perjantai 19. elokuuta 2016

Miltä elämän kuuluisi tuntua?

Kävelin viime yönä myrskyisellä rannalla. Hiekka oli mustaa, aallot valtavia ja taivas välkehti salamista. Oltiin lähdetty katsomaan rannalle munimaan nousseita kilpikonnia, mutta päädyttiin suoraan myrskyn silmään. Kilometrien päässä asutuksesta taivas kasteli meidät sekunneissa. Tuuli nousi hetkessä ja sen kantama hiekka raapi kivuliaasti ihoa. Juostiin pitkin rantaa litimärkinä, sateen takia lähes näkökyvyttöminä ja aaltojen välillä pyyhkäistessä hiekan jalkojen alta. Tällaisina hetkinä - joutuessani myrskyn silmään, maatessani sängyssä auringonpistoksen lamauttamana tai voidessani pahoin koko kuusi tuntia kestäneen bussimatkan - mietin aina sekunnin verran että kannattiko taas. Onko tää todella sen kaiken arvoista. Ja joka kerta löydän itseni välittömästi toteamasta, että oli olo tai olosuhteet kuinka pahat tahansa en haluaisi olla missään muualla.


Lasken kalenterista päiviä. Tuntuu että on kulunut ikuisuus siitä kun upotin varpaani rantahiekkaan Costa Ricassa, mutta samalla tuntuu vaikealta ajatella, että tässä sitä ollaan kivenheiton päässä kotiinpaluusta. Neljän päivän päästä pitäisi olla Guatemala Cityn lentokentällä. Viikkoa myöhemmin lennän Los Anglesista takaisin Suomeen ja sieltä jälleen Skotlantiin. Kämppä ja lentolippu on tosin yhä hankkimatta. Pitäisi tehdä sitä tätä ja tota. Olla siellä ja täällä tiettyyn aikaan. Kaikelle on taas yhtäkkiä lyöty päivämäärä. Elämälle on luotu rytmi ja säännöt joita seurata. Kolme kuukautta on kulunut eikä se tuntunut olevan tarpeeksi.

Tuntuu siltä ettei mikään enää riitä. Voin viettää kuukausia tien päällä eikä se silti riitä sammuttamaan mun elämänjanoa - ainoastaan haluamaan lisää. Haluan nähdä ja kokea enemmän jokaisen matkan jälkeen. Haluan lähteä yhä kauemmas, kohti tuntematonta maailmaa. Lähdin vuosien ajan. Mutta hiljalleen musta on alkanut tuntua että mun elämä kesyyntyy. Seikkailuista on tullut vähemmän jännittäviä.

Mietin sitä tyttöä joka muutti kielitaidottomana kiinalaiseen perheeseen jossa ei puhuttu englantia, sitä tyttöä jolle koko maailma oli auki. Tunsin niin paljon. Ja nyt mietin sitä tyttöä jolle paluu Skotlantiin tai muutto Jenkkeihin ei herätä enää mitään tunteita. Ei siksi että olisin turtunut seikkailuihin, vaan siksi että koen ettei länsimailla ole mulle koulutuksen ohella enää mitään annettavaa. Herään välillä öisin ajatuksiini. Mietin että milloin mun elämästä on tullut näin tylsää. Kuuntelen kuinka yksi kaveri suunnittelee muuttoa Kiinaan ja toinen Intiaan. Yritän olla onnellinen niiden puolesta, mutta kateus kalvaa sisintä. Yritän uskotella itselleni että elämä on sitä miksi sen tekee ja ihan yhtä onnellinen ja ihan yhtä suurta seikkailua voi elämä Euroopassa olla. Vaan kun en usko omiin sanoihini hetkeäkään. Mietin vain että voisinpa minäkin lähteä.


