...eli syyt miksi sä niiiiin haluat ja niiiiin et halua lähteä.
Minä ja monet muut Beijingissä julistettiin suhteellisen usein ja kovaan ääneen että koskaan ei enää au pairiksi lähdetä. Koskaan on aika raaka ilmaisu, enkä sitä välttämättä lähtisi enää Suomen kamaralla huutamaan. Au pairina olossa ON hyvät puolensa ja niin kovasti kuin joskus olinkin sitä mieltä että koskaan ikinä ei enää, niin olenpa tässä miettinyt että mitä jos nyt sittenkin. Jos elämässä on aupparoinnin kokoinen aukko jossain välissä niin mikä ettei. Mutta ensisijainen tapa lähteä ulkomaille se tuskin mulla tulee enää olemaan.
Mä tykkään kutsua aupparointia köyhän miehen tavaksi ulkomaalailla ja siinä mielessä se toimiikin ihan hyvin. Mutta jos mulla olisi minkäänlaista työllistymismahdollisuuksia, tutkintoa alla tai ihan vaan seteleitä lompakossa niin päätyisin varmasti valitsemaan jonkun toisen tavan kokea ulkomailla asumisen!
Joo eli plussia ja miinuksia. Aika moni pätee aupparintiin ihan yleensä, jotkut lähinnä Kiinassa.
Syitä miksi on siistiä olla au pair Kiinassa
Mahdollisuus asua ulkomailla. 18-vuotiaana on vähän huonompi alkaa työllistymään maailmalla. Okei joo joo onhan niitä jotain työharjoittelu paikkoja ja jos satut olemaan natiivi englanninpuhuja niin ehkä onnistut jonkun kielikoulun löytämään mikä sut haluaa palkata. Mutta näin köyhähkölle kouluttamattomalle peruspulliaiselle on aikas vaikeaa löytää muuta duunia Kiinasta.
Ilmainen eläminen. Joo kyllä niihin takuumaksuihin ja paperihärdelleihin rahaa kuluu, mutta jos nyt lähdetään siitä että sun ei tarvitse maksaa ruuistasi tai asumisesta ja lennot hyvitetään ja saat näiden lisäksi vielä palkkaa (vaikkakin huonoa) niin aika luksusta menoa. Ainakin kun verrataan vapaaehtoistyöhön tai vaihtovuosiin, mitkä maksaa kaikki useita tuhansia euroja.
Lapset on kivoja. Tai sitten ei, mutta mä en kyllä koskaan valittanut siitä että ensimmäinen asia mitä skidit kotiin tullessaan huuteli oli mun nimeni. JAAASMIN COME TO PLAY WITH MEEEE. Tai kun ne juoksi halaamaan ja sanoi rakastavansa mua. Tai kun ne sanoi että mä oon paras au pair mitä niillä on koskaan ollut (joo kerään kaikki parhaat kohteliaisuudet tähän nyt!). Eli joo lasten kanssa on kiva puuhailla kunhan ei tarvitse samaa leikkirumbaa vetää viitenä päivänä viikossa!
Kaverit! Aupparoinnin ehdottomasti paras puoli! Mä tapasin mun vuoden aikana ihan maailman parhaita tyyppejä. Monesta tuli parhaimpia kavereita mitä mull koskaan ollut ja vielä niidenkin jälkeen jäi iso joukko mahtityyppejä, joita tuun ihan varmasti vielä tulevaisuudessakin näkemään. Au paireja suurin osa, koska niin kliseistä kun onkin se vaan yhdistää aika tavalla. Mutta myös muuta porukkaa! Tapasin ihan tajutonta porukkaa ja on ihan mahtavaa joskus avata facebook ja huomata, että joku puolituttu kyselee kuulumisia! On kiva tuntea ihmisiä joka puolelta palloa!
Kielen oppiminen. Tiedättekö musta on hurjan siistiä aukoa suutani ja päästää sieltä ulos jotain mikä kuulostaa muiden korvissa siansaksalta! En mä sitä kiinaa luontevasti puhu enkä edes melkein, mutta kyllä musta on hurjan kiva puhua kieltä mitä ymmärtää noin yksi tuhannesta suomalaisesta (en googlettanut). Kielten puhuminen noin yleiselläkin tasolla on aika hauskaa, en todellakaan valittanut että sain jauhaa englanniksi päivät pitkät.
