mitään mitä äiti ei osaisi tai mitä äiti ei olisi. Lause "Jasmin is a lady" on tänään kaiken pahan alku ja juuri. Mikä mun äiti sitten on? She's a woman. NO! MY MOM IS A LADY!!! Itkua, huutoa ja pikku tyttö pöydän alla. Riisikupit heiluu pöydän tahtiin kun tyttö vaatii äitiä olemaan lady. Koska lady on paljon hienostuneempi sana kuin woman. Lopulta kaikki muut on ladyja paitsi minä. Minä olen mies. Siihen ratkaisuun ollaan tyytyväisiä kaikki ja rauha palaa maan pinnalle. Eihän sitä ruokaa olla syötykään kuin vasta kolme varttia.

Ruoan jälkeen avataan sateenvarjot ja lähdetään kouluretkelle alakertaan. Syön angry birdsejä ja olen ahkera ekaluokkalainen, mutta päädytään kuitenkin tanssimaan sateenvarjot ja helistimet kourassa ympäri huonetta. Laitetaan musiikki päälle ja juostaan kilpaa ympyrää. Mun tyttö nappaa lattialta kasan nukenvaatteita ja alkaa ahtaa hametta päälleen. Se on kuulkaas näky se kun 5-vuotias pukeutuu vauvanvaatteisiin. Mutta sen päälle ne paidat ja hameet vain päätyvät. Muutama sauma ratkeaa mutta mitäs pienistä! Lopulta tyttö muuntautuu vauvakoiraksi ja pääsen lenkittämään sitä ympäri alakertaa. Imuri on loistava suihku ja hyppynaru käy remmistä. Se poseeraa kameroille vielä toisessa nukkejen vaatteista rakennetussa asukokonaisuudessa ennen kuin lähdetään yläkertaan pesulle.

Luetaan kirjaa toukasta nimeltä Pip ja piirretään yhdessä. Tai no, tyttö piirtää ja minä väritän ohjeiden mukaan. Oon ilmeisen huono värittäjä koska sanomista tulee. Eihän tää lahjapaketti nyt oranssi voi olla. Oikeassa olet! Toinen tyttö tulee kotiin vasta yhdeksän jälkeen illalla, mutta siinä vaiheessa minä lentelen jo höyhensaarilla. Tai katselen Salkkareita. On pahoja tottumuksia joista ei pääse eroon edes maailman toisella puolella.