Oon lukenut kirjaa joka puhui salaattivuosista. Nuoruusvuosista, jolloin ihminen on kaikkein vastaanottavimmillaan, halukas ja kykeneväinen muutoksiin. Vuosista jotka painivat hyvin tärkeässä osassa sen suhteen millainen ihminen minusta tulee. Tunnen ja näen muutoksen itsessäni. Sen valtavan suuren maailman aiheuttaman muutoksen, joka vaikuttaa tänä päivänä kaikkeen tekemiseeni. Siksi välillä pelottaa; heitänkö mä länsimaissa hukkaan niitä vuosia kuin voisin kaikkein tehokkaimmin imeä itseeni maailmaa ja kasvaa ihmisenä vielä niin paljon enemmän? Vai pystynkö mä siihen vielä vuosienkin päästä, tietäen kuinka paljon maailman kiertäminen voi antaa? (Sivuhuomautus: Palmer Chinchenin True Religion on loistava opus oli kristitty tai ei)

Tiedättekö kun joskus asioita ei jostain syystä onnistu sisäistämään siitä huolimatta että ne tiedostaa? Jostain syystä en onnistunut sisäistämään kuin vasta muutama viikko sitten kotiinlähdön lähestyessä kuinka tyytymätön mä olen Eurooppa-elämääni ollut. Kuinka vähän mä koen sen mulle antavan ja kuinka surulliseksi paluu sinne mistä tahansa maanosasta mut joka kerta saa. Kun opetan englantia rekan lavalla Guatemalassa tai vierailen vankilassa Costa Ricassa koska portinvartija päästää meidät tylsyyksissään sisään mä en voi lakata miettimästä että tältä elämän pitäisi tuntua. Ei elämän tarvitse olla jatkuvaa ilotulitusta, mutta kun mietin viime vuotta muistan vain sen saman harmaan tasapaksun arjen joka hautasi mut alleen ja josta yritin niin kovasti pyristellä irti. Pelottaa palata takaisin siihen elämään seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Pelottaa koska mä oon vuoden verran miettinyt mitä muita vaihtoehtoja mulla elämässä on keksimättä ensimmäistäkään.



Ei ollut tarkoitus lähteä näin kovasti synkistelemään. Onhan mulla vielä pari ihanaa päivää jäljellä Guatemalassa. On mansikkajuustokakun makuista jäätelöä ja paputahnaa. Los Angelesissa aion vihdoin pelata Pokemon GO:ta. Euroopassa pääsen taas kirjoittamaan, käsittelemään kuvia ja bloggaamaan ihan kunnolla. Voi että mulla on sitä ikävä! Ja odottaa mua Aberdeenissakin kasa huikean kiinnostavia kursseja ensi lukukaudelle! On kiva myös lähteä puuhaamaan sirkukseen liittyviä juttuja ja nähdä tuttuja naamoja - vaikka valtaosa niistä onkin karannut ulkomaille koko lukuvuodeksi.

Toivottavasti teillä on ollut kiva kesä. Mulla on ainakin ollut!

16 kommenttia:

  1. Ihana postaus jälleen, ymmärrän kyllä nuo tunteet. Itse oon vähän kyllästynyt Ausseissa asumiseen, kaihoan jonnekin eksoottisempaan. Silti, jos tämmöiset on meidän ongelmia, niin kyllä meillä aika hyvin menee :) Uskon myös, että kyllä se ihmisenä kasvaminen jatkuu vielä nuoruusvuosien jälkeenkin.. Ei se taida ikinä loppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Joskus ihan hävettää miten pienistä asioista jaksaa murehtia ja valittaa. Kunnon first world problemseja nää "mun asuinpaikka ei oo tarpeeks eksoottinen" :D Mutta toisaalta taas minkäs sitä tunteilleen mahtaa. Onneks on elämää vielä (toivottavasti) paljon edessäpäin ja lisää eksoottisempia kokemuksia sun muita pääsee sitten myöhemmin hamstraamaan ihan kunnolla kun ei oo missään kiinni. Ehkä siinä kasvaakin siinä sivussa. Kiitos! :)

