Se painottomuuden tunne on jotain käsittämätöntä. Kun putoaa maata kohti lähes kahdensadan kilometrin tuntivauhtia, haukkoo henkeään eikä pelkää hetkeäkään. Se on niin vangitsevaa, ettei siinä osaa kuin olla. Sä tartut toiseen hyppääjän käteen kolmen kilometrin korkeudella niin kuin se olisi maailman luonnollisin asia. Ei sitä ymmärrä. Putoamista, painovoimaa tai alapuolella olevaa maailmaa. Siinä on vain se hetki. Minuutti. Ja sitten varjo on auki, maan vetovoima lakkaa vetämästä sua kuolemaan ja yhtäkkiä kaikki on ihan hiljaista. Siellä kilometrien korkeudessa ei ole muuta kuin tuuli. Ja kaksi ihmistä uhmaamassa luontoa. Ei tarvita rakettitiedettä ymmärtääkseen miksi ihmiset janoavat taivaalle. Täydelliseen vapauteen.
Puolivälissä pudotusta mun käsketään oksentaa hanskaan. Pahoinvointipilleri olisi ollut poikaa. Varsinkin kun kanssahyppääjäni oli erityisen innokas pyörittämään varjoa. Oksennuksilta kuitenkin vältyttiin ja pyllähdin turvallisesti Utin kentälle - kolme tuntia hypyn suunniteltua ajankohtaa möyhemmin. Korvia särki, niskoja pakotti ja olkahihnojen kohdalle nousi komeat mustelmat. Vatsalihaksia pakottaa jostain tuntemattomasta syystä edelleen.
Näitä hetkiä on vaikea sisäistää. Silti aina sulkiessani silmäni näen minut ympäröivän taivaan.
Eikä ihan hullun siistin näköstä! Voi vitsit haluisin itekkin kokeilla laskuvarjohyppyä:)
VastaaPoistaSuosittelen kyllä ehdottomasti! Kuvat ei kerro tuhannesosaakaan siitä miten hienoa se oli :)
PoistaToi bucketlist -tagi on kyllä niin osuva!! Toivon niin et jokupäivä mäkin uskaltaisin :D
VastaaPoistaEnsimmäinen kohta loputtomalta listaltani täytetty :D Ei siihen loppuen lopuksi niin kauheesti vaadittu. Piti vaan päättää että nyt meen hyppäämään ja siinä se sit olikin :D
PoistaIhanaa et sait sen koettua ennen reissuas. Näyttää ihan mahtavalta ja uskon kyl et se oli myös sitä. :)
VastaaPoistaJoo oli kyllä ihan sairaan siistiä! Mietin jo että joudun siirtää keväälle koko homman kun hyppyä sai taas niin kauan ootella :D
PoistaWow, minua ei kyllä saisi laskuvarjohyppäämään, vaikka kiinnostaisi kyllä, mutta en usko, että minusta olisi siihen. Rohkea olet!
VastaaPoistaEn mä tiedä tarvittiinko siihen yhtään mitään muuta kuin päätös hypätä, koska mua ei oikeastaan pahemmin jännittänyt :D Siinä vaiheessa kun jännitys meinasi iskeä niin pudottiinkin jo. Tosin oon alkanut pikkuhiljaa epäillä onko joku hermorata mun aivoissa kytkeytynyt väärin kun mikään ei enää tunnu jännittävän...
PoistaMulla on ihan järjetön korkeen paikan kammo, mietin huvipuistoissa aina mikä kaikki voi mennä vikaan ja missä näkyy heikkoja kohtia. Kuitenkin menen aina niihin laitteisiin. Viimeksi pari viikkoa sitten tuli käytyä Lontoossa thrope parkissa ja sen jälkeen tuli olo, että laskuvarjohyppy kiinnostais niin pirusti. Haluun voittaa sen kammon, haluun uskomattoman fiiliksen, että tein jotain mitä en ikinä ois kuvitellu tekeväni. Nyt se kummittelee mieleesä ens kesäks... Ehkä siis päästän irti peloistani ja teen sen. :-)
VastaaPoistaSitä miettii, että tekeekö elämässä ylipäänsä niinkuin minä teen huvipuistolaitteita katsellessani. Itse teen täsmällisen samoin. Haluan tietää mitä on edessä, mutta silti aina tulee yllätyksiä ja kaikki ei mene niinkuin se on aluksi näyttänyt. Suunnittelen elämäni tarkasti (vähintään joka kuukausi uudet elämän suunnitelmat :--D), ja tiedän, että suunnitelmat vaihtuu kokoajan. Haluan silti tietää mitä sillä hetkellä luulen löytäväni edestäni. Vois jopa kirjottaa tästä aiheesta ite postauksen :-)!
Tiedätkö mäkin pelkään korkeita paikkoja ihan kuollakseni. En uskalla koskaan huvipuistossa mennä maailmanpyörään, mistään korkeista (ja hurjista) vuoristoradoista puhumattakaan. Kuitenkaan ton hypyn kanssa mulla ei ollut sitä korkeuskynnystä. Se on niin eri asia olla kymmenen metrin tai neljän kilometrin korkudella maasta, ettei jälkimmäistä osaa oikeasti edes ajatella. Ehdottomasti kannattaa kokeilla! Se nimittäin oikeasti on maailman paras fiilis kun tuntee saavuttaneensa jotain mihin ei koskaan uskonut pystyvänsä :)
PoistaMulla on ihan samat ajatukset elämästä. Yritän suunnitella ja miettiä päivittäin miltä mun maailma mahtaa viiden tai kymmenen vuoden kuluttua näyttää. Ja se muuttuu koko ajan. Koko ajan inspiroidun jostain uudesta ja alan miettiä toisenlaisia mahdollisuuksia. On hienoa ajatella, että jokainen niistä mahdollisuuksista on yhtä oikea. Se vain riippuu niin siitä hetkestä! Alkukeväästä luulin haluavani vapaaehtoiseksi Afrikkaan, tällä hetkellä unelmoin Alaskasta. Kiina kuitenkin sattui siihen väliin, juuri sille hetkelle kun piti tehdä päätös ja sille lähdin rakentamaan polkuani. Voin miettiä seuraavat yhdeksän kuukautta tulevaisuuttani - ja tulenkin miettimään, siitä yksinkertaisesta syystä että rakastan unelmointia - mutta tiedän ettei sillä tule olemaan mitään merkitystä tulevina vuosina! Sillä on mitä ajattelen ja tunnen ensi toukokuussa. Sait mut innostumaan tästä aiheesta ihan tosissaan :) Voi olla että minäki raapustan jotain tekstiä aiheesta.
Olen hieman kateellinen ;) Olen haaveillut laskuvarjohypystä suunnilleen aina.
VastaaPoistaKiitos kun vinkkasit tästä blogista, tulen vastakin lukemaan kuulumisia!
Voi ei :D Mutta nyt sait taas lisää intoa lähteä hyppäämään eikö?
PoistaOllos hyvä ja kiva kuulla että kiinnostaa :)