Oguri Shun

Julkinen ehdotus kiinan hallitukselle: Englanninkieliset opasteet.

Suunnitelmiin tuli muutos ja poistuin jo tänään ensi kertaa kotoa. Joojoo siis tää on ihan helppo reitti kävelet vaa tonne ja sit käännyt oikeelle ja siel on bussipysäkki ja sit ajat sillä metroasemalle. Arvatkaa löysinkö edes "tonne"? Siis ihan oikeasti kuinka sotkuinen voi yksi naapurusto olla? Mulla on hyvä suuntavaisto, mutta kun samanlaisia katuja samanlaisine taloineen jatkuu joka suuntaan on vähemmästäkin hukassa. Ehkä-tonne suunnistukseni tuotti kuitenkin tulosta ja vaivaiset puoli tuntia myöhemmin löysin itseni päätieltä! Aivoissani naksahti taas kerran jotain kriittisellä hetkellä ja päätin että hei, ei sinne metroasemalle varmaan niin pitkä matka ole! Kyllä sinne jaloinkin varmaan helposti pääsee! Joo niin varmaan. Löysin itseni metroasemalta vajaat kolme kilometriä myöhemmin kun olin ensin pyörinyt ees taas ympäri aluetta ja kävellyt kaiken kukkuraksi asemasta ohi. Miksei täällä ihan aikuisten oikeasti ole mitään opasteita? Kaikki mahdolliset turhuudet on kyllä kirjoitettu englanniksi (joku chemical factory mm. tuhannesti), mutta luonnollisesti metroasemalle ei ole minkäänlaisia opasteita. Eikä edes siihen pirun asemaan ole voitu kirjoittaa että metro! Onneksi multa luonnistuu olemattoman kiinan lisäksi verbaalinen viestintä. Siinä mä metrokarttaa heiluttelin ja selitin että qu (megalomaaninen kartan ravistus ja sormella suhaaminen) shenme zou. Ja perille löysin vaikkakin kuolemaa tehden. Hah!

Kävin siis tänään agencylla orientaatiossa. Kyseinen mesta sijaitsee näin sivumennen sanottuna pilvenpiirtäjässä maailman cooleimmassa kaupunginosassa. Voi tsiisus niitä näkymiä. Mun kiinan tunnit pidetään siis tuolla! Näyttää myös siltä että taidan saada yksityisopetusta kys. kielessä, koska oon niin surkea siinä kaikkiin muihin auppareihin verrattuna. Jaa ihaks tosi? No, en valita. Toivottavasti se opettaja on joku supervaativa ilkimys niin munkin kielitaito voisi lähteä noususuhdanteeseen. Tai olkoot kuka hyvänsä kunhan ei ainakaan Oguri Shun...

...mistä pääsemmekin sulavasti liukumaa postauksen tärkeimpään asiaan. Meillä on agencylla Oguri Shunin kiinalaisversio! Huutomerkkejä tähän nyt! Siis ihan ilmetty kopio! Jos ette viettäneet nuoruuttanne katsellen japanilaista draamaa niin kyseessä on siis japanilainen näyttelijä. Mies ei ehkä (perusihmistä) hurmaa ulkonäöllään, mutta on näytellyt sitäkin coolimpia (romanttisia) rooleja. Mulla oli toimistolla niin hauskaa ettei tosikaan. Yritin vaan pidätellä hymyä ja naurua. Ja siitähän se riemu repesi kun tää jätkä lähetettiin mun kanssa ostamaan puhelinkorttia. Ei ollu oikeasti todellista miten hihittelin vaan itsekseni koko matkan! SIIS OIKEASTI. En tiedä johtuuko tää saasteista vai kuumuudesta vai Kiinasta yleensä mutta oon nykyään ihan hysteerinen kaiken päänsisäisen toimintani kanssa! Siis en voinu kattoa tätä tyyppiä tyyliin silmiin! Olisin muuten vajonnut lattialle ja kuollut nauruun siihen paikkaan. Että halvat ne on munkin huvit! En tiedä miten selviän elossa keskiviikosta kun lähden uudestaan agencylle... :D Hymiö koska nauran ääneen tätä juttua kirjoittaessni. Siis oonko oikeasti näin kauhea?

Ps. Huomaatteko kuinka laadukkaaksi mun tekstit ja suomenkieli on muuttunut. Kyllä huomaa että pää on vähän pyörällä. Mun lempisanat on tästä päivästä lähtien sitten virallisesti myös ja oikeasti. 

Pps. ENSI KERRALLA KUVIA MÄ LUPAAN.

edit// Paras jäi kertomatta. Arvatkaa kuka ei löytänyt tietää kotiin? Osotteet lojuu sängyllä ja minä pyörin ympäriinsä miettien että mikähän se näistä satojen samannäköisten (siis oikeasti samannäköisten) talojen joukossa oikein on. Vaadittiin aika monta värää tietä ja käännöstä ennen kuin löysin perille tunnistettuani kuistilla olevan sateenvarjon. Wuhuu!

I love my life

Otsikosta voitte varmaan päätellä että hyvin menee. Tai no, hyväkin tuntuu aika lievältä ilmaisulta verraten siihen miten mahtavaa täällä on! Saavuin Pudongin kentälle eilisaamuna ja siitä lähtien on ollut ihan tajuton meno päällä. Shanghaita oon nähnyt tasan puolentoista tunnin metromatkan, pikaisen ostoskeskusharhailun (lue: vierailin kerroksessa joka oli pyhitetty pelkästään ruoalle ja herkuille) ja kotimatkan verran, mutta voin vakuuttaa että maailmassa ei voi olla kovin montaa paikkaa jotka olis enemmän luotuja mulle!

