lauantai 14. joulukuuta 2013

Onnellinen ikäloppu

Kiinalaiset syntyy yksivuotiaina ja mä pohdin eilen sekunnin verran pitäisikö mun juhlistaa kaksikymppisiä vai pysyä tenivuosien lukemilla. Valitsin jälkimmäisen.

Vanheneminen on ollut mulle maailman vaikein asia viimeisen parin vuoden ajan. On tuntunut siltä että elämä luisuu läpi sormien. Että vuodet kuluvat mutta mikään ei muutu. Että on lukittuna paikoilleen, suljettuna häkkiin, jonka ohitse virtaa unelmienkoski. Vierestä katsoo veden virtaamista, haaveilee ja yrittää räpiköidä mutta lopulta huomaa taas yhden vuoden kuluneen. Kaikkien muiden elämä tuntui alkaneen kun kakussa oli kahdeksantoista kynttilää. Minä itkin viikon etukäteen ja toivoin ettei se päivä koskaan koittaisi.

 photo 2013-12-13102305.jpg
 photo 2013-12-13100801.jpg

Tänä vuonna en itkenyt. Sen sijaan kirjoitin paperille kaiken mitä olen elämässäni vuoden sisällä saavuttanut. Siitä tuli maailman paras lista.


Täysi-ikäisyyden saavutukset

Sain ajokortin
Kirjoitin ylioppilaaksi hyvin arvosanoin
Värjäsin hiukseni pinkiksi
Hyppäsin laskuvarjohypyn
Sain maailman parhaimman kesätyön
Muutin ulkomaille
Asuin kolme kuukautta Shanghaissa
Muutin Beijingiin 


Lisäksi on asioita joita lista ei osaa pukea sanoiksi. Olen viettänyt elämäni hienoimpia hetkiä Kiinassa. Olen tavannut uskomattomia ihmisiä ympäri maailmaa ja tehnyt asioita, joista en olisi osannut edes uneksia. Olen toteuttanut unelmia. Suuria sellaisia. Unelmia joiden piti olla mahdottomia. Kiina on antanut mulle enemmän kuin olisin koskaan uskaltanut kuvitella. Olen onnellisempi kuin koskaan. Mulla on elämä maailmalla. Kiina on koti.

 photo 2013-12-13100452.jpg

Olin syntymäpäiväni töissä. Aamun kiinantuntien jälkeen lähdettiin kuitenkin porukalla synttärilounaalle. Kiinalaista vegeruokaa ja mun lemppari-ihmiset Beijingissä. Ihan melkein kaikki. Lounaan jälkeen kävelylenkki puistossa muutaman parhauden kanssa. Mä en ymmärrä mistä nää ihmiset tulee, mutta voin varmuudella sanoa että Kiinasta löytyy ne kaikkein parhaimmat.

 photo 2013-12-13084417.jpg

11 kommenttia:

  1. Onnea kuitenkin! :) Mustakin joskus tuntuu, että en mä oo tehnyt mitään tai elänyt, mutta nyt yhtäkkiä tuli tuollainen samanlainen olo kuin sulla. Mähän oon tehny vaikka mitä ja eessä on vielä paljon seikkailuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näinhän se menee :) Olin ihan paniikissa pari viikkoa takaperin että nyt se taas tulee, mutta kun aloin tarkemmin miettimään niin on kyllä ollut niin hyvä vuosi että jos sitä lähtisin itkemään niin heikosti menisi. Kohti ensi vuotta siis!

      Poista
  2. Miten paljon ihanaa sinulla onkaan vielä edessä. Minusta on aina tuntunut, että elän elämäni parasta aikaa, vieläkin:D. Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat sanat sulle! Mulla on juuri nyt samanlaiset fiilikset ja toivottavasti pysyy tällaisina vielä pitkään. Ja kiitos :)

      Poista
  3. Onnea täältäkin!

    Minäkin ikäkriiseilin siinä 18-20 vuotiaana, nyt en enää jaksa, kun olen tajunnut, että oikeasti tässä iässä ikä on numeroita. Fiilis edelelleen sama kuin silloin 20 vuotiaana, mitä nyt vähän olen viisastunut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Enpä oo koskaan ajatellut asiaa tolta kannalta mutta nyt kun miettii niin kaveripiirissä täällä on paljon porukkaa jotka on viisikin vuotta vanhempia ja ihan samanlaiset ajatusmaailmat ja häppeningit meneillään. Eli ei se kai sitten tosiaan mitään merkitse. Vau, valaistuminen!

      Poista
  4. Onnea, muru! =D Voi elämä, minullahan tässä pitäisi olla ikäkriisi, jos jollakulla - juuri eilen pikkujouluiltiin parin samanikäisen ystäväni kanssa, joista toinen oli sitä mieltä, ettei voi enää tituulerata itseään kolmekymppiseksi, jos on rapsahtanut jo pari vuotta siihen päälle. =D Vähän masensi, heitinkin, että nelikymppiseksikö tässä sitten pitää itseään alkaa jo kutsua?! =D No ei siinä mitään, en minä ole turhia kriiseillyt, ehkä kaksivitosena oli jotain pientä. Sinä olet hurjan rohkea tyttö, tyttö, joka todella seikkailee ja heittäytyy elämään. Sinä olet se unelmienkoski, ja tiedän, että nautit sen kuohuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä mitään kriisejä väkisin kellekään! Miä oon vaan hassu ja outo ja kaikki on aina liian vaikeeta. Ja kyllä ihan varmana aion olla parikymmpinen vielä kun vuosia on muutama rapsahanut päälle. Eli säkin menet hienosti kolmekymppisestä! Hahhah mutta niin se aika vaan kuluu ja kuluu muuten liian nopeaan jos multa kysytään.

      Kiitos olen ihana ♥

      Poista
  5. Hei onneaa paljon! Mulla oli kans kauhea ikäkriisi sillon ku täytin 18! Kaikki sano, että elämä on perseestä heti, ku on täysikänen, mutta nyt jälkeenpäin tuntuu, että siitä se elämä vasta kunnolla alko. :D Mutta kyllä järkytti vaihtaa jokapaikkaan iäksi 19. Ihan vastahan mää täytin 18, joten miten tässä näin pääsi käymään, että vuosi meni niin nopsaa??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin. Oli muuten sama päivä! :D Voi että muistan vieläkin elävästi kun vuorokausi vaihtui ja minä kökötin itku kurkussa peiton alla Harry Potteria lukien ja yritin kovasti palata ajassa siihen päivään kun luin kirjan ensimmäistä kertaa. Joo että semmosta! Kyllähän tässä täysi-ikäisyydessä on kieltämättä puolensa mutta mäkään en voi uskoa että siitä on jo vuosi! Apua kohta ollaan kakskymppisiä!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...