      Poista
  2. Tiedän hyvin, mistä kirjoitat. Itselläni yhdeksän kuukauden matkasta takana nyt kuusi ja kotiinpaluu alkaa jo tässä vaiheessa vähän ahdistaa. Tuntuu, että tämä matka on pistänyt pakan ihan kunnolla sekaisin; olen muuttunut ihmisenä ja omat yhtäkkiä tavoitteetkin tuntuvat yhtäkkiä epäselviltä. Tiedän kyllä tasan tarkkaan, ettei elämä voi olla pelkkää huoletonta reissuelämää, mutta silti vain kaihoan sen perään... Ja täällä puhuu kuitenkin jo kovaa vauhtia kolmeakymppiä lähestyvä, salaattivuodet taatusti ohittanut nainen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu että tää tapahtuu aina ja kaikille. Kaikkihan siitä aina puhuu miten ulkomaille lähtö pistää kaiken sekaisin pään sisällä, mutta ei sitä osaa koskaan aavistaa miten iso vaikutus sillä on elämään! Mä yritän aina kovasti vakuutella itselleni että pitää sitä välillä "tavallista" elämääkin elää, mutta minkäs sille mahtaa että veri vetää muualle :D Ja olishan se "tavallinen elämä" nyt huisin paljon jännittävämpää kaukomailla!

      Poista
  3. Aivan älyttömän hyvä postaus ja ihanaa pohdintaa! Mä koitan seikkailla juurikin Euroopassa mahdollisimman paljon ensin ja lähteä sitten vasta kauemmaksi juuri tuon tunteen pelon takia. Tällä hetkellä mulle riittää se mikä mulla on, koska en tiedä eksoottisemmasta tai "paremmasta". Haluan aloittaa pienestä ja tähdätä suurempiin seikkailuihin. Kadehdin sitä mitä sä oot jo saanu nähdä ja tehdä, oot eläny niin rohkeesti ja toivon pystyväni joskus samanlaisiin spontaaneihin juttuihin kuin sä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua joskus ihan ärsyttää se että mun piti suunnata heti kaukomaille :D Ennen Aasiaa tosi moni paikka Euroopassakin olis varmaan tuntenut hurjalta seikkailulta, mutta nyt mä vaan vertailen Eurooppa-elämääni jatkuvasti johonkin muuhun. Että siinä mielessä vaihtaisin kyllä mieluusti roolia sun kanssa! Olis ihanaa jos ne seikkailut olis vielä edessäpäin vaikka en niitä tietty mihinkään vaihtais. Kyllä säkin pääset varmasti Euroopan jälkeen kokemaan vaikka mitä! Pitää vaan jossain vaiheessa päättää lähteä ja sen jälkeen kaikki menee vähän niinkun itsestään :)

      Poista
  4. Kiva blogi sulla, tästä on ollut apua kun oon muuttamassa Skotlantiin pian! Haluaisin vaan kysyä, että sataako Aberdeenissa paljoa lunta verrattuna Suomeen? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiva jos musta on ollut jotain apua :) En oo ehkä paras ihminen vertailemaan lumimääriä koska Suomessa en oo parina viime talvena juuri aikaa viettänyt, mut mikäli oikein muistan niin Aberdeenissa sato lunta ehkä kolmena tai neljänä päivänä viime talvena mun siellä ollessa ja nekin suli tyyliin samana päivänä pois. Joululomalla oli kuulema pysynyt jossaan vaiheessa parikin päivää maassa, mut sinuna en varautuis kauheisiin lumimyrskyihin :D Ennemminkin sit ehkä vesisateeseen ja kovaan tuuleen talvisin!

      Poista
  5. Hei sullapa on kiva blogi, hyvä että kommentoit mulle niin löysin tänne!

