Lamma Island, Hong Kong

Mä luulin vuosia ettei Hong Kong ole muuta kuin pilvenpiirtäjien loppumaton viidakko. Mä luulin että se on vain jättimäinen  pienen valtion kokoinen kaupunki, missä paikalliset tekevät töitä aamusta iltaan ja turistit seisovat kamerat kädessä kuvaamassa kaupungin loistavia valoja. Sitten joku jonakin päivänä kertoi, että suurin osa Hong Kongista on vihreitä saaria. Koskematonta luontoa turkoosia vesi Että hyppäämällä lautan kyytiin sä saatoit saavuttaa minkä tahansa hiekkarannan tai vaellusreitin. Olin myyty ja niinpä mä hyppäsin eräänä aamuna Lamma Islandille menevään lauttaan.

Hong Kongissa mä jaksoin aina meren nähdessäni ihmetellä värien syvyyttä. Niitä sinisen ja turkoosin sävyjä, jotka loistivat kirkkaana aaltojen kuohuissa. Ne värit sai kaiken näyttämään puhtaalta, vaikka horisontti katosi siniseen usvaan. Saarella mä löysin itseni jälleen värien ympäröimänä. Ehkä se oli kulunut kuukausi Beijingiin harmaassa sumussa, kontrasti kaupunkiin ja mun ennakko-ajatukset Hong Kongista mitkä saivat kaiken näyttämään niin kiehtovalta ja elävältä. En tiedä, mutta Lamma Island oli mulle Hong Kongin kauneimpia hetkiä.

Eksyin maailman kauneimmalle rannalle. En tiennyt mikä siitä teki maailman kauneimmat. Ehkä hiljaisuus ja tyhjyys. Siellä pystyi kuulemaan jokaisen laineen loiskeen, meren vyöryttämän hiekan kahinan ja lintujen huudot. Ja tuulen. Sen miten se vavisutti puiden lehtiä, vieritti oksanpätkiä pitkin rantaa ja suhisi korvissa. Tai ehkä se vesimassojen voima, ajatus siitä että nuo vauhdilla rantaan pyrkivät aallot kuljettaisivat mut hetkessä kauas ulapalle. Ehkä aurinko ja sädehtivä hiekka, lähes symmetrisesti kaartuva rantaviiva ja tieto siitä että mä olin siellä ihan yksin luonnon keskellä.

Saarella oli kaikkea. Pieniä hylätyn näköisiä merenrantakyliä, joiden kuulin elävän vain kesäkuukausina. Maanpinnan kasvuston valtaansa ottamia rakennuksia syvällä metsän siimeksessä. Lukemattomia peltoja ja viljelysalueita. Kukkuloita toisensa jälkeen. Vihreyttä, vehreyttä ja kauneutta. Joku vilkuttaa mulle hiljaisella rannalla nököttävän talon ikkunasta. Joku toinen heilauttaa ongenvapaansa kohti ulappaa. Elämä on täällä aika hassua. Tuntuu että jokaisella on oma paikkansa kalastajana tai kaupanpitäjänä. Rauhallisuus, siihen mä hukun. Tuntuu kuin kenelläkään ei olisi kiire minnekään. Paitsi niillä parilla koiralla, jotka lähtevät juosten mun perääni kävellessäni erään pienen kylän läpi.

Äärimmäisen sympaattinen oli myös kylä saaren laidalla olevassa satamassa. Siellä lapset pyräilivät koulupuvuissaan kohti kotia. Kapeilla kaduilla soi musiikki ja ravintoloista leijuu merenelävien hajun lisäksi maailman keittiöiden tuoksuja. Jostain syystä musta tuntui, että kaikilla oli hymy huulilla. Mä mietin, että jos mä asuisin Hong Kongissa ehkä mäkin haluaisin viettää päiväni täällä. Pienessä kodikkaassa kylässä, joka oli kävelymatkan päässä seikkailuista ja auringonlaskun värjäämistä rannoista sekä puolen tunnin lauttamatkan päässä kaupungin vilinästä. Siellä lautassa mä ainakin haluaisin istua. Katsellen horisontin taa laskevaa aurinkoa lautan kannella.

Hong Kong, mä olen aika ihastunut.