Paikalliseen kulttuurin läheltä tutustuminen. Maasta ja kulttuurista saa vähän erilaisen käsityksen expattina kuin turistina - erityisesti kun asut paikallisessa perheessä ja otat tosi läheisesti osaa paikalliseen arkeen ja juhlaan. Aika moni juttu jäisi näkemättä ja kokematta jos olisit vain vierailemassa - tai vaikka olisit paikallinenkin! Kiina erityisesti on ihan supersiisti mesta kulttuurillisesti.
Maailmankuvan kehittyminen ja ihmisenä kasvu. Matkailu avartaa ja niin pois päin. Ei käy kiistäminen etteikö maailmaa tuijoteltaisi vähän erilaisten linssien läpi kuin silloin reilu vuosi sitten. Huomattavaa muutosta on tapahtunut myös pään sisällä. Nyt ollaan vähän tietoisempia siitä kuka ollaan ja kaipa se luonnekin on johonkin suuntaan kehittynyt!
Perhe. Tää on nyt vähän kakspiippunen juttu, mutta on au paireja, joille kehittyy tosi läheinen suhde niiden perheen kanssa. Parhaimmassa tapauksessa jäätte elinikäisiksi kavereiksi ja vierailette toistenne luona vielä tulevaisuudessakin! Ulkomaille lähtiessä ei ole paha juttu jos siellä on jonkinlaista tukea ja turvaa odottamassa, kunhan se sitten tosiaan sitä tukea ja turvaa on!
Syitä miksi on perseestä olla au pair Kiinassa
Sut omistetaan. Au pairin ja perheen välillä ei vallitse se ihan perinteisin työsopimus vaan perheellä on oikeus hankkiutua susta eroon justiinsa sillä sekunnilla kun niille sopii. Sun työtunteja voidaan vaihdella miten lystätään ja sulla ei tosiaakaan ole sanomista niihin. Perheen menot ja asiat menee aina sun omien edelle. Näin kärjistettynä.
Asut työpaikalla. Eli käytännössä et ole koskaan vapaalla kun olet seinien sisällä. Sulla on työtunnit mitkä teet, mutta sä et voi kieltäytyä lasten seurasta vapaa-ajalla. Jos ne tulee nykimään hihasta ne nykii hihasta ja silloin on vähän ikävämpää selitellä että mun ei tarvi olla sun kanssa nyt. Koska tarvitsee. Yksityisyyden puute on myös suhteellisen karu juttu. Jos asut olohuoneen sohvalla neljä kuukautta sitä yksityisyyttä ei kauheasti löydy. Tää on au pairina olossa ehkä ikävin juttu. Jos mulle tarjottaisiin paikkaa omalla kämpällä niin lupaan ja vannon etten valittaisi mistään.
Palkka on kuraa. Tienasin Kiinassa vajaat sata euroa kuussa. Kun työtunteja on sata (tai vähän enemmän) on se tuntipalkka helposti alle euron. Enpä uskonut tällä palkalla tässä elämässä työskenteleväni. Varsinkaan koska se homma ei oikeasti ole mistään helpoimmasta päästä. Sä olet vastuussa lapsista ja sun pitäisi jotenkin onnistua miellyttämään sekä niitä että vanhempia ja vielä pysymään järjissäsi. Ei kovin luksusta joo ja vaikka Kiinassa halpaa onkin ei tuolla summalla kovin pitkälle pötkitä - ainakaan jos mielii matkustaa tai mitään nähdä!
Vapauden puute. Mä koin mun elämän tosi rajoittuneeksi Kiinassa (mitä nyt ei ehkä blogista voi päätellä). Päivisin pystyin tietty puuhailemaan mitä halusin, mutta ei tullut koskaan mieleenkään, että olisin voinut poistua kotona sinä aikana kun perhe oli siellä - vaikkei mulla olisikaan varsinaisia työtunteja ollut! Vapaapäivinäkin piti antaa suuntaanantavaa informaatiota siitä milloin tullaan kotiin. Enkä mä nyt sano että pahalla olisi välttämättä vahdannut, mutta mä tykkään mennä vapaasti ja silloin kun mua huvittaa.
