tiistai 13. joulukuuta 2016

Somoto Canyon Canyoning, Nicaragua

Jos jatkatte viisi kilometriä yläjuoksuun löydätte itsenne Hondurasista, totesi paikallinen mies osoittaen läheisiä kukkuloita. Oltiin kävelty muutama kilometri Nicaraguan maaseudulla yläjuoksulla sijaitsevaa kanjoni-seikkailun alkupistettä. Meille canyoning tourin myynyt mies oli puhunut sujuvaa englantia, mutta oppaaksi lähtenyt mies puhui luonnollisesti ainoastaan espanjaa. Miestä huvittivat suurestu sekä mun olemattomat espanjantaitoni että kyvyttömyyteni erottaa tulivuoret tavallisista kukkuloista, mutta mä en jaksanut välittää. Oli ehtinyt vierähtää lähes puolitoista vuotta siitä kun olin ensimmäistä kertaa elämässäni törmännyt termiin canyoning ja laskeutunut köysien varassa vesiputouksia Vietnamissa. Mulla oli tarve kokea se kaikki uudestaan.




Kun kahlattiin kylmän virran vietäväksi mulle selvisi kuitenkin pian, että canyoning Somotossa olisi aivan jotain muuta kuin metrien korkuisia valkoisia vesimassoja. Kun heittäydyttiin virran matkaan ja lähdettiin kellumaan kymmenien metrien korkuuteen nousevien kallionseinämien välissä muistin taas miten pieneksi ihminen voi olonsa tuntea. Meidän opas singahteli kallionseinämältä toiselle esitellen nyrkin kokoisia kallionkoloissa pesiviä hämähäkkejä. Tuntui uskomattomalta että turismin määrän kasvusta huolimatta, me saatiin kokea se Somoto canyon jossa luonto on vielä säilynyt vahingoittumattomana ja jossa kallionseinämiä liian tarkasti tutkiva saattoi yhä bongailla seinämiltä hämähäkkien lisäksi myös käärmeitä.




Somoto oli uskomatonta luonnon kauneutta ja meitä hitaasti kuljettavia vesimassoja. Mutta se oli myös kymmenien metrien korkeuteen kohoavia kielekkeitä, joille huimapäisimmät kiipesivät hypätäkseen alla juoksevaan virtaan. Mä olen ihminen joka pelkää kuollakseen korkeita paikkoja, mutta samalla myös ihminen joka tiedostaa pelon turhuuden. Oon hypännyt kallioilta valtamerien kuohuihin ja katsellut maailmaa lintuperspektiivistä laskuvarjon varassa, mutta se pelottaa silti aina yhtä paljon. Ja silti sinne kalliolle on aina kiivettävä. Se hetki kun päästää irti maan- tai lentokoneen pinnasta tuntuu aina samalta vatsassa. Adrenaliini humahtaa kehon läpi aina samalla tavalla. Ja aina tuntuu yhtä hienolta koskettaa maata tai upota veden syleilyyn. Hyppäsin jälleen.

Jotta päivästä ei olisi tullut liian upea osuttiin paikalle tottakai samaan aikaa amerikkalaisten koululuokan kanssa. Reitin viimeisellä kolmanneksella kanjonin taika raukesi kun kurkku suorana kiljuvat teinit pärskivät vettä toistensa päälle ja jouduttiin yhtäkkiä odottamaan vuoroa ihan vain edeteksämme kanjonissa. Hetken päästä vastaan alkoi lipua myös kumirengasletkassa lilluvia turisteja ja alkoi tuntua siltä että olen takaisin Kiinassa. Niinhän sitä sanotaan että kaikki hyvä loppuu aikanaan, mutta jäi vähän kaduttamaan ettei jääty koluamaan kanjonia toiseksikin päiväksi.



Somoto Canyon vinkit 

Liikenneyhteydet: Somotoon pääsee helpoiten Leonista ottamalla bussin Esteliin ja vaihtamalla siellä Somotoon menevään bussiin. Bussimatka Esteliin kestää Leonista kolmisen tuntia ja matka Estelistä Somotoon kaksi. Somoto Canyonille kulkee päivittäin muutama paikallisbussi, mutta helpoiten sinne pääsee joko taksilla tai nappaamalla tourin heti bussiasemalta, jolloin bussi- tai taksimatka sisältyy retken hintaan. 
Majoitus: Jos kanjonilla haluaa viettää siellä useamman päivän kannattaa ehdottomasti yöpyä kanjonin luona järjestettävässä kotimajoituksessa, joka toimii myös retkien tukikohtana. Myös Somoton kaupungissa on tarjolla muutama majoitusvaihtoehto. Me yövyttiin Estelissä ja tehtiin sieltä käsin päiväretki Somotoon. 
Tour: Canyoning retket maksavat noin 20$/henkilö. Retki kestää kolmisen tuntia ja sisältää bussimatkan ja sisäänpääsyn kanjonille, oppaan, varusteet, venekuljetuksen  ja lounaan retken jälkeen. Tavarat voi jättää retken ajaksi lukolliseen tilaan. Kanjonille voi suunnata myös ilman opasta, mutta silloin kallioilta ei suositella hypittävän vaihtelevien vesimäärien vuoksi. Kanjonissa on myös eräässä kohdassa veden alle vetävä virtaus joka voi koitua kohtalokkaaksi jos sen sijainnista ei tiedä.

4 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...