Caudeamus igitur

Koska bloggaan aina ajoissa.

Hiukset olisi voinut värjätä edellisiltaa aikaisemmin, niin kirkkoon ei olisi tarvinnut astella pää hopeanhohtoisena. Myös kengät olisi voinut sisäänajaa ja mekon nyörit jättää hieman löysemäälle. Kahden eximian ja kolmen magnan ylioppilas onnistui kuitenkin häikäisemään kaikki pysymällä pystyssä ja olemalla pyörtymättä kesken seremonian. Hieno saavutus!

Ruoka oli hyvää, jälkiruoka vielä parempaa. Mulla on alakerrassa ruusupuutarha ja takanreunus täynnä kortteja. Varaa ostaa lentolippu ja maksaa muut lähtökulut. Mahdollisuus hankkia kunnon objektiivi. Mulla on hiustenhoitotuotteita koko ensivuodeksi. Mutta ennen kaikkea mulla on toteutuva unelma.

Hyppään tänä kesänä lentokoneesta, tipun taivaalta kahdensadan kilometrin tuntivauhtia ja katselen maailmaa lintujen silmin. Se on hullua, ihan käsittämättömän hullua. Mutta maailman hienointa.

Omat juhlat. Tuulin juhlat. Hyvin paljon itikoita, salmaria ja voileipäkakkua. Sen jälkeen kaupunki, jossa jokainen ihminen hymyilee, on onnellinen. Seurahuone. Tanssimista ja ihania ihmisiä. Lisää tanssimista. Liian kipeät jalat ja puistonpenkki. Liettualainen mies, jonka kanssa katseltiin kun rähinöitsijä pistettiin käsirautoihin ja poliisiauton kyytiin. Viimeiset kymmenen metriä autolta kotiovelle, suihku ja oma sänky.

Nyt on myös au pair agencylla kaikki tarvittavat paperit päättötodistuksia myöten. Ihan hurjaa. Nerokkaana ihmisenä tosin lähetin paperit suomeksi ja käännöspyyntöhän siellä seuraavana päivänä odotti saapuneissa. Nyt pitäisi kaikki olla kuitenkin kunnossa ja lopullista varmistusviestiä odottelen. Sen pitäisi tulla huomenna. Iik. Apua. Kauhistus. Miksi pitää aina pelottaa että joku meneekin pieleen?

Ps. mekkoni oli oikeasti maailman hienoin, kuvat (joissa sitä ei näy) eivät tee mitään oikeutta!