Masaya Volcano National Park

Luulin etten koskaan kiipeäisi tulivuorelle. Kun ensimmäistä kertaa näin kuvia Masayan punaisesta hehkusta tummaa yötaivasta vasten tiesin kuitenkin, että sinne olisi lähdettävä. Verenpunainen kraaterista nouseva hehku, kuvat laavavirroista ja ihmisten silhuetit sitä vasten saivat mut unohtamaan kaikki pelkoni. Mä halusin seisoa tuon tulivuoren laella ja kokea sen kaiken.

Puiston sisäänkäynnillä meille kerrottiin, että toinen huipuista oli suljettu yleisöltä aktiivisuuden takia. Huipulle ei saanut kiivetä ja siellä sai viipyä vain vartin tulivuoren sisältä nousevien myrkyllisten kaasujen takia. Sehän ei meitä pysäyttänyt. Mulla oli perhosia vatsassa kun auto lähti kiihdyttämään kohti tulivuoren huippua ja huipulta nousevat savupilvet tulivat yhä lähemmäksi ja lähemmäksi.

Huipulla edessä avautui valtava kraateri. Olin niin innoissani että otin muutaman juoksuaskeleen sitä kohti. Olin niin lumoutunut tulivuoren suuruudesta, kraaterin syvyydestä ja rikin tuoksusta etten edes osannut kaivata laavaa. Luulin itse asiassa, että koko laava oli kraaterista nousevan savupilven peitossa, kunnes joku talutti mut muutaman askeleleen sivulle ja tajusin seisoneeni pienen kielekkeen edessä, joka esti näkymän tulivuoren sisimpään. Siellä sitä laavaa pauhusi. Olin täysin mykistynyt. 

Olin aina kuvitellut laavan olevan kiinteää ja paksua, mutta siellä tulivuoren kraaterin syvyydessä se muistutti vain verenpunaisia vesimassoja, jotka aaltoina loiskivat tulivuoren sisäseinämiä kohti. Toivon että voisin ostaa selittää miltä kuulostaa laavan pauhu. Se oli kuin valtavien vesimassojen pauhua syvällä kallioiden uumenissa, mutta ärhäkämpää, paljon voimakkaampaa.

Vierailu Masayan laella oli kiistatta yksi mun tähän astisen elämän maagisimpia hetkiä. Harvoin sitä pääsee omin silmin näkemään millaisia voimia maankuoren alla piilee. Itsensä tuntee niin pieneksi ja avuttomaksi, mutta samaan aikaan näky on niin vangitseva, ettei edes muista pelätä. Ensi kerralla pimeän aikaan.

Tavattiin muuten Masaylla myös joukko pyöräilijöitä. Porukka oli lähtenyt Yhdysvalloista polkemaan ja tavoitteena oli saavuttaa jonain päivänä Argentiinan etelä-kärki. Pyöräilijät on ihan huippu inspiroivaa porukkaa ja mä todella toivon, että mulle aukeaa jossain vaiheessa elämää tilaisuus lähteä kulkemaan ympäri maailmaa pyörän selässä!

Masaya vinkit

Liikenneyhteydet: Granadasta Managuaan matkaavat bussit ajavat Masayan ohi. Kun lippua ostettaessa mainitaan määränpääksi Masaya tulee joku huutelemaan perään kun on aika hypätä kyydistä. Masayalle matkattaessa bussi jättää väärälle puolelle moottoritietä, mutta ylitys on todettavasti mahdollinen. 

Hinta: Itsenäinen reissu Masayalle kustantaa noin 10$ henkilöä kohden. Se sisältää lipun kansallispuistoon (3,5$), vierailun kansallispuiston museossa, kuljetuksen tulivuoren huipulle (3,5$) sekä paikallisbussit Granadasta tulivuorelle ja takaisin. Turistiretkien hinnat liikkuvat 30$ paikkeilla.   

Turvallisuus: Huipulle pääsy on toisinaan estetty tulivuoren vaihtelevan aktiviisuuden takia. Tulivuoresta nousevat kaasut ovat myrkyllisiä, minkä takia vierailuaika on hyvin rajoitettu eikä huipulle saa kiivetä omin jaloin.  

Sateenkaaren värinen Granada, Nicaragua

Granadan reissu meinasin alkaa huonosti. Oltiin tuttuun tapaan sullottu itsemme täpötäyden paikallisbussin kyytiin ja matka taittui enemmän tai vähemmän mukavasti kohti määränpäätä. Myyntimiesten hattarapussit hakkasivat takaraivoon ja bussi pysähteli parin kilometrin välein pudottamaan porukkaa pois kyydistä. Meidän rinkat kökötti bussin perällä tilanpuutteen vuoksi ja kaveri pyysi kolmatta kertaa matkan aikana tarkistamaan että meidän rinkat on yhä kyydissä. Vastasin myöntävästi ennen kuin olin ehtinyt edes kääntää päätäni - ihan vain huomatakseni että omani loisti poissaolollaan.