Työajat. Jos alueella ei satu asumaan muita au paireja voi olla pikkuisen vaikeaa löytää kavereita kun teet viikonloppuina täydet työtunnit ja arkisin sun työt osuu akselille "kun opiskelijat ja muut ihmiset joihin voisin tutustua pääsevät koulusta minä aloitan työni". Hyvin mukavaa. Kiinalaisille on myös ihan ok teetättää au paireillaan hirveimpiä päiviä ikinä vain yrittäessään hyötyä heistä mahdollisimman paljon. T. tyttö jolla oli eräässä perheessä viikonloppuina työtunnit 8-10, 13-16, 19-20. Nauratti paljon.
Lapset osaa olla perseestä. Leikin tässä poneilla ruokapöydässä. Ja minä olen kahdeksan vuotta enkä syö jollei lastenhoitaja syötä. VARMASTI EN TEE LÄKSYJÄ. No en kyllä oo pelannu kun vasta kymmenen minuuttia ipadilla! Se tunne kun haluat alkaa vaan kirkumaan keskellä taloa koska kukaa ei kuuntele eikä kellekään ole koskaan opetettu minkäänlaisia käytöstapoja. Joo anteeksi että olen kamala ihminen ja huono au pair kun käsken sun tehdä läksysi ja sanon että pöydästä ei nousta ennen kuin lautanen on tyhjä.
Host-vanhemmat osaa olla perseestä. Ai Jasmin sä olitkin jo laittamassa kenkiä jalkaan, sori mutta meille tuli menoa sun täytyy vahtia lapsia. Jasmin mikset sä käyttänyt koiraa ulkoa sun vapaapäivänä? Jasmin mä kyllä sanoin että sä voit tehdä asian x päivänä y mutta ei se nyt onnistukkaan. Jasmin lähdetkö vielä toisen kerran kauppaan tänään, meillä ei ole hyödytöntä raaka-ainetta ö? Jasmin mikset sä lukenut meidän ajatuksia? Hei Jasmin lapset on vapaalla nyt seuraavat kaksi viikkoa eli sulla ei varmaan ole ongelmaa olla kotona joka päivä? Ja niin edelleen. (btw jokainen ajatus ajatustenlukua lukuunottamatta on minulle esitetty)
Hyvä perhe on vaikea löytää. Siitä huolimatta että sekä host-vanhemmat että lapset osaa olla perseestä ne voi silti olla kivoja tyyppejä ja niiden kanssa pystyy elämään. Siis sitten kun sen the perheen on löytänyt. Kiinassa järjestöillä hommat pelittää vähän sillä auktoriteetilla että tässä on perhe sä menet nyt tänne, plaat vanhan perheesi luokse tai majoitat itsesi jossain seuraavat kaksi viikkoa koska meillä ei ole sulle paikkaa. Itse vietin aikaa kolmessa perheessä, pisimmillään neljä kuukautta (vika perhe, jos olisi ollut eka ei olisi tarvinnut vaihtaa ollenkaan) ja lyhimmillään kuukauden (toka perhe mihin mut lykättiin kun muutakaan ei ollut tarjolla). Jos Kiinan lähtee ja perheenvaihto tulee vastaan voi oikeasti lohduttautua sillä, että meiden järjestöllä mun aikana about 70% au paireista vaihtoi perhettä vähintään kerran tai lähti kotiin kesken vuoden. Että semmosta.
Kulttuurierot ja yhteisen kielen puuttuminen. Kommunikaatiossa saattaa ilmetä ongelmia jos yhteistä kieltä hostperheen kanssa ei löydy. Erityisesti kun törmätään niihin ah niin ihaniin kulttuurieroihin, joihin ei ole osannut valmistautua tai joita ei vain ymmärrä. Yritä nyt siinä sitten selvittää asioita kun kukaan ei ymmärrä sanaakaan toisen puheesta... Kielimuuri on mukava myös peruselämässä. Yritä siinä sitten kysyä neuvoa tai olla muuten vaan ongelmissa kun kukaan ei puhu englantia.