    Mä veikkaan että mun uuden elämän (lyhyen sellaisen) alku täällä Etelä-Brasiliassa on ollut vähän kankea juurikin siksi, että odotin jotain eksoottisempaa, ja tämähän on tosi lähellä Eurooppaa säitä myöten! Samalla ärsyttää, kun ei jaksa ottaa kaikkea irti joka sekunnista kun kuitenkin on tänne asti tullut, mutta kai mun täytyy myöntää että just nyt taidan elää viikonlopuille, jolloin pääsee pois kaupungista luontoon seikkailemaan. Ei sunkaan onneksi montaa kuukautta tarvitse Euroopassa olla! Lähdet vaan siellä USA:ssa kansallispuistoihin samoilemaan tai vaikka Havaijille. :D

    Jään oottelemaan lisää postauksia Väli-Amerikasta! Saa nähdä tuleeko vastaan tuttuja paikkoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle on käynyt ihan samoin ton eksotiikan puuttumisen suhteen! Eihän Skotlanti nyt kovin eksoottinen paikka ole, mutta silti tavallaan odotin sen näyttävän vähän kiinnostavempia puolia itsestään... :D Tunnistan kyllä itseni myöa tosta viikonloppuja varten elämisestä au pair ajoilta, vaikka nyt jälkeenpäin aika onkin kullannut muistot.

      Toivottavasti! USAn luonnonpuistoja olis kyllä haavena päästä kiertämään, mutta saa nähdä jääkö haaveeksi, koska mä en aja autoa eikä jenkeissä omien kokemuksien perusteella ole minkäänlaista julkista liikennettä. Pitää nakittaa joku reissukaveriksi!

      Postauksia on tulossa varmaan sata, että eiköhän sinne jotain tuttuja paikkoja mahdu :D

      Poista
  6. Miä oon aina ajatellu et homma menee niin, että sulla on joku suurempi tavoite elämälle, ammatti, tutkinto, jotain mitä siä haluut elämälläs tehä, mitä kohti kävellä. Ja sen mukaan asioita joutuu priorisoimaan, mitä valita ja minne mennä, että siä pääsisit siihen tavotteeseen. Ja usein siihen kuuluu uhrauksia, kuten mitä siä ajallas teet ja mihin joudut käyttämään resursseja.

    Oon tosin tässä viime aikoina opetellu kaatamaan niitä itse asetettuja rajoja ja sääntöjä (tiiä siitä mistä nekin on tullu), jotka jotenkin rajottaa tekemistä ja olemista. Toki miä edelleen uskon ja ite noudatan sitä päämäärään ja tavoitteisiin pyrkivää mentaliteettia, mutta ei kaikella niin kiire pitäisi olla? Siinä sivussa ehtii tehdä myös muuta. Jos vaan muistaisi, että viimekädessä se olen minä, joka asettaa ne vaatimukset ja rajat. Toki kompromiseejakin joutuu välillä tekemään.

    Menipä pohdinnaksi, piti vaan sanoa, että siä voit saada kaiken jos päätät niin. Ja terkkuja Turusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on visiin vähän kaikki-heti-nyt mentaliteetti kaiken kanssa ja heti kun tulee tylsempi vaihe elämässä niin sit on kaikki huonosti :D Mutjoo, tutkinto on kuitenkin mulla sellane juttu minkä haluaisin elämässä saavuttaa enkä keksi yhtäkään perustelua sille miksi mä en kouluja kävis loppuun. Joskus tuntuu vaan siltä että vois tää elämä Euroopassakin olla vähän jännittävämpää mut on mulla kyllä vähän Eurooppa-asenteessakin parantamista :D Kyllähän mullakin on jänniä juttuja elämässä, joskus vaan toivoo että ne olis vielä vähän jännempiä!

      Terkkuja Turkuun! Mul jää tän kesän Suomi-visiitti vähä lyhyeksi, mut koitetaan nähä sit joululomilla jos ollaan samoilla nurkilla :)

      Poista
    2. No jep, sun kaikkien seikkailujen jälkeen en kyllä ihmettele yhtään jos Euroopassa on tylsää. :D Mutta tsemppiä! Ja myö vissiin oltiin suunnittelemassa lyhyttä reissua Islantiin joulun pyhien aikoihin, mutta jos oot Suomessa kauemmin ku neljä päivää, niin ehottomasti nähään! :D

      Poista
    3. Hurjaa! :D Miäki haluun joulun Islannissa! Kyl miä ainakin viikon yritän olla mut riippuu aika paljo siitä millon lähen jenkkeihin. Mut viestitellään :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...