En ehtinyt alkaa edes panikoimaan kun katseeni kiinnittyi paluusuunnasta bussia kohti juoksevaan hahmoon, jolla oli jotain punaista ja valtavaa päänsä päällä. Mun rinkka! Tilanne näytti onneksi olevan bussin henkilökunnalle tuttu ja kulkupeli alkoi hidastaa vauhtia ennen kuin ehdin edes alkaa elekielellä selittää että mun rinkkani on bussin väärällä puolella. Bussin takaluukku lävähti auki ja mun rinkka viskattiin kyytiin vauhdissa.

Oltiin matkattu Nicaraguassa vasta reilu viikko, mutta en ihmetellyt enää yhtään sitä, että turistivirrat olivat alkaneet viime vuosina valua maahan. Oltiin eletty paratiisisaarella ja länsimaalaisten valtaamassa turistikaupungissa, surffattu, koettu paikallista elämää markkinoilla ja nyt meidän silmiemme eteen heitettiin kuvankaunis kolonialismin aikainen kaupunki. Ihana ja värikäs Granada! Pieni ja unelias Granada! Kaupunki täynnä karkkipaperien värisiä taloja ja entisaikoina rakennettuja kirkkoja, jotka nekin loistivat sateenkaaren väreissä. Kaupunki jonka jokainen rakennus tuntui olevan valokuvan arvoinen ja jossa ajatus päättömästä vaeltelusta ympäri kaupunkia sai aivan uuden käsityksen joka kadunkulman ollessa niin yksinkertaisen kaunis.

Väli-Amerikassa parasta on kontrastit. Kuvankauniit värikkäät kadut ja tunkkaiset markettikujat. Paistorasvan tuoksu ja tuoreet avokaadot. Turistikadut ja paikallinen elämä. Kaiken sen kohtasin Granadassa. Oli ihanaa istua keskuspuistossa syöden jäätelöä ja katsellen ympäröivää maailmaa. Oli ihanaa vaeltaa pitkin kaupungin katuja ja imeä itseensä sen tunnelmaa. Vielä ihanampaa oli kuitenkin kiivetä erään kirkon kellotorniin katsomaan sitä maailmaa lintuperspektiivistä. Sieltä avautuvaa maisemaa katsellessa oli vaikea kuvitella millaisen vallan alla tämäkin kaupunki oli rakennettu. Miten kolonialismista on voinut syntyä jotain niin kaunista?

En usko että mulla on koskaan ollut yhtä kuuma kuin Nicaraguassa. Lämpötilat oli kaikkialla kolmenkymmenen yläpuolella ja ilmassa ei ollut pienintäkään tuulenvirettä. Granadan alueella ei sen lisäksi ollut satanut viikkoihin. Kävin öisin sotia dormin tuulettimista ja lilluin luvattoman pitkiä aikoja jakutsissa, mutta kerrankos sitä eletään. Samaisen mantran innoittamana aloin myös suunnitella elämäni ensimmäistä tulivuoriretkeä. Ennen reissua olin päättänyt pitää hyvän etäisyyden tulivuoriin, mutta nyt mulle oli syttynyt palo nähdä tulivuoren kraaterissa läiskyvää laavaa. Siitä lisää seuraavassa postauksessa!

Granada vinkit

Majoitus: Hostal Mochilas. Riippumattoja, jakutsi ja rentoa meininkiä. Suosittelen lämpimästi!

Nähtävyydet: Karkkikaupan väriset kadut ja lukemattomat kolonialismin aikaiset kirkot ja rakennukset. Xalteva parkissa kannattaa käydä ja Iglesia de Mercedin huipulta on mahtavat näkymät kaupungin ylle. Chocomuseo on pieni mutta sympaattinen. Jos hautausmaista tykkää niin Cemeterio de Granadalla kannattaa ehdottomasti pyörähtää. 

Ruoka: Parque centralin eteläisellä laidalla oleva jäätelöbaari on must-kohde kaikille jäätelöstä tykkääville ja laihalla lompakolla matkaaville.

Liikenneyhteydet: Pohjoisesta tullessa Granadaan pääsee paikallisbusseilla Managuan kautta tai turistibusseilla suoraan Leonista. Käytännössä kaikki etelästä tulevat bussit pysähtyvät Granadassa matkalla Managuaan. Turistikuljetukset mahdollisia myös Costa Ricasta ainakin San Josesta ja Liberiasta. Granadasta on myös satunnaisia lauttayhteyksiä Ometepelle.

Do what makes you happy - kun luovuin unelmasta joka ei tehnyt onnelliseksi

Mistähän sitä taas aloittaisi. Ehkä ihan vain toteamalla että mä peruin mun yliopistovaihdon Yhdysvalloissa. En ole lähdössä vaihtoon ensi keväänä enkä tutkintoni rakenteen takia myöskään seuraavana vuonna. Olin odottanut vaihtoa ensimmäisestä päivästä lähtien ja sen piti olla mun koko yliopistoelämän kohokohta, mutta nyt sitä ei tule ja tulen viettämään seuraavat kaksi ja puoli vuotta Skotlannissa.

