Mietin pitkään haluanko palata blogimaailmaan ollenkaan. Mua on jo pitkään vaivannut ajatus siitä että Wanderwall on saavuttanut suurimmat mahdolliset puitteet mitä se suomenkielisen yleisön edessä voi saavuttaa. Kiinnostusta mun blogia kohtaan on toki riittänyt runsaasti au pair -juttujen ja Skotlannissa opiskelun puitteissa, mutta niille kaikista rakkaimmille reissujutuille ei täällä valitettavasti tunnu olevan yleisöä. Monet on toki lukeneet mun tekstejä ja toivottavasti saaneet niistä jotain inspiraatiota, mutta fakta on se että Suomi on pieni maa ja aika harva täällä on oikeasti kiinnostunut matkustamaan Guatemalan sademetsiin.
Olen näiden lisäksi kaivannut lisää haasteita, verkostoitua (ei muuten ole ihan helppo homma kun et ole koko blogin olemassaolon aikana asunut Suomessa) ja ehkä itsellenikin vähän yllättäen halunnut viedä blogia ammattimaisempaan suuntaan. Ajatus englanniksi bloggaamisesta on pyörinyt päässä jo vuoden päivät, mutten ole uskaltanut ottaa härkää sarvista ja ryhtyä toimeen. Kaipuu bloggaamisen pariin on kuitenkin ollut kova, joten päätin olla välittämättä suuren maailman haasteista ja pistin viime viikolla pystyyn uuden blogin!
Fairly Global -nimen alla kulkeva reissublogi on (ainakin toistaiseksi) kokonaan englanninkielinen, sisältää himpun verran vähemmän puhdasta fiilistelyä ja himpun verran enemmän kohteiden kannalta hyödyllistä faktaa ja on samalla juuri sellainen projekti jonka parissa haluan tällä hetkellä puuhailla! Vaikka englanninkielisen blogin seuraaminen ei sen kummemmin kiinnostaisi niin olisi ihan mahtavaa jos voisitte käydä tykkäämässä blogista facebookissa, instagramissa tai vaikka twitterissä että saisin projektin kunnolla alkuun!
*UUTEEN BLOGIIN PÄÄSET TÄSTÄ*
Wanderwalliin valuu yhä hurjasti porukkaa mm. Skotlannissa opiskeluun liittyen ja blogi jää siksi ainakin vielä toistaiseksi näkyville. Mulle saa yhä lähettää sähköpostia opiskeluihin liittyen ja vastaan muihinkin kysymyksiin mielelläni.
Kiitos kaikista vuosista ja siitä että olette jaksaneet roikkua mukana. Wanderwallia on luettu sen olemassaolon aikana 150 000 kertaa, kommentteja on jätetty reippaasti yli 1000 ja vakituisia lukijoita on kertynyt huima määrä. Tämä blogi ei olisi ollut mitään ilman teitä!
Nyt on kuitenkin aika lähteä kohti uusia seikkailuja!
Seurataan perässä! :)
VastaaPoistaKiva kuulla :)
PoistaHarrah's Atlantic City - Mapyro
VastaaPoistaFind 강릉 출장마사지 your perfect spot for the Harrah's Atlantic City Casino in Atlantic City, New Jersey. Mapyro 강원도 출장안마 users can check 영천 출장마사지 out this map to 서산 출장마사지 see 파주 출장마사지 what's