Elämästä, yliopistosta ja Aberdeenista

Mä vietin kuluneet neljä päivää sängyn pohjalla. Ärsytti. Halusin niin kovasti käydä mun luennoilla ja tutoriaaleissa, mutta jo pelkkä sängystä nouseminen ja teen keittäminen tuntui vaativan ylimääräisen ponnistuksen. Onneksi suurin osa mun luennoista tuli audiona nettiin ja pystyin kuuntelemaan ne sieltä jälkikäteen. Ärsytti vaan että tulee poissaoloja tutoriaaleista, jotka on tosiaan pakollisia ja joista poissaoleminen vaikuttaa alentavasti arvosanaan. Sairastelut on kuitenkin vihdoin takanapäin ja mä pystyn keskittymään normaaliin elämään. Eli siitä normaalista elämästä ja kuluneista viikoista Skotlannista nyt!

Yliopistoon liittyen mainittakoon, että mä vaihdoin single hounourista joint honoursiin, elikkäs mun tutkintonimike on nykyään MA Anthropology-International Relations sen pelkän antropologian sijaan! Muutos tapahtui vähän niinkuin vahingossa, mutta en valita - IR luennot on tähän asti ollut ihan älyttömän kiinnostavia ja mun aivot tihkuu mielihyvää ja onnellisuutta aina kun mä opin jotain uutta siitä, miten tää maailma pyörii.

Mä oon aivan ihastunut opiskeluun. Mun asenne lukiossa perustui aika pitkälti sille ajatukselle että kouluun oli pakko mennä ja siellä oli pakko opiskella että saisi hyvät arvosanat ja sitä kautta "hyvän elämän". Nyt mä puhkun intoa tallatessani luennoille ja tutoriaaleihin. Mun kurssit on ihan älyttömän kiinnostavia ja mä tunnen että mä opiskelen ensimmäistä kertaa itseäni, en arvosanoja ja kouluja varten. Siksi koska mä haluan. Siksi koska mua kiinnostaa. Mä oon viettänyt tunteja kirjastojen hyllyjen välissä ja lueskellen netin artikkeleita, joihin mulla on pääsy vaan yliopiston ansiosta. Maailma on yhtäkkiä täynnä informaatiota ja mä haluan imeä sen kaiken sisääni. Tältä opiskelun pitää tuntua. Yhtään vähemmän vuoksi mä en uhraisi vuosia elämästäni.

Mulle Skotlantiin muutto ei ollu samanlaista rajojen rikkomista kuin se monelle muulle oli, mutta mä päätin rikkoa rajoja ihan jossain muualla. Mä kävin surffaamassa ensimmäistä kertaa elämässäni pari viikkoa sitten! Skotlantia ei ehkä osaisi kuvitella sen suuremmaksi surffipaikaksi, mutta mä oon kyllä vajonnut ihan täysillä märkäpukujen maailmaan. En mä tiedä onko maailmassa mitään, mitä voisi verrata siihen tunteeseen kun aalto rikkoutuu sun alla ja sä syöksyt kohti rantaviivaa sen kuohuissa.

Mä oon käynyt jonglooraamassa sirkus societyn kanssa ja vaikka pallot ei meinaa pysyä mun kädessä mitenkään ja mun sormet on avohaavoilla poin ansiosta, onnistuin mä viime viikolla ensimmäistä kertaa ikinä pyörittämään lautasia tikun päässä! Kiljuin riemusta. Ensi viikolla me leikitään tulella! Mä olen niin innoissani! Tulevilla viikoilla meillä alkaa myös akrobatia. Ehkä mä karkaan sirkukseen tutkintojen jälkeen.

Jujitsu kuuluu myös mun viikottaiseen päiväjärjestykseen. Mä oon ihan ruhjeilla tuntien jälkeen ja mun sensein pitää aina näyttää kaikki mulle kädestä pitäen - useinmiten nauraen, koska mä oon aina ihan pihalla. Mua käsketään lyömään ja potkimaan kunnolla, mutta löydän itseni pyytelemästä anteeksi joka kerta kun otan mitään fyysistä kontaktia keneenkään. Kun porukka raahautuu perjantai-iltaisin kaupunkiin mä tallustelen vastakkaiseen suuntaan puolikuolleena jujitsun jäljiltä.

Jokaiselle päivälle riittää yhä ihan älyttömästi tekemistä. Jos ei luentoja ja opiskelua niin societyjen tapaamisia tai urheilua, tai ihan vaan käytävällä tai keittiössä roikkumista porukalla. Kaikki varoitteli mua aina asuntolaelämän hirveydestä, mutta mulla on tosi hyvä olla täällä. Mulla on aina seuraa kun sitä tarvitsen, mutta mulla on aina mahdollisuus olla yksin kun haluan omaa tilaa. Kauhean paljon enempää mä en osaa pyytää.

Mä opiskelen noin viisi kertaa enemmän kuin suurin osa ykkösvuotisista. Ne on yhtä hukassa itsensä ja elämänsä kanssa kuin humalassa lauantaiyönä, mutta kyllä mä osasin valmistautua tähän. Mietin hetken verran pitäisikö mun hypätä ajatusmaailmoissani pari vuotta taaksepäin ja lähteä kiertämään läpi kaupungin jokainen clubi tai viettää lounastaukoni mun käytävätovereiden kanssa laittaen alakerran jätkiä paremmuusjärjestykseen. Nauroin ääneen ajatukselle. Kaikelle on aikansa ja paikkansa, mulle näiden ihmisten elämä täällä on kaukana takanapäin!

Viikonloppuna sään salliessa mä lähden ensi kertaa elämässäni liftaamaan ja ensi viikolla karkaan Englannin puolelle katsomaan tuttuja naamoja. Hymyilyttää.