Kun sain viime keväänä vaihtopaikan olin ihan rikki. Mulla oli mun tutkinnon puitteissa mahdollisuus lähteä tasan yhteen yliopistoon länsimaiden ulkopuolella, mutta vaikka kaikkeni tein niin paikka meni lopulta jollekin toiselle. Itkin päiväkausia. Yli puolet vaihto-ohjelmaan hakeneista jäi ilman paikkaa ja kaiken järjen mukaan mun olisi pitänyt vaan osata iloita siitä että mulle ylipäätään tarjottiin mahdollisuutta lähteä ulkomailla. Mutta en ollut. Ikävöin Kiinaa ja Aasiaa päivittäin niin paljon, että otin kielteisen päätöksen Hong Kongin vaihtopaikasta äärettömän henkilökohtaisesti. Vaihto oli ollut mun ainoa mahdollisuus palata Aasiaan. Mun koko elämä oli pieninä palasina ympäri maailmaa eikä mikään olisi tehnyt mua yhtä onnelliseksi kuin mahdollisuus palata Kiinaan ja nähdä siellä mun ystäviä ja kiinalaista perhettä.

Otin mulle tarjotun vaihtopaikan Yhdysvalloissa kuitenkin vastaan. Vihasin Aberdeenia ja olin valmis tekemään mitä tahansa päästäkseni pois. Jenkkeihin muutto kiinnosti yhtä paljon kuin vessanpesu, mutta Aberdeeniin jääminen vielä vähemmän. Kesän reissun ja siitä syntyneen viisumiongelmien takia jouduin vaihtamaan vuoden vaihto-ohjelman yhden lukukauden vaihtoon. Tsemppasin itseäni lähtemään. Kyllä siellä tulisi olemaan kivaa.

Koko kesän uskoin meneväni. Vielä Aberdeeniin muuttaessani uskoin vakaasti että seuraavaa lukukautta en viettäisi täällä. Jenkkeihin muutto ei kuitenkaan aiheuttanut mussa pienintäkään innostuksen kipinää. Koko ajatus lähinnä ahdisti. Mutta mitä vaihtoehtoja mulla oli? Joko lähtisin nyt tai en lähtisi ollenkaan. Jos en lähtisi, mun unelma yliopistovaihdosta ei koskaan täyttyisi.

Kun pari viikkoa sitten kohtasin kaverini, joka kertoi mulle lopettavansa yliopiston ja peruneensa seuraavan lukukauden vaihdon koska oli onneton ja tarvitsi omaa aikaa, syttyi mun päässä ajatus siitä että tämä ei ollut sitä mitä mä halusin. Do what makes you happy on ollut mun mantra vuosikaudet ja sitä mantraa on antaumuksella seurattu, mutta vasta tuon keskustelun jälkeen tajusin että vaihto Jenkeissä ei olisi tehnyt mua onnelliseksi. Se ei ollut se unelma mitä mä olin tavoitellut. Hong Kongin vaihto oli, mutta kun siltä oli katkaistu viime keväänä siivet yritin täyttää sen jättämän aukon jollain muulla siinä onnistumatta.

Olin pyöritellyt asiaa mielessäni lähes kaksi viikkoa ennen kuin uskaltauduin laittamaan viestiä mun vaihtokoordinaatorille. Mua pelotti tosi paljon miten asiaan reagoitaisiin, mutta sen suhteen oltiin tosi ymmärtäväisiä. Ehkä vähän liiankin, koska mun vaihtoyliopistolta lähetettiin viestiä ja sanottiin, että olisin tervetullut sinne syksyllä 2017 jos tilanne muuttuisi. Koin huonoa omatuntoa asiasta, mutta päätös olla lähtemättä oli lopulta todella vapauttava.

Itken ehkä vielä yhden itkut sille unelmalle joka ei koskaan käynyt toteen, mutta sen jälkeen otan suunnaksi uudet seikkailut. Perumalla vaihdon säästin pari tonnia pelkissä viisumi-, vakuutus- ja lentokuluissa ja päätin sijoittaa rahat johonkin mikä tekee mut oikeasti onnelliseksi. Taidan siis lähteä pitkästä aikaa käymään kotona Beijingissä. Oon etsinyt ahkerasti lentoja, mutta joulu on huonoa aikaa matkustaa edes Kiinaan, joten voi olla että reissu siirtyy huhtikuulle kun mulla on kuukausi lomaa yliopistosta. Se ei kuitenkaan haittaa, koska pelkkä ajatus siitä että mä saatan seuraavan puolen vuoden sisällä astella taas tuttuja katuja pitkin ja nähdä ystäviä vuosien jälkeen tekee mut onnellisemmaksi kuin mikään muu maailmassa.

Mietin pitkään mitä kuvia liittäisin tähän tekstiin, mutta lopulta tuntui ettei mulla ollut edes muuta vaihtoehtoja kuin laittaa kuvia niistä unelmista, joista tuli totta. Minkä unelman toteuttaminen on tehnyt susta maailman onnellisimman ihmisen?