JÄRJESTÖN ALLA OLEMINEN!!! Tän kuuluisi olla listalla ykkösenä. En keksi kovin montaa asiaa mikä olis potuttanut Kiinassa jatkuvasti yhtä paljon kun järjestön kanssa tappeleminen. Tää mun suunnitelma lähteä järjestön kautta koska "hommat hoituu" ja "se on turvallisempaa" ei mennyt ihan putkeen. Kiva tapella aina omista oikeuksistaan aina ihan palkasta ja työtunneista lähtien ja kuunnella kun porukka lätisee että eihän sinä nyt niin kamalasti eroa ole teetkö 25 vai 35 tuntia viikossa samalla palkalla (josta muuten pitäisi verottaa tämän ja tämän verran tässä kuussa syistä u ja o). Turvakin rajoittui siihen että perheettömänä himmaillessani järjestöltä vaivauduttiin soittamaan hostellille josko siellä olisi tilaa mulla. Että semmosta. On porukkaa uhattu lähettää kotiinkin niinkin vakavin perustein kuin aksentti. Tai sanottu että joko otat tän perheen tai häivyt. Älä mee Kiinaan järjestön kautta. Ikinä.
Taidan muodostaa uuden mielipiteen au pairiksi lähtemisestä nyt nämä listattuani. Joo, mä voin lähteä au pairiksi uudestaan! Mutta mä en ikinä enää lähtisi sellaisen kulttuurin keskelle mikä eroaa niin paljon kaikista länsimaalaisista arvoista. Suurin osa mun ongelmista Kiinassa nimittäin johtui ihan rehellisesti kulttuurieroista perheiden ja järjestöjen kanssa ja siitä ettei kukaa tiennyt mikä au pair oikeasti on. Ja jos mä lähtisin mä haluaisin perheen, jolla on tarjota mulle oma asunto.
Anyway toivottavasti oli apua tai iloa tai mitä hyötyä tästä nyt voikaan repiä. Kysymyksiä saa esittää tai vaikka ihan sähköpostia laittaa jos Kiinaan on suunnitellut lähtevänsä.
Hei sellasta oon kovasti miettiny että onko au pairina mahdoton olla vegaani/vegetaristi? Ja nimenomaan siellä Kiinassa :D
VastaaPoistaVegetaristi on! Ja ihan jopa siellä Kiinassa. Mulla oli useampi kaveri jotka ei syöneet lihaa ollenkaan ja hyvin pärjäsi. Tietty se jossain määrin rajoittaa ja ravintoloissa asioidessa voi tulla hankaluuksia selvittää sisältääkö joku ateria oikeasti lihaa vai ei (ei ne tiedä itsekään, osa kiinalaisista ei lue kalaa lihaksi...) mutta kyllä sen onnistuu jos pistää onnistumaan. Perhekeskeistäkin se tietty on miten vegetaristeihin suhteudutaan. Mun yhdelle kaverille kokattiin kasvisversiot kaikista ruuista, toinen sai tyytyä syömään niitä lihattomia mitä oli sinä päivänä tarjolla.
PoistaVegaanin ja Kiinan yhtälön mä näen aika mahdottomana. Vaikkei siellä esim. maitotuotteita juuri käytetä kananmunaa löytyy jokatoisesta ruoasta ja sun on oikeasti ihan mahdotonta alkaa selvittämään missä ruoissa on käytetty mitäkin raaka-aineita. Veganismi ja jopa vegetarismi on aika utopisia käsitteitä Kiinassa.
Oon kyl ihan samaa mieltä noista jutuista, vaikka ihan kiinassa en aupparina olekaan :) Etenki toi, että tää on edullisin vaihtoehto lähtee ulkomaille vuodeks verratttuna vaihtovuosiin sun muihin. Toiset hostit on tosi avokätisiä kustannusten kanssa ja talot on usein huikeita asua. Että kyllä kelpaa :)
VastaaPoistaJep! Mulla oli Kiinassa kaveri jonka hostmom yhtenä päivänä vaan päätti että sä oot loman tarpeessa ja kustansi sille matkan Thaimaaseen kaikkine hotelleineen ymv. Ja oli jonkun verran niitä onnekkaita joilla oli ihan hostien kustantamat kämpätkin että kyllä olis kelvannut!
Poista