Lentojen kanssa oli ihan tajutonta sähläystä. Lontoossa ei päästy laskeutumaan ukkosmyrskyn takia vaan kierreltiin ilmassa joku puoli tuntia yliaikaa. Heathrowlla neljän tunnin odottelun jälkeen sitten selvisi, että mun lentoa on siirretty puolellatoista tunnilla. Awesomeness. Kun pääsin koneeseen en sit tietenkään osannut nukkua ja perillä päästessä oli sit tosi kiva alottaa tutustmisrumba kun on ollut vuorokauden nukkumatta. Onneks tää mun local coordinator on maailman ihanin! Siis ihan oikeesti maailman sympaattisin tyyppi! Puhuttiin kaikkea maasta taivaisiin ja tää oli ihan suprised että suomalaiset ei ookkaan katolisia ja että minä oon uinut meressä.

Ulkona on +40 astetta lämmintä ja kuulema kuumin kesä vuosiin. Mulla ei oo ikinä ollut niin kuuma kun seistessäni täällä liikennevaloissa! Siis ihan oikeasti! Taivas on harmaa, mutta se ilma on vain niin sakeana kuumuudesta. Jos tuulee, se tuulikin on kuumaa ja kosteaa! Nää ei käy ulkona kävellen ollenkaan ja ymmärrän kyllä täysin miksi. Siis ihan tajutonta! Päätin eilen fiksuna tyttönä sammuttaa ilmastoinnin päikkäreiden ajaksi ettei vaan tule kylmä. SERIOUSLY mitä oikeen ajattelin? Herätessäni olin yksi märkä läntti ja puuteria sai sutia taas koko rahan edestä. Tänään en jaksanut vetää edes pohjameikkiä naamaan. Se olisi löytynyt poskilta ennen aamiaista.

Ja ruoasta puheenollen! Ruoka on parasta mitä oon eläessäni syönyt! En tiedä johtuuko tää mun yleisestä mielentilasta, mutta pelkkä riisi ja vesi - KYLLÄ MINÄ JUON VETTÄ - maistuu ihan taivaalliselta. Että voitte sitten vaan kuvitella kaikki nää lihapadat joiden äärellä keikun. Tänään söin illallisella mm. ankkaa ja viittä muuta "riisin lisuketta". Oon ihan taivaassa vaikken osaakaan käyttää puikkoja. Tai osaan, mutten pidä niitä oikein! Mutta minkäs mä sille mahdan ettei mun suuhun päädy yksikään riisinjyvä jos pidän niitä tikkuja oikeassa asennossa...

Perhe on ihan superihana! Oon niin rakastunut näihin tyttöihin! Mulla on myös pieni lahjojen ja piirroskuvien määrään perustava olettamus ettei nekään inhoa mua. Huomaa kyllä että on leikitty kun on kädet ja jalat ihan mustelmilla. Huomasin valitettavan aikuisia piirteitä itsessäni kun en heti tajunnut kaikkia leikkejä vaan mulle piti selittää mitä tapahtuu. Toivon että taannun pian takaisin lapsen tasolle! Ja mitä tähän pelättyyn englantiin tulee niin todellakin no worries. Lapset puhuu tosi hyvää ja selkeää englantia enkä oo vielä kertaakaan törmänny tilanteeseen missä en olis tullut ymmärretyksi. Mä puhun toisinaan liian hankalaa kieltä ja joudun vähän viittomaan, mutta enpä oo koskaan tavannut yhtä nuoria nuoria tyttöjä jotka puhuu ei-natiivina tällaista kieltä! Mun suomikin sujuu kohtuullisen hyvin. Vastaan nimittäin aina oveen koputtaessa sisään ja yes muuttuu vähän turhan helposti jooksi tai niiksi. Kiinan suhteen mulla on kuitenkin selkeät ja epäinhimilliset tavoitteet. Päätin nimittäin että kuukauden päästä ymmärrän mitä ruokapöydässä puhutaan! Siihen on hyvä pyrkiä kun suurin kielikukkaseni on bie qi wo elikkäs don't piss me off. Ja loput onkin sitä "koira on väsynyt" -luokkaa. Mutta tavoitteita pitää olla!

Eipä tässä kai muuta! Huomenna vielä lepäilen univelkojani pois, mutta tiistaina kuumottelisi kovasti seikkailemaan. Mistä vetoa etten löydä edes omasta naapurustostani pois?

Ps. Nää metrokortit on ihan helvetistä. Nää ei päästä äännähdystäkään tai näytä mitään merkkiä siitä että kortti on luettu! Tulos on että a) rynnin päin kiinni olevaa porttia b) kulutan about viisi matkaa kortistani yhteen porttiin. Yhyy.

Pps. Meri on täällä kuulema VIHREÄ. SIIS VIHREÄ.

HEIPPA SUOMI!

Heippa Suomi. Heippa Kotka. Heippa meri ja sininen taivas. Heippa tyhjät kadut, hiljaisuus, pakkanen ja lumi. Heippa metsät, havupuut ja äärettömän vihreä maailma. Heippa oma huone ja Harry Potter -boordit.

Tervetuloa maailma.

Matka alkaa nyt ja mun elämä painaa nyt virallisesti 